Valittu tietämättömyys ja kansakunnan kuolema

Sananlaskut 1: 20-33:
Viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla; meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa se sanansa sanoo: Kuinka te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa? Kääntykää minun nuhdeltavavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne. Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini, niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus. Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä. Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi, saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan. Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa. Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.
Toinen Pietarinkirje 3: 11-13:
Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.


Tässä Last Trumpet Newsletterin numerossa, me katsomme Jumalan Sanan todellisen valon kanssa vapisevaa, tuskaisaa ja levotonta maailmaa joka pian tuodaan lopullisen tuomion eteen. Yläpuoliset Raamatun jakeet kertovat selvästi maailman ihmisten tilanteen viimeisinä päivinä ja sen miksi tämä tilanne on niin vakava. Ihmiskunnan rappiosta, erityisesti yhdysvaltalaisten, kertoo se että he ovat vapaaehtoisesti tietämättömiä omasta surkuteltavasta tilastaan ja he valitsevat jäädä tietämättömäksi ainoasta parannuskeinosta joka pelastaa heidät. Ylivoimainen enemmistö ihmisistä eivät edes haluaisi katsoa tämän uutiskirjeen sisältöön sillä se soveltaa Jumalan Sanaa tämänhetkisiin tapahtumiin ja osoittaa ilman epäilyksen häivääkään että kaiken loppu on käsillä. On helpompaa kääntää pää pois ja teeskennellä että sinä et näe. On paljon helpompaa valita tietämättömyys sekä yksinkertaisesti kieltäytyä katsomasta ja kuuntelemasta kovaäänistä aikain merkkien kutsua. Useimmat ihmiset jatkavat tehdä näin mutta kiitos Jumalan on niitä jotka kuulevat ja pelkäävät. On jotakin jota me kaikki voimme ja jota meidän täytyy tehdä. Meidän täytyy etsiä Kaikkivaltiasta todellisella katumuksella ja huutaa Hänen armoaan. Meidän täytyy unohtaa synti ja tulla todelliseksi todistajaksi joka kertoo että aikaa on vähän. Antikristus on nousemassa, emmekä me tiedä kuka hän on sillä me voimme ymmärtää tämän vain ilmoituksen kautta ja lisää ilmoitusta saadaan joka päivä. Kaikki asiat eivät jatku samalla tavalla kuin ne ovat menneet tähän asti, ja tapahtumat maapallomme sisällä ja päällä julistavat voimakkaasti että meidän Vapahtajamme on tulossa miekkansa kanssa. On vielä aikaa mutta hyvin vähän. Jopa epäuskoiset tietävät sydämessään että jotain kummallista on meneillään meidän piinatussa maailmassamme. Jumala on antanut niin monta merkkiä että on nyt mahdotonta olla tietämätön jollei sitten tarkoituksella.

Luomakunta voihkii ja on tuskainen

Koskaan aikaisemmin maailma itsessään ei ole niin voimallisesti julistanut että Herran tulo lähenee. Luukkaan Evankeliumin luvussa 21:25 Jeesuksen sanat kertovat meille: "Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat." Minulla on edessäni uutisraportti Lontoosta, Englannista, jonka otsikko sanoo seuraavaa: "Suuret aallot paiskovat siirtolohkareita Britannian rannikoilla." Tarina kertoo että tiedemiesten mukaan, kovien myrskyjen aikaansaamat jättimäiset aallot, 20 metriä korkeat, repivät irti 50 tonnia painavia kiviä rinteistä ja heittävät ne 50 metriä sisämaahan. Jim Hansom Kansainvälisen maantieteellisen liiton Kongressista sanoi: "Nämä järkäleet ovat aivan liian suuria ja painavia mutta nyt me voimme osoittaa että näin tapahtuu ja yhä lisääntyvässä määrin." Entisenä noitana ja okkultistina, joka on pelastunut Jumalan armosta, minä voin kertoa sinulle että Brittein saaret ovat noitien "pyhä maa" ja että Kaikkivaltiaan viha on tulossa heidän päälleen. Hiljattain, tällainen raju myrsky iski Lontooseen niin että Victorian aikainen viemäriverkosto ylikuormittui ja 600.000 tonnia viemärijätettä valui Thames-jokeen.


