Lyhyt sääkatsaus

El Niño käynnistynyt, auringon aktiivisuus lisääntymässä

Joulukuu 2009

Tämä on kai viimeinen sääkatsaus jonka julkaisen, olen saanut tutkimukseni loppuun. El Niño alkoi vuoden keskivaiheilla ja uusi auringonpilkkujakso loppukesällä. Täten ensi vuodesta voi tulla kaikkien aikojen lämpimin. El Niñosta tullee samanlainen tai ehkä hieman voimakkaampi kuin mitä se oli vuonna 2006-2007, joten nyt on erinomainen tilaisuus nähdä, että olivatko joulukuun 2006 ja tammikuun 2007 ennätyskorkeat lämpötilat seurausta heikosta El Niñosta, vai oliko taustalla muitakin tekijöitä. Mutta koska merivesi alkoi viiletä välittömästi vuoden 2007 alusta lähtien, vuodesta 2007 ei tullut ennätyslämmintä.

El Niño loppusyksyllä 2009

Lämpötilat joulukuussa 2006 (+1.29°C)

Lämpötilat tammikuussa 2007 (+1.89°C)

El Niño-ilmiön alkuvaiheessa ilmasto pysyy vakaana tai jopa viilenee (yleensä marraskuun loppupuolelle asti) ja alkaa joulukuussa nopeasti lämpenemään. Alla olevassa kuvassa on maanpäällisten asemien lämpötilat siten että mm. merivesien pintalämpötila on vähennetty (tai lisätty jos La Niña) todellisiin lämpötiloihin. Kuten kuvasta näkyy, El Niño -ilmiön alkuvaiheessa (sinivihreät pylväät), ilmaston pitäisi kylmetä selvästi noin vuoden ajan ennenkuin se alkaa yhtä voimakkaasti lämmetä. Yksi pylväs tarkoittaa yhtä vuosineljännestä.

Kuitenkin, vuonna 2009 pylväät osoittavat vain vähäistä lämpötilan laskua (todellisuudessa lämpötila nousi vaikka merivesi lämpeni voimakkaasti -- joten olen vähentänyt meriveden lämpötilan nousun todellisista arvoista; siitä lämpötilan "lasku") vaikka sen olisi pitänyt olla voimakkaampaa. Ensi vuonna (2010) saamme nähdä johtaako tämä "yllättävän pieni viileneminen" entistä voimakkaampaan lämpötilan nousuun. Tämä on minun tutkimusteni huipentuma; yrittää laatia ennuste ensi vuoden (tai ensi kesän) globaaleista lämpötiloista edellisen syksyn El Niñon tai La Niñan perusteella. Tämä enustemalli näyttäisi voimakasta lämpenemistä...

Lopuksi, tuoreimmat kuvaajat auringon himmenemisestä. Nämä kuvat löytyivät Weather Undergroundin blogista (linkki). Muokkasin niitä selkeämmiksi. Osoittaa että himmeneminen on jatkunut suuressa osassa maapalloa ainakin vuoteen 2008 asti.


Pasi Toivonen


 Takaisin