INNER-EARTH ENTRANCES

PART 1: CAVE AND TUNNEL ENTRANCES OF THE UNITED STATES

B. Alan Walton

Luku 1

*******

Seuraava selonteko julkaistiin FATE-aikakauslehdessä heinäkuussa 1954, sivuilla 7-10:

"Melkein vuosi sitten, Lion Coal Corporationsin kaivoksen työntekijät Wattisissa, Utahissa, löysivät tunnelien verkoston joka vaikutti ikivanhalta. A.B. Foulgerin mukaan, joka oli yhtiön pääjohtaja, työntekijät louhivat kilometrin pituista kielekettä joka erkani tästä vuoresta jossa kaivos sijaitsee. He olivat louhimassa kahdeksan jalan korkuista hiili-esiintymää 3.000 metrissä." [Ei kerrota, että tarkoittaako korkeutta merenpinnasta vai syvyyttä. Suom. huom.]

"Kun he etenivät alaspäin kielekkeen sisällä, työntekijät löysivät hiilitaskun joka oli siinä määrin hapettunutta että sitä pystyi louhimaan miltei paljain käsin. He kohtasivat yhä suurempia ja suurempia taskuja tätä elotonta hiiltä kunnes he törmäsivät kahteen tunneliin, noin 200 jalan etäisyydellä toisistaan."

"Toukokuussa 1953, molempien tunnelien havaittiin olevan 5...6 jalkaa korkeita ja leveitä. Kosteuden seurauksena, hiili näiden tunneleiden välillä oli pilaantunut siinä määrin että sitä ei kannattanut hyödyntää."

"Useat työntekijät tutkivat näitä vanhoja käytäviä lyhyen matkaa ja havaitsivat että nämä tunnelit olivat puolillaan hiilipölyä/hiilimurskaa. Tunnelin molemmille puolille oli louhittu huoneita..."

"Kaivosinsinöörien mukaan, tunnelit olivat niin vanhoja että hiili oli laimentunut niin että siitä ei ollut polttoaineeksi. Laivostyöntekijöiden todistusten mukaan, siellä ei ollut ainoastaan tunneleita vaan hiilenlouhimis-huoneita."

"Johtopäätöstemme mukaan, muinainen rotu oli kaivanut nämä tunnelit sekä käyttänyt tätä hiiltä johonkin tarkoitukseen."

"Ei riitä vastaukseksi sanoa: 'Me emme voi olla varmoja koska me emme tiedä että intiaanit tällä alueella käyttivät hiiltä.'"

"Tosiasiaksi jää: tässä on muinaisia kaivoksia; joku toinen louhi ne, jos intiaanit eivät olleet asialla, sitten joku muu. Varmasti joku joka edelsi valkoista miestä tällä alueella. Mahdollisesti joku joka edelsi intiaaneja."

*******

Seuraava kirje julkaistiin AMAZING STORIES -nimisessä aikakauslehdessä lokakuussa 1947, sivuilla 174-175:

"Sirs, olen viivytellyt aivan liian kauan aikomuksessani lähettää sinulle tämän kerto,uksen. Miksi? Pelkään edelleen että tapahtuu joku lipsahdus joka asettaa minut huonoon valoon. Olen kaupungin apteekkari ja kaikki vihjeet hörhöilystä tuhoaisivat minun työpaikkani..."

"Tällä alueella on artefakti (muinaisjäännös) joka näyttää osoittavan oikeaksi kaiken mitä sinä olet julkaissut luolatutkijoista. Ensin minä haluan esittää kysymyksen. Miten nämä luolat on ilmastoitu? Siellä ei ole kasvillisuutta joka puhdistaisi ilman. Siksi siellä täytyy olla jonkinlainen yhteys maanpinnalle, tiedän paikan missä yksi kuilu yltää maanpinnalle."

"Intiaanit kasvattivat minun isoisäni Yhdysvaltain tässä kolkassa, ja hän on kertonut minulle tarinoita joita hän kuuli lapsena. Intiaanit kuvailevat tätä tuuli-luolaa, kuten sitä kutsutaan täällä, paholaisten kotina jotka tulevat esiin keskiyöllä varastaakseen heidän naisiaan ja ruokaansa. Yksikään intiaani ei uskalla mennä lähemmäksi kuin viiden mailin etäisyydelle näitä luolia."

