Untitled Document

Samalla kun sodan rummutus Irania vastaan jatkuu, ilmestyy äkkiä uutinen joka siirtää hyökkäyksen ajankohdan vuoden 2007 tammikuulle!

UUTISKATSAUS: "USA suunnittelee hyökkäävänsä Iranin ydinlaitoksia vastaan ennen vuoden 2007 tammikuuta", al-Bawaba, 2.2.2006.

"Yhdysvaltain sotatoimet Iranin ydinlaitoksia vastaan on saavuttanut käytännön vaiheen, saudiarabialaisen sanomalehden mukaan. Tämä artikkeli, joka julkaistiin sunnuntain al-Watan -sanomalehdessä, väittää että USA:n tiedustelupalvelu on tunnistanut 23 ydinlaitosta Iranissa samalla kun muiden valtioiden tiedusteluelimet lisäsivät luetteloon kahdeksan laitosta. Näiden kaikkien odotetaan olevan amerikkalaisten hävittäjien kohteina mikäli diplomaattiset ponnistelut pysäyttää Iranin ydinlaitokset epäonnistuvat."


"Tämän raportin mukaan, USA:n armeija tarvitsee 5-7 vuorokautta saadakseen valmistelut iskua varten suoritettua. Kuitenkin, amerikkalaiset sotilasasiantuntijat väittävät että isku tapahtuu viimeistään tammikuussa 2007, sillä siihen mennessä Iranin kehittämisohjelma saavuttaa "punaisen hälytystilan"; toisin sanoen, tämän jälkeen suoritettava isku saisi aikaan säteilyvuotoa."

Kuten me olemme kertoneet aiemmin, Presidentti Bush on hönkäillyt tulta ja tulikiveä Irania vastaan elokuusta 2003 lähtien mutta on vetäytynyt joka kerta. Hyökkäyksen ajankohta (28.3.2006 - 31.1.2007) voi olla oikea. Kuitenkin, kuten me olemme toistuvasti ilmoittaneet, Israel on avain maailman tapahtumien ajoitukselle; sekä Raamatun profetioissa että illuminaatin suunnitelmissa. Täten, me olemme päätelleet että tämä sota ei ala ennenkuin Israel on valmis aloittamaan sodan palestiinalaisia vastaan -- ja tämä tarkoittaa että Israelin täytyy saada päätökseen 80.000 uudisasukkaan vetäminen Länsirannalta. Cutting Edge on toistuvasti kertonut, että sitten kun Israel on vetänyt pois kaikki siirtokuntalaisensa, sota voi alkaa. Ennen sota ei ala.


Israel näyttää olevan hyvin kaukana siitä pisteestä jolloin kaikki siirtokuntalaiset on evakuoitu. [Viimeinkin Cutting Edge tajusi tämän. Suom. huom.] Ja, jos poliittinen kampanja halventaa Bushia on saavuttamassa huipentumansa, me saatamme joutua odottamaan ensi vuoden jälkipuoliskolle ennenkuin prosessi saattaa Bush syytteeseen menee eteenpäin. Kenties Iraniin ei koskaan hyökätä, mutta jos me hyökkäämme, se on merkki että tämä presidentti on valmis kolmanteen maailmansotaan, joka tästä sopasta väistämättä syntyy.


Seuraava artikkeli puhuu kolmannen maailmansodan uhasta, mikäli Iraniin hyökätään.


UUTISKATSAUS: "Kolmas maailmansota vai vararikko: USA:n hyökkäyksen vaikutukset", Heather Wokusch, Global Research, 19.2.2006.

"Kuinka ironista että Pentagon vihjaa käyttävänsä ydinaseita suojellakseen maailmaa ydinaseilta. Ironista on myös, että Iran on suostunut ydinsulkusopimuksen vaatimuksiin... Iranin ydinuhka on tuskin polttava. Kuten Washington Post raportoi elokuussa 2005, Yhdysvaltain tiedustelupalvelut ovat yksimielisiä siitä että 'Iran on vuosikymmenen päässä pisteestä jossa se voisi valmistaa ydinaseiden tärkeitä ainesosia -- aiempi arvio lähes tuplattiin'. The Institute for Science and International Security arvioi että samalla kun Iran voisi saada pommin valmiiksi aikaisintaan vuonna 2009, amerikalainen tiedusteluyhteisö arvioi että tekniset vaikeudet saisivat aikaan 'huomattavaa viivästymistä'. Lähi-idän asioiden johtaja Brownin yliopistosta kutsui Ulkoministeriön väitteitä Bushehrin reaktorin aikaansaamasta uhasta 'todistettavissa olevaksi valheeksi', kertoen että 'todisteita Iranin ydinaseohjelmasta ei yksinkertaisesti ole olemassa'."

