Amerikka, kansakunta joka täyttää vihan maljoja

1 Tess. 2:14-16:
"Sillä teistä, veljet, on tullut niiden Kristuksessa Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntain seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he juutalaisilta, jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia, kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti."

Daniel 8:23-25:

"Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava. Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle. Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan."

Ilm. 15:7-8:

"Ja yksi niistä neljästä olennosta antoi niille seitsemälle enkelille seitsemän kultaista maljaa, täynnä Jumalan vihaa, hänen, joka elää aina ja iankaikkisesti. Ja temppeli tuli savua täyteen Jumalan kirkkaudesta ja hänen voimastansa, eikä kukaan voinut mennä sisälle temppeliin, ennenkuin niiden seitsemän enkelin seitsemän vitsausta oli käynyt täytäntöön."

Ilm. 16:1:

"Ja minä kuulin suuren äänen temppelistä sanovan niille seitsemälle enkelille: 'Menkää ja vuodattakaa ne seitsemän Jumalan vihan maljaa maan päälle.'"

Tässä Last Trumpetin numerossa, me tutkimme näiden viimeisten päivien hämmästyttäviä tapahtumia Raamatun valossa jotta paljastaisimme kuinka myöhäinen tämä hetki on. Me myös näemme että maailmassa ja erityisesti meidän maassamme tekee työtään hämmästyttävä dynamiikka. Monet ihmiset miettivät että milloin vihan ja tuomion päivä kohtaa maailmaa. Milloin viimeinen pasuuna soi ja paljastetaan Jumalan pelottava viha. Vastatakseni tähän kysymykseen, meidän täytyy ensin ymmärtää tämän hengellisen dynamiikan luonne, joka täyttää vihan maljoja. Nämä yläpuoliset jakeet paljastavat että synti on luonteeltaan kumulatiivista. Kaikki maan päällä tehdyt synnit rekisteröidään taivaassa ja säilötään vihan maljoihin. Kun nämä maljat ovat täynnä syntiä, viha kaadetaan niistä pois maan päälle. Voiko kukaan ajattelukykyinen ihminen epäillä etteivätkö tämän maailman ja erityisesti tämän kansakunnan moninaiset synnit nopeasti täyttäisi näitä taivaallisia maljoja? Vaikka monia merkkejä ja varoituksia on annettu tämän maan ihmisille, he pysyvät uskollisina täydelliselle kieltäymykselle katua; itse asiassa, he tekevät entistä enemmän syntiä. Täten, me tiedämme että vihan aika on lähellä, ja että jokainen profetia toteutetaan pian.

Märkivä ja illuminisoitu maailma

Luukas 21:25 varoittaa että viimeisinä' päivinä on oleva "ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo". Tämä sana "epätoivo" on otettu Kreikan sanasta "aporia" joka tarkoittaa kyvyttömyyttä löytää tietä ulos. Tällä hetkellä meidän maapallomme on ruutitynnyri joka odottaa räjähtämistään Kolmanneksi maailmansodaksi. Meillä on tällä hetkellä joukkoja 136 maassa, ja jos Yhdysvallat menee sodan runtelemaan Liberiaan, se tulee olemaan 137. maa. Luvusta 137 tulee yhteenlaskettuna luku 11 joka on "Vesimiehen aikakauden" pyhä luku. Näiden 136 valtion joukossa on tasan 10 aluetta joissa sanotaan olevan suuria joukkojen keskityksiä. Ne ovat: Saksa, 70.000; Bosnia, 3.000; Kosovo, 5.000; Djibouti, 800; Filippiinit, 1.300; Japani, 40.000; Afganistan, 10.000; Etelä-Korea, 38.000; Persianlahden alue, 84.000; ja Irak, 146.000. Meidän täytyy muistaa että se oli mahtava Rooman imperiumi joka levitti armeijansa niin laajalle ja ohueksi että se valloitettiin helposti kymmenen barbaariheimon toimesta.