"Kenties kuvaus luolien sisälta tekee tarkoitukseni selkeämmäksi. Tämä sisäänkäynti on vain reikä kalliossa, mutta mentyäsi sisään sinä saavut neliskulmaiseen tunneliin joka on 3,5 jalkaa korkea ja leveä, ja jonka länsipuolella on kuuden tuuman levyinen ja kymmenen tuuman syvyinen kouru. Tämä tunneli jatkuu sellaisenaan noin sata metriä ja sitten se avautuu sellaiseksi joka näyttää sellaiselta että se olisi ollut aikoinaan täysin pyöreä tai puolipyöreä käytävä jonka äärimmäinen kuumuus, kuten virtaava laava, olisi turmellut. On mahdollista kävellä noin puoli mailia tätä tunnelia pitkin kunnes kivenlohkareet tekevät etenemisen mahdottomaksi."

"Olen yrittänyt saada apua näiden esteiden raivaamiseksi ja useat ovat lupautuneetkin, mutta kun me pääsemme paikalle ja aloitamme työn, he luovuttavat pian ja haluavat lähteä pois. Toinen hassu asia on että joka kerta kun palaan paikalle aloittaakseni raivaustyöt, on merkkejä tuoreista sortumista tunnelin katosta. Tässä vaiheessa tunne että sinä olet kuolemanvaarassa käy miltei ylivoimaiseksi. Taisteltuani tätä tunnetta vastaan tunnin ajan tunnen itseni niin heikoksi että ikäänkuin olisin ollut sairaana viikkojen ajan, ja minä olen tehnyt tämän yrityksen useita kertoja."

"Tämä sisäänkäynti on räjäytetty umpeen ainakin neljä kertaa ymmärrykseni mukaan. Niinsanotusti kalkkarokäärmeiden torjumiseksi; en kuitenkaan ole nähnyt niitä luolan suuaukolla enkä tunnelin sisällä. Itse asiassa, kokemukseni käärmeistä saa minut uskomaan että ne välttävät kylmää ilmavirtausta joka tulee luolasta."

"Kuitenkin, pelon ja epäluottamuksen tunne pitää otteessaan eikä kukaan intiaaneista edes harkitse tutkivansa tätä artefaktia (tunnelia) joka voisi olla suurin turistien vetonaula näillä kulmilla -- jos ihmiset vain uskaltaisivat mennä sinne alas... Olen halukas keskustelemaan siitä mitä minä tiedän, jokaisen kanssa joka ei pidä minua hulluna, ja minä haluaisin löytää henkilön jolla on rohkeutta tulla auttamaan minua esteiden raivaamisessa, koskien tätä pääluolaa, johon se yhdistyy, ja joka ulottuu 11 kilometrin, sillä sitä on porattu ja tämän verran köyttä sinne voi laskea, ilman että se osuu mihinkään (which I know extends to a depth of 30,000 feet because it has been drilled into) ja minä näytän sen jokaiselle joka on kiinnostunut tästä asiasta."

"Minun isoisäni on nyt kuollut joten hän ei voi vahvistaa näitä intiaanien kertomuksia jotka on mainittu, mutta jos Hra. (L. Taylor) Hansen tuntee intiaani-legendat niin hyvin kuin hän väittää tuntevansa, ja mikäli hän todella arvostaa totuutta, pyytäkää hänet töihin Shoshonesin ja Blackfeetin kanssa. Ottakaa huomioon heidän kertomuksensa demoneista jotka tekevät töitä täällä maaseudulla. Tutki myös kertomusta kolmesta kuolemattomasta jotka monet ovat nähneet -- pelastaaksesi heidän kuolemanvaarasta."

"Kirjoita minulle jos olet kiinnostunut näistä legendoista ja minä kerron kaiken minä tiedän. --- George Haycock., c/o Thriftway Drug., Main and Overland., Burley, Idaho"

*******

Tämä seuraava kirje julkaistiin AMAZING STORIES -nimisessä aikakauslehdessä tammikuussa 1948, sivuilla 164-165:

"Sirs, jos sinä arkistoit lukijoilta saadut kirjeet, sinä löydät kirjeen jonka tämä kirjoittaja lähetti tämän vuoden alkupuolella, jossa viitattiin ensimmäiseen lukemaani Amazing Stories -aikakauslehteen sekä kiinnostukseeni luolien mysteereitä kohtaan, ja erityisesti Hra. Shaverin artikkeleihin. En ole jättänyt lukematta yhtäkään Amazing Stories -lehden numeroa tämän jälkeen, ja mielenkiintoni luolien mysteeriä kohtaan on vain kasvanut, ja sinä voit luokitella minut CHMBS:n ("Cave Hunters Mutual Benefit Society" - Branton) epäviralliseksi jäseneksi. Itse asiassa, tämän kirjeen tarkoitus on informoida sinua äskettäin tehdystä tutkimusmatkasta erääseen näistä luolista."