Toinen esimerkki siitä minkä minä uskon olevan jumalinen tuomio on tämä hämmästyttävä tulva Boscastlessa, Englannissa. Elokuun 16. päivä vuonna 2004 oli miellytävä, poutainen päivä Boscastlessa, ja suuressa noitamuseossa kaupungin keskustassa oli väkeä kuten tavallisestikin -- tämä kaupunki on hyvin tunnettu noitamuseonsa ansiosta jossa käy vuosittain 50.000 ihmistä. Äkkiä, kymmenen minuutin aikana, massiivinen 12 kilometrin korkuinen musta pilvi ilmestyi taivaalle, ja muutamaa minuuttia myöhemmin se antoi niin paljon sadetta kaupungin ylle että vesi nousi 30 senttimetrin korkeudelle ja se virtasi 64 kilometrin tuntinopeudella. Paljon vahinkoa tuli ja tämän noitamuseon esineet kärsivät suuria vahinkoja joita ei voi koskaan korvata.


Omituiset myrskyt ovat aiheuttaneet suuria tulvia myös suuressa osassa Eurooppaa, Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Ashevillessa, Pohjois-Karolinassa, Biltmoren kylä kärsi pahoista tulvista kun 254 millimetriä vettä satoi 8. syyskuuta 2004. Se on lähellä Biltmore Mansion nimistä rakennusta joka on tämä Illuminaatin salamyhkäinen päämäjä Yhdysvalloissa. Tämä suuri rakennus on avoin yleisölle suuresta pääsymaksusta, eikä kameroita suvaita, varsinkaan suuressa kamarissa joka tunnetaan nimellä Jumalten kokous. Olen ollut tässä paikassa kahdesti, ja pahan läsnäolo tässä huoneessa on melkein käsinkosketeltavaa. Suuren tammipöydän ympärillä tässä huoneessa on 13 tuolia kummallakin sivulla ja seinät on päällystetty ornamenteilla jotka esittävät luciferilaisia prinsiippejä. Yleisöltä on pääsy kielletty tiettyihin huoneisiin ja kauan sen jälkeen kun turistit ovat lähteneet, yön pimeydessä, jonon limusiineja on nähty etenevän kohti Biltmore Mansiota.


Omituinen sää on myös iskenyt Kuolemanlaaksoon, Kaliforniaan, jolloin suuri myrsky sai aikaan tulvia osassa Mojaven autiomaata sulkien Kuolemanlaakson kansallispuiston.


Me tiedämme myös Matteuksen luvun 24:7 perusteella että maanjäristyksen monin paikoin ovat merkki Herran paluusta. 30 viime vuorokauden aikana, on ollut lukuisia maanjäristyksiä seuraavasti: Punaisen Kiinan Yunnanin provinssi: 5.000 taloa tuhoutui; Itäinen Turkki: paljon aineellista tuhoa; Oaxaca, Meksiko: voimakkuus 5,8; Ateena, Kreikka: kaksi pientä järistystä Olympiakisojen aikana; Läntinen Japani: kaksi suurta järistystä, voimakkuus 7,4 ja 7,8.


AP on myös raportoinut että 1.600 pientä magmaattista järistystä on ollut Tahoe-järven alla seitsemän kuukauden aikana. Jokainen järistys havaittiin melkein välittömästi kaikkialla maailmassa. Tämän lisäksi, tulivuoret ovat heräilemässä kaikkialla maailmassa. Etna Sisiliassa heräsi äkkiä eloon ja laava alkoi virrata. Vulkanologit ovat hiljattain listanneet Vesuviuksen kaikkein vaarallisimmaksi tulivuoreksi koska 700.000 ihmistä elää lähellä tätä tulivuorta. Tri. Franco Barberi Rooman yliopistosta antoi seuraavanlaisen lausunnon: "Riski on verrattain suuri voimakkaan purkauksen sattuessa, joka muodostaa magmaa täynnä olevia pilviä ja valkohehkuista ainesta." Tulivuoria on myös purkautunut Kolumbiassa, Japanissa, Costa Ricassa sekä Indonesiassa. Myös Mt. Spur Alaskassa on nyt heräämässä eloon. Kaikki nämä tapahtumat saavat minut ajattelemaan Roomalaiskirjeen lukua 8:22 joka sanoo: "Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti..."


