Kirjeenvaihtoa Pasin ja erään lukijan välillä -- missä ollaan menossa? Kysymys:

Hyvä Pasi

Ensinnäkin kiitos mielenkiintoisesta sivustostasi! Olen lukenut sivustoasi jo useiden vuosien ajan. Nyt mieltäni kuitenkin askarruttaa lopunaikoja koskeva aikataulutus. Sano minulle mielipiteesi onko alla oleva aikataulutus kohdallaan:

1. Googin sota, Yhdysvallat poistettu pelistä
2. Antikristus nousee ja alkaa 3,5 vuoden rauhanaika
3. Antikristus uuden Rooman johtajana rikkoo rauhanajan
4. Alkaa 3. maailmansota, Arabit tuhotaan?
5. Seurauksena Kiina hyökkää Israeliin, Harmagedon?
6. Jeesuksen paluu pyhien kanssa

Kiitos jos kerkiäisit vastata minulle


Vastaus:

Anteeksi viivästys, ensimmäisen kerran moneen päivään tunnen itseni kohtalaisen levänneeksi ja virkeäksi.

Saatanaa ei ole paiskattu maan pinnalle. Jossain vaiheessa Saatana menee antikristuksen sisälle ja siinä vaiheessa tulee maan pinnalle.

En osaa sanoa tarkalleen Kolmannen maailmansodan tapahtumajärjestystä, ja sellaiset ihmiset jotka ovat pyrkineet ennustamaan maailman tapahtumia sen perusteella jonka he uskovat olevan oikea tulkinta Ilmestyskirjasta ovat tehneet vääriä ennustuksia.

Kiina hyökkää Israeliin aivan lopussa, ja Jeesus palaa pyhiensä kanssa. Minusta tässä ennustuksessa ei ole tulkinnanvaraa.

Antikristus nousee, ja alkaa 3,5 tai 7 vuoden rauhanaika, uskoakseni.

Ymmärtääkseni Illuminati haluaa luoda tuhatvuotisen valtakunnan, joka alkaisi siitä kun Jeesus tuhotaan (he haluavat tuhota Jeesuksen). Heidän suunnitelmansa menee myttyyn siinä vaiheessa kun Jeesus tuhoaa heidät.

Venäjä hyökkää Israeliin, ja kokee tappion, mutta en tiedä että hyökkääkö Venäjä Googin sodan yhteydessä myös USA:n kimppuun vai sen jälkeen kun on kokenut tappion Israelissa, ja tuhoutuuko Yhdysvallat samalla.

Terveisin,
Pasi


Tarkennus:

Haluaisin tarkentaa vielä vastaustani,

Todennäköisesti illuminaatit kaavailivat alunperin että antikristus ja Uusi maailmanjärjestys tulisivat vuoden 2000 tienoilla. He eivät onnistuneet toteuttamaan suunnitelmiaan.

Illuminaatit halusivat että Bush valitaan presidentiksi vuosina 2000 ja 2004. He onnistuivat juuri ja juuri.

Nyt illuminaatit haluavat että Hillarysta tulee presidentti kahdeksi kaudeksi. Nyt näyttää siltä että tämäkin suunnitelma epäonnistuu ja heidän "varaehdokkaansa" Barack Obama tulee valituksi. Jos näin, mitä tahansa voi tapahtua. Jos Hillarysta tulee kuitenkin presidentti, ensimmäinen kausi lienee menestys ja hänet valitaan toiselle kaudelle ylivoimaisela äänten enemmistöllä.

Terveisin,
Pasi


Kysymys:

Kiitos veljeni, että sait aikaa vastata kyselyyni!