Sota Irakissa on kaikkea muuta kuin ohi vaikka Presidentti Bush julisti vihollisuuksien olevan loppu 1.5.2003 joka on noituudessa kaikkein suurin juhlapyhä nimeltään Beltaine. Tämä on myös kommunismin syntymäpäivä, ja tuona päivänä, kun Presidentti Bush piti voitonpuheensa, Irakin kommunistinen puolue marssi Bagdadin kaduilla sirpin ja vasaran kera. Jotkut irakilaiset ovat myös alkaneet nauttia pornografiasta, prostituutiosta ja lukuisista muista paheista kaduillaan. Surullinen totuus on se että irakilaiset vihaavat amerikkalaisia sotilaita ja surmaavat heitä joka päivä. Sissisota jatkuu ja kiihtyy. Presidentti Bushin järkyttävä vastaus tälle kaikelle oli: "On toisia jotka ajattelevat olosuhteiden olevan sellaisia että he voivat hyökätä meidän kimppuumme siellä. Minun vastaukseni on: 'Kukistakaa heidät.'" Näitä tunteettomia sanoja voidaan verrata juopuneeseen merimieheen joka julistaa halvassa tavernassa: "Minä päihitän teidät kaikki!" Nyt ollaan kutsumassa 50.000 sotilasta lisää tähän "sotanäytökseen". Jotta asiat olisivat vieläkin huonommin, amerikkalaiset sotilaat jotka olivat suorittaneet velvollisuutensa ja jotka ajattelivat pääsevänsä kotiin kuten oli luvattu, määrättiin jäämään Irakiin. Sitten, 13.7.2003 kerrottiin ABC-uutiskanavalla että Donald Rumsfeld aikoo pysyvästi aktivoida koko armeijan reservin. ABC:n kirjeenvaihtaja Sherry Preston sanoi että sotilasjohtajat olivat tyrmistyneitä tästä ilmoituksesta. 17.7.2003 ilmoitettiin Rumsfeldin aikovan aktivoida 10.000 Kansalliskaartin sotilasta ja lähettää heidät Irakin sotanäytökseen. Nämä ovat joukkoja joiden olisi tarkoitus partioida kotimaassa.


Donald Rumsfeld tekee työtä Presidentti Bushin kanssa illuminaatin salaliiton laatijoiden alaisuudessa. Nämä miehet eivät ole huolissaan rehellisyydestä eivätkä maalaisjärjestä. He ovat kiinnostuneita ainoastaan saattaa maailma maailmanhallituksen johdettavaksi mikä johtaa maailmanlaajuiseen diktatuuriin itse Saatanan alaisuudessa. Meidän täytyy kysyä itseltämme että miksi YK:lla on Irak jaettuna juuri 18 provinssiin. Sen takia koska meidän hallituksemme toimii noituuden kaavojen mukaan ja heidän numerologiansa jakaa luvun 18 kolmeen kuutoseen eli 666. Täten, muinainen Babylonin maa on jaettu Pedon luvun mukaan. Tämä on sodan alkupiste joka lopulta lopettaa tämän nykyisen maailman.


Jos ihmiset kuuntelisivat mitä Donald Rumsfeld sanoo, he ymmärtäisivät että illuministinen vatsasta puhumisen ääni puhuu hänen kauttansa, ja että häntä johtaa hyvin pahoista hengistä lähtevä voima. 16.5.2001, vain muutama kuukausi ennen World Trade Centerin katastrofia, The New York Times -sanomalehti haastatteli Rumsfeldia joka sanoi: "Silloin tällöin minä seison tässä tekemässä jotakin ja minä ajattelen että mitä ihmettä minä teen tässä. Se on suuri yllätys." 12.10.2001, ulkoministeriön lehdistötiedotteessa, Rumsfeld sanoi: "Asiat eivät välttämättä ole yhteneväisiä. Sitä tosiseikkaa että ne ovat jotakin muuta kuin täydellisen yhteneväisiä ei pitäisi luonnehtia taukona. On asioita joita ihmiset näkevät. On asioita joita ihmiset eivät näe. Ja elämä jatkuu." Myöhemmin, 28.2.2003, ulkoministeriön lehdistötiedotteessa, Rumsfeld sanoi: "Teille tullaan kertomaan paljon asioita. Te saatte kerrottuja asioita joka päivä joita ei tapahdu. Se ei näytä vaivaavan ihmisiä, se on painettuna sanomalehdessä. Maailma ajattelee että kaikki nämä asiat tapahtuvat. Ne eivät koskaan tapahtuneet. Jokainen on niin halukas saamaan tarinan ennen kuin itse asiassa tarina on siellä. Maailmaa jatkuvasti ruokitaan asioilla joita ei ole tapahtunut. Kaikki mitä minä voin kertoa teille on, se ei ole tapahtunut, se on tapahtuva."


