Untitled Document

Israel on suunnitellut vuodesta 1917 saakka antaa palestiinalaisille raamatullisesta Israelista lohkaistun valtion!

Salaliiton todisteet! Israel on suunnitellut vuodesta 1917 saakka antaa palestiinalaisille raamatullisesta Israelista lohkaistun valtion!


Olemme todella hämmästyneitä, ellei tämä tuleva rauhankonferenssi Maryland'in Annapolis'issa saa aikaan julistusta, joka tekee Palestiinan valtion perustamisen väistämättömäksi. Itseasiassa Israel alkoi suunnitella tällaista valtiota jo vuonna 1917, 90 vuotta sitten!

Uusi Maailman Järjestys on tulossa! Oletko valmis? Kun kerran ymmärrät, mikä tämä UMJ todella on ja kuinka sitä vähitellen toteutetaan, pystyt näkemään sen etenemisen päivittäisissä uutisissa!!


Opi kuinka suojella itseäsi ja rakkaitasi!


Varustaudu niin tyrmistyttäviin näkymiin, ettet koskaan enää katsele uutisia samalla tavalla.


OLET NYT TERÄNSUULLA


Presidentti Thomas Jefferson määritteli “salaliiton” kaikkia aikoja varten:

"… sortotoimien sarja, joka on aloitettu määrätyllä aikajaksolla ja jota on jatkettu muuttumattomana aina, kun ministeri vaihtuu, todistaa liiankin selvästi, harkitun järjestelmällisen suunnitelman alistaa meidät orjuuteen.

"The Unseen Hand", by A. Ralph Epperson, p. 196]

Tulet näkemään, että Israelin suunnitelma lohkaista Palestiinan valtio Israelin raamatullisista alueista alkoi vuonna 1917 Balfourin julistuksen aikaan, jatkui vuonna 1992 Oslon rauhansopimuksella ja todennäköisesti tuottaa valtion vuonna 2007 Annapolis’in rauhan konferenssissa. Siten suunnitelma Palestiinan valtion tuomiseksi tulee kestämään 90 vuotta läpi monien ”ministerien vaihdosten” ja amerikkalaisten presidenttien vaihdosten. Jos koskaan on ollut ilmiselvää prsesidentti Jeffersonin määritelmän mukaista salaliittoa, niin tämä on sellainen!


Huomaa tämän artikkelin paljastus, että Palestiinan valtiota on suunniteltu niin kauan kuin vuoden 1917 Balfourin julistuksesta!

UUTISKATSAUS: "Last Call for a Two-State Solution (Viimeinen kutsu kahden valtion ratkaisuun)? ", Middle East Online, 11/01/2007

"Kahden valtion ratkaisu israelilaispalestiinalaiseen konfliktiin on ollut pöydällä vuoden 1917 Balfourin julistuksesta lähtien."


Tämä näköjään vähäpätöinen lausunto on todellisuudessa poliittista dynamiittia, kun ymmärrät äskettäisen tärkeän artikkelimme"Modern Israel -- Every 30 Years, In November - From 1917 To 2007!" NEWS2233 reseptit. (Suomennettu)


Osoitamme nyt, että näköjään itsetuhoinen Oslon sopimus sopii täydellisesti presidentti Jeffersonin salaliittomääritelmään. Tulet huomaamaan, että prosessi alkoi Rabin’in hallinnon alaisuudessa vuonna 1993 ja näinä päivinä Olmert on viemässä sitä päätökseen ja välissä on ollut neljä pääministeriä. Siten Oslo on toteutettu kuuden (6) eri pääministerin toimesta kolmesta (3) muka erilaisesta poliittisesta puolueesta. Oslo on Israelin hallituksen salaliitto, joka on päätetty korkeimmalla tasolla ja toteutettu ”aina, kun ministeri vaihtuu”.


Ennenkuin jatkat pitemmälle, kehotamme sinua lukemaan UUTISEN 1558, "Breaking Out of the Mental Box -- Learning To Think In The Opposite Direction of Propaganda To Find The Truth. Kun olet varustautunut tällä ymmärryksellä, voit käsittää paremmin sen informaation, joka meillä on sinulle tästä Oslon sopimuksesta. Tämä tarina todellakin osoittaa, kuinka tärkeää on ajatella täsmälleen päinvastaiseen suuntaan, kuin mihin massamedia ja hallitus yrittävät sinua johtaa!


Israelin lähestyessä petollista päämääräänsä, meidän täytyy pysähtyä tekemään hyvin pitkä, hyvin raskas ja hyvin yksityiskohtainen Oslon sopimuksen tarkastelu.

Historiallinen tausta

Minulla on hieman erilainen näkökulma kuin useimmilla ihmisillä, johtuen kesäkuussa 1990 lukemastani Jewish Press’in toimittajan mielipideartikkelista. Tässä artikkelissa sanottiin, että Israelin hallituksen korkeimmilla sotilas- ja siviilijohtotasoilla oli tehty päätös, että seuraava arabien ja Israelin välinen sota olisi sota, jossa Israelin puolustusvoimat tuhoaisivat kokonaisia arabiväestöjä, jotka vihaavat heitä niin pahasti. Nämä juutalaiset johtajat olivat sairaita ja väsyneitä alituisiin hyökkäyksiin ja sotien voittamiseen voittamatta kuitenkaan rauhaa.