Mutta nyt mitä mieltä olet seuravista Raamatun jakeista: "Ja kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin minä kolmannen olennon sanovan: 'Tule!' Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka. Ja minä kuulin ikäänkuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: 'Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä.'"-- Ilmestyskirja 6:5-6

Illuminati on mielestäni aiheuttanut ruokakriisin sijoitamalla ja varastoimalla nisuja eli vehnää (huom. vehnän hinta noussut vuodessa 80%). Ja jos satuit huomaamaan Hillary "kukkanen" mediassa veti esiin B. Kennedyn salamurhan esimerkkinä oman vaalikampanjansa pelastukseksi. Käsittääkseni Kennedyn klaanin jäsen olisi myös ollut vastaehdokkaana Hillarylle tulevissa vaaleissa; mut "hups" häntä kuljettanut pienlentokone sattui putoamaan noustuaan Martha`s Vineyard saaren kentältä. En muista kuka Kennedyn klaanin jälkipolveuduvista oli kyseessä muta surmansa hän sai joka tapauksessa.

Mutta sitten mennäksemme eteenpäin uskon Pasi, veljeni Jeesuksen Kristuksen takaisin tulemuksessa ja kirkkaudessa, että olemme sukupolvi, joka saa kokea kun kaikki nämä tapahtuvan, ja päämme nostaen saamme sanoa, että vapautuksemme aika on lähellä. (on muten tosi vaikeaa jos ei tapahdu tempausta). Ja vielä eräs asia, jonka vanha saarnamies sanoi kun häneltä kysyttiin, koska Jeesus tulee takaisin, hän sanoi, että silloin kun kukaan ei enää puhu hänestä!

Pasi Jeesus sanoi, että kun nämä kaikki alkavat tapahtua niin " itsessänne tiedätte". Minusta tuntuu siltä, että jotain tapahtuu. Edesmennyt Jussi veljeni sanoi, että vaikka "vaikka jalat palas helvetissä niin katse täytyy pitää Kristuksessa".

Lopuksi pyytäisin sinulta "rintamaitoa" eli ohjeistusta siihen mitään teen kellarissa lojuvilleni Kuva&Sanan kustanamille kirjoille. Hengellistä "lenkkimakkaraa"; vienkö antikvariaattiin vai poltanko taloyhtiön grillipaikalla?

Ja jos riittää aikaa niin kerro vaikka lyhyesti mikä on Gutting Edgen tausta.


Vastaus:

Kuva ja Sana on julkaissut paljon hyviäkin kirjoja (varsinkin vanhemmat kirjat), ja myös huonoissa kirjoissa on jonkin verran hyvää, ja vaikka ei olisikaan, ne ovat arvokasta historiallista "todistusaineistoa" Kuvan ja Sanan historiasta/kustannus-politiikasta sekä siinä tapauhtuneista muutoksista, joten niitä ei missään nimessä kannata tuhota. Lähetä lista kirjoista, niin kerron Ollille (=nokialainen); hän olisi ehkä halukas ostamaan niistä joitakin; hän on aiemminkin ostanut Kuvan ja Sanan kustantamia kirjoja kirpputoreilta.

On Raamatun kohtia jotka tukevat Saarnamiehen mielipidettä että Jeesus tulee silloin kun kukaan ei puhu Hänestä, esim. Matteus 25:1-13. Siinä sanotaan: "Yljän viipyessä tuli heille KAIKILLE uni." Me voimme olla viimeinen sukupolvi tai sitten emme. Ja vaikka olisimmekin viimeinen sukupolvi, on mahdollista että sukupolven laskeminen aloitettiin vasta vuodesta 1967, ja sukupolven ikä olisi 120 vuotta. Tällöin Jeesus tulisi vasta vuoden 2080 tienoilla; olisin silloin 110 vuotta, eli todennäköisesti kuollut vanhuuteen jollen kuole johonkin muuhun sitä ennen.

Jeesus puhuu auringon pimenemisestä, taivaiden voimien järkkymisestä, ja Jerusalemin hävityksestä, "ja kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä". Nämä asiat tapahtuvat tempauksen jälkeen eivätkä ole näköpiirissä aivan lähitulevaisuudessa, kuten ei myöskään Kolmas maailmansota -- jännitys maailmassa on vähentynyt.

Mikäli Obama valitaan presidentiksi, Illuminati saattaa kostaa amerikkalaisille siitä että he äänestivät "väärin" (maanjäristykset, tulvat kuivuus, myrskyt, tornadot), mutta kehitys profeetallisten tapahtumien osalta pysähtyy neljäksi tai kahdeksaksi vuodeksi.