Kun sinä katsot näitä lausuntoja jotka on sanonut mies joka johtaa koko armeijaa, se on enemmän kuin huonoa kielioppia ja lauseen jäsennystä jonka pitäisi vaivata sinua. Kun me lisäämme nämä sanat viimeaikaisiin uutisiin että informaatiota väärennettiin koskien Irakin yritystä ostaa uraania Afrikasta, sekä moniin muihin Irakia koskeneisiin vääriin väitteisiin, me voimme nähdä että koko Irakin sota on illuministinen petos! Joukkotuhoaseita ei koskaan löydetty, ja on ollut huijaus huijauksen perään. Kenties kaikkein paljastavin lausunto jonka Rumsfeld esitti oli osa helmikuun 28. päivän lehdistötiedotetta kun hän sanoi: "Tarpeetonta sanoa, Presidentti oli oikeassa. Mitä tahansa hän sanoikin."


Merkit sodasta ja pedon aktiivisuudesta ovat kaikkialla. Saatanan vaatimus veriuhreista otetaan hyvin vakavasti hänen korkeilla paikoilla olevien seuraajiensa taholta. 29.6.2003, AP painatti seuraavan otsikon: "Kuvittele 9/11 -tapaus joka päivä 666 päivän ajan." Tarina kertoi 3.3 miljoonasta ihmisestä jotka kuolivat Kongossa viimeisen 666 päivän aikana. Tämä afrikkalainen sota surmaa enemmän ihmisiä kuin mikään toinen sota Toisen maailmansodan jälkeen, eikä siitä juurikaan kerrota uutisissa. Varmasti tämä huuto yltää taivaaseen asti. Se tosiasia että YK merkitsi 3.3 miljoonaa kuollutta luvulla 666 ei ole sattumaa. Nämä ovat numeroita jotka ovat suoraan peräisin Illuminaatin suunnitelmista. Aivan hiljattain, Liberiasta on tullut paikka veriselle kuohunnalle, ja Presidentti Bush suunnittelee lähettävänsä USA:n joukkoja tähän pieneen maahan.