Edelleen tämä Israelin huippujohto oli huolissaan, että aikanaan arabimaailma tulisi omistamaan joukkotuhoaseita, joita itsemurhapommittajat käyttäisivät, jossa vaiheessa Israel olisi varmasti tuomittu. Siksipä Israelin huippujohto oli päättänyt vuonna 1990 tuhota kokonaisia väestöjä seuraavassa arabien ja Israelin sodassa.


Mikä välittömästi herätti mielenkiintoni, oli se, kun tunsin Raamatun profetian Obadja 15-18, että lopun ajalla Israelin oli määrä tuhota kokonainen “Eesaun heimo”, eli tämän päivän palestiinalaiset. Sen vuoksi tässä artikkelissa vuodelta 1990 selvitetty suunnitelma toteutuessaan täyttää tuon profetian. Olemme tutkineet tätä aihetta hyvin huolellisesti ja tulleet johtopäätökseen, että Oslon “rauhansopimus” on hyvin ovela ja huolellisesti suunniteltu (sophisticated and elaborate) ansa, joka on viritetty arabeille yleensä ja erikoisesti palestiinalaisille,,niin, että kun he hyökkäävät Israelia vastaan, he antavat Israelille ”oikeuden” tuhota heidät. Olemme tuoneet esiin tämän väitteen seuraavissa artikkeleissa:


NEWS1429 "Arafat: 1) ei ole arabi; 2) vaan kiihkeä homoseksuaali; 3) Illuministisen venäjän KGB:n työkalu”


NEWS1411 "Palestiinalaisen Jasser Arafatin täytyy aloittaa sota – Hän on vieroksunut tukea, jota monet Israelin vasemmistolaiset antoivat Oslon rauhanprosessille"


NEWS1422 “Tuleva ennustettu palestinalaisten – tämän päivän Eesaun heimon – tuho.”


Julkaistu 25.10.2000. Me edellytimme, että jos teoriamme olisi oikea, että Oslon sopimus toisi ennustetun ”Eesaun heimon” (palestiinalaisten) tuhon, niin se, mitä meidän tuulisi odottaa, on pyrkimys erottaa väestöt toisistaan, koska kukaan juutalainen johtaja ei haluaisi tappaa omaa kansaansa. Alle kuukauden kuluttua tämän artikkelimme julkaisemisesta IDF alkoi rakentaa suunnatonta turva-aitaa ja tänä päivänä tuo projekti on lähes valmis. Kun turva-aita on nyt melkein valmis, Sharon ilmoittaa ”yksipuolisesta vetäytymispolitiikastaan”, mikä vetää loput juutalaisista aidan paremmalle puolelle. (Artikkeli on suomennettu)


NEWS1620 - "Israelin pääministeri sanoo, että Israel tulee luomaan ’puskurivyöhykkeitä’ erottaakseen fyysisesti itsensä palestiinalaisista.” – Tämän artikkelin julkaisimme helmikuun lopulla 2002. Sharon’in lausunto antoi lisää selvyyttä Oslon suunnitelmaan. Vaikka useimmat eivät yhdistä Osloa tähän suunnitelmaan, uskon lujasti, että ne ovat yhteydessä toisiinsa ja ovat sitä olleet alusta saakka. (Artikkeli on suomennettu)


Jewish Press'in artikkeli vuonna 1990 teki minuun sellaisen vaikutuksen, että säilytin artikkelin ja viittasin siihen silloin tällöin nähdessäni jotakin tämän tuhoamissuunnitelman toteutumista. Kun Oslon sopimuksesta ilmoitettiin vuonna 1993, siinä ei ollut kertakaikkiaan mitään järkeä, joten noudattaen armeijassa saamaani tiedustelukoulutusta (Army Intelligence Security training), aloin yrittää löytää “järkeä toisaalta”. Minun ei tarvinnut tutkia tätä ilmeisen mieletöntä suunnitelmaa kauan, ennenkuin uskoin, että Oslo oli hyvin ovela ansa palestiinalaisille.


Vaikka tämä ansa oli Illuminaatin asettama todennäköisesti Israelin hallitusta korkeammalla tasolla, Arafat oli se kontrolloitu ei-palestiinalainen henkilö, joka pitäisi palestiinalaiset ruodussa (NEWS1429) niin, että he hyökkäisivät Israelia vastaan, kun Oslon edellyttämä strateginen vetäytyminen olisi viety päätökseen. Kuten edellä sanoimme, kun palestiinalaiset hyökkäävät pyrkien “tyrmäykseen”, Israel käyttäisi sitten “itsepuolustusoikeuttaan” ja tuhoaisi heidät kaikki toteuttaen täydellisesti Obadjan jakeet 15-18, kuten selitämme UUTISESSA 1422. (Suomennettu)


Tämä teko tietysti sytyttäisi koko Lähi-Idässä täysimittaisen sodan. Kun otat huomioon arabien kaikenkattavan suunnitelman käyttää palestiinalaisia hyökkäämään Israelia vastaan sisältä käsin, jotta Syyria ja Egypti voisivat aloittaa täysimittaisen sodan Israelia vastaan [NEWS1057], niin tiedät, että alue voi syttyä hetkessä. Muslimien raivo voisi puhjeta Irakista aina Pakistaniin ja ympäröidä koko alueen.

