Saatana -- maamme uusi isä!

Johannes 8:42-45:
"Jeesus sanoi heille: 'Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt. Minkätähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sentähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani. Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.'"
Ilm. 12:12:
"Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"
Ilm. 13:4-8:
"Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: 'Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?' Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot."


Tässä Last Trumpet Newsletterin numerossa, me syleilemme taas muuttumatonta totuutta ja annamme totuuden loistavan valon valaista tämän illuminisoidun ja vaivatun maailman tämänhetkisiä tapahtumia. Jumalan Sanasta, me löydämme monia jakeita jotka kertovat meille ajasta maailman lopussa jolloin pimeyden voimat nousevat esiin sellaisella tavalla että ne eksyttävät ja hallitsevat maailman kansakuntia ja ihmisiä, ja tuovat heidät itsensä Saatanan palvelijoiksi. Jotta tämä toteutuisi, jokaisen ihmisen mieli, tahto ja tunne täytyy sopeuttaa uudenlaiseen ajatteluun. Uusi maailmanuskonto, joka on koostettu monista uskonnoista on tulossa esiin, ja se perustuu ehdottomaan suvaitsevaisuuteen muodostaessaan lopullisen saatanallisen kompromissin. On totta myös jokaisen maailman kansakunnan yhdistäminen yhden voiman hallittavaksi joka on niin suuri että kukaan ei uskalla nousta sitä vastaan. Tällainen voima on nyt työssään ja on ollut työssä jo pitkän aikaa. Näinä aivan viimeisinä päivinä, me näemme Illuminaatin salamyhkäisten voimien hämmästyttävän voimistumisen heidän saavuttaessaan lopullista päämääräänsä nopeaa vauhtia.


Täällä Yhdysvalloissa, ne joilla on Jumalan antama näkökyky, järkyttyvät yhä uudelleen ihmisten välinpitämättömyydestä samalla kun heidän kaunista ja kallisarvoista maatansa tuhotaan aivan heidän silmiensä edessä. Yhdysvaltain kansalaiset on valittu tekemään Saatanan työt ja ovat täten tehneet hänestä helvetillisen isänsä. Yhdysvallat on minun maanpäällinen kotini ja on raskasta katsoa tämän kerran niin suuren kansakunnan murenemista saatanallisen juonen vaikutuksesta. On sydäntäsärkevää nähdä niin monen ihmisen tekevän täydellistä yhteistyötä oman perikatonsa kanssa. Olen iloinen, kuitenkin, tietäessäni että nämä olosuhteet antavat tietä Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tulemiselle. Kun minä näen tämän maan ihmisten vakuuttavan uskollisuuttaan maansa uudelle isälle, joka näyttäytyy heille valon enkelinä ja vanhurskauden palvelijana, Pyhä Henki painostaa minua rukoilemaan että me voisimme nopeasti saavuttaa nukkuvan jäännöksen pelastavalla totuudella että Jeesus Kristus on Herra, ja että ihmisten uskonnot, jotka näyttäytyvät uhkaavina tässä maailmassa, ovat Illuminaatin salaliiton laatijoiden työkaluja. Todellinen apu, vapautus ja pelastus tulee suoraan Kaikkivaltiaan Jumalan valtaistuimelta eikä koskaan ihmisten uskonnoista. Kuinke me tunnistamme kuka on maamme todellinen isä? Jeesus teki hyvin selväksi että ihmisten teot määrittelevät sen kuka on heidän isänsä!

Irak, Illuminaatin inferno

1.5.2003, Presidentti Bush seisoi U.S.S. Abraham Lincolnin kannella ja julisti että suuret viholisuudet Irakissa olivat ohi. Tämä ei ollut ainoastaan koreografinen varietee-esitys, vaan tämä esittäjä ja Yhdysvaltain pesidentti tiesi aivan hyvin että me emme olleet vielä nähneet ongelmien alkua. Jos missään sodassa on koskaan ollut noituudenmerkkejä, tämä varmasti on sellainen. Presidentti Bush aloitti tämän sodan noitien Ostera-sapattina ja julisti suurten vihollisuuksien loppuneen noitien suurena Beltaine-päivänä.