Vuoteen 2003 asti uskoin että Jeesus tulee pian, mutta jouduin toteamaan että olin väärässä, ja olen nyt varovaisempi ennusteluissani. Ainoa asia jossa ennustukseni ovat menneet nappiin ovat liittyneet säähän ja ilmastoon; saattoi olla pelkkää hyvää tuuria.

Mielestäni Illuminati on aiheuttanut ruokakriisin kahdella tavalla: 1) Nostamalla öljyn hintaa jolloin maissia ja sokeria on käytetty biopolttoaineeksi; 2) Aiheuttamalla katovuosia varsinkin Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa oli hirvittävä kuivuus vuosina 1998-2007 (pahin 500 vuoteen, ja se huipentui kesällä 2007 jolloin Suurten järvien vedenpinta oli alempana kuin koskaan, sekä syksyllä 2007 jolloin oli pahoja maastopaloja Kaliforniassa. Sitten, vaikka tammikuu 2007 oli maailmalla ennätyslämmin, Kaliforniassa oli kaikkien aikojen kolmanneksi kylmin tammikuu ja hedelmäsato meni pilalle. Sitten huhtikuussa 2007, USA:n itärannikolla oli ennätyskylmää ja hedelmä- ja viljasato siellä meni pilalle. Sitten, touko-kesä-heinäkuussa oli hirvittäviä tulvia USA:n keskiosissa: Teksasista Ohioon. Syys-lokakuussa oli maastopaloja Kaliforniassa. Ja tänä keväänä on ollut tornadoja enemmän kuin vuosikymmeneen. Amerikkalaiset maanviljelijät ovat siis kohdanneet kaikki mahdolliset vitsaukset heinäsirkkoja lukuunottamatta. Myös Australiassa on kärsitty kuivuudesta, tosin viime kesänä siellä saatiin sadetta La Niñan ansiosta, ja viljan hinta onkin laskenut.

En parempaakaan selitystä keksi näille Ilmestyskirjan jakeille kuin minkä olen kuullut monilta Raamatun tutkijoilta: työntekijän päiväpalkka (yksi denari) riittää juuri ja juuri hengissä pysymiseen (ne joilla on varaa ylellisyystarvikkeisiin eivät joudu kärsimään). Sitä ennen tulee tulipunainen hevonen, tarkoittaa ehkä kolmatta maailmansotaa.

Cutting Edge edustaa "fundamentalistista baptismia". He eroavat USA:n muista babtisti-ministeriöistä siinä että he eivät koskaan pitäneet Bushia uudestisyntyneenä kristittynä, ja uskovat että antikristus (+ kolmas maailmansota) tulee ennen tempausta. Aikaisemmin he ovat aika vastuuttomastikin antaneet erilaisia ennustuksia ja päivämääriä (Kolmannen maailmansodan olisi pitänyt alkaa jo moneen kertaan), mutta koska heidän ennustuksensa eivät ole toteutuneet, he ovat kääntäneet kelkkaansa 180 astetta ja ennustavat nyt että talous toipuu, Hillarysta tulee presidentti, öljyn hinta laskee ja Lähi-itään tulee rauha vielä tänä vuonna. Minusta he ovat nyt turhan optimistisia kun aiemmin olivat turhan pessimistisiä.

Se oli John F. Kennedy, Jr. joka kuoli lento-onnettomuudessa Martha's Vineyardissa.

Terveisin,
Pasi


Kysymys:

Kiitos meilistä

Mitä kirjoihin tulee, ne ovat hyvässä tallessa kellarissa täällä Tampereella. Ja kun tuli puheeksi niin sieltä pitäisi löytyä 20 vuoden Kipinä-lehdet ja ehkä 50 Mellerin kasettia 80-90-luvuilta. Käyn penkomassa kellaria kun tässä kerkiän, ehkä en tätä aineistoa myy, mutta Ollilla ja sinulla on tietenkin vapaa pääsy arkistoon.

