Miksikö kirjoitan sinulle. Näin viime yönä unta kun olin nukahtanut koineekreikan tutkimiseen tavoitteena ymmärtää sanaa paremmin. Sitten tänään jostakin syystä etsiydyin netissä sivujesi kohtaan jossa kerrotaan kiinalaisen tiedemiehen telepatia kokeista ja muusta siihen liittyvästä aseistuksesta kuin vahvistaakseni viime yönä näkemäni unen jonka tossa kerron.Siinä oli suuri talo jossakin hieman korkeammalla vuoristossa, mutta ei älyttömän korkealla. Kaukana kuitenkin asutuksesta. Joitakin torneja siellä täällä, mutta ei ihmisiä. Niissä oli automaattinen vartiointi. Ihmettelin mitä taloissa tapahtuu ja mitä niissä tehdään? Sain vastauksen, että kokeita ihmisillä. Millaisia kokeita? Kokeita ihmisen psyykkeeseen liittyen ja mielen hallintaan. Sitten näin äkkiä talon sisällä kun ovi avautui ja nuori Kiinalainen poika kauheasti tuskasta huutaen avasi ovea ja koitti tulla sieltä ulos. Mitään fyysistä vammaa tai muuta sellaista ei näkynyt, mutta kuin jokin olisi koittanut vetää häntä sinne takaisin ja hän päästä pois. Se oli kauheaa huutoa. Sitten näytettiin alueen ympäristöä. Taloista yksi oli sijoitettu niin, että alapuolella oli suora rotko ja siellä järvi. Ei mikään iso. Sain ymmärryksen, että toisinaan niitä päästetään sinne "pakenemaan" ja joskus ruumiita heitellään alas sinne kokeiden jälkeen.
Onko sinulla asiasta siis konkreettisesti muuta tietoa? Paikoista jne... Jäi kiinnostamaan. Aina voi kysyä.
Jos tämä homma ei kiinnosta voit toki ignoorata koko viestin. Poistaa ja unohtaa.
--------------------------------------------------------
Tämä muistuttaa Dulce Bookissa kerrottua tapausta. Ilmeisesti pojan kokema fyysinen/psyykkinen kipu on niin valtava että huuto kuului Suomeen asti ja tämä lukija kuuli sen ollessaan unessa. Maailmassa tapahtuu hirvittäviä asioita meidän tietämättämme.