Ovatko suuret vihollisuudet tauonneet? Aivan päinvastoin! Tämä sota on jatkuvasti kiihtynytt aivan niinkuin edellisessä uutiskirjeessä ennustettiin. 18.3.2004, tyrmistyneet irakilaiset kirkuivat ja huusivat "Ya Allah, Ya Allah" kun viisikerroksisesta Mount Lebanon -hotellista tuli massiivinen tulipallo, surmaten välittömästi 29 ihmistä ja haavoittaen lukemattomia muita. New York Post kuvaili tätä verilöylyn täyttämää katua sanoilla "tulinen näkymä helvetistä". Sitten tuli panttivanki-painajainen kun siepattiin sekä sotilas- että siviilihenkilöitä vaatimuksena että maahan hyökänneet joukot täytyi vetää pois. 5.4.2004, verinen kansannousu iski kuuteen Irakin kaupunkiin. Tuona päivänä, kymmenen sotilasta teurastettiin siinä mitä kutsuttiin kauhujen päiväksi. Mutta tätä ennen, 31.3.2004, irakilaisesta Fallujan kaupungista tuli huomion keskipiste kun viisi USA:n sotilasta kuoli lähellä tätä kaupunkia ja neljä siviili-rakennustyöläistä surmattiin ja vedettiin pitkin katuja irakilaisten hurratessa: "Falluja on amerikkalaiseten hautausmaa!" Kaksi näistä hiiltyneeistä ruumiista riippui sillankaitteesta Eufrat-joen yllä. Irakilaiset huusivat myös: "Me uhraamme veremme ja sielumme Islamin puolesta!"


7.4.2004, USA:n merivoimat hyökkäsivät sunni-moskeijaan Fallujahissa surmaten 40 palvojaa ja raivostuttaen ihmisiä kaikkialla Irakissa. Samana päivänä, irakilaiset hyökkäsivät USA:n merivoimien tukikohtaan ja surmasivat 12 merisotilasta. Se oli vuoden 2004 huhtikuun uutiskirje jossa minä ennustin että siviileitä kohtaava sota (minä käänsin virheellisesti sanan "civil war" sisällissodaksi) oli puhkeamaisillaan Irakissa, ja välittömästi julkaistuani tuon uutiskirjeen se tapahtui. Mainittakoon tässä että näiden väkivaltaisten ja pahojen taisteluiden keskipiste oli irakilainen Fallujan (Fallujah) kaupunki. Tässä kaikessa on mukana voimakkaat hengelliset vallat, ja nimellä "Fallujah" on ainutlaatuinen hengellinen merkitys. Me tiedämme että Psalmi 68:5 kertoo meille miten nimi "Jumala" pitäisi ymmärtää: "Laulakaa Jumalalle, veisatkaa hänen nimensä kiitosta. Tehkää tie hänelle, joka kiitää halki arojen. Hänen nimensä on Herra, riemuitkaa kasvojensa edessä." ["Sing unto God, sing praises to his name: extol him that rideth upon heavens by his name Jah, and rejoice before him.] Sana "hallelujah" tai "hallel-u-jah" merkitsee "ylistäkää Herraa" ["Praise ye Jah"]. Fallujah, hengellisessä merkityksessä voidaan täten nähdä "fall-u-Jah" ["kaatukaa Herrassa"].


Tämä sota Irakissa kiihtyy joka päivä. Irakin shiia-pappi Moqtada al-Sadr lausui hiljattain: "Jos minut surmataan tai vangitaan, Irakin kansa tietää kuinka vastata voimalla ja ankaruudella jonka laajuutta ei voi kuvitella." Kaikenikäiset irakilaiset, mukaanlukien lapset ja vanhukset, näkevät amerikkalaiset tankit joihin on maalattu sanat "Beastly Boy" (=petomainen poika) tai "Bloodlust" (=verenhimo). He myös tietävät että heidän oma maansa valloitettiin väärin perustein. Jopa Presidentti Bushin oma ulkoministeri on ilmaissut laimeasti että tämä sota Irakissa oli virhe, ja varapresidentti Cheney raivostui niin tästä lausunnosta että hän ja ulkoministeri eivät edes puhu toisilleen.