Trooppiset myrskyt ja hurrikaanit ovat myös saaneet aikaan hirvittävää tuhoa ja ihmishenkien menetystä täällä Yhdysvalloissa menneen kahden kuukauden aikana. On ollut yhdeksän suurta trooppista uhkaamassa Yhdysvaltoja, ja aivan viimeisin on Hurrikaani Ivan jonka odotetaan iskevän eteläisiin osavaltioihin juuri nyt kun olen kirjoittamassa tätä kirjettä. Nyt kymmenes myrsky joka on muotoutumassa on nimeltään Jeanne. Kymmenen on Jumalan tuomion ja koetuksen luku.


Floridan asukkaat eivät ole koskaan nähneet tällaista tuhoa kun kaksi suurta hurrikaania, yksi toisensa jälkeen, riehui tämän "Auringonpaisteen osavaltion" (Sunshine State) läpi. Hurrikaani Charley oli erityisen tuhoisa tuulen puhaltaessa 233 km/h myrskyn ylittäessä tämän osavaltion. Lukemattomien miljardien dollarien vahingot saatiin aikaan kun 12.000 kotia tuhoutui täysin, 32.755 kotia kärsi vakavia vahinkoja ja 20.218 lievempiä vahinkoja. Se näytti aivan sotatoimialueelta sen jälkeen kun tämä hurrikaani iski perjantaina, 13. elokuuta, samana päivänä jolloin Olympialaiset alkoivat. Voiko kukaan ajattelukykyinen epäillä etteikö Jumala käskisi ihmisiä katumaan?


Me tiedämme että Floridan osavaltiota johtaa Presidentin veli, Jeb Bush. Me tiedämme myös että viimeisten presidentinvaalien jälkeen Florida oli vaa'ankieli-osavaltio. Nyt kun poliittisia puoluekokouksia pidetään, me näemme pyörremyrskyjen tuhoavan Floridaa. Jesajan luvussa 40:23-24 Kaikkivaltias Jumala sanoo: "Hän tekee ruhtinaat olemattomiksi, saattaa maan tuomarit tyhjän veroisiksi. Tuskin he ovat istutetut, tuskin kylvetyt, tuskin on heidän vartensa juurtunut maahan, niin hän puhaltaa heihin, ja he kuivettuvat; myrsky vie heidät kuin oljenkorret."


Me jatkamme rukoilemista Floridan asukkaiden puolesta sekä ympäröivien osavaltioiden jotka ovat kärsineet niin paljon hurrikaaneista Charley, Francis ja Ivan. Me olemme surullisia kuullessamme tällaisista ihmiselämien menetyksistä näissä katastrofeissa. Se on järkevä muistutus että koko maailma kouristelee kun heidän Vapahtajamme ilmestyy.

Henki vaalien takana

Presidentinvaalit Yhdysvalloissa pidetään joka neljäs vuosi. Meidän täytyy muistaa että jokainen vaali on illuministinen projekti ja että niiden takana on henki joka ohjaa näitä vaaleja. Presidentinvaalit pidetään aina samana vuonna kuin Olympialaiset, jolloin kaikki muinaiset jumalat ja jumalattaret kootaan ilmentämään voimaansa. Nämä ovat pahoja henkiä jotka päästetään valloilleen maskottien kautta. Noidat tietävät että sana "maskotti" tulee sanasta "mascoto" joka on toinen noituutta tarkoittava sana. Se tulee Provencen Ranskan sanasta "masco" joka tarkoittaa "velhoa" tai "naamioitua". Täten, urheilujoukkueella on maskotteja, jotka ovat pahoja henkiä eläinten muodossa. Sen lisäksi että presidentinvaalit pidetään samana vuonna kuin Olympialaiset, se on myös karkausvuosi. Meille kerrotaan että karkausvuoden tarkoitus on sovittaa kalenteri ajan tasalle. Noituuden maailmassa, joka viiden vuosi on henkivuosi jonka synnyttää "kvanttihyppy". Tämän vuoksi on viisi olympiarengasta sekä viisisakarainen tähti joka kuvaa maata, tuulta, vettä, tulta ja henkeä. Noidat uskovat että karkausvuoden henget synnyttävät uuden aikakauden, ja nämä ovat voimia jotka toimivat poliittisten puoluekokousten aikana.