"Sinulle ja niille jotka ovat kiinnostuneita 'ilmakuilusta' lähellä Burleytä, Idahossa, josta George Haycock raportoi, jonka kirje julkaistiin Amazing Stories -lehden lokakuun numerossa, tämä vahvistaa luolan olemassaolon."

"M/Sgt. Brentlinger (Shaverin ihailija) jonka asemapaikkana oli Hill Field, Utah, sekä minä teimme retken Burleyhin viikonloppuna 17. elokuuta varmistaaksemme Hra. Haycockin kertomuksen todenperäisyyden sekä luolan olemassaolon. Meillä ei ollut vaikeuksia löytää tätä herrasmiestä, ja selitettyämme missiomme tarkoituksen hän oli halukas näyttämään meille tämän luolan sekä opastamaan meidät sen läpi, osoittaen että sinne oli edelleen mahdollista mennä sisään. Sisäänläynti oli räjäytetty umpeen sen jälkeen kun hän oli viimeksi ollut tässä luolassa, hän selitti."

"Me ajoimme noin kuusi mailia kaupungin länsipuolelle, sitten me käännyimme pois valtatieltä eräälle pienelle tielle joka vei pensasarolle. Outoa että tämä tie oli hyvin päällystetty ja näytti siltä että sitä oli käytetty ahkerasti vaikka ei ollut ilmeistä syytä vilkkaalle liikenteelle. Me emme nähneet ainuttakaan autoa menomatkalla emmekä paluumatkalla."

"Vaikka hän oli ollut tässä luolassa useita kertoja ja vaikka hän oli käynyt suuaukolla vain kolme päivää aiemmin, Hra. Haycockilla, oudosti, oli vaikeuksia löytää tämä paikka, ja meidän täytyi pysähtyä kahdesti silmäilemään ympärillemme kunnes me lopulta löysimme sen mailin päässä valtatieltä."

"Tämä sisäänkäynti sijaitsi keskellä matalaa ympyränmuotoista painaumaa. Ympäröivä maasto oli pelkkää hiekkaa ja pensaikkoa, mutta useat lohkareet peittivät sisäänkäynnin. Me näimme että siellä oli edelleen pieni aukko lohkareiden välissä, ja Hra. Haycock ajatteli että oli mahdollista mennä sisälle. Suurella vaivalla me onnistuimme ahtautumaan läpi ja me seurasimme Hra. Haycockia luolan lattialle. Sitten, ryömien, nelinkontin ja joskus pystyssä kävellen me etenimme pitkin luolaa noin neljännesmailin."

"Tämä luola on louhittu sellaiseen mikä näyttää vulkaaniselta kiveltä. Seinät ja katto ovat pahasti sortuneet monin paikoin mutta siellä on tarpeeksi ehjää jotta voi nähdä että luola oli aikoinaan neliönmuotoinen. Paikoin seinät ka lattia ovat aivan tasaisia. Sitten, myös, me havaitsimme pienen kammion pää-käytävän sivulla joka on neliönmuotoinen lukuunottamatta yhtä seinää joka on kovera."

"Pää-käytävästä johtaa useita pieniä sivukäytäviä joiden Hra. Haycock sanoo johtavan umpikujaan; niiden jotka hän on tutkinut."

"Nähtyämme tarpeeksi niin että olimme vakuuttuneita Hra. Haycockin tarinasta, päätimme kääntyä takaisin sen sijaan että etenisimme läpipääsemättömän sortuman luokse josta Hra. Haycock mainitsi kirjeessään. Sinne asti edetäkseen olisi tarvittu paljon enemmän varusteita. Meillä ei ollut muuta kuin kaksi taskulamppua, jotka molemmat olivat jatkuvasti päällä."

"Me käännyimme takaisin noin puolimatkassa."

"Me emme kuulleet tai tunteneet tätä jäätävää tuulta jonka sanottiin puhaltavan kuilusta useimmiten. Kuitenkin, Hra. Haycock selitti että se joskus hiljenee, kuten sinä päivänä."

"Tällä hetkellä, toinen retki luolaan on suunnitelmissa. Tällä kertaa meitä tulee olemaan seitsemän tai kahdeksan ja meidän on tarkoitus ottaa mukaamme kunnolliset varusteet jotta voisimme tosissamme raivata tämän esteen. Me kaikki haluamme tietää mitä esteen takana on, jos mitään. Mutta vaikka siellä ei olisikaan mitään muuta kuin lisää tyhjää luolaa, se olisi ainakin ikimuistoinen retki!"


Takaisin