Sodan petokset

Jumalan Sana varoittaa meitä että viimeiset päivät olisivat sodan aikaa, ja me löydämme että se mikä selvästi kuvaillaan Matteuksen luvussa 24 on juuri se olotila jossa me elämme. Monia outoja asioita tapahtuu koskien tätä sotaa jota lietsottiin vääriin johtopäätöksiin nojautuen että Irak piilottelisi joukkotuhoaseita. Hiljattain, Mehr News Agency Teheranista, Iranista raportoi että amerikkalaiset ja brittiläiset rahtilaivat olivat purkamassa joukkotuhoaseiden komponentteja -- valmistettu 1980- ja 1990-luvulla -- etelä-Irakin satamissa kootakseen ja piilottaakseen niitä. Miehitysjoukkojen viranomaiset kiistävät tämän raportin. Monia asioita salataan koskien tätä sotaa. Amerikkalaiset sotilaat ovat nyt sairastumassa säteilymyrkytykseen heidän omista aseistaan. Ongelma on "köyhdytetty uraani". Yhdysvallat tuottaa paljon uraani-238:aa, joka on ydinreaktoreista ja ydinaseiden valmistuksesta tulevaa jätettä kun fissioitumaan kykenevät uraani-234 ja uraani-235 -isotoopit erotetaan. Uraani 238:aa tai "käyhdytettyä uraania" käytetään ammuksissa sen kovuuden tähden. Sitä käytetään myös tankkien suojuksissa, maamiinoissa ja ohjuksissa. Ammuksen iskeytyessä tapahtuu spontaania palamista joka luo pieniä partikkeleita. Nämä partikkelit ovat tarpeeksi pieniä jotta ne voidaan saada hengitysilman mukana elimistöön jossa ne tarttuvat keuhkoihin ja munuaisiin. Nämä partikkelit ovat radioaktiivisia ja ne lähettävät alfa- beeta- ja gamma-säteilyä 4,5 miljardin vuoden puoliintumisajalla. Meidän täytyy muistaa että vuoden 1991 sodassa, 285.292 sotilasta 572.833 palvelleesta sotilaasta tuli takaisin vakavasti sairaina taudista jota kutsutaan nimellä "Persianlahden syndrooma".


6.4.2004, Staten Island Advance -sanomalehti raportoi että jotkut Irakissa olleet amerikkalaiset sotilaat on testattu altistumisesta uraanille. Heidän alkuperäiset oireensa olivat päänsärky, väsymys, hengityksen lyhyys, pahoinvointi, huimaus, nivelkipu sekä tihentynyt virtsaamistarve. New York Daily News raportoi myös ydinlääketieteen asiantuntijan vahvistaneen että jotkut näistä miehistä ovat "melkein varmasti hengittäneet radioaktiivista pölyä joka on peräisin köyhdytetystä uraanista valmistetuista amerikkalaisista ammuksista". Kersantti Augustin Matos USA:n armeijasta sanoi: "Aina kun minä juoksin minä tunsin kurkkuani polttavan ja rintaani puristavan... Ennenkuin minä lähdin Irakista, he testasivat minun silmäni ja olin kunnossa. Nyt minun näköni on mennyt huonoksi, kaiken muun huipuksi." Surullinen tosiasia on, että näillä miehillä on säteilysairaus ja he ovat kohtaamassa hirvittävän kuoleman. Meidän oma uraanimme on osoittautumassa kiroukseksi meidän armeijallemme. Koska minulla on vahva tausta kemian alalta ja koska minä olen opiskellut tätä aihetta, minä muistan että tällä Irakin sodassa käytetyllä uraanilla on hengellinen näkökulmansa! Uraani nimettiin Uranuksen, "taivaan jumalan" mukaan. Efesolaiskirje 2:2 tunnistaa tämän "taivaan jumalan" seuraavasti: "...joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa..." Meidän täytyy myös huomioida se tosiasia että uraania löydettiin ensimmäisenä Joachimstahlin hopea-miinoista; tämä on nyt osa Tsekin tasavaltaa mutta tunnettiin ennen Bohemian kuningaskuntana. Mineraali josta uraani rikastetaan on nimeltään pitchblende tai uraanioksidi. Tämä nimi johdetaan sanoista "pech" (=huono onni) ja "blende" (=pettäjä). Se oli uraani-ketjureaktio joka surmasi lukemattomia tuhansia Hiroshimassa ja Nagasakissa Japanissa. Radioaktiivisuus ihmisen käsissä on osoittautunut saatanalliseksi ja se tuhoaa maata.