Maailmanjohtajan nousu

Sodat ja sanomat sodista ovat vain yksi niistä merkeistä jotka viittaavat meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Me olemme myös olleet todistamassa Euroopan Yhdysvaltojen uutta nousua sekä uutta NATOa joka nousee sotilaallisena supervaltana. Me myös näemme muutoksia Yhdistyneissä Kansakunnissa. Heinäkuun uutiskirjeessäni minä raportoin että Bill Clinton suunnittelee ryhtyvänsä YK:n pääsihteeriksi. Jos tämä tapahtuisi ennen vuotta 2006, Kofi Annanin, nykyisen pääsihteerin pitäisi erota. Bill Clinton rakastaa New Yorkia ja perusti kotinsa sinne syystä. Hän haluaa olla lähellä East Riveriä minne Rothschildit ja Rockefellerit pystyttivät maailmanhallituksen prototyyppinsä, Yhdistyneet Kansakunnat. Nyt, uutta kunnianosoitusta ollaan myöntämässä Bill Clintonille norjalaisen sanomalehden Aftenpostenin mukaan. Norjan viranomaiset, mukaan lukien Carl I Hagen, oikeistopoliitikko, vaativat Bill Clintonin nimittämistä NATOn johtoon! Virallisessa lausunnossaan he sanovat: "NATOn uudella johtajalla pitäisi olla kansainvälistä auktoriteettia, luottamusta ja kokemusta; siksi, Bill Clinton on täydellinen valinta." Nämä viranomaiset jatkoivat sanomalla: "Bill Clintonilla on hyviä ja läheisiä kontakteja moniin Euroopan johtajiin, ja hän nauttii huomattavaa arvostusta. Hän voi olla liittouman tarvitsema sillanrakentaja." Minä haluan tehdä selväksi taas kerran että en sano Bill Clintonin olevan tämä Antikristus, mutta jos hän ei ole, hän toimii AK:n sijaisena kunnes todellinen AK nousee esiin. On mielenkiintoista huomata että jos sinä katsot Keisari Neron rintakuvaa, sinä huomaat että hän voisi olla Bill Clintonin kaksoisveli. He näyttävät identtisiltä! Minusta on myös mielenkiintoista että vaatimus Clintonista NATOn johtoon tuli ilmi noitien keskikesän sapatin aikoihin. Tämän lisäksi Euroopan Unioni hyväksyi perustuslakinsa viikko ennen noitien sapattia, perjantaina kesäkuun 13. päivänä.


Yhdysvalloissa, Presidentti Bush odotti täysikuuta jättääkseen sisään uudelleenvalintapaperinsa Liittovaltion vaalikomissiolle nimellä "Bush-Cheney '04 Inc". Tämä tehtiin 16.5.2003, ja toukokuun täysikuu tunnetaan noitien keskuudessa nimellä "Full Flower Moon". Meidän täytyy myös muistaa että Illuminaatin alkuperäiset tunnussanat olivat saksankieliset "Ewige Blumenkraft" joka tarkoittaa "Eternal Flower Power".

Amerikan illuministinen peittyminen

Illuminaatin salaliiton laatijat tietävät, että jotta he voisivat kruunata sen jota he kutsuvat "Luciferiksi", heidän täytyy kyetä hallitsemaan sitä mitä he kutsuvat ihmiskunnan ja inhimillisten resurssien paimentamiseksi. Ihmisiä kaikkialla täytyy valvoa, ohjata, johtaa harhaan ja hallita salaa. Oikeusministeri Ashcroft vaatii jatkuvasti enemmän valtaa kuin mitä kaikkialla tunkeutuva Patriot Act antoi hänelle. Nyt me näemme vakoilukameroita kaupungeissa ja pitkin valtateitä, ja jokaista seurataan. Yksityisyys on jotakin sellaista jota meidän perustuslakimme arvosti ja vaali. Mutta nyt se on annettu pois hintana väärästä turvallisuudentunteesta. 2.7.2003, Staten Island Advance -sanomalehti paljasti että Pentagonin kamerat seuraavat kaikkia autoja kaupungissa. Tämä artikkeli jatkuu kertomalla että kamerat toimivat tietokannan kanssa joka valvoo jokapäiväisiä toimia ja henkilökohtaisia tiedostoja maailmanlaajuisesti sekä luo tietokone-päiväkirjan joka tallentaa ja analysoi kaiken jonka sanoo, näkee, kuulee, lukee tai koskettaa. Voisiko George Orwellin "Isoveli" olla tungettelevampi kuin tämä?


Me elämme outoa hermostuneen epäilyksen ja diktatuurimaisten tarkastusten aikaa. Mitä tapahtui meidän maallemme kun jokainen joka maksaa käteisellä yli 350 dollarin laskun on potentiaalinen terroristi? Myymälät rikkovat Liittovaltion lakeja jos he hyväksyvät käteismaksun laskulle jonka summa ylittää 350,00 dollaria. Minulla on tämä kirje edessäni ja se on vain pieni esimerkki siitä mitä pian on tulossa. On myös tullut melkein mahdottomaksi vuokrata hotellihuone ja maksaa käteisellä jollei sinulla ole henkilöllisyystodistusta. Meidän hiljattain poismenneet esi-isämme eivät olisi koskaan uskoneet että koittaisi sellainen päivä jolloin käteinen kiellettäisiin.