Tämän karkausvuoden aikana, republikaanien puoluekokous pidettiin Madison Square Gardenissa, New York Cityssä. Se oli sekasorron aikaa kun yli 200.000 mielenosoittajaa parveili kokousalueella solvaten Presidentti Bushia ja hänen ulkomailla käytävien sotien politiikkaa. Oli hämmästyttävä näky kun kolme mailia pitkä ihmisjono ulottui Wall Streetiltä Madison Square Gardenille. Tämä oli työttömien jono ja heillä oli mukanaan vaaleanpuinaisia lehtisiä jossa luki: "Seuraava vaaleanpunainen liuska voi olla sinun." [Voi tarkoittaa irtisanomisilmoitusta.] Sitten tuli kulkue kantaen tuhatta lipulla päällystettyä arkkua jotka edustivat Irakissa kuolleita poikiamme ja tyttäriämme. Ennenkuin se oli ohi, yli 1.700 ihmistä pidätettiin ja kaaosta oli kaikkialla. Aivan ilmiselvästi, on paljon ihmisiä jotka ovat kyllästyneet Presidentti Bushiin. Mainittakoon tässä että Nancy Reagan ja hänen poikansa Ron halusivat epätoivoisesti päästä kokoukseen mutta heitä kiellettiin jyrkästi osallistumasta.


Monia outoja asioita tapahtui näiden kokousten välillä, niiden aikana sekä pian niiden jälkeen. Entinen presidentti Clinton piti 25-minuutin saarnan Riverside-Kirkossa New York Cityssä ja sitten häneen iski rintakipu ja hänet täytyi leikata. Olen ollut Riverside-kirkossa useita kertoja, ja se on liberaali Baptisti-kirkko jossa pidetään noitakokouksia nimeltään "siirtymisriitti". Minulla on valokuva-aineistoa tästä. Clinton puhui samasta saarnastuolista kuin Fidel Castro joka puhui tässä samassa kirkossa pari vuotta sitten.


Toinen hirvittävä asia tapahtui Beslanissa, Venäjällä, kun terroristit valtasivat koulun jossa oli monia nuoria lapsia jotka kokivat sanoinkuvaamattomia kauhuja. Lauantaina, 4. syyskuuta, ABC News kertoi että kuolleita olisi ollut 322. Tämä kiinnitti välittömästi minun huomioni sillä luku 322 on Pääkallon ja sääriluiden pyhä luku, ja tämä luku esiintyy heidän tunnuksessaanaivan ristikkäisten luiden alla. Tässä salamyhkäisessa ja salaisessa Järjestyksessä on täsmälleen 322 jäsentä, ja sekä George W. Bush että John F. Kerry ovat jäseniä. Saatana ei ainoastaan laita suunnitelmiaan täytäntöön vaan myös merkitsee toimensa.


Monia outoja asioita tapahtui kampanjan aikana, ja Hillary Clinton on nimitetty jonkin "Truth Squad" -nimisen asian päälliköksi John Kerryn toimesta. Näyttää siltä että John Kerryllä on suuria suunnitelmia Hillary Clintonia varten. Me tiedämme myös että varapresidentti Dick Cheney, puhuessaan Davenportissa, Iowassa, julisti että hän vastustaa homojen avioliittojen kieltämistä. Cheneyllä on tytär joka on lesbo, ja Cheney sanoi että hän tukee täysin tytärtään. Niiden jotka ajattelevat Bush-Cheneyn kampanjaa "kristillisenä" matkalippuna pitäisi ajatella uudestaan. Hiljattain, kun Presidentti Bush puhui Oregonissa, kysyjä pyysi nöyrästi: "Herra Presidentti, voisitko viettää hetken rukoillaksesi Oregonin puolesta, meidän kanssamme juuri nyt?" Herra Bush kieltäytyi jyrkästi!