Kun me näemme sodan jatkuvan, me näemme sydänsärkyjen nousun. Se oli 8.4.2004, jolloin 20.000 sotilasta jotka olivat palvelleet aikansa täyteen Irakissa odottivat lentoa kotiin. Monet heistä olivat odottamassa seisonta-alueella koneitaan kun heidän toivonsa kotiin pääsemisestä murskattiin kun heidät määrättiin palaamaan asemapaikalleen. "Te ette voi lähteä kotiin", heille kerrottiin äkkiä. Pentagon ilmoitti myös että se on vähentämässä puolet Saksassa olevista 71.000 sotilaastaan käytettäväksi muualla. 23.3.2004, Chicago Tribune raportoi: "Pentagon on rakentamassa suunnatonta verkostoa tukikohtia Lähi-itään ja keski-Aasiaan. Onko Kolmas maailmansota pian alkamassa?


Samalla kun minä kirjoitan tätä uutiskirjettä, Edustajainhuoneen ja Senaatin käsittelyssä on kaksi lakiesitystä joka aloittaisi kutsunnat aikaisin keväällä 2005. He tietysti odottavat presidentinvaaleja. Nämä lakiesitykset, nimeltään S89 ja HR163, eroavat aikaisemmista kutsunta-lakiesityksistä useilla tavoilla. Korkean asteen opiskelijoiden mahdollisuudet lykkäyksiin eliminoidaan, ja naiset sisällytetään myös näihin kutsuntoihin. Tämä uusi lakiesitys on nimeltään "The Universal National Service Act of 2003", ja se sisältää seuraavat sanat: "Pitääksemme huolta yhteisestä puolustuksesta vaatimalla että kaikkien nuorten henkilöiden (iältään 18-26) Yhdysvalloissa, mukaanlukien naiset, suorittavat jakson sotilaspalvelua tai jakson siviilipalvelua edistääkseen kansallista puolustusta ja kotimaan turvallisuutta sekä muihin tarkoituksiin." Tämän uuden lain alaisuudessa, collegen alaluokkalaisten sallittaisiin ainoastaan päättää heidän senhetkinen lukukautensa, ja vanhempien opiskelijoiden sallittaisiin päättää heidän akateeminen vuotensa ennen kuin heidät vietäisiin pois.


Me tiedämme myös että Pentagon on nyt alkamassa täyttää 10.350 kutsuntalautakunnan paikkaa ja 11.070 vetoomuslautakunnan paikkaa maanlaajuisesti. Toisin kuin Vietnamin sodan aikaan, amerikkalaiset eivät voi nyt paeta Kanadaan koska Kanadan ulkoministeri John Manley ja USA:n Homeland Securityn johtaja Tom Ridge ovat allekirjoittaneet paperin jota he kutsuvat nimellä "The Smart Border Declaration" pitääkseen kutsuntoja pakoilevat rajan sisäpuolella. Washington Times myös raportoi hiljattain presidenttiehdokas Ralph Naderin varoittaneen tulevista kutsunnoista. Nader sanoi: "Pentagon on vaivihkaa värväämässä uusia jäseniä täydentämään paikallisia kutsuntalautakuntia, samalla kun koneistoa jolla kutsutaan asepelvelukseen uusi sukupolvi nuoria amerikkalaisia valmistellaan hiljalleen. Nuorten amerikkalaisten täytyy saada tietää että juna on tulossa, ja se voi ajaa heidän sukupolvensa yli samalla tavalla kuin Vietnamin sota tuhosi niiden elämät jotka varttuivat 60-luvulla."