Raportti alkuperäisestä Oslon suunnitelmasta

UUTISKATSAUS: "There was a plan: A real-life cloak and dagger tale that can finally be told (Oli suunnitelma: Todellisuuden salaaminen ja tikaritarina, joka voidaan lopultakin kertoa)"

,

By Hillel Halkin, Jewish World Review, April 15, 2004 / 25 Nissan, 5764


"Se tapahtui, sikäli kuin voin palauttaa sen muististani, tammikuussa 1994. Tuohon aikaan olin New York weekly Forward'in kirjeenvaihtaja Israelissa ja minulla oli avustaja, Abby Wisse. Eräänä päivänä Abby soitti minulle ja kertoi oudon tarinan. Hän oli saanut puhelun amerikanjuutalaiselta, joka kieltäytyi antamasta nimeään. Hän sanoi vain elävänsä asutuksessa maakunnissa ja hänellä oli näyttää hämmästyttävä asiakirja Abbylle. Eräs ulkoministeriössä työskentelevä ystävä oli antanut sen hänelle ja se sisälsi salaisen suunnitelman toteuttaa Oslon sopimus, joka oli allekirjoitettu joitakin kuukausia aiemmin — suunnitelma, joka paljasti Rabin'in hallituksen todelliset aikomukset. Ne olivat vastoin kaikkea, mitä puhuttiin julkisuudessa: perustaa Palestiinan valtio, vetäytyä vuoden 1967 rajoille, evakuoida kaikki uudisasutukset ja palauttaa koko Itä-Jerusalem arabien hallintaan. Se kaikki oli asiakirjassa, jonka nimetön soittaja halusi meidän julkaisevan tyrmistyttävän totuuden paljastamiseksi."


Tämän “suunnitelman” päämäärä on tietysti, kuten huippusalainen hallituksen asiakirja vuoden 1994 tammikuulta paljastaa, täsmälleen se, mihin lähihistorian “konservatiivisin” pääministeri Ariel Sharon on johtamassa maata juuri nyt! Päivittäiset uutiset täyttyvät juuri nyt näillä otsikoilla:

  • Palestiinan valtion perustaminen – Presidentti Bush'in tiekartalla on vahvasti tämä päämäärä.
  • Vetäytykää vuoden 1967 rajoille -- Presidentti Bush uskalsi viime tapaamisessaan Sharon'in kanssa mainita jopa vuoden 1948 rajat.
  • Evakuoikaa kaikki asutukset – Jos joku olisi maininnut vuonna 1994, että Oslon päämäärä oli tämä, häntä olisi pilkattu ja naurettu! Tässä me nyt kuitenkin olemme ja näemme Ariel Sharonin ottavan näitä viimeisiä askeleita “yksipuolisen vetäytymisen” lipun alla!
  • Palauttakaa koko Itä-Jerusalem arabien hallintaan.

Mutta mistä nämä salaisen suunnitelman paperit ovat kotoisin? Palatkaamme tähän artikkeliimme:

“Todellinen viitta- ja tikaritarina! Me jopa vuokrasimme hotellihuoneen välttääksemme aulassa istumista. Määrättyyn aikaan soittaja näyttäytyi. Hän oli nuori, noin 30-vuotias mies kipa päässä ja käytökseltään vakava. Ilman selityksiä hän ojensi meille asiakirjan. Se oli pitkä ja varustettu leimalla “top secret” ja se oli juuri sitä, mitä hän oli sanonut: yksityiskohtainen suunnitelma luovuttaa kaikki vuoden 1967 sodassa saavutettu korvauksena rauhasta PLO:n valtion kanssa. Mistä ulkoministeriössä se tuli, minä kysyin. Se tuli erään hyvin korkean virkamiehen pöydältä.... 'Mutta tämähän on kertakaikkiaan uskomatonta', sanoin, 'Ei mikään Israelin hallitus voisi tehdä niitä asioita, joista tämä asiakirja puhuu. Mikään hallitus ei selviäisi siitä. Yleisö ei koskaan sallisi sitä'... Nuori mies piti päänsä. Uskomatonta tai ei, dokumentti oli autenttinen.”[Ibid.]

Jokaisen Israelin pääministerin toimet Rabin'ista vuonna 1993 Sharon'iin tänä päivänä ovat johdonmukaisesti edistäneet tätä hirvittävää suunnitelmaa. Pinnalta katsoen näyttää, että nämä menneiden 12 vuoden monet johtajat ovat johdonmukaisesti kärsineet ainutlaatuisesta kansallisesta kuoleman halusta. Useimmat näistä miehistä olivat entisiä upseereita – kenraaleita – jotka historiassa olivat taistelleet urheasti Israelin eloonjäämisen puolesta. Jokaista heistä pidettiin ilman muuta isänmaan ystävänä. Silti jokainen heistä jatkoi ilmeisen pasifistista, itsetuhoista suunnitelmaa, jota Oslon sopimus edellytti.


Katsoen toisella silmällä ihmisluontoa ja toisella illuministista Raamatun profetiaa toteuttavaa suunnitelmaa, voimme vain päätellä, kuten olemme sanoneet vuosien ajan, että Oslo on eräs maailmanhistorian ovelimmista ansoista. Näennäisesti palkittuaan palestiinalaiset heidän vuosikymmenien terroristaan ja näennäisesti tuomittuaan Israelin valtion tuhoon, Oslo sen sijaan tulee saamaan aikaan “Eesaun heimon” -- palestiinalaisten – täydellisen tuhon ja kolmannen maailmansodan alkamisen, mikä on tuova Antikristuksen.