Ihmiset jotka menevät terveydenhoidon ammattilaisille huomaavat että heidän täytyy allekirjoittaa lupa joka sallii Liittovaltion "Ison veljen" päästä käsiksi asiakkaan terveystietoihin. Niiden jotka edelleen lentävät lentokoneilla, saattaa olla mielenkiintoista tietää lentokentät suunnittelevat asentavansa röntgensäde-skannereita jotka antavat mustavalkoisen kuvan koko ruumiista. Tämä kone on nimeltään "Backscatter", ja AP:n artikkeli, kuvilla varustettuna, kertoo tämän koneen onnistuneesta testaamisesta. Tämä artikkeli antaa seuraavanlaisen kuvauksen: "Hän [testaaja] astui sisään metalliseen koppiin joka pommitti X-säteillä hänen ruumistaan tuottaakseen mustavalkokuvan joka paljasti tarpeeksi tuodakseen maailmanluokan punastumisen. Hänen vaatteensa katosivat monitorilla, jossa hän näyttäytyi alastomana lukuunottamatta asetta ja pommia joka hänellä oli piilossa vaatteissaan."


Meidän maamme, Amerikan Yhdysvallat, oli kerran kansakunta jossa oli vallalla jonkinasteinen kunnia. Se oli maa jossa sinä olit syytön kunnes sinut todistettiin syylliseksi. Tämän kaiken valvonnan myötä, meistä on tullut kansakunta jossa jokaisen täytyy todistaa syyttömyytensä. Muut maat ihmettelevät miksi me johdamme maailman vankitilastoja. Meillä on tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa vankia. Se oli kuuluisa kirjailija Ayn Rand joka kirjoitti: "Me lähestymme nopeasti vaihetta jossa hallitus on vapaa tekemään mitä ikinä vain haluaa, jossa kansalaiset saavat toimia vain luvan kanssa; tämä on kaikkein synkimpien jaksojen vaihe ihmiskunnan historiassa, eläimellisen voiman hallinnon vaihe." Meidän täytyy myös muistaa suuren valtiomiehen, Daniel Websterin, viisaat sanat: "Ei ole varmaankaan liian voimakkaasti sanottu, jos sanoo että Perustuslaki laadittiin varjelemaan ihmisiä hyvien aikomusten vaaroilta. Kaikkina aikoina on ollut ihmisiä joilla on ollut aikomus hallita hyvin, mutta he haluavat hallita. He lupaavat olla hyviä mestareita, mutta he haluavat olla mestareita."

Kirottu Amerikan talous!

Näinä viimeisinä päivinä, me näemme synnin seuraukset ihmisen jokaisessa pyrkimyksessä. Eräs viimeisten päivien suurista merkeistä on talouden romahdus. Jaakob 5: 1-3 sanoo: "Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä." Nämä jakeet antavat täydellisen kuvauksen meidän koinsyömästä taloudestamme. Sen jälkeen kun Presidentti Bush astui virkaan, 2,7 miljoonaa työpaikkaa on menetetty ja 8,8 miljoonaa ihmistä joutunut työttömäksi. Hänen uuden ohjelmansa nimi on "Työpaikkoja ja kasvua". Yhdysvallat on maailman suurin velallinen, ja velka kasvaa kaksi kertaa nopeammin kuin talous. Julkinen velka on nyt 5 biljoonaa (5000 miljardia) dollaria ja kotitalouksien velka 8,2 biljoonaa. Yritysten lopettamiset ja konkurssit lisääntyvät, ja eläkerahastojen vaje on 300 miljardia dollaria. Mikä sai aikaan sen että maailman vaurain valtio rapautui tähän kuntoon? Me olemme kansakunta joka on täynnä syntiä ja sanoinkuvaamatonta saastaa, ja se on kironnut meidän taloutemme. Suuri pudotus tulee pian!