Nämä ovat aikoja jolloin tarvitaan ahkeraa rukoilemista, sillä kaiken loppu on käsillä. Air Force Times -aikakauslehti raportoi hiljattain että viranomaiset ovat juuri vihkineet käyttöön uuden 30 miljoonaa dollaria maksaneen nykyaikaisen sotilas-ruumishuoneen Doverin ilmavoimien tukikohdassa Delawaressa. Se vihittiin käyttöön juuri ennen noitien Samhain- tai Halloween-sapattia vuonna 2003. Tämä 7.000 neliömetrin laajuinen "Charles C. Carson Center for Mortuary Affairs" on kaksi kertaa suurempi kuin edeltäjänsä. Siinä on 200 toisiinsa linkitettyä tietokoneasemaa jotta voitaisiin seurata tulevia ja lähteviä ruumiita. Siellä on räjähdyksen kestävä huone jossa ihmisten jäänteet skannataan ruumiin sisälle joutuneiden ja räjähtämättömien ammusten sirpaleiden varalta. Tässä uudessa ruumishuoneessa on varasto 380 arkulle ja se on varustettu 240 ruumiinavaus- ja palsamointiaemalla. Vanhassa laitoksessa näitä oli ainoastaan 4 kappaletta. Me olemme kohtaamassa hirvittäviä aikoja sillä ihmiset maassamme eivät ole ainoastaan apaattisia ja välinpitämättömiä suhteessa totuuteen, vaan he myös tekevät isänsä, paholaisen tahdon. Kuka nousee ylös rukouksessa ja huudattaa hälytyssireeniä? Kuka nousee ylös vastustamaan pimeyden töitä ja julistaisi: "Riittääkö jo?" Herra Bush, kuinka monta kuollutta on tarpeeksi, ja minkä tähden he kuolevat? Missä on ihmiselämän kunnioitus? Mainittakoon tässä että Tulanen Yliopisto New Orleansissa, Louisianassa on myöntänyt että he ovat myyneet lahjoitettuja ihmisruumiita, jotka olivat USA:n armeijan ylijäämävarastoa, 25.000 ja 30.000 dollarin hintaan. Armeija sanoo että näitä ruumiita räjäyteltiin jotta testattaisiin suojavaatteita maamiinoja vastaan.

Valaistuneiden mielien tapaaminen

Nämä ovat suuren epävarmuuden ja epävakauden aikaa, ja on niin monia kysymyksiä joihin ei saada vastausta. 23.1.2004, Tri. Siegfried Hecker, amerikkalainen tiedemies antoi dramaattista tietoa siitä kuinka hän piteli kädessään palasta aseeksi jalostettua pohjoiskorealaista plutoniumia äskettäisen vierailunsa aikana tässä maassa. 23.3.2004, AP raportoi että satoja ohjuksia lisää Ukrainasta on kateissa. Puolustusministeri Yevhen Marchuk Kiovasta sanoi: "Me etsimme useita satoja ohjuksia; ne on jo poistettu käytöstä mutta me emme löydä niitä." Tuleeko tämä sota olemaan ydinsota? Kaikkivaltias antaa kuvauksen siitä mitä tapahtuu ihmisille jotka ovat mukana tässä lopullisessa sodassa. Sakarja 14:12 kertoo: "Ja tämä on oleva vitsaus, jolla Herra rankaisee niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan: hän mädättää siltä kansalta lihan, kun se vielä seisoo jaloillaan, ja sen silmät mätänevät kuopissansa, ja sen kieli mätänee sen suussa."


Syy sille miksi kaikki aikamme tapahtumat tapahtuvat on se, että on saatanallisten salaliittolaisten lopun aikojen kokous, jotka haluavat näiden asioiden toteutuvan sekä tekevän yhteistyötä saadakseen ne tapahtumaan. Nämä Illuminaatin mestarimielet ovat salaamisen mestareita eivätkä he koskaan paljasta todellisia aikomuksiaan. Edelleen, he hallitsevat täydellisesti uutisia! Missä oli valtakunnanlaajuinen uutisreportaasi massiivisista protesteista Bushin Irakin sotaa vastaan 21.3.2004, jossa oli mukana 100.000 ihmistä New York Cityssä? Lukuisat rakkaitaan tässä verisessä sodassa menettäneet nostivat ääntään kun he huusivat: "Bush lied and who died?"


