Ihmiskunnalla on käynyt uskomattoman hyvä tuuri. Tämän
vahvisti maanantaina 26.9.2005 tullut Prisma-dokumentti
"Luvassa himmenevää". Siinä kerrottiin Gerald Stanhillin
ja muiden tutkijoiden selvityksistä että auringonvalo
maapallolla on himmentynyt keskimäärin 22 prosenttia
viidenkymmenen viime vuoden aikana. Etelämantereella
himmenemistä on ollut kaikkein vähiten: 9 prosenttia.
Yhdysvalloissa luku on 10, Britanniassa 16 ja Venäjällä
peräti 30 prosenttia. Syynä siihen miksi ilmasto ei ole
vastaavasti viilentynyt on se, että kasvihuonekaasut ovat
moninverroin voimakkaampia ilmaston lämmittäjiä kuin on
tähän asti otaksuttu. Joten, maapallo on uskomattoman
herkässä tasapainotilassa: auringon himmeneminen on
melko täydellisesti kumonnut kasvihuonekaasujen vaikutuksen.
Syynä auringonvalon himmenemiseen ohjelma mainitsi ilmansaasteet
(noki, rikkidioksidi, ym.) jotka keräävät ympärilleen
vesimolekyylejä jotka heijastavat auringonvaloa takaisin
avaruuteen. Uskon että tämä selittää miksi ilmasto viileni
vuosien 1946 ja 1976 välillä: tällöin ilmansaasteiden määrä
lisääntyi voimakkaasti voimakkaan talouskasvun myötä
(autot, ym.) Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuoden 1976
ja 1998 välillä ilmasto taas lämpeni koska puhdistuslaitteet
vähensivät saasteiden määrää Länsimaissa. Vuoden 1998 jälkeen
ilmasto ei taas ole lämmennyt sen tähden koska Kiinassa,
Intiassa ja Venäjällä talouskasvu on voimakasta ja siellä
autot ja tehtaat tupruttavat savua ilmaan himmentäen
auringonvaloa entisestään. Joten: ilmavirrat kuljettavat
Venäjän ja Aasian saasteet kauas Tyynelle valtamerelle pois
meidän ulottuviltamme, ja me keräämme "potin" koska ilmasto
ei lämpene.
Yksi surullinen murhenäytelmä tähän kuitenkin mahtuu:
Etiopian nälänhätä. Muistan lukeneeni yli 20 vuotta sitten
Valituista paloista että tämä nälänhätä johtuu ilmaston
viilenemisestä ja uuden jääkauden lähestymisestä. Ohjelma
osittain vahvisti tämän näkemyksen: auringon himmeneminen
viilensi merivirtoja pohjoisella pallonpuoliskolla ja
aiheutti 20 vuotta kestäneen kuivuuden joka huipentui tähän
nälänhätään. Tämä kuivuus ajoittui juuri siihen vaiheeseen
kun ilmasto oli kylmimillään, ja nyt kun ilmasto on lämmennyt
siellä on taas satanut. Tämä nälänhätä oli siis eurooppalaisten
ja amerikkalaisten syytä jotka tuottivat saasteita, mutta se
oli ohimenevä vaihe eikä se näillä näkymin enää uusiudu.
Joten, niin kauan kun Kiinassa ja Intiassa talouskasvu on
lähellä kymmentä prosenttia ja Venäjällä kuudessa prosentissa,
auringonvalo himmenee vaikka kasvihuonekaasujen määrä kasvaakin
hurjaa vauhtia, eikä ilmasto lämpene. Jos mitään katastrofia
ei tapahdu, vuonna 2050 tilanne saattaa olla seuraavanlainen:
rikkaat käyvät lomalla kuussa; keskituloiset maata kiertävällä
radalla; Kiinassa ihmisten elintaso samaa luokkaa kuin
Suomessa 1980-luvulla; auringonvalo himmennyt 40% vuoden
1950 lukemista; hiilidioksidin määrä ilmakehässä
hirvittävä; maapallon ilmasto ei ole juurikaan lämmennyt (kylmiä talvia esiintyy edelleen);
öljyä jäljellä enää kymmeneksi vuodeksi. Entä sitten kun öljy loppuu?
Saastuttaminenkin loppuu ja tapahtuu katastrofi kun suojaava
saastekerros häviää. Lämpötila voi nousta viidellä asteella
tai tätäkin enemmän muutamassa vuodessa! Toki on mahdollista
että tällöin on kiertoradalla rakennettu peilejä jotka
heijastavat auringonvalon takaisin avaruureen, mutta öljyn
loppuminen aiheuttaa katastrofin joka tapauksessa vaikka
peilit olisikin rakennettu -- pienemmän vain.
Miten tämä aihe liittyy Cutting Edge ministeriön
artikkeleihin joita olen suomentanut? He ovat ennustaneet
että pian illuminaatit ottavat vallan ja siirtävät koko
ihmiskunnan esiteolliseen aikaan. Tosin heidän antamansa
aikataulu on jatkuvasti siirtynyt. Mikäli näin todella
tapahtuisi seuraukset olisivat hirvittävät jo nyt! Ajattele
tilannetta jossa aurinko yhtäkkiä kirkastuisi 22
prosentilla! On toki mahdollista että tämä on ollut heidän
suunnitelmansa aikoinaan mutta ovat luopuneet siitä koska
näin suuri lämpeneminen olisi tuhoisaa heille itselleenkin
(maapallon keskilämpötila noin 290 Kelviniä ja 22%:n lisäys
on 64 Kelvin-astetta). Täten, heidän päämääränsä saattaa
olla että saastuttaminen jatkuisi millä hinnalla tahansa
jotta suojaava saastekerros pysyisi (Hurrikaani Katrinalla
ja Ritalla ei ole todellista vaikutusta ihmisten
käyttäytymiseen; tarkoitus on kenties ollut vain Bushin
suosion pudottaminen).
Yhteenveto: myös haihtumisen vähentyminen 1990-luvulla
todistaa tämän saastekerroksen olemassaolosta. Näitä
mittauksia on tehty jo sadan vuoden ajan yksinkertaisesti
mittaamalla kuinka paljon vettä astiasta on vuorokaudessa
pääsyt haihtumaan. Koska Yhdysvalloissa auringonvalo on
vähentynyt keskimääräistä vähemmän, ilmaston olisi pitänyt
lämmetä vastaavasti enemmän. Kuitenkin, osoitin aikaisemissa
tutkimuksissani (lue
tästä
ja
tästä)
että siellä ilmasto ei ole juurikaan lämmenyt. Joten,
paljastukset auringonvalon heikkenemisestä vahvistavat
entisestään väitettäni että asiassa on jotain
hämärää -- muutenkin kuin vain kirjaimellisesti.
Olen lukenut että Pieni jääkausi johtui siitä että aurinko
oli tuolloin prosentin neljänneksen himmeämpi. Lämpötilat
olivat Euroopassa noin asteen nykyistä alempia. Kuinka paljon
suurempi luku 22 onkaan verrattuna lukuun 0,25! Maapallo on
tällä hetkellä uskomattoman onnekkaassa tasapainotilassa
mutta tilannetta pitää seurata silmä tarkkana, pienikin töytäisy
saattaa suistaa tasapainotilan jompaan kumpaan suuntaan. Lentolipun
ostaminen näyttää tällä hetkellä olevan ympäristöteko niin
uskomattomalta kuin se kuulostaakin.
Pasi Toivonen
Tutkija
Takaisin