Barry Chamish on todella oikeassa uskoessaan, että tämä yksipuolinen vetäytyminen on saava aikaan täysimittaisen sodan.

Oslo etenee läpi "jokaisen ministerin vaihdoksen"

Luulen, että niitä varten, jotka eivät ole kiinnittäneet kovin paljon huomiota Israelin sisäpolitiikkaan 1990-luvun aikana, selvennys voi olla paikallaan.Israelin pääministeri Rabin'illa oli ollut tärkeä rooli luotaessa Oslon rauhanprosessia, joka kaavaili, että ainoa mahdollisuus saavuttaa rauha Palestiinan arabien kanssa oli antaa periksi heidän vaatimuksilleen, varsinkin maata koskeville. Liberaalien israelilaisten ajattelutapa oli, että jos palestiinalaisille vain annettaisiin Israelin sisällä valtio, jota he voisivat sanoa omakseen, niin he olisivat onnellisia saadessaan ikuisesti olla yhdessä juutalaisten kanssa.


Konservatiivisten israelilaisten läpitunkevat varoitukset, että palestiinalaiset – Arafatin johdolla – eivät koskaan halunneet yhteiseloa, vaan halusivat vain juutalaisvaltion kuolemaa ja kaikkien juutalaisten kuolemaa, näyttivät kaikuvan kuuroille korville. Lähes 45% israelilaisista äänestäjistä olivat kyllin liberaaleja ja sinisilmäisiä uskoakseen tähän valheeseen, vaikka Arafat ja toiset palestiinalaiset johtajat olivat kyllin rohkeita jatkuvasti toitottaen kannattajilleen, että heidän tarkoituksensa oli voittaa maata ja poliittista hallintaa niin paljon kuin mahdollista neuvottelemalla ja sitten aloittaa sota Israelin täydelliseksi lyömiseksi ja ajaa kaikki juutalaiset mereen.


Yitzhak Rabin ja Shimon Peres olivat Oslon sopimuksen kaksi arkkitehtiä. He saivat täyden USA:n tuen tälle ponnistukselle presidentti Bill Clinton'ilta. Antakaamme Seattle Times'in määritellä, mikä oli olennaista Oslon toiveissa. “Oslon sopimus, joka sinetöitiin syyskuun 13. päivänä 1993 Yasser Arafat'in ja Yitzhak Rabin'in kädenpuristuksella Valkoisen Talon nurmikolla, oli tarkoitettu asettamaan palestiinalaiset lopulliselle itsenäisyyden tielle ja auttamaan Israelia irrottautumaan loputtomasta vihan ja väkivallan kierteestä hallitsemillaan palestiinalaisalueilla.” [The Seattle Times Company, "Much Work Remains Five Years After Oslo Peace Accords (Paljon työtä jäljellä viisi vuotta Oslon rauhansopimuksen jälkeen)", by Laura King, Associated Press, Monday, September 14, 1998]


Kun presidentti Clinton liittyi PLO:n johtaja Arafat'in ja ja pääministeri Rabin'in seuraanValkoisen Talon nurmikolla allekirjoittamaan Oslon sopmuksen ensimmäistä periaatejulistusta, optimismi oli hyvin korkealla. Molemmille osapuolille oli annettu tiettyjä lupauksia ja palestiinalaisten ja juutalaisten yhteiselo näytti enemmän mahdolliselta kuin milloinkaan. Oli tehty sopimuksia neuvottelujen jatkumisesta ja tiettyjä maa-alueita luovutettaisiin johdonmukaisesti palestiinalaiseen hallintaan vuoden 1993 syyskuun 13. päivän sopimuksessa kohdennettujen päivämäärien mukaisesti. Palestiinalaiset suostuivat luopumaan väkivallasta juutalaisia vastaan “harkitakseen” mahdollisuutta suostua antamaan julistus, joka muuttaisi pitkäaikaisen arabien vihamielisyyden Israelia kohtaan ja itseasiassa myöntämään, että tällä valtiolla oli luonnostaan oikeus olla olemassa.


On kuitenkin murheellista, että tapahtumat tulivat osoittamaan, että tämä sopimus ei ollut edes sen paperin arvoinen, jolle se oli kirjoitettu. Kerran toisensa jälkeen arabiterroristit asettivat pommeja ja muilla tavoin tappoivat juutalaisia samalla, kun heidän propagandakoneistonsa kaiken aikaa sylkivät kasvavaa vihaa kaikkia juutalaisia kohtaan. Jopa palestiinalaiset koulujen oppikirjat vuodattivat sekä juutalaisvihaa että kunniaa jokaiselle, josta tuli marttyyri heidän tuhoamisessaan.


Samaan aikaan Rabin'in/Peres'in hallitus jatkoi sitkeästi rauhanneuvotteluja Arafatin kanssa päättäneenä olla välittämättä uskomattomista palestiinalaisten vuoden 1993 sopimuksensa loukkauksista. Rabin'in hallituksen malli oli, että he eivät antaisi ääriainesten suistaa raiteilta niin tärkeää sopimusta, kuin Oslon rauhansopimus oli.