8.4.2004, Condoleezza Rice todisti: "Muistio lähetettiin 6.8.2001, siinä varoitettiin terrorismin uhasta USA:n maaperällä." Presidentti Bush vastasi lähtemällä lomalle Teksasiin seuraavana päivänä! Kun iskut tapahtuivat 11.9.2001, Ilmailuministeriö peruutti kaikki lennot Yhdysvalloissa. Oli ainoastaan yksi kone jonka sallittiin lentää, ja se oli suihkukone joka kuljetti bin Ladenin perheen jäseniä Saudi-Arabiaan. Miksi? Kuka valtuutti tämän lennon? Miksi uutismedia on ollut vaiti tästä tosiasiasta että Pesidentin isällä, George H. W. Bushilla on pitkä historia liiketoimista bin Ladenin perheen kanssa? Miksi valtavirran media ei puhu mitään siitä että George H. W. Bush toimi globaalin öljykartellin johtokunnassa Osama bin Ladenin isän, Mohammed bin Ladenin kanssa?


Minä kiitän Jumalaa siitä että Hänen armostaan meillä on totuus paljastettuna, sillä kaikki Saatanan valtakunnassa toimii valheella ja petoksella. Tämä presidenttikilpa on mielenkiintoinen monin tavoin. Saatana on varustanut ihmisresurssi-osastonsa kahdella mielellä; nämä ovat George Walker Bush ja John Forbes Kerry. Kuten me jo tiedämme, molemmat ehdokkaat ovat saman salamyhkäisen seuran, Pääkallon ja sääriluiden jäseniä. Tämä sijaitsee Yalen kampuksella, New Havenissa, Connecticutissa. Molemmat ehdokkaat ovat myöntäneet olevansa tämän salaseuran jäseniä. Kampanja-elämäkerrassaan vuodelta 1999 George W. Bush sanoi: "Minun loppuvuosinani minä liityin Skull and Bonesiin, salaseuraan, niin salaiseen että minä en voi kertoa enempää." John Kerry sanoi Tim Russertille Meet the Press -tilaisuudessa: "Ei ole paljonkaan mitä minä voin kertoa, Tim, koska se on salaista." Täten, sekä Bushilla että Kerryllä on jotakin yhteistä joka on salaista ja josta voidaan keskustella ainoastaan salaisissa kammioissa. Meidän Herramme Jeesus opetti meille että ainoa syy salailuun on pahuuden kätkeminne. Johannes 3:19-21 sanoo: "'Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.'"


Bushin luut ovat kytkettynä Kerryn luihin useammalla tavalla kuin vain yhdellä. Katson juuri nyt karttaa joka näyttää Bushin ja Kerryn sukupuut. Bushin isän puolelta, kun sinä lasket 13 sukupolvea taaksepäin, ja Kerryn äidin puolelta, kun sinä menet taaksepäin 11 sukupolvea, sinä löydät että Bush ja Kerry ovat molemmat Edmund Readen ja Elizabeth Cooken jälkeläisiä. Sukupolvien noituuden ja illuminismin hengelliset haarautumat ovat kaikkein merkityksellisimpiä. Presidentti Bush ja John Kerry on nähty toistuvasti esittämässä saatanallisia tervehdyksiä, ja minulla on edessäni kuva jossa Presidentti Bush tekee tämän saatanallisen eleen vasemmalla tai pahaenteisellä kädellään käsivarsi täysin ojennettuna. Tämä on kirouksen merkki. On hämmästyttävää nähdä kuinka monet fundamentalistiset "kristilliset" ministerit on nähty tekevän tämän saman merkin.


