Illuminaattiperheistä:
A. ASTORIN PERHE
Suku vaikuttaa mm. Englannissa ja USA:ssa useissa seuroissa kuten CFR (Council of Foreign Relations, USA), RIIA
(Royal Institution of International Affairs), Bilderberg, Pyöreät Pöydät (The Round Tables), Vapaamuurarit, Pilgrim Society ja
kommunismissa.
B. BUNDYN PERHE
McGeorge Bundy toimi Kennedyn ja Johnsonin kansallisen turvallisuuden neuvonantajana. Hänen veljensä William P. Bundy toimi myös
valtion virkamiehenä. He molemmat olivat Pääkallon ja Sääriluiden, CFR ja Bildergergin jäseniä. Eric Bundy oli avainasemassa Howard
Hughesin varallisuuden ja yrityksen varastamisessa.
C. COLLINSIN PERHE
Suvun okkultistinen voima (periytyy ja kasvaa sukupolvelta toiselle) on paljon suurempi kuin esim. Rockefellereiden tai Rothschildien
suvuissa.
D. DUPONT
Muutti v.1800 USA:aan Ranskasta ja kontrolloi Delawaren osavaltiota. Episkopaalinen kirkko on perustettu Dupontin rahalla. Omistaa
General Motors:ia ja on suurin USA:n kemianteollisuuden tuottaja.
E. FREEMANIN PERHE
Yksi suvun jäsenistä oli ”Grant Master”, salaisen järjestön Priory de Sionin perustaja, Bouillonin Gottfried v.1099. Pitävät itseään
Merovingien jälkeläisinä. Mukana ruusuristiläisyyden ja vapaamuurariuden kehittämisessä. Priory de Sionissa mukana useita sukuja:
Hapsburgit, Sinclair`sit, Merovingit. Lisäksi järjestöön kuului sotilaallinen osasto Knigt`s Templar (Temppeliritarit v.1118).
Veristen ristiretkien jälkeen he saivat Jerusalemista niin suuren saaliin, että palattuaan 9 vuoden kuluttua Eurooppaan he olivat
luomassa kansainvälistä keskuspankkijärjestelmää.
F. KENNEDYN PERHE
John Kennedy oli Illuminaatti, mutta hän tahtoi lopettaa Vietnamin sodan. Vatikaani, Cia,mafia järjestivät hänen salamurhan. Kennedyn
päärakastajattaret olivat M.Monroe(saatanallisia rituaaleja Anton la Veyn kanssa ennen kuuluisuutta), Jayne Mansfield(oli korkein
papitar Saatanan kirkossa), Zsa Zsa Gabor(okkultisti). Nämä naiset olivat Anton la Veyn pitkäaikaisia ystäviä. La vey perusti
Saatanan kirkon 1966. Illuminati kontrolloi kaikkia 5 eri tasoa S:n kirkossa; La Vey 1-3tasolla. Frank Sinatra ja Sammy Davis jr.
Ja Jayne Mansfield olivat kirkon jäseniä ja JFK:n ystäviä.
G. LIN PERHE (amer. myös Lee)
Mukana salaisessa organisatiossa DRIAD`ssa, jota ovat johtaneet monet Li:t: DRIAD,lla yhteisiä piirteitä vapaamuurareihin ja
mafiaan, mutta paljon voimakkaampi Euroopan mafiaa. Kaukoitä, Kiina, honkong erityisesti Li:n hallussa.
H. ONASSIKSEN PERHE
Aristoteles Sokrates Onassis rikastui huumekaupalla Argentiinassa. IIMS:n aikana möi aseita molemmille osapuolille, hänen laivojaan
öljytankkereita ei koskaan pommitettu. Onassiksen miehet ensin soluttautuivat firmaan ja sitten kidnappasivat miljonääri H.Hughesin
ja varastivat firman väärennetyillä papereilla. Howard Hughes kuoli 18.4.1971 Onassiksen vankina. Onassiksen suku kontrolloi
mafiaa. Luult. mukana Kennedyn murhissa.
I. ROCKEFELLERIN PERHE
Tärkeimpiä yrityksiä Standard Oil, Texas Instrument ja General Electric. Toimintaa useissa sadoissa säätiöissä, jotka vaikuttavat
kristinuskoon, koulutusjärjestelmään ja lehdistöön rahoittamalla niitä.
J. ROTHSCHILDIN PERHE
Mayer Amschelin viisi poikaa jakaantuivat eri puolille Eurooppaa 1700-l lopulla. Toiminta lähinnä pankkitoimintaa. Suvulla on tänä
päivänä vaikutusvaltaa mm. kullan hintaan ja dollariin (Federal Reserve System) sekä CFR (Council of Foreign Relations, USA) ja RIIA
(Royal Institution of International Affairs) instituutioihin.
K. RUSSELIN SUKU
Alun perin Saksasta (Roessel), Skotlannin ja Irlannin kautta Amerikkaan muuttanut suku. Charles Taze Russell s.1852 oli Temppelin
Ritari ja Vapaamuurari ja Vartiotorni (Jehovan todistajat) yhteisön perustaja. William Huntington oli Skull&Bones järjestön perustaja.
Järjestön virallinen nimi on Russell Trust, joka rahoittaa mm. turvallisuuspalvelu Wackenhut Corporationia. Wackenhut suojelee mm.
ULTRA(mielenhallinta) projektia ja UFO tukikohtia yhdessä CIA Delta ja erilaisten MP (military police) ryhmien kanssa. Wackenhut
johtokunta koostuu CIA, FBI, Div.5, NSA, ISA ja NRO virkamiehistä ja firmassa työskentelee 40000 ihmistä.