Paine kasvoi Israelissa Oslon sopimuksen tiellä jatkamista vastaan. Juutalaiset johtajat ja kansalaiset, joilla oli hiukankaan tervettä järkeä ja jotka uskoivat, että palestiinalaisilta tulevat vihan sanat olivat uhka Israelille, aloittivat kiihotuksen Rabin'ia ja Peres'iä vastaan johtuen heidän sokeudestaan nähdä todellisuus Oslon tavoittelussaan. Vastustaakseen tätä painetta Rabin'in joukot järjestivät valtavan joukkokokouksen ilmaistakseen tukea Oslolle.


Tuon kokouksen aikana [5.11.1995] Yitzhak Rabin salamurhattiin. Monet uskovat, että Rabin salamurhattiin, koska hän oli väsynyt Osloon ja suunnitteli prosessin lopettamista. Juutalainen kirjailija Barry Chamish osoittaa mestarillisesti, että Illuminaatin syy Rabin'in tappamiseen oli paljon vahvempi, kuin meidän samankaltainen perustelumme presidentti Kennedyn salamurhassa. Kesäkuussa 1997 julkaisimme artikkelin, joka koski Rabin'in salamurhaa ja kirjoitimme mahdollisuudesta, että hänet murhasi hallituksen provokaattori.


Olemme kirjoittaneet monta artikkelia Oslon rauhansopimuksen todellisesta luonteesta. Huomautamme, että illuministiset johtajat, Rabin ja Peres, aloittivat neuvottelut vuosina 1992-1993 “salaisissa neuvotteluissa” Oslossa Norjassa illuministi Yassir Arafat'in edustajien kanssa yhtä illuministisen USA:n presidentti Bill Clinton'in täydellä tuella. Alusta saakka huolellinen huomioitsija saattoi nähdä, että koko Oslon neuvotteluprosessia kontrolloitiin joko Lontoosta tai Yhdysvalloista. Bill Clinton oli kaiken aikaa liian selvästi kuvassa mukana. Sitäpaitsi koko suunnitelmassa ei sotilaallisesti ollut mitään järkeä, koska se pahasti jakoi jo ennestään pienen valtion ja antoi valtion aseman ihmisille, jotka olivat ilmaisseet kansanmurhaan pyrkivää vihaa juutalaisia kohtaan yli 3000 vuoden ajan. Valtion aseman saaminen merkitsi, että palestiinalaiset voisivat luoda oman aseistetun poliisin, raskaasti aseistetun armeijan ja oman tiedustelukoneistonsa – kaikki kyynärvarren etäisyydellä juutalaisista, joiden tuhoamiseen he olivat pyhittäytyneet. Koska Rabin oli entinen kunnioitettu kenraali, hän tiesi paremmin. Miksi hän sitten ajoi tätä mieletöntä suunnitelmaa?


Tämä ajattelumalli vie meidät takaisin tuohon Jewish Press'in artikkeliin kesäkuulta 1990. Jos Israel jo vuoden 1990 alussa oli tullut päätökseen tuhota palestiinalaiset siten ratkaistakseen leppymättömän vihan ongelman itseään vastaan, sen olisi saatava tämä skenario näyttämään ikään kuin palestiinalaiset olisivat iskeneet ensin, vaikka Israel on täyttänyt kaikki heidän tärkeät vaatimuksensa.


Kun Rabin oli salamurhattu, ääriliberaali Shimon Peres otti viran [1995-1996]. Hän jatkoi Oslon toteuttamista. Israelilaiset äänestäjät olivat kuitenkin tyytymättömiä Oslon politiikkaan, joten vuonna 1996 he valitsivat “konservatiivisemman” Benjamin Netanayhu'n. Odotukset olivat korkealla, että Netanayhu käyttäisi aggressiivisesti Israelin ylivoimaista tiedustelupalvelua ja sen vertaansa vailla olevia puolustusvoimia [IDF] juurittamaan pois palestiinalaisen terrorismin ja lyömään sen lopullisesti.


Terrori-iskut kuitenkin jatkuivat täysillä koko Benjamin Netanayhu'n virkakauden. Ehud Barak valittiin Israelin päämnisteriksi toukokuun 17. päivänä 1999. Hän esitteli hallituksensa Knesset'ille 6.7.1999 ottaen vastaan pääministerin ja puolustusministerin virat. Vaikka hän oli liberaalin labor-puolueen ehdokas, äänestäjillä oli suuret toiveet, että tämä mies toimisi lopullisesti vapauttaakseen Israelin palestiinalaisesta terrorismista, olihan hänellä briljantti historia!

“Hän liittyi Israelin puolustusvoimiin vuonna 1959 ja palveli eliittiyksikön sotilaana ja komentajana sekä muissa erilaisissa komentotehtävissä kuten panssariprikaatin komentajana ja panssaroidun divisioonan komentajana ja yleisesikunnan tehtävissä (General Staff positions), kuten IDF:n tiedusteluosaston päällikkönä. Vuoden 1967 kuuden päivän sodan aikana Barak palveli vakoiluryhmän komentajana ja vuoden 1973 Yom Kippur-sodassa panssaripataljoonan komentajana eteläisellä rintamalla Siinailla. Tammikuussa 1982 hänet nimitettiin IDF:n suunnitteluosaston päälliköksi ja ylennettiin kenraalimajuriksi. Vuoden 1982 operaation, “Rauha Galileaan”, aikana kenraalimajuri Barak palveli israelilaisten joukkojen komentajana Libanonissa.