Pääsiäis-sunnuntaina, 11.4.2004, Presidentti ja Rouva Bush osallistuivat jumalanpalvelukseen kappelissa Fort Hoodissa, Teksasissa. Sisälle päästyään he istuivat yhdessä puoliympyrän muotoiselle penkkiriville tämän pyramidinmuotoisen kappelin sisällä. Ehtoollisen jälkeen, pappi, Majuri David Scheider, piti saarnan jossa hän vertasi Kristuksen ristiinnaulitsemista tuhoisiin tapahtumiin Amerikan historiassa kuten Pearl Harboriin ja Presidentti Kennedyn salamurhaan. Tämä pappi sanoi myös: "Me säilytämme yhdessä 9-11 muistoa; elämä sellaisena kuin me halusimme sen olevan on ohi. Mutta Jumala oli jo liikkeellä, tehden jotakin uutta."


Pääsiäisen jälkeisenä päivänä, Presidentti Bush tapasi Egyptin Presidentin Hosni Mubarakin, ja 13.4., Bush oli Israelin pääministerin Ariel Sharonin kanssa. Tällä samalla viikolla Tony Blair kävi Washingtonissa. Se oli Pääsiäis- (Easter) tai Ishtar-viikko, ja nämä valtionpäämiehet tulivat Washington D.C:hen, kaupunkiin jossa on munanmuotoinen ellipsi ja 555 jalkaa korkea egyptiläinen obeliski joka tunnetaan Washington monumenttina. 30.4., Beltainen aattona, Kanadan pääministeri Paul Martin on Washington D.C:ssä. Illuministiset mielet ovat kokoontumassa. Minä katson myös Britannian pääministeri Tony Blairin kuvaa jossa hän kättelee pahamaineista terroristi-johtajaa Muammar Gaddafia. Gaddafin peukalo oli selvästi Blairin kämmenen sisällä. Tämä on eräs selvimmistä Mestarimuurarin kädenpuristuksista joita minä olen koskaan nähnyt mediassa.

Pedon tiukkeneva ote

Englannissa, päämonisteri Tony Blair ilmoitti vauhdittavansa "pakollisen henkilökortin" käyttöönottoa terrorismin uhan vuoksi. Jokaisen yksilön täytyy kantaa mukanaan näitä kortteja kaiken aikaa. Yhdysvalloissa, Liittovaltio on luomassa uutta toimistoa nimeltään "kotimaan tiedusteluvirasto". Tämän viraston tarkoitus on vakoilla kansalaisia. Tämän lisäksi, AP raportoi 14.4.2004, että FDA on hyväksynyt ihmisen aivoihin istutettavan laitteen joka voi lukea ajatuksia ja toimia annettujen ohjeiden mukaan. Tämä lupa annettiin Cyberkinetics -nimiselle yhtiölle Foxborossa, Massachusettsissa.


Antikristuksen kontrolli ilmenee kaikkialla yritysmaailmassa. Amerikan taloutta sabotoidaan jotta se saataisiin pakotettua pedon kontrolloimaan maailman rahajärjestelmään. Polttoaineen hinta on kaikkien aikojen ennätyksessä, 330.000 amerikkalaista joutui työmarkkinoiden ulkopuolelle yhden viikon aikana, ja liikkeitä suljetaan jatkuvasti ja työpaikkoja karkaa ulkomaille. Me näemme jatkuvasti uutisia kuten "Gateway sulkee 188 myymälää", "DuPont vähentää 3.500 työpaikkaa", "Bank of America vähentää 13.000 työpaikkaa" ja niin edelleen. Hiljattain raportoitiin että 500 amerikkalaista työpaikkaa siirtyy Intiaan joka päivä. Jumala varoitti kansaansa että jos he syleilevät epäjumalia ja toisten kansakuntien uskontoja Hän antaisi heille meidänvaurautemme. Jeremia 5:17 sanoo: "He syövät sinun satosi ja leipäsi, he syövät sinun poikasi ja tyttäresi, syövät sinun lampaasi ja raavaasi, syövät sinun viinipuusi ja viikunapuusi; he miekalla hävittävät sinun varustetut kaupunkisi, joihin sinä luotat."