Todisteita Iranin ydinaseohjelmasta ei ole, sillä tällä hetkellä Iran ei aktiivisesti pyri kehittämään omaa ydinasettaan. Cutting Edgen lukijat muistanevat että me olemme usein toistaneet, että Iranilla on ollut ydinase vuodesta 2002 (uutinen 1660).


Tässä uutisessa, me lainaamme venäläistä kenraalia joka puhui konferenssissa Moskovassa 4.6.2002. Tämä kenraali sanoi:

"Nyt, huolimatta siitä onko Iran testannut jotakin tämän kaltaista, Iranilla on ydinaseita', Balujevski sanoi. 'Tietysti, on olemassa ei-strategisia ydinaseita. Minä tarkoitan niitä jotka eivät ole mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia joiden kantomatka on yli 5.500 kilometriä."

Iran todistettavasti osti toimivia ydinaseita Pakistanilta. Hänen ei tarvitse ryhtyä kehittämään ydinaseita itse. Kuitenkin, Länsi tarvitsee epätoivoisesti pelottelutektiikkaa tällä alueella pitääkseen "sanomia sodista" -kampanjan käynnissä. Joten, tässä kolme vuotta kestäneessä sanallisessa kampanjassa on paljon järkeä. Öljyn hinta pysyy korkealla ja poliitikot voivat pelotella amerikkalaisia jotta he antaisivat pois vapautensa. Kuten tässä artikkelissa sanotaan, Bushin hallitus käyttää samanlaista retoriikkaa kuin Irakia vastaan oikeuttakseen sodan, retoriikkaa jonka me nyt tiedämme valheelliseksi.

"Joten ei ole kiirettä. Bushin hallitus kierrättää tarinaa Saddamin niinsanotusta WMD-uhasta nyt Iranin päälle, mutta katso mitä jälkeä me saimme aikaan edellisellä kerralla: kymmeniä tuhansia kuolleita irakilaisia siviilejä, maan joka on sisällissodan partaalla ja lisääntyneen globaalin terrorismin." [Ibid.]

Kuitenkin, jos ja kun hyökkäys Iraniin tapahtuu, sinä voit tietää että on tullut aika jolloin Illuminati aloittaa suuresti himoitsemansa kolmannen maailmansodan. Kuuntele mitä seurauksia sillä olisi mikäli Länsi hyökkää Iraniin. Tässä on joitakin välittömiä seurauksia:

  • Iran ylpeilee maavoimillaan joiden vahvuus on 800.000 miestä, kuten myös pitkän matkan ohjuksillaan jotka voivat iskeä Israeliin ja jopa Eurooppaan.

  • Huomattava osa maailman öljystä kuljetetaan Hormuzinsalmen kautta. Vuonna 1997, Iranin ulkoministeri varoitti että maa voisi sulkea tämän reitin jos maata vain uhataankin, eikä tämä olisi vaikeaa.

  • Hyökkäys Iraniin nostaisi jännitystä Lähi-idässä, se provosoisi shiiamuslimeja. Iran, Irak, Saudi-Arabia ja Libanon tulisivat epävakaiksi.

  • Hyökkäys Iraniin muovaisi uudestaan geopoliittista tasapainoa; Yhdysvallat joutuisi yhä enemmän vastakkain Venäjän, Kiinan ja islamilaisten maiden kanssa.

  • Venäjä ja Kiina ovat kehittäneet suhteitaan viime aikoina, sekä keskenään että muiden maiden kanssa. Jos Venäjä ja Iran alkaisivat myydä öljyään euroilla dollareiden sijaan, USA:n talous kärsisi niin pahasti että meillä ei ole varaa sotia ulkomailla.

Vaikka artikkelin kirjoittaja ei sano näin suoraan, välitön seuraus mikäli Iraniin hyökättäisiin olisi se, että Iran hyökkäisi Basraan. Paljon brittiläisiä sotilaita voisi kuolla. Kannattaa muistaa miten H.G. Wells ennusti kolmannen maailmansodan alkavan:

"Kolmas maailmansota alkaa asiasta joka tapahtuu Basrassa." [H.G.Wells, "The Shape of Things To Come"]

Takaisin