Noituuden ja jumalanpilkan henki

Mikään kansakunta maan päällä ei ole koskaan kerännyt Jumalan vihaa niin kuin Amerikan Yhdysvallat. Esimerkkejä jumalanpilkasta on monia, ja eräs tällainen on kun kutsuttiin ateisti pitämään rukous kaupunginvaltuuston kokoukseen Tampassa, Floridassa. Ateisti Michael Harvey kutsuttiin pitämään rukous, ja koska ateistit eivät rukoile, hän piti puheen miksi ihmisten ei pitäisi uskoa asioihin joita ei ole olemassa. Harvey sanoi että ihmiset tulivat kaiken päivää hänen luokseen onnittelemaan häntä. Minulla ei ole epäilystäkään etteivätkö tällaiset tapahtumat kutsuisi hurrikaaneja osavaltioon.


Toinen esimerkki suuresta jumalanpilkasta on elokuvan "Oh God" uudelleen filmatisointi, jonka alkuperäisversiossa edesmennyt George Burns näytteli Jumalaa. Tämän elokuvan uudelleen filmatisoinnissa, kiihkeä lesbo Ellen DeGenerates näyttelee osaa Jumalan osista. Oli tarpeeksi pahaa että vastenmielinen George Burns esitti Jumalaa, mutta nyt Jumala on olevinaan homoseksuaalinen nainen. Hollywood jatkaa vajoamistaan yhä syvemmälle kiroukseen kuten tekevät ne jotka tukevat tällaisia asioita.


Toinen elokuva joka on tehty uudelleen on "Manaaja" ja se on ollut hitti numero yksi. Tämä on sellainen inhottava elokuva jonka alkuperäisversio että uusi versio saaneet ihmiset poistumaan teattereista pahoinvoivina. Alkuperäisen elokuvan tuottaja oli William Peter Blatty joka aikoinaan toimi CIA:n mielenhallintaprojektien kuten MK-Ultra parissa. Tämä elokuva on demoninen mielenhallintaprojekti ja sitä pitäisi välttää kuten kalkkarokäärmettä. Osa alkuperäisestä sound trackista tehtiin leikkaamalla auki sikojen kurkut auki ilman niiden tainnuttamista. Tähän ulvontaan sekoitettiin ihmisääniä elektronisesti jotta saatsisiin aikaan sellainen melu joka hyytää veren. Tämä on todella hämmästyttävää kun me ajattelemme tarinaa gesaralaisesta miehestä joka löytyy Markuksen luvusta 5:1-20. Tässä kertomuksessa, Herramme Jeesus Kristus vapautti miehestä 2.000 pahaa henkeä, Jakeissa 12-13 lukee seuraavaa: "Ja ne pyysivät häntä sanoen: 'Lähetä meidät sikoihin, että menisimme niihin.' Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja ne hukkuivat järveen." Täten, Herra Jeesus karkoitti riivaajat sikoihin. Manaajan aikana, kuitenkin, riivaajat tulivat sikojen äänen kautta ihmisiin teatterissa.


On toinenkin Manaaja-elokuvaan liittyvä kieroutuma. Alkuperäinen elokuva filmattiin Irakissa lähellä Hatran kaupunkia. Joulukuussa 2003, Kapteeni Nik Guran 101. Lentodivisioonassa oli katsomassa Manaajaa DVD-soittimesta lähellä Hatran kaupunkia. Katsoessaan ympärilleen hän tunnisti rakennukset ja maiseman, mukaanlukien auringontemppelin samoiksi jotka olivat elokuvan taustana. Nyt Pentagon on tarjonnut rahoitusta muuttaa tämä alue turistinähtävyydeksi nimeltään "The Exorcist Experience". Se on Pentagonin rahoittama teemapuisto, ja armeija on palkannut Mosulin Yliopiston oppilaita oppaiksi sekä on rakentanut rakennuksia ja parkkihallin. William Peter Blatty auttaa tämän alkuunsaamisessa. Tämä laitos on paikka jonne ihmiset menevät ja tulevat demonien valtaamiksi. Tämä on juuri se paikka jossa Hammurabi loi ensimmäisen lakikokoelmansa ja jossa Kuningas Nebukadnessarin palatsi kerran oli.