Huhtikuussa 1983 kenraalimajuri Barak nimitettiin tiedusteluosaston päälliköksi IDF:n yleisesikunnassa. Tammikuussa 1986 hänet nimitettiin IDF:n maavoimien komentokeskuksen komentajaksi ja toukokuussa 1987 apulaisylipäälliköksi (Deputy Chief-of-Staff). Huhtikuussa 1991 hänestä tuli 14. Israelin armeijan ylipäällikkö ja hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi, joka on korkein arvo Israelin armeijassa ... kenraali Barak sai sankarin mitalin “Distinguished Service Medal" ja neljä muuta kunnianosoitusta rohkeudesta ja toiminnan erinomaisuudesta.


Barak'illa on kanditaatin (B.Sc.) tutkinto Jerusalemin yliopistosta (1976) fysiikassa ja matematiikassa ja maisterin tutkinto (M.Sc.) teknistaloudellisissa systeemeissä Stanfordin yliopistosta Kaliforniassa (1978).” ["Ehud Barak", Jewish Virtual Library]

Kuitenkin Barak oli kummallisen kyvytön – tai haluton – ryhtymään tehokkaisiin toimiin Arafatin terroria vastaan. Toukokuun lopulla 2000 Barak yht'äkkiä määräsi IDF:n vetäytymään Etelä- Libanonista paineen edessä Etelä-Libanonin armeijaa (SLA) vastaan, Israelia tukevaa asevoimaa, joka oli tehokkaasti ylläpitänyt turvallisuusvyöhykettä Israelin ja Libanonissa olevien PLO:n terroristien välillä. Tänä päivänä Hamasin johtajat pitävät Barak'in “yksipuolista vetäytymistä” esimerkkinä siitä, mitä paine voi vaikuttaa Israelin pääministeriin. He odottavat Sharon'in äkisti kääntävän kelkkansa ja pakenevan Gazan kaistalta, jopa ennenkuin asia on lopullisesti ratkaistu hallituksessa ja Likudpuolueessa – aivan kuten Barak menetteli Etelä-Libanonissa!


Barak oli myös pääministeri, joka tarjosi Arafat'ille melkein 95% siitä, mitä palestiinalaiset sanoivat haluavansa Camp David'in kokouksessa presidentti Clinton'in ja Arafat'in kanssa elokuun alussa 2000. Hylättyään tämän mitä jalomielisimmän tarjouksen hän aloitti Intifadan syyskuun 29. päivänä 2000. Tämän Intifadan oli määrä kestää täsmälleen 33 kuukautta!


Nyt Israelin äänestäjät olivat kiukkuisia. He olivat sairaita ja väsyneitä, kun heidän viattomiaan murhattiin yleisillä teillä ja kulkuvälineissä! He olivat myös hyvin väsyneitä murskattuihin busseihin ja ilmassa lentävään ihmislihaan. He olivat pettyneet Benjamin Netanayhu'un ja Ehud Barak'iin, mutta tällä kertaa heillä olisi oikea mies! Erikoisvaaleilla, jotka pidettiin 6.2.2001, pääministeriksi valittiin Ariel Sharon. Hän esitteli hallituksensa Knessetille maaliskuun 7. päivänä 2001.


Tutkikaamme Sharon'in väkivaltaista menneisyyttään, varsinkin hänen palestiinalaisten käsittelyään, mikä antoi sellaisen toivon äänestäjille.


“Itsenäisyyssodan aikana vuonna 1948 hän komensi jalkaväkikomppaniaa Alexandroni-prikaatissa. Vuonna 1953 hän perusti johtamansa “101”-erikoiskommandoyksikön, joka suoritti kosto-operaatioita. Sharon nimitettiin laskuvarjojoukkojen komentajaksi vuonna 1956 ja taisteli Siinain operaatioissa. Vuonna 1957 hän kävi Camberley Staff College'n Englannissa.


Vuosina 1958-1962 Sharon palveli jalkaväkiprikaatin komentajana ja sitten jalkaväkikoulun komentajana ja kävi Tel Avivin yliopiston lakikoulun. Hänet nimitettiin pohjoisen komentohenkilökunnan päälliköksi vuonna 1964 ja armeijan koulutusosaston päälliköksi vuonna 1966. Hän osallistui vuoden 1967 kuuden päivän sotaan panssaridivisioonan komentajana. Vuonna 1969 hänet nimitettiin eteläisen komentohenkilökunnan päälliköksi.


Sharon erosi armeijasta kesäkuussa 1972, mutta kutsuttiin uudelleen aktiivipalvelukseen vuoden 1973 Yom Kippur-sotaan komentamaan panssaridivisioonaa. Hän johti Suezin kanavan ylitystä, joka toi voiton sodassa ja lopullisen rauhan Egyptin kanssa.


Ariel Sharon valittiin Knesset'iin joulukuussa 1973, mutta erosi vuoden kuluttua palvellen pääministeri Yitzhak Rabin'in (1975) turvallisuusneuvonantajana. Hänet valittiin Knesset'iin vuonna 1977 Shlomzion-lipulla. Vaalien jälkeen hän liittyi Herut-puolueeseen ja nimitettiin maatalousministeriksi Menachem Begin'in ensimmäisessä hallituksessa (1977-81).