Kun me huomioimme kaiken yläpuolisen, me emme voi muuta kuin olla hämmästyneitä siitä että YK on pyytänyt 1,3 miljardia dollaria lainaa Yhdysvalloista korjatakseen rakennuksiaan East Riverin varrella. Olen ollut YK:ssa lukemattomia kertoja ja olen seisonut ulkopuolella nostaen käteni rukoukseen että Jumala murtaisi ja romuttaisi nämä rakennukset. Nyt minä katson Washington Postin artikkelia jossa kerrotaan että juuri näin tapahtuu. Vesi tippuu katosta, on suuria halkeamia ja palasia katosta putoaa alas. Kiitos Jumala siitä että vastaat rukouksiin!

Noituus, Amerikan vaihtoehtoinen uskonto

Kesäkuun 23. päivän Time-lehden artikkelissa kerrottiin Harry Potterista, ja kansikuvassa oli ryhmä lapsia joilla kaikilla oli Potter-lasit. Teksti kansilehdessä kuului: "Miksi Harry Potter hallitsee?" Kenties meidän pitäisi miettiä näitä sanoja. Muutama vuosi sitten, kun ensimmäinen Harry Potter -kirja julkaistiin, minä varoitin uutiskirjeessäni että nämä kirjat eivät ole harmitonta viihdettä vaan että ne vaivihkaa opettavat todellisen noituuden käsitteitä ja ohjeita. Minä tuotin lehtisen ja kasettinauhan tästä aiheesta, ja minä pystyin tekemään sen niin asiantuntevasti koska olen entinen noita jonka on pelastanut Jumalan armo ja Herramme Jeesuksen veri. Tämä lehtinen ja nauha, joka tuomitsee Harry Potter -materiaalin on kiertänyt maailman lukemattomia kertoja, ja monia hyviä uutisia on tullut siitä kuinka Jumala on käyttänyt tätä viestiä vetääkseen ihmiset ulos noituuden pauloista. Samaan aikaan, noidat ja "kristilliset" johtajat ovat menettäneet malttinsa yrittäessään parjata minua ja puolustaa Harry Potter -materiaalia. Noidat ovat erityisen vihaisia koska he tietävät että se mitä minä sanon on totta, sillä minä olin kerran yksi heistä.


Harry Potterin puolustajat yrittävät puolustaa asemaansa sanomalla että hyvä voittaa aina pahan. Toisin sanoen, hyvä noituus voittaa aina pahan noituuden. Totuus on, että ei ole olemassa hyvää noituutta; kaikki tämä on Saatanasta vaikka noidat eivät usko Saatanaan. Kolmella alemmalla tasolla, noidat uskovat "voimaan" ja luonnonvoimiin. He uskovat että voimalla on kaksi puolta, hyvä ja paha, valoisa ja pimeä, mies ja nainen, Yin ja Yang; ja että nämä täytyy saada tasapainoon, molemmat ovat välttämättömiä. Kolmella korkeammalla tasolla, noidat uskovat Luciferin persoonaan jota he kutsuvat "valaistuneeksi" (="illuminated one") tai "aamutähdeksi". Yöllä häntä kutsutaan "sarvipäiseksi metsästäjäksi" jonka sanotaan ratsastavan pohjoistuulen päällä. Salasana jota käytetään tunnistamaan Illuminati ja noituus korkealla tasolla on ”Moriah”, valloittava ja tuhoava yötuuli. Surullista, meidän lapsillemme opetetaan että on hyvää noituutta ja että heistä voi tulla ”hyviä pieniä noitia” kuten Harry Potter. Täyttämällä päänsä asioilla kuten taikasauvat, taikajuomat ja loitsut, näistä pienistä lapsista tulee ihmis-kanavia ja he täyttyvät hengillä jotka piinaavat ja hallitsevat kokonaista perhettä joka sallii tämän materiaalin. Tämä on kaikki valmistelua Antikristuksen vastaanottamiselle.


