Lyhyt sääkatsaus -- kesäkuu 2008
Kylmän talven jälkeen maaliskuu oli erittäin lämmin -- NASA väittää että maaliskuu oli kaikkien aikojen toiseksi lämpimin mutta se on todennäköisesti liioittelua; Hadleyn mukaan (jota WMO seuraa) maaliskuu oli seitsemänneksi lämpimin. Joka tapauksessa, huhti- ja toukokuussa ilmasto oli taas huomattavasti viileämpi, joten maaliskuun lämpeneminen jäi lyhytaikaiseksi. Tämä on nolo juttu ilmastohysteerikoille (James Hansen, Al Gore), mutta myös minulle sillä ennustin että ilmasto alkaisi lämmetä voimakkaasti talouden taantuman seurauksena.
Ilmasto ei siis ole lämmennyt, mutta, tarkkaan ottaen, myöskään globaalia talouden taantumaa ei ole tullut. Jopa Yhdysvalloissa talous kasvoi vuoden alkupuoliskolla, ja Kiinassa ja Intiassa talouden kasvu on vain kiihtynyt alkuvuonna öljyn hinnan noususta huolimatta -- Venäjästä, Saudi-Arabiasta, Iranista, Venezuelasta, Meksikosta, Brasiliasta, Etelä-Afrikasta (kulta) puhumattakaan -- näissä maissa talous on kasvanut todennäköisesti erittäin voimakkaasti öljyn ja kullan hinnan nousun myötä. Ilmeisesti rikkipäästöt ovat kasvaneet maailmanlaajuisesti alkuvuonna ja täten pitäneet aisoissa ilmaston lämpenemistä. Se jää nähtäväksi mitä loppuvuonna tapahtuu.
Kartassa maalis-toukokuun lämpötilat vuosina 2005-2008 verrattuna vuosien 1951-1980 lämpötiloihin. Näkyy selvästi että vuodesta 2005 lähtien ilmansaasteet/voimakas talouskasvu ovat viilentäneet ilmastoa Intiassa, Kiinassa ja kaakkois-Aasiassa.
Maaliskuun lämpötilakartta (NASA:n mukaan):
Huhtikuun lämpötilakartta (NASA:n mukaan):
Toukokuun lämpötilakartta (NASA:n mukaan):
Lämpötilojen kehitys (Hadleyn mukaan):
El Niño/La Niña -päivitys
Vielä muutama viikko sitten näytti että Tyynellemerelle olisi kehittymässä El Niño -ilmiö. Nyt näyttää siltä että tämä El Niño olisi haihtumasa pois. Saa nähdä tuleeko tästä kolmen vuoden super- La Niña. Vaikka La Niña viilentää maapalloa talvella, kesäkuukausina se hiukan lämmittää maapalloa. Lukemat maanpäällisistä mittauspisteistä satelliittien mukaan.
Päivitettyä tietoa (10.5.2008):
1984/1985 (La Niña)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
-10; -27; -47; -21; -48
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-45; -17; -51; -23; -52
1986 (El Niño)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
-14; -14; -31; -35; -45
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
+11; -38; -37; -46; -43
1987 (El Niño)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
-8; -13; -5; -10; +19
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-21; +26; +20; -20; -2
1988 (La Niña)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+15; +21; +42; +36; +55
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
+22; +29; +6; +37; +60
1989 (La Niña)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
-4; -6; +9; -6; +17
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-60; -65; -40; -9; +17
1991 (El Niño)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+29; +38; +26; +21; +17
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-3; +58; +43; +44; +22
1994 (El Niño)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+17; +20; +15; +3; +15
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-38; +28; -5; -56; -7
1996 (La Niña)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+7; 0; +5; -11; 0
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-37; -22; -4; +82; +52
1997 (El Niño)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
-9; +23; +17; +29; +30
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-45; +6; -9; -28; +6
1999 (La Niña)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+35; +27; +28; +10; +45
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-31; -19; -9; -14; +15
2000 (La Niña)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+38; +25; +32; +30; +27
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-17; -1; -10; -26; +23
2002 (El Niño)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+29; +54; +61; +22; +28
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
+85; +29; +23; -8; +35
2004/2006 (El Niño)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+25; +33; +19; +19; +44
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-47; -9; -37; +7; +1
2007 (La Niña)
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+38; +55; +53; +49; +56
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
+66; +19; +39; +30; +50
El Niño -vuodet -- 1986, 1987, 1991, 1994, 1997, 2002, 2004/2006 -- yhteensä 7 kpl.
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+9,86; +20,14; +14,57; +7,00; +15,42
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-8,29; +15,71; -0,29; -15,29; +14,29
La Niña -vuodet -- 1984/1985, 1988, 1989, 1996, 1999, 2000, 2007 -- yhteensä 7 kpl.
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
+17,00; +13,57; +14,86; +12,43; +21,71
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-14,57; -10,57; -10,86; +11,00; +23,57
Vähennetään El Niño -vuosista La Niña -vuodet
Pohjoinen pallonpuolisko (May-Sep):
-7,14; +6,57; -0,29; -5,43; -6,29; yht. -2,54 -- Tarkoittaa että El Niño -vuosina pohjoinen pallonpuolisko on ollut 0,0254 astetta viileämpi touko-syyskuussa. Ainoastaan kesäkuussa El Niño -vuosi on ollut lämpimämpi.
Eteläinen pallonpuolisko (May-Sep):
-22,86; +26,28; +10,57; -26,29; -9,28; yht. -4,32 -- Tarkoittaa
että El Niño -vuosina eteläinen pallonpuolisko on ollut
0,0432 astetta viileämpi touko-syyskuussa. Ainoastaan kesäkuussa
ja heinäkuussa El Niño -vuosi on ollut lämpimämpi.
Pasi Toivonen