Vuonna 1981 Ariel Sharon nimitettiin puolustusministeriksi ja hän palveli tässä asemassa Libanonin sodan aikana, joka sai aikaan PLO:n terrorismin rakenteiden tuhon Libanonissa... Marraskuussa 1981 hän sai aikaan ensimmäisen strategisen yhteistyösopimuksen USA:n kanssa ja laajensi puolustusyhteistyötä Israelin ja monien valtioiden välillä. Hän auttoi myös tuhansien Etiopian juutalaisten tuomisessa Sudanin läpi.


Vuonna 1983 Sharon erosi puolustusministerin virasta hallituksen komission todettua hänet epäsuorasti vastuulliseksi libanonilaisten kristittyjen suorittamasta palestiinalaisten verilöylystä Sabra'n ja Shatila'n pakolaisleireillä syyskuussa 1982. (HUOMAUTUS: Sharon'ia syytetään myös monien palestiinalaisten tappamisesta vuonna 1953)


Ehud Barak'in tultua valituksi pääministeriksi toukokuussa 1999, Ariel Sharon kutsuttiin Likudpuolueen väliaikaiseksi johtajaksi Benjamin Netanyahu'n erottua tehtävästä. Syyskuussa 1999 hänet valittiin Likud'in puheenjohtajaksi. Hän palveli myös ulkomaansuhteiden ja puolustuskomitean jäsenenä Knesset'issä.” [Ariel Sharon, Jewish Virtual Library]


Koska Sharon'in Likud-puoluetta on aina pidetty äärioikeistona ja koska hän on ollut niin ankara palestiinalaisille menneisyydessä, niin juutalaiset äänestäjät olivat varmoja, että heillä olisi nyt oikea johtaja, joka lopullisesti löisi palestiinalaiset sotilaallisesti ja heittäisi ulos Arafat'in. Vaalikampanjan aikana Sharon kirjaimellisesti puuskui tulta ja tulikiveä arvostellessaan Barak'in hallitusta sen monista “epäonnistumisista”. Sharon johdatti ihmiset uskomaan, että koska hän oli entinen armeijan kenraali, hän ja vain hän voisi lyödä palestiinalaisen terrorin ja lopultakin tuoda rauhan Israelille.


Kuitenkin saatuaan pääministerin viran Sharon jatkoi edeltäjiensä hirvittävää politiikkaa! Eräässä vaiheessa vuonna 2002, erikoisen verisen terrori-iskun jälkeen, Sharon tylysti sanoi ihmisille, että heidän täytyy pysyä hiljaa ja luottaa häneen, että hän tuntee politiikan, jota hänen täytyy noudattaa Arafat'in lyömiseksi ja että vaikka tuo suunnitelma ei ollut täysin ilmeinen tuohon aikaan, niin kohta se olisi. Sharon ei kuitenkaan koskaan voinut osoittaa mitään sellaisen suunnitelman hedelmiä.


Sharonin toimintamalli oli monesti ankara. Kerran toisensa jälkeen hän määräsi IDF:n valtaamaan tietyn kylän tai kaupungin, “juurittamaan ulos” terroristit ja tuhoamaan infrastruktuurin. Vaikka näillä sotilaallisilla iskuilla saatiin aikaan jotakin hyvää, niin Sharon ei koskaan pitänyt yllä sotilaallista painostusta kyllin kauan, jotta palestiinalainen terrorismi olisi tuhottu pysyvästi.


Lisäksi Sharon kehitti huippuunsa politiikan ampua tyhjiä parakkeja ja varastoja “kostonaan” palestiinalaisista hyökkäyksistä. Joissakin hyökkäyksissä israelilaiset viranomaiset varoittivat kohteen lähellä asuvia palestiinalaisia, että hyökkäys oli lähellä siten antaen heille tilaisuuden lähteä, ennenkuin ohjukset iskivät.


Sharon kyllä ryhtyi toimiin pysyvästi eristääkseen Arafat'in hänen Ramallahin päämajaansa, paikkaan, jossa häntä on pidetty noin kahden vuoden ajan. Sharon ei kuitenkaan koskaan ryhtynyt siihen yhteen toimintaan, joka olisi ollut hyvin järkevää: Arafat'in surmaamiseen. Vaikka hän määräsi IDF:n surmaamaan määrättyjä johtajia, joista tärkeimmät olivat Hamasin pomoja, hän ei koskaan tappanut sitä yhtä terroristia, jonka kädet valuivat eniten juutalaista verta -- Yassir Arafat'ia.


Kuinka voisikaan Sharon tappaa Arafat'in, sillä hän on valittu johtaja kontrolloimaan palestiinalaisia, jotta he hyökkäisivät Israelia vastaan Oslon sopimuksen edellyttämällä hetkellä.


Tänä päivänä Sharon makaa koomassa, josta hän todennäköisesti ei koskaan tule ulos.Hänen huolella valittu seuraajansa, pääministeri Olmert, kannattaa täydellisesti Oslon sopimusta, kuten myös Laborpuolueen puolustusministeri Barak ja Likud-puolueen puheenjohtaja, entinen pääministeri, Benjamin Netanayhu.