On totta että meidän kansakuntamme on antanut periksi noituudelle, ja minä aina ihmettelen että miksi niin monet ihmiset jotka kutsuvat itseään "kristityiksi" ovat kykenemättömiä näkemään ilmiselvät tosiasiat. Ovatko he vapaaehtoisesti sokeita? Profeetta Naahum kuvaa sotaa lietsovaa kansakuntaa luvussa 3:4-6 seuraavasti: "Kaikki tämä porton suuren haureuden tähden, tuon ihanan sulottaren, ovelan velhottaren, joka myi kansakunnat haureudellaan, sukukunnat velhouksillansa. Katso, minä käyn sinun kimppuusi, sanoo Herra Sebaot, nostan sinun liepeesi kasvojesi yli ja näytän kansakunnille sinun alastomuutesi, valtakunnille sinun häpeäsi. Ja minä viskaan likaa sinun päällesi, häpäisen sinut ja panen sinut julkinähtäväksi."


On monia muitakin esimerkkejä noituudesta meidän maassamme. Hollywoodissa, joka toinen viikonloppu, ihmiset kokoontuvat hautausmaalle ja istuvat hautakiville katsomaan elokuvaa joka heijastetaan mausoleumin seinälle. Tätä tapahtuu toukokuusta lokakuuhun. Miksi elokuun 23. päivän tapaaminen korkeiden viranomaisten kanssa Presidentti Bushin Teksasin ranchilla oli nimeltään "Elokuun rituaali"? Miksi oikeusministeri Donald Rumsfeld sanoi seuraavaa "Face the Nation" TV-ihjelmassa: "Kyllä, 13 on minun suosikkilukuni; olen 13. henkilö tässä virassa; minun ensimmäinen ilmestymiseni oli ennen 13:a Kongressin kuulemistilaisuutta, ja 13 on minun suosikkipäiväni kuukaudessa." Me tiedämme että luku 13 on kaikkein voimakkain luku noituudessa, ja meidän kansakunnassamme esiintyy luku 13 kaikkialla:

  • Ensimmäiset vaalit Pohjois-Amerikassa pidettiin perjantaina 13. päivänä;


  • George Washingtonista tuli ylipäällikkö perjantaina 13. päivänä;


  • Valkoisen Talon rakentaminen aloitettiin perjantaina 13. päivänä;


  • Meidän maamme käsitti aluksi 13 siirtokuntaa ja alkuperäisessä lipussa oli 13 raitaa ja 13 tähteä ympyrässä;


  • USA:n virallisessa kansallissinetissä on 13 nuolta, 13 kirjainta, 13 laakerinlehteä 13 marjaa, ja kotkalla on 13 sulkaa kummassakin siivessä;


  • Meidän kansallinen mottomme, "e pluribus unum" sisältää 13 kirjainta;


  • Ensimmäisen maailmansodan aikana, vuonna 1917, kesti 13 päivää 13 laivalla kuljettaa meidän joukkomme Ranskaan, ja ensimmäinen yhteenotto USA:n joukkojen ja saksalaisten välillä oli Belleaun metsässä kesäkuun 13. päivänä;

  • Komentaja John J. Pershingillä oli 13 kirjainta nimessään.

On lukuisia muita tällaisia esimerkkejä, ja aivan ilmiselvästi, meidän kansakuntamme allekirjoitus on luku 13. Noitien tradition mukaan, melkein puolet ihmisistä jotka tulivat Pohjois-Amerikkaan Mayflower-laivalla olivat Skotlannista pakenevia noitia.


Koska noituuden henget tekevät työtä meidän maassamme, me näemme yhteiskuntamme nopean rapistumisen, eikä se lopu teeskentelemällä että sitä ei tapahdu. 8.9.2004, oli inhottava "Kristuksen imitointi" -muotinäytös. Houstonissa, Teksasissa, on nyt kaksi puhelinluetteloa. Yksi on nimeltään "Houston Gay and Lesbian Yellow Pages", ja toinen on nimeltään "Gay and Lesbian Rainbow Pages". He julistavat syntiään niinkuin Sodomassa. Me olemme myös lukeneet että Presidentin tyttäret, Jenna ja Barbara, ovat ottaneet vastaan kutsun osallistua kauneusalan kuuluisuuden, Erwin Gomezin ja hänen sodomiitti-rakastajansa James Packardin häihin. He sanoivat olevansa innoissaan tästä "homo-vihkimisestä".