Harry Potter -kirjojen suosio on järkyttävää! Tilastot kertovat että 66 Harry Potter -kirjaa myydään joka sekunti ja koska minuutissa on 60 sekuntia ja tunnissa 60 minuuttia, me voimme nähdä kaikki kuutoset mukana. Viides Harry Potter -kirja on noin 870 sivua pitkä, ja suunnitelmia tehdään kuudetta ja seitsemättä osaa varten; seitsemän osa on niin pitkä että se saatetaan julkaista kahdessa osassa. Vaikka ihmiset väittävät tämän kaiken olevan harmitonta, noitapiirit kaikkialla maassa hukkuvat pyyntöihin liittyä heidän joukkoonsa; ja tämä on juuri näiden kirjojen ongelma. Ne ovat syöttejä sekä ponnahduslautoja okkultismin syövereihin. Ei ihme että kuullaan raportteja kuten Eräs tällainen Denveristä Coloradosta jossa tuli ilmi 40 erillistä kissojen rituaalista silpomistapausta. Meidän täytyy kysyä itseltämme, että miksi monet nuoret ihmiset hankkivat tatuointeja joka puolelle ruumistaan. Miksi nuoret ihmiset halkaisevat kielensä niin että siitä tulee kuin käärmeen kieli? Vastaus on yksinkertainen ja traaginen. Kun pahat henget saapuvat uuteen taloon - tarkoitan ihmisen ruumista - he haluavat sisustaa uuden kotinsa juuri haluamallaan tavalla.


Noituudesta on tullut vaihtoehtoinen uskonto, erityisesti nuorten ihmisten keskuudessa. Se ei ole enää vain harvojen huvia. 21.6.2003, 28.000 druidia kokoontui Stonehengessä Englannissa noitarituaaliin. Tämä on korkean tason noitien kaikkein pyhin paikka. Minä olen seurannut kun Stonehengen jäljennöksiä rakennetaan kaikkialle Yhdysvaltoihin. Aivan hiljattain, täysikokoinen jäljennös rakennettiin Eurekaan, Montanaan. Saatanallisia monumentteja pystytetään suurin kustannuksin meidän vararikon partaalla olevassa maassamme. 55 jalkaa korkea ”tulijumalan” patsas Vulcanissa Alabamassa maksoi 2,3 miljoonaa dollaria. Samaan aikaan, Kymmenen käskyn monumentti määrättiin poistettavaksi oikeustalosta. On aika jokaisen todellisen kristityn rukoilla lakkaamatta.

Amerikan sodominointi

Jesaja 1:9 varoittaa seuraavasti: ”Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.” 27.6.2003, sanomalehdillä kaikkialla maassa oli otsikko: ”Oikeus kumoaa kiellon homoseksuaalisuuden harjoittamisesta.” Yhdysvalloissa oli 13 osavaltiota jotka kielsivät sodomian, ja Korkein oikeus torpedoi kaikki nämä lait. Jokainen jolla on edes jonkinmoinen käsitys Roomalaiskirjeen luvusta 1, ymmärtää että Jumala pitää homoseksuaalisuutta ihmisen pahojen tekojen huipentumana. Meidän Korkein oikeutemme uhmaa Jumalaa ja on avannut oven perversioille korkea-arvoisesta paikastaan Washington D.C:ssä, korruption pesäpaikassa. Nyt kun tämä ovi on avattu, saastan tulva käy yli meidän maamme niin kuin ei koskaan aikaisemmin. Amerikan Yhdysvallat on kirottu kirouksella. Jesaja 1:4-7 kuvaa meidän kansakuntaamme niin tarkasti: Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois. Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty. Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; teidän peltojanne syövät muukalaiset silmäinne edessä; ne ovat autioina niinkuin ainakin muukalaisten hävittämät.”