Todellakin, Israel on aina varmistanut, että sen huippujohtajat jokaisessa puolueessa ovat kannattaneet Oslon rauhansuunnitelmaa..

Johtopäätös

Voit siis nähdä, että tämä Oslon rauhansopimuksen hölynpöly, jota ”on jatkettu muuttumattomana aina, kun ministeri vaihtuu” siitä saakka, kun Oslo julistettiin vuonna 1993. Vain 227 vuotta vanha amerikkalainen salaliitto tämän maan ja koko maailman siirtämiseksi vähitellen Uuteen Maailman Järjestykseen, ylittää tämän ovelan salaliiton palestiinalaisten tuhoamiseksi.


Maailma lähestyy nyt rauhankonferenssia, joka on määrä pitää Annapolis'issa, USA:n Maryland'issa. Palestiinan valtio todennäköisesti julistetaan niin vahvasti, että sen todellinen luominen noin kuudessa kuukaudessa on väistämätön.


Heti, kun palestiinalaiset ovat julistaneet oman valtionsa, he aloittavat “viimeisen vaiheen” tuhotakseen sen, mitä on jäljellä vihatusta Israelin valtiosta. Sillä hetkellä, kun palestiinalaiset hyökkäävät sisältä käsin, Syyria ja Egypti suunnittelevat hyökätä Israelin rajoja vastaan (NEWS1057) antaen Israelille syyn tuhota kaikki kolme osapuolta, juuri niinkuin profetia julistaa.


Mitä ovat nämä profetiat?


  • Palestiinalaiset -- Eesaun heimo --- "Jaakobin heimo on oleva tuli ja Joosefin heimo liekki, mutta Eesaun heimo kuin olki, ja ne polttavat sen ja kuluttavat sen; eikä jää pakoonpäässyttä Eesaun heimosta. Sillä Herra on puhunut.” [Obadja, Jae 18]
  • Damasko, Syyria -- "Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi." [Jesaja 17:1]
  • Egypti -- "Ennustus Egyptistä. Katso, Herra ajaa nopealla pilvellä ja tulee Egyptiin. Silloin vapisevat Egyptin epäjumalat hänen edessään, ja sydän raukeaa Egyptin rinnassa. [Jesaja 19:1] ...

Herra on vuodattanut sen keskuuteen sekasorron hengen, ja niin he saattavat Egyptin horjumaan kaikissa menoissansa, niinkuin juopunut horjahtaa oksennukseensa. [Jesaja 19:14] ... Sinä päivänä Egypti on oleva naisten kaltainen; se vapisee ja pelkää Herran Sebaotin käden heilutusta, kun hän heiluttaa kättään sitä vastaan." [Jesaja 19:16]


Tarkkaile päivittäisiä uutisia, sillä valtavat profeetalliset tapahtumat ovat tulossa esiin! ”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä" [Luukas 21:28]


"Amen, tule, Herra Jeesus!" [Ilm. 22:20]


Oletko hengellisesti valmis? Onko perheesi? Suojeletko oikein ja riittävästi rakkaitasi? Tässä on tämän palvelun tarkoitus; ensin saada sinut ymmärtämään vaara ja sitten auttaa sinua kehittämään strategioita varoittaa ja suojella rakkaitasi. Kun olet saanut perinpohjaisen harjoituksen, voit myös käyttää tietoasi välineenä avaamaan keskustelun pelastumattoman henkilön kanssa. Itse olen voinut käyttää sitä monesti ja olen nähnyt sen tuloksena ihmisten tulevan Jeesuksen Kristuksen luokse. Nämä vaaralliset ajat ovat aikaa, jolloin voimme saavuttaa monia sieluja Jeesukselle Kristukselle ikuisuutta varten.


Jos olet jo vastaanottanut Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanasi, mutta olet ollut penseä hengellisessä vaelluksessasi Hänen kanssaan, sinun on välittömästi pyydettävä Häneltä anteeksiantoa ja uudistusta. Hän antaa sinulle heti anteeksi ja täyttää sydämesi Pyhän Hengen ilolla. Sitten sinun on aloitettava päivittäinen vaellus rukouksessa ja henkilökohtaisessa Sanan tutkimisessa.


Jos et ole koskaan vastaanottanut Jeesusta pelastajana, mutta olet tullut näkemään Hänen todellisuutensa ja lähestyvän Ajan Lopun ja tahdot vastaanottaa Hänen ILMAISEN iankaikkisen elämän lahjansa, sinä voit myös tehdä niin nyt kotisi rauhassa. Kun hyväksyt Hänet Vapahtajana, olet hengellisesti uudesti syntynyt ja olet yhtä varma taivaasta kuin jos olisit jo siellä. Silloin voit levätä varmana siitä, että Antikristuksen Valtakunta ei kosketa sinua hengellisesti.


Jos haluat tulla uudestisyntyneeksi, siirry Pelastuksen sivullemme nyt. Toivomme, että olet tullut siunatuksi tämän palvelun kautta, joka pyrkii kasvattamaan ja varoittamaan ihmisiä, jotta he voisivat nähdä tulevan Uuden Maailman Järjestyksen – Antikristuksen Valtakunnan – jokapäiväisissä uutisissaan .


Lopuksi, olisi mukavaa kuulla teistä.


Voitte lähettää meille joko etana tai sähköpostia.


Jumala siunatkoon teitä!


Takaisin