Koska Halloween ei ole kaukana, New York Post raportoi että tänä vuonna nuorten lasten suosikkivaate on pukeutuminen prostituoiduiksi tyttöjen osalta ja parittajiksi poikien osalta. Nämä puvut on suunniteltu hyvin nuoria lapsia varten sekä teinejä ja ne tulevat kalanverkkosukkien ja huorahtavien paljastavien vaatteiden kanssa tytöille. Poikia varten on liivejä ja hattuja perinteisen leopardikauluksen kanssa. Sen artikkelin otsikko, joka esittää kuvan lapsista nämä vaatteet yllään on seuraavanlainen: "Lasten parittaja & huora Halloween puvut ovat kaikille roduille."

Nouseva maailman diktaattori

Sota Irakissa jatkuu ja on kiihtynyt viimeaikoina hirvittävien pommitusten, taisteluiden ja ihmishenkien menetysten myötä. Useat tuhannet meidän pojistamme ja tyttäristämme ovat kärsineet ruumiinosien menetyksiä sekä vammoja joista he eivät ikinä toivu. Eräs asia josta ei mainittu Republikaanien puoluekokouksessa on se että sen jälkeen kun Bush "saa" toisen virkakauden, tulee olemaan kutsunnat miehille ja naisille. Me tiedämme että armeija on jo äärimmilleen venytetty, ja lisää sotilaita tarvitaan joka päivä. Me tiedämme myös että varapresidentti Dick Cheney lausui hiljattain, että Yhdysvallat harkitsee sotilaallisia tai muita toimia 40-50 valtiota vastaan, ja hän varoitti että tämä uusi sota voi kestää 50 vuotta tai enemmän. Mitä sotaa lietsovaa hulluutta! Lainmuutokset on jo tehty jotta voitaisiin aloittaa nämä uudet kutsunnat. Ymmärrätkö sinä että jos sinulla on lapsia jotka ovat nyt 14-vuotiaita, he voivat olla taistelukentällä ennenkuin Bushin seuraava virkakausi on päättynyt? Kuinka paljon on terpeeksi? Miksi ulkomaisten sotien politiikka?


Me olemme nyt lukeneet suuresta australialaisesta sanomalehdestä että Yhdysvallat suunnittelee rakentavansa massiivisen sotilastukikohdan Australiaan. Miksi amerikkalainen ei ole kertonut tällaisesta? Herald Sun sanomalehti raportoi seuraavaa: "Australia on valittu tärkeäksi kiintopisteeksi Yhdysvaltain uuden vaikutuspiirin ulottamiseksi Intiasta Japaniin." Tämä tulee olemaan suuri sotilaallinen operaatio johon sisältyy useita lentokenttiä, panssarivaunujen tukikohtia sekä kaikenlaisia aseita.


Meidän täytyy muistaa että USA:n hallitus ja armeija toimii Illuminaatin takana. Meidän täytyy muistaa että USA on muuttanut mottonsa "an army of one":ksi. Meidän armeijamme on Yhdistyneiden Kansakuntien alaisuudessa! Vuonna 1995, AP raportoi että USA:n omistama rikastettu plutoniumi oli YK:n valvonnassa Rocky Flatsissa, Coloradossa. Meidän täytyy myös huomioida että Pyhäinmiestenpäivänä (Halloween), 31.10.2002, Presidentti Bush antoi seuraavanlaisen lausunon Aberdeenissa, Etelä-Dakotassa: "Joka kerta kun me saamme vihiä että joku ajattelee tehdä jotakin amerikkalaiselle ja jotakin kotimaallemme, sinä olet juuri saanut tietää että me käymme sen päälle suojellaksemme Yhdistyneiden Kansakuntien perustuslakia, ja samalla me suojelemme sinua."


