UUTISPOMMI: Vuodesta 2011 saattaa tulla viileä!
Olen tähän asti uskonut, että lämpötila seuraa melko lyhyellä
viiveellä auringon aktiivisuuden kehitystä. Järkytyksekseni
huomasin, että viive onkin jopa neljä vuotta. Tarkastelin
lämpötiloja viimeisten 35 vuoden ajalta ja vertasin näitä
lukuja auringon aktiivisuuteen. Pintapuolisesti katsottuna
auringonpilkkujen ja lämpötilojen välillä ei näyttäisi olevan
suurtakaan korrelaatiota, ja tämä saattaa olla syynä miksi
jotkut eivät usko auringon aktiivisuuden vaihtelun vaikuttavan
globaaliin lämpötilaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa;
on olemassa korrelaatio, vaikka se näkyykin viiveellä.
Aina silloin kun auringon aktiivisuus on minimissä, syntyy yhdestä kolmeen vuotta kestävä La Niña ja ilmasto on poikkeuksellisen viileä, kuten vuosina 1973-1976; 1983-1985; 1995-1996; ja 2007-2009. Tähän asti asiassa ei pitäisi olla mitään kiistanalaista.
Mutta sitten, heti tämän kylmän jakson jälkeen syntyy El Niño, ja ilmasto lämpenee. Mutta El Niño -jakson jälkeen syntyy La Niña vielä kerran ja ilmasto viilenee ennen lopullista lämpenemistä joka kestää viidestä kuuteen vuotta. Noin vuosi ennen seuraavaa auringonpilkku-minimiä, tai vasta sen syntymisen jälkeen ilmasto alkaa taas viiletä. Joten, sekä lämpeneminen että viileneminen tapahtuu usean vuoden viiveellä.
Kuvassa globaalit lämpötilat HADcrut3:n mukaan. Sininen kuvaa kylmää jaksoa ja punainen lämmintä jaksoa. Vuosilukujen kohdalla sininen kuvaa auringonpilkku-minimiä ja punainen maksimia.
Auringon aktiivisuus alkoi kasvaa loppukesällä 2009, ja samaan aikaan kehittyi El Niño. Tutkimusteni mukaan tämänkertainen El Niño ei vielä johtunut auringon kuumenemisesta, joten on suuri mahdollisuus että vuoden 2010 lopulla syntyy La Niña vielä kerran, ja se viilentää ilmastoa vuonna 2011. Jos näin käy, ja jos globaali lämpötila vuonna 2011 olisi samaa luokkaa kuin vuonna 2007, tämä vuosi ei välttämättä olisi kymmenen lämpimimmän joukossa. Tämän asti lämpimimmät vuodet:
Tilastot tukevat laskelmiani.
Kuvassa auringon aktiivisuutta kuvaava käyrä.
Sitten globaalit lämpötilat. Taulukosta näkee, että ilmasto viileni vuonna 1978, 1989 ja 1999-2000 vaikka aurinko lämpeni samaan aikaan. Sitten juuri ennen kuin auringon aktiivisuus saavutti huippunsa, alkoi useita vuosia kestävä erittäin lämmin jakso: 1979-1983; 1990-1995 ja 2001-2007. Seuraava lämmin jakso ilmeisesti alkaa vuonna 2012 ja kestää ainakin vuoteen 2016. Olen selvennyksen vuoksi ottanut tarkempaan syyniin lämpötilat toukokuusta syyskuuhun, koska silloin pohjoisella pallonpuoliskolla on kuuminta.
Pohjoisen pallonpuoliskon lämpötilat (toukokuu-syyskuu):
Lämmin jakso:
1973: -0.001Kylmä jakso:
1974: -0.178Lämmin jakso:
1975: -0.147
1976: -0.259
1977: +0.051 (El Niño)
1978: -0.144 (La Niña)
1979: +0.012Kylmä jakso:
1980: +0.073
1981: +0.108
1982: -0.022 (ilman El Chichonin purkausta: +0.400)
1983: +0.111 (ilman El Chichonin purkausta: +0.250)
1984: -0.006Lämmin jakso:
1985: -0.101
1986: -0.012
1987: +0.189
1988: +0.208 (El Niño)
1989: +0.169 (La Niña)
1990: +0.293Kylmä jakso:
1991: +0.258 (Ilman Pinatubon purkausta: +0.400)
1992: -0.070 (Ilman Pinatubon purkausta: +0.500)
1993: +0.035 (Ilman Pinatubon purkausta: +0.350)
1994: +0.248
1995: +0.345
1996: +0.174Lämmin jakso:
1997: +0.432
1998: +0.627 (El Niño, Ilman Aasian talouskriisiä: +0.500?)
