Illut hätää kärsimässä...

Illut hätää kärsimässä -- David Bay väärä profeetta


6.3.2011


David Bay oli oikeassa julistaessaan, että illuminaatit ovat näiden viimeaikaisten kansannousujen taustalla, olihan juutalaisen Mark Zuckerberg in luoma Facebook kanavoimassa kansalaisten tyytymättömyyttä vanhoja hallitsijoita kohtaan arabimaissa. Tunisian Zine Ben Ali ja Egyptin Hosni Mubarak kukistuivat melko helposti, joten vielä pari viikkoa sitten näytti (huolestuttavasti) siltä, että illuminaatit saavat täydellisen voiton, ja että heidän suunnitelmansa ottaa suuren askeleen eteenpäin. Mutta sitten oli vuorossa Libya. Hetken jo näytti siltä, että myös Gaddafi kukistuisi yhtä helposti, kun kansalaiset mellakoivat Tripolin kaduilla. Mutta illut laskivat väärin. Gaddafilla oli tukijoita ja he saivat tilanteen hallintaan pääkaupungissa. Joten kapinalliset yrittävät kiristää saartorengasta Gaddafin ympärillä valtaamalla kaupungin kerrallaan (tällä hetkellä tilanne näyttää olevan ratkaisematon, sillä molemmat osapuolet sanovat saavuttaneensa voittoja), ja nyt jotkut vastustajista toivovat että USA tulisi sotilaallisesti heidän avukseen, mikä olisi itse asiassa palvelus Gaddafille sekä niille vanhan vallan edustajille jotka ovat yhä vallassa arabimaissa ja muualla. Tämä kaikki kertoo illujen epätoivoisesta tilanteesta.

David Bay kirjoitti viikkokirjeessään 23.2.2011

I. Libya's dictator, Gadhafi , is slowly twisting in the wind, with reports that he has fled the country!

Yet, following his script, Gadhafi is "defiant" and is repeating the slogan of other deposed dictators -- that his government will not fall.

NEWS BRIEF: "Bodies In The Streets In Libya!", "Excite News, 2/22/2011

"The bodies of protesters shot to death by forces loyal to Moammar Gadhafi were left on the streets of a restive district in the Libyan capital Tuesday, an opposition activist and a resident said, while the longtime leader defiantly went on state TV to show he was still in charge."

"World leaders also have expressed outrage. U.S. Secretary of State Hillary Rodham Clinton called on Gadhafi to 'stop this unacceptable bloodshed' and said the world was watching the events 'with alarm'."

Nothing makes for better newsreel pictures than dead civilian bodies strewn on the streets, symbols of a repressive government running amok. These pictures could propel the protestors to the point where people can be convinced that the dictator must be removed from power at all costs.

Since the Libyan protest began on 2/16/2011, Gadhafi's defiance comes on Day 6. If you remember the Egyptian crisis, President Mubarak was defiant and confident at this point in time also. But, suddenly, he left office on Day 18 of the Egyptian protests.

Does it seem as though Gadhafi is following the same script as Mubarak was following?

Notice, also, that Secretary of State Hillary Clinton is issuing statements critical of the government in power and supportive of the protestors. In fact, it seems as though a Hillary statement against the government is a "kiss of death"!

Rumors began swirling throughout Libya that Gadhafi had fled the country. The longest-serving dictator in the Arab world held a "photo op", supposedly to prove he was still in office and in charge.

"Gadhafi, the longest serving Arab leader, appeared briefly on TV early Tuesday to dispel rumors that he had fled ... 'I am here to show that I am in Tripoli and not in Venezuela. Don't believe those misleading dog stations', Gadhafi said, referring to the media reports that he had left the country. The video clip and comments lasted less than a minute - unusual for the mercurial leader, who is known for rambling speeches that often last hours."
The Libyan dictator is losing support of key ministers and military units.
"... Justice Minister Mustafa Abdel-Jalil resigned to protest the 'excessive use of force' against unarmed demonstrators. Several ambassadors abroad resigned to side with protesters. Two Mirage warplanes from the Libyan air force also fled a Tripoli air base and landed on the nearby island of Malta, and their pilots - two colonels - asked for political asylum, Maltese military officials said."
Libyan United Nations delegates delivered what may prove to be a lethal blow against Gadhafi.
Toistetaan tämä lause:
"Since the Libyan protest began on 2/16/2011, Gadhafi's defiance comes on Day 6."
Hän ennustaa ehdottomalla varmuudella, että Gaddafi luopuu vallasta 22. - 23.2.2011, "koska hän, kuten kaikki muutkin johtajat toimivat yhteisymmärryksessä Uuden maailmanjärjestyksen luomiseksi."