Viime vuoden marraskuun 21. päivänä, Kenraali Tommy Franks sanoi seuraavaa haastattelussa: "Jos Yhdysvaltoja vastaan isketään joukkotuhoaseilla niin että tulee paljon uhreja, Perustuslaki todennäköisesti kumotaan sotilaallisen hallitusmuodon eduksi. Jos näin tapahtuu, Läntinen maailma, vapaa maailma, menettää sen mitä se vaalii eniten, ja tämä on vapaus jota me olemme nähneet pari vuosisataa tässä suuressa kokeessa jota me kutsumme demokratiaksi." Kiinnitä erityistä huomiota sanoihin "suuri koe". Me tiedämme että Euroopan monarkit viittasivat Yhdysvaltoihin "ylevänä kokeena", kun meidän kansakuntamme oli vielä nuori, sillä he ajattelivat olevan naurettavaa että paperinpala voisi hallita. Me seisomme nyt ajan risteyskohdassa jolloin yksittäinen tapahtuma voisi tuhota koko amerikkalaisen elämäntavan. Jos sinä olet koskaan aikeissa rukoilla, rukoile nyt! On vain yksi joka voi auttaa meitä, ja Hän on meidän Kaikkivaltias Herramme ja Vapahtajamme!


Minulla on nyt edessäni Ahmed Al-Jarallahin kirjoittama artikkeli; hän on kuwaitilaisen Arab Times -sanomalehden toimittaja. Tämä artikkeli on kirjoitettu vastauksena Presidentti Bushin ylimieliseen lausuntoon kun hän sanoi: "Minä olen mies joka tekee historiaa." Tämä artikkeli jatkuu ylistämällä Bushia monin tavoin, mutta se mikä häiritsee minua ovat sanat artikkelin lopussa: "Bush ei ole ainoastaan Yhdysvaltain vaan koko maailman presidentti sillä hän luo historiaa tällä pienellä planeetalla."


Sitten kun me ymmärämme että kuinka kontrolloitua on historian opetus hallituksemme kouluissa, me voimme ymmärtää miksi niin monet ihmiset eivät näe kuinka paljon George W. Bush muistuttaa Adolf Hitleriä. Presidentti Bush on antanut tällaisia lausuntoja kuten "minä tunnen että ikäänkuin Jumala haluaisi minut presidenttikilpaan", tai "Jumala käski minun käyvän Saddam Husseinin kimppuun ja näin minä tein". Me tiedämme myös että Presidentti Bush voitti uskonnollisen oikeiston sydämet antamalla ahneille uskonnollisille sitä mitä he rakastavat kaikkein eniten, rahaa! Hän teki tämän ohjelmansa "Faith based initiative" kautta. Pohdi seuraavia Adolf Hitlerin sanoja: "Minä haluaisin kiittää Sallimusta ja Kaikkivaltiasta että Hän valitsi minut kaikista ihmisistä käymään sotaa Saksan vuoksi... Jumala on siunannut meidän pyrkimyksiämme näiden menneiden 13 vuoden aikana... Sallimus veti pois suojeluksensa ja meidän kansalaisemme kaatuivat. Tässä syvässä kurjuudessa me opimme uudestaan rukoilemaan... Herran armo palaa meidän päällemme uudestaan, ja tänä hetkenä me polvistumme ja pyydämme Kaikkivaltiaalta Jumalalta että Hän siunaisi meitä ja että Hän antaisi meille voimaa käydä taistelua kansalaistemme vapauden, tulevaisuuden, kunnian ja rauhan puolesta. Joten auttakoon meitä Jumala." Sitten Hitler alkoi jakaa valtavia rahasummia kirkoille Saksassa niin että tähän kului 10% Kolmannen valtakunnan budjetista.


Historia kertoo meille mitä Hitler sanoi ja mitä Hitler teki, ja me kaikki tiedämme kuinka hirvittävä kertomus se on. Meidän ei pitäisi antaa "päämäärätietoisten" uskonnollisten johtajien huiputtaa meitä, sillä historia toistaa itseään liian usein. John F. Kerry ei ole vaihtoehto. Kun äänestyskoppi ei toimi, on asia joka aina toimii sekä hyödyttää paljon: rukoileminen.


Lopuksi, minä haluan kiittää teitä kaikkia jotka tuette Last Trumpet Ministeriötä niin monin tavoin. Meillä on monia vihollisia ja on uhkia meitä vastaan, mutta me luotamme että sinä rukoilet ja me päättäväisesti teemme tätä lopun ajan työtä Herralle. Muista lähettää rukouspyyntösi ja me kiinnitämme niihin yksilöllistä huomiota. Voitto on varma. Armo ja rauha olkoon ylläsi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.


David J. Meyer

http://www.lasttrumpetministries.org



Takaisin