1999: +0.300 (La Niña)
2000: +0.280
2001: +0.511Kylmä jakso:
2002: +0.496
2003: +0.577
2004: +0.330
2005: +0.672 (El Niño)
2006: +0.578 (La Niña)
2007: +0.538Lämmin jakso:
2008: +0.496
2009: +0.581
2010: ? (El Niño)
2011: ? (La Niña?)
2012: ? (El Niño?)Jos halutaan tutkia ilmaston lämpenemistä rehellisesti, kohteeksi pitää ottaa joko lämmin jakso tai kylmä jakso ja verrata kahden tai useamman samanlaisen jakson lämpötiloja keskenään.
1979-1983: +0.169
1990-1995: +0.356
2001-2006: +0.527
1974-1978: -0.135
1984-1989: +0.074
1996-2000: +0.337
2007-2009: +0.538
Pohjoisella pallonpuoliskolla lämpeneminen on ollut suoraviivaista, joten koko maapallon osalta se on hieman hidastunut.
Päivitetty 8.2.2010
Koko pallon lämpötilat (toukokuu-syyskuu):
Lämmin jakso:
1969: -0.008Kylmä jakso:
1970: -0.094
1971: -0.170
1972: -0.025
1973: 0.025
1974: -0.147Lämmin jakso:
1975: -0.140
1976: -0.223
1977: +0.012
1978: -0.103
1979: +0.038Kylmä jakso:
1980: +0.050
1981: +0.076
1982: +0.012 (Ilman El Chichonin purkausta: +0.300)
1983: +0.136 (Ilman El Chichonin purkausta: +0.200)
1984: +0.016Lämmin jakso:
1985: -0.023
1986: +0.020
1987: +0.196
1988: +0.168
1989: +0.126
1990: +0.212Kylmä jakso:
1991: +0.237 (Ilman El Pinatubon purkausta: +0.350)
1992: +0.033 (Ilman El Pinatubon purkausta: +0.450)
1993: +0.087 (Ilman El Pinatubon purkausta: +0.300)
1994: +0.177
1995: +0.251
1996: +0.157Lämmin jakso:
1997: +0.370
1998: +0.561 (Ilman Aasian talouskriisiä: +0.450)
1999: +0.264
2000: +0.285
2001: +0.434Kylmä jakso:
2002: +0.435
2003: +0.467
2004: +0.383
2005: +0.501
2006: +0.482
2007: +0.3801969-1973: -0.054
2008: +0.354
2009: +0.477
1974-1978: -0.120
1984-1989: +0.083 => nousua: 0.203
1996-2000: +0.305 => nousua: 0.222
2007-2009: +0.404 => nousua: 0.099
Nyt näyttää siltä että illuminaatit yrittävät tosissaan tehdä Sarah Palinista USA:n seuraavan presidentin. Tämä voisi onnistua ainoastaan jos ilmaston lämpenemisestä varoitelleet joutuisivat todella noloon asemaan yleisön silmissä, ja se taas onnistuu vain jos ilmasto viilenee tai ei lämpene lainkaan tulevina vuosina. Vaalit pidetään loppuvuonna 2012. Vuosi 2011 lienee viileä joka tapauksessa, mutta 2012 pitäisi jo olla lämpimämpi. kenties he suunnittelevat Pinatubon kaltaista purkausta vuodelle 2012 jolloin viileä jakso jatkuisi riittävän pitkään. Mayon-tulivuori Filippineillä jyrähteli vuoden 2009 joulukuussa mutta ei purkautunut. En tiedä voisiko siitä vuoresta tulla Pinatubon kaltainen purkaus, mutta vaikka se olisi vain puolet Pinatubosta, se saattaisi riittää viilentämään ilmastoa juuri riittävän pitkäksi ajaksi että vaalit ehditään käymään loppuun.
Tosin eteläinen pallonpuolisko on arvoitus. Se alkoi lämmetä nopeasti vuoden 2009 alussa
ja lämpeneminen on jatkunut tähän päivään asti. Samalla kun pohjoisen pallonpuoliskon
lämpeneminen näyttää pysähtyneen, eteläisellä pallonpuoliskolla se näyttää sitävastoin
voimistuneen. On toki mahdollista että myös eteläinen pallonpuolisko alkaa kylmetä vuonna
2011, mutta sitä on mahdotonta tietää etukäteen. Aika näyttää.
Pasi Toivonen