Tähän aiheeseen liittyy vanha "American Cummins Inc." -niminen yhtiö, diesel-moottoreiden valmistaja Columbuksessa, Indianassa. Kun uusi tuotetutkimuskeskus avattiin hiljattain Columbuksessa, hindu-pappi pystytti pienen pyhäkön toimistorakennuksen viereen ja johti työntekijät rukoukseen. Hän sytytti suitsukkeita ja kastoi kukkia veteen. Hän laittoi väriä Cumminsin johtohenkilöiden otsalle samalla kun messu kohosi huippuunsa.


Nyt kun minä olen tässä epäjumala-aiheessa, minun täytyy mainita että tämä vuosi on Ateenassa pidettävien Olympialaisten vuosi. Torstaina, 25.3.2004, jumalatar Hera:n papitar piteli pyhää soihtua kun auringon säteet sytyttivät tämän olympiasoihdun. Tämä soihtu matkaa maailman ympäri ja se vaihtaa ihmiseltä toiselle 11.000 kertaa ennenkuin se palaa takaisin Kreikkaan ja sytyttää pyhän padan perjantaina 13. elokuuta, tasan 13 päivää noitien Lughnasaid-sapatin jälkeen. NATO huolehtii näiden olympialaisten turvallisuudesta, ja on suuri terrorismin pelko.

Varoituksia uhkaavasta tuomiosta

Amerikan Yhdysvallat on vajonnut synnin syövereihin. Hiljattain, julkaistiin raportti jonka mukaan tämän maan monen miljardin dollarin pornoteollisuus Kaliforniassa on kirjaimellisesti halvaannuksissa ja joutuu sulkemaan ovensa ainakin kahdeksi kuukaudeksi sillä näyttelijöillä on AIDS-virus. Synnin palkka on kuolema! Olisi hienoa jos ainakin joku heistä tulisi katumukseen.


7.4.2004, neljän Richterinasteikon maanjäristys iski Wyomingiin. Monia maanjäristyksiä tapahtuu kaikkialla maailmassa entistä taajempaan ja voimakkaampina, mutta tämä Wyomingin järistys joka typahtui hiljattain muistuttaa meitä siitä että Yellowstonen puisto makaa valtavan purkautumistaan odottavan tulivuoren päällä. Kaikki odottaa Herran koston päivää.


2.4.2004, minä kuulin aamun uutislähetyksestä eräästä tiedemiehestä UCLA:sta, joka kehitti järjestelmän jonka avulla hän ennustaa maanjäristyksiä. Hän on ollut jatkuvasti oikeassa! Hän ennustaa suurta maanjäristystä Los Angelesiin vuoden 2004 syyskuuhun mennessä. Tätä uutista ei toistettu myöhemmissä lähetyksissä, joten me soitimme UCLA:n mediatoimistoon. He sanoivat: "Lehdistötilaisuus pidettiin tammikuussa mutta siitä tehtiin uutinen tänään sillä paneeli määritteli sen uutisen arvoiseksi." Tämä tiedemies joka ennustaa tätä maanjäristystä, Tri. Vladimir Keilis-Borok, ennusti menestyksekkäästi San Simeonin järistyksen ja lukuisia muita.


Lopuksi, minä kehoitan jokaista menemään syvälle rukoukseen sillä nämä ovat suuren vehkeilyn ja ympärillä riehuvan pahuuden aikoja. Jumalan voima on suurempi, ja Hän tukee meitä aina. Minä sain juuri viestin, tänään, 22.4., että kaksi junaa törmäsi asemalla Pohjois-Koreassa, tappaen tai haavoittaen yli 3.000 ihmistä. Tämä tapahtui vain tunteja sen jälkeen kun Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-il oli tällä asemalla. Auttakoon Jumala meitä kun viimeiset päivät antavat tietä ikuisuudelle. Muista että me olemme täällä rukoillaksemme sinun vuoksesi, ja sinun rukouspyyntösi ovat aina tervetulleita. Hyväksy minun vilpittömät kiitokseni te kaikki jotka tuette tätä ministeriötä niin monin tavoin. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen nimessä.



David J. Meyer

http://www.lasttrumpetministries.org


Takaisin