On nyt turvallista sanoa että jokainen suuri kirkkokunta on antautunut Antikristukselle, ja homoseksuaalisuuden hyväksyminen on viimeinen pisara. Nyt me olemme lukeneet että Amerikan Evankelisluterilainen kirkko on aikeissa pitää laajan konferenssin siitä että siunatako homoliitot. Jos he lukisivat Raamattua, he eivät tarvitsisi tätä kokousta. Concordissa, New Hampshiressa, episkopaalit hiljattain valitsivat avoimesti homoseksuaalisen miehen uudeksi piispakseen. Hän kutsuu itseään Pastori V. Gene Robinsoniksi. Englannissa, Oxfordin piispa Tri. Richard Harris on lähettänyt viestin kehottaen kirkkoja olemaan ”homo- ja lesbomyönteisiä”. Tämän kaiken lisäksi, Jerusalemissa Israelissa pidettiin hiljattain toinen vuotuinen ”Gay Pride” -paraati. AP antoi seuraavanlaisen kuvauksen: ”Tuhannet ihmiset, monet transvestiiteiksi pukeutuneina ja heiluttaen sateenkaarilippuja, marssivat läpi Jerusalemin. Sisäministeri Avraham Poraz antoi tukensa marssijoille ja sanoi: ’Hallituksessa on muutamia ministereitä jotka eivät ole iloisia siitä että minä otan osaa tähän tapahtumaan, mutta kaikesta huolimatta olen tullut toivottamaan teille iloista lomaa. Me olemme kaikki ylpeitä teistä.’”


Hiljattain, suuri ”Gay Pride” -festivaali ja paraati pidettiin Lansingissa, Michiganissa. Tuhannet sodomiitit seisoivat kaduilla huutaen: ”Me ihmiset kieltäydymme vaikenemasta.” Tätä tapahtumaa sponsoroivat Ford Motor Company, Radisson Motel-downtown Lansing, Miller Lite Brewing Co., ja Daimler Chrysler.

Vihan merkit

Kyseenalaistamatta, meidän Herramme saapuu pian tähän piinattuun maailmaan. Minä mietin usein että kuinka Herra sietää tällaista pahuutta taas uuden päivän. Tiedemiehet kuten Tri. Norbert Gleicher, Foundation for Reproductive Medicine:stä Chicagossa ovat ruiskuttaneet miehen soluja naisen sikiön alkuvaiheeseen tuottaakseen hybridejä (”she-males”). Aivan hiljattain, israelilaisten ja hollantilaisten johtama projekti tarvitsee tyttölasten munasoluja koska niissä on munasarjat 16 viikon ikäisiksi asti. Näitä munasoluja käytetään hedelmättömien naisten hedelmöittämiseen. Täten, äiti surmataan kohdussa ja lapset tuotetaan tieteen avulla, hypäten kokonaisen sukupolven yli.


Kun maanjäristyksiä ja jälkijäristyksiä tapahtuu, kuten myös epätavallinen sää ja taudit, ne joilla on näkökykyä tietävät että tämän nykyisen maailman loppu on käsillä. Monia muita outoja asioita tapahtuu jatkuvasti. Varikset hyökkäsivät naisten kimppuun Hampurissa, Saksassa. Naiset juoksivat kirkuen karkuun kun varikset, tarrautuneina kiinni heidän hiuksiinsa, nokkivat väkivaltaisesti heidän kasvojaan ja upottivat kyntensä naisten päänahkaan. Näitä variksia ei ärsytetty mitenkään. Ornitologit ovat eksyksissä yrittäessään selittää miksi tietyt linnut ovat tulleet niin vihamielisiksi ihmisiä kohtaan. Minulle tulee mieleen Ilmestyskirja 19:21 joka sanoo: ”…”


Lopuksi, minä tunnen yhä suurempaa tarvetta rukoilla ja omistaa sydämeni Herran töille jotka täytyy tehdä siinä vähässä ajassa jota on enää jäljellä. Muista Last Trumpet Ministeriötä rukouksissasi, ja lähetä meille edelleen rukouspyyntöjäsi. Meidän työntekijämme kiinnittävät niihin jokaiseen yksityiskohtaista huomiota. Ota vastaan minun syvimmät kiitokseni jokainen joka tukee tätä Lopun ajan ministeriötä. Armo ja rauha olkoon ylläsi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen.
 

David J. Meyer



 Takaisin