Presidentti Bill Clinton on sukua Russellille ja hän on puolisonsa Hillaryn kanssa mukana noituudessa. Jumalan profetioissa tuolta
ajalta on puhuttu Isebelin hengen valtaannoususta tarkoittaen Hilarya. Bill Clintonia voidaan pitää Ahabin hengen esikuvana.
L. VAN DUYN PERHE
Alkuperä Hollannissa: Edward S.Van Duyn (1872-1955) perusti yhden osaston: Planned Parenthood-säätiön. Säätiö ajaa sterilisaatiota,
syntyvyyden säännöstelyä, aborttia eli: väkiluvun kontrollointi on ilmeisesti perheen päätehtävä. Se saa vuosittain paljon rahaa
illuministisilta järjestöiltä. Robert Gerard Van Duyn oli UNESCON virkamies. UNESCO on yksi ohjatuimmista YK:n järjestöistä.
M. MEROVENGIAN, Euroopan kuninkaalliset perheet
Merovingien sukukunta pitää itseään (valheellisesti) Jeesuksen ja Maria Magdaleenan jälkeläisinä, mutta todellisuudessa saattavat
olla Danin heimon jälkeläisiä, jotka siirtyivät Israelista Eurooppaan. Illuminattien Anti-Kristus tullee Merovingien sukukunnasta
ja astuu valtaan Kalliomoskeijan tilalle uudelleen rakennettuun Salomonin temppeliin. Juutalaiset ja nimikristityt pitävät häntä
luvattuna messiaanaan. Varmuudella voidaan sanoa että Englannin kuninkaalliset ja Sinclairin suku kuuluvat tähän illuministiseen
verilinjaan.

Kuva 1. Ote Merovingien suvusta

Kuva 2. Illuminaatti-järjestön rakenne
Viiteluettelo:
- http://educateyourself.org/mc/mcsaliinterviewpt2.shtml
- http://www.revelationwebsite.co.uk/index1/blackpope/bp.htm
http://www.acts2.com/thebibletruth/BlackPopeCD-FormerOffer.htm
- http://www.mantta.fi/~patato/cef1643.html Suom.
http://cuttingedgefinland.tripod.com/cef1874.html Suom.
http://web.mit.edu/dryfoo/www/Masonry/Essays/eyepyr.html
http://www.theforbiddenknowledge.com/111333/111333.htm
http://www.truth777.netfirms.com/secret%20societies/Presidents4.htm
- http://www.mantta.fi/~patato/html Suom.
- http://www.educateyourself.org/now/nwopopcontrol.shtml
- http://www.operationmorningstar.com/13_illuminati_bloodlines.htm
http://www.thewatcherfiles.com/bloodlines/introduction.htm
- http://www.thewatcherfiles.com/bloodlines/rothschild.htm
http://www.truth777.netfirms.com/secret%20societies/presidents4.htm
- http://www.theforbiddenknowledge.com/111333/111333.htm
- http://educateyourself.org/mc/mcsaliinterviewpt2.shtml
- http://mindcontrolforums.com/radio/cklm22.htm
- http://www.geocities.com/ron_garon/Dr.Alberto_Rivera.htm
http://www.whatsaiththescripture.com/Voice/Fifty.Years.Church.Rome.1.html
http://www.puritans.net/news/malachimartin.htm
http://www.reformation.org/jesuits.html
- http://www.educate-yourself.org/now/nwopopcontrol.shtml
- http://www.mantta.fi/~patato/Yst4.html Suom.
- http://members.surfeu.fi/11syyskuu/index.htm
- http://www.mantta.fi/~patato/cef1345.html Suom.
http://mindcontrolforums.com/radio/cKln21.htm
http://www.hiddenmysteries.com/item300/item381.html
http://www.geocities.com/Area51/Shadowlands/6583/projekt105.html
- http://www.tldm.org/News6/blackout.htm
- http://www.mantta.fi/~patato/cef1776.html Suom.
http://cuttingedge.0catch.com/cef1196.html Suom.
http://cuttingedge.0catch.com/cef1352.html Suom.
- http://www.netowne.com/technology/important/
http://educate-yourself.org/fe/radiantenergystory.shtml
http://members.tripod.com/~lyne/books.htm.
- http://www.mantta.fi/~patato/cef1776.html Suom.
- Karl Steinhauser: EU – huomispäivän super-Neuvostoliitto, 1994/sivut 80-84.
- Pekka Lahtinen: Verkko kiristyy, 1999/ sivu 216.
- http://www.mantta.fi/~patato/Yst7.html Suom.
http://cuttingedge.0catch.com/cef1677.html Suom.
- http://www.graftedin2torah.org/Jew/magendavid_p.htm
http://www.despatch.cth.com.au/Despatch/Jews02.htm
http://freemasonwatch.freepress-freespeech.com/sixpointedstar.html
- http://www.truth777.netfirms.com/secret%20societies/13%20illuminat%20bloodlines
- http://cuttingedgefinland.tripod.com/cef1678b.html
- Felipe Juan Carlos, Merovengian/ Verkko kiristyy, Pekka Lahtinen-1999/sivut161-162.
- Karl von Hapsburg/ :22.
- http://www.japo.fi/~reinola/lustig.htm Suom.
- http://www.sunpoint.net/~patato/kirje155.html Suom.
- http://www.mantta.fi/~patato/cef1748a.html Suom.
- http://www.operationmorningstar.com/13_illuminati_bloodlines.htm
- Pyhä Raamattu 1938-käänn. Matt 24:14
- Pyhä Raamattu: Kol 1:16
Takaisin