Haluaisin kuitenkin kysyä jakeista, jotka kertovat Herramme saapumisesta pääisiäisenä Jerusalemiin. Puhuttiin siitä kuinka Jeesus kirosi viikunapuun, Israelin valtion symbolin. Puu kuivettui mutta Jeesus puhui myöhemmin tapahtuvasta puun puhkeamisesta kukkaan lopunaikain merkkinä. Ja sukupolvesta, joka tämän nähtyään "ei katoa ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat". Olisiko kyse vuodesta 1948, jolloin David Ben-Gurion julisti Israelin valtion uudelleen perustetuksi? Ja jos sukupolvi on vaikka 80-vuotta,(käsittääkseni se on Raamatullinen sukupuun mitta, en ole varma???) niin olisiko meillä kuitenkin se etuoikeus, että näemme Herramme tulevan kirkkaudessa ja kunniassaan? Palaan vielä sanankohtaan "itsessänne tiedätte". En ole saanut armolahjaksi profetoimista mutta jotakin merkillistä tapahtuu parhaillaan, antikristus, UMJ ottaa paikkansa, Raamatun vastainen voiton tavoittelu sanaa myymällä, itsekkyyden lisääntyminen, josta Paavali varoitti (Kirkon Tutkimuskeskus ja vanha opinahjoni Tay vahvistavat asian vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessaan, jossa todetaan arvojen koventuneen tultaessa 90-luvulta 2000-luvulle).

Raamattu mainitsee myös tietämyksen lisääntymisestä lopunaikoina. Uskon sen tarkoittavan myös sitä, että pystymme entistä helpommin tarkkailemaan ympäristöämme sanan "linssein", johon Raamattu meitä kehottaa ja pitämään sen mikä on hyvää. Eli uskoville, jotka eivät eksy vaan ainoastaan nukahtavat, annetaan lopunaikoina henkien tunnistamisen armolahja?

Loppukysymys: Meller puhui muutama vuosi sitten kokouksessaan, että Jeesus oli ilmestynyt Benny Hinnille lentokoneessa matkalla Tukholmasta Pariisiin ja sanonut, että uskovien taloudessa tapahtuu vuoden sisällä suuri käänne; suurinpiirtein mitä enemmän annatte sitä enemmän saatte.... Onko Jumala Raamatun mukaan puhunut kenellekään ihmiselle henkilökohtaisesti Mooseksen jälkeen?

Kiittäen ja iloiten viisaista vastauksistasi


Vastaus:

Jeesus kirosi viikunapuun ja sanoi: ”Älköön sinusta ikinä enää hedelmää kasvako.” Minusta Jeesus tuskin tarkoittaa Israelia, koska jonkinlainen kirous tässä näyttäisi säilyvän ikuisesti. Jos Jeesus kuitenkin tarkoittaa viikunapuulla Israelia, niin minusta vuonna 1948 alkava sukupolvi on jo kulunut umpeen (laskin taannoin että aika kului umpeen viime vuoden lopulla, mikäli sukupolvi on 80 kuuvuotta [360 pv.]), ja täten Jeesus tarkoittaisi sukupolvea joka oli todistamassa vuoden 1967 tapahtumia. Eräs mahdollisuus on että Jeesus tarkoitti "Tämä sukukunta ei kuole..." eli kyseessä olisi käännösvirhe. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon.

Benny Hinn on puhunut siitä kuinka ei-uskovien rahat siirtyvät uskoville (järjetön ajatus). Jos Hinn on vuosi sitten profetoinut tällaista, näemme nyt että se ei ole toteutunut, sillä öljyn korkea hinta on rokottanut amerikkalaisia ja rikastuttanut arabeja.

Raamattu puhuu tietämyksen lisääntymisestä lopun aikana, ja tavallaan maallinen tietämys on lisääntynyt kolmensadan vuoden ajan. Jos puhutaan Raamatun tietämyksestä, niin vasta sitten tiedämme että onko tietämys ollut oikeaa, kun profetiat lopulta toteutuvat.

Siunausta,
Pasi


Takaisin