Koska ennustus ei toteutunut, hän on siten VÄÄRÄ PROFEETTA.

Miksi David Bay antaa tällaisia ylimielisiä ennustuksia? Vastaus: koska hän palvoo Saatanaa. Hänelle Saatana on universumin herra ja absoluuttisen totuuden lähde. Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa Luukas muistelee opetuslasten kysyneen Jeesukselta: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?" Jeesus vastasi: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."

Huomioi, että Jeesus puhuu monikossa: "...aikoja eikä hetkiä..." David Bay vääristelee totuutta väittäessään että tempaus olisi ainoa asia jonka ajankohtaa ei voitaisi ennustaa, ja siksi hän onkin ennustanut useaan otteeseeen kolmannen maailmansodan alkamispäivää (ensin sen piti alkaa 6.12.1999, sitten 2.1.2004, ja viimeisin ennustus, jota ei ole kumottu on, että kolmas maailmansota alkaa 11.9.2012). Koska Jeesus ei suostu kertomaan "aikoja eikä hetkiä", David Bay turvautuu Saatanan apuun (Doc Marquis) ja pyytää häntä kertomaan kolmannen maailmansodan ajankohdan ("illujen suunnitelmat eivät koskaan mene pieleen").

Alkaa näyttää siltä, että Doc Marquis on illujen agentti, ainakin hän julistaa heidän propagandaansa ("he ovat kaikkivaltiaita"), ja: "on turhaa taistella heitä vastaan". Doc Marquis niinsanotusti "tuli uskoon, ja paljastaa nyt heidän suunnitelmiaan", mutta jos hän olisi todella kääntänyt selkänsä entisille isännilleen, he olisivat tappaneet hänet, tai ainakin estäisivät häntä julkaisemasta kirjoja. Doc Marquisin "uskoontulo" on täten luultavasti pelkkää näöytelmää. Sitäpaitsi, jos hän todella olisi kääntynyt Kristinuskoon, hän olisi muuttanut nimensä. Doc Marquis ei ole millään muotoa kristillinen nimi. Sitäpaitsi se kulostaa pahaenteiseltä. Marquis -- Markiisi de Sade. Sanakirja antaa sanalle 'dog' tai sen johdannaisille seuraavanlaisia merkityksiä: roisto, veijari, raukkamainen, vätys, laiskimus, viekas, huono yksilö, epäonni, joutua turmioon, mennä päin mäntyä, alhainen, kirottu, jne.

On selvää, että Uusi maailmanjärjestys koittaa ennemmin tai myöhemmin, mutta aikataulusta päättää Jumala, ei illut. Illuminaateilla saattaa, tai on saattanut olla suunnitelmissaan luoda UMJ 21.12.2012, mutta heidän viimeaikaiset epäonnistumisensa tekevät kovaa vauhtia tyhjäksi tämän aikataulun noudattamisen. On ihme jos Gaddafi ei lopulta kukistu, mutta jokainen päivä jopnka hän pysyy vallassa saattaa viivästyttää heidän suunnitelmiaan viikolla. Koska Saatana tietää että edessä on kriittiset hetket Suunnitelman kannalta, hän hyökkää ankarasti vastustajiensa kimppuun. Minuakin Olli piinasi toista vuotta, mutta pysyin rauhallisena. David Bay perustelee teoriaansa Ilmestyskirjalla.

Johanneksen Ilmestys 17:12-13:

Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.
Huomioi, että tässä puhutaan tulevaisuudesta, ajasta jolloin antikristus on noussut, ei tästä päivästä. On Saatanan ylistämistä väittää että jo tänä päivänä kaikilla johtajilla "on sama mieli" tai "että he noudattavat Suunnitelmaa yksimielisesti".

Jos yllä olevat jakeet kuuluisivat seurakunnan aikaan, myös alla oleva jae olisi totta tänä päivänä.

Johanneksen Ilmestys 13:7:

Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.
Nyt näyttää vahvasti siltä, että vuoden 2012 lopulla ei tule kolmatta maailmansotaa, eikä UMJ:tä. Olisi ihanaa mennä pyhiinvaellukselle Santiago del Compostelaan, tammikuussa 2012, ihan vaan sen kunniaksi että maailmanloppua ei tullutkaan. Ei olisi suurempaa syytä tehdä pyhiinvaellus kuin maailmanlopun peruuntuminen!

Rukoillaan että verenvuodatus loppuisi sekä voittoa Gaddafille.

Kaikki libyalaiset eivät ole kääntäneet selkäänsä Jumalan säätämälle esivallalle.


Takaisin