Väärä valo maapallon pimeimpänä hetkenä

Johannes 1: 1-10:
»Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt. Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa. Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan. Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.»
Jesaja 14: 12-15:
»Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: "Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi." Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.»
Matteus 6: 22-23:
»Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!»
-----------------------------------------------------

Tässä Last Trumpet Newsletterin numerossa, me taas kerran keskitymme tärkeään aiheeseen joka koskee näitä viimeisiä päiviä ennen Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen paluuta. Ennenkuin me aloitamme tämän aiheen, kuitenkin, minä haluan selittää miksi tämänkertainen kirje on myöhässä. Ensin, lainatakseni Mark Twainia: "Huhut kuolemastani ovat suuresti liioiteltuja." Minä kuitenkin kävin hiljattain läpi hyvin kiihkeän hengellisen taistelun joka alkoi 31.7.2005, kun olin palaamassa Albanysta, New Yorkista. Jotenkin minä olin saanut hyvin vakavan bakteeri-infektion, joka laittoi minut sairaalaan 19 vuorokaudeksi ja vaati neljä leikkausta. Kun minä saavuin välittömien toimenpiteiden yksikköön, olin tuntien päässä kuolemasta. Mutta minä olen nyt kotona, ja vaikka olen hyvin heikko ja väsynyt, Herra auttaa minua toipumaan. Näiden 19 päivän aikana jotka vietin sairaalassa, tunsin olevani lähempänä Herraa kuin koskaan aiemmin. Monet asiat paljastuivat minulle, ja minä tunnen että Herra on antanut minulle uuden voitelun sekä selvät ohjeet koskien näitä viimeisiä päiviä ennen Hänen paluutaan. Minä tarvitsen rukouksianne toipumiseni aikana. Paljon enemmänkin voitaisiin sanoa minun kokemuksistani tämän suuren koetuksen aikana, mutta tämä uutiskirje ei kerro minusta; se kertoo Lopun ajan profetiasta ja paljastaa pimeyden työt. Siksi meidän täytyy jatkaa ja keskittyä aikamme olosuhteisiin kuten Raamatuun on kirjoitettu jo kauan sitten.


Viimeiset 24 vuotta, minä olen kirjoittanut Last Trumpet Newsletteriä samalla kun olen tarkkaillut tilannetta rukouksessa. Koko tuona aikana, minä olen katsellut hämmästyksellä kun hengellinen pimeys, kuten tiheä eksytyksen sumu, jatkoi leviämistään kaikkialle yhdysvaltoihin, sokeuttaen lukemattomien miljoonien ihmisten mielet. Milloinkaan ei ole ollut synkempää hetkeä,eikä koskaan ole ollut suurempaa puutetta todellisesta hengellisyydestä. Saatanallisen illuminismin hitaan mutta jatkuvan projektin myötä, suuri enemmistö ihmisistä on aivopesty ja he ovat valmiita ottamaan vastaan kokosydämisesti sen minkä Kaikkivaltias on kieltänyt. Totisesti maapallo on astumassa sisään synkimpään hetkeensä, ja ainoa lääke pimeyteen on valo. Meidän Herramme Jeesus sanoi kerran että ihmiset rakastavat pimeyttä mieluummin kuin valoa sillä heidän tekonsa ovat pahoja, ja jatkuva todellisen valon hylkääminen on saanut aikaan nämä nykyiset olosuhteet. On olemassa toinenkin valo, mutta se on pimeä valo ja varjon valtakunta jossa kaikenlainen petos ja pahuus voi toimia. Tämä valo löytyy kaikista saatanan itsensä filosofioista ja ideologioista. Meidän täytyy muistaa että tämä väärä ja pimeä valo valaisee jokaista väärää uskontoa, kaikkia hallituksia ja kaikkia koulutuksellisia instituutioita, sekä jokaista ihmisen suurta projektia näinä viimeisinä aikoina. Koskaan aiemmin nämä Matteuksen luvun 6 sanat eivät ole olleet ajankohtaisempia kuin juuri tänä aikana sillä Jeesus sanoi: Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!

Märkivä maailma ja välitön sota!

Kun me katsomme piinattua maailmaamme, meidän täytyy muistaa että Matteus 24 varoittaa meitä, että viimeisinä päivinä tulee olemaan sotia ja sanomia sodista. Vaikka sodat ovat olleet yleisiä menneinä vuosikymmeninä, koskaan ei ole ollut sellaista aikaa kuin nyt kun koko maailma on valmiina räjähtämään, eikä tarvita paljon etta näin kävisi. Me tiedämme että saatana haluaa sotaa, sillä hänen filosofiansa on että hän on ehdoton tämän maailman jumala uudessa maailmanhallituksessa joka nousee tuhkasta ja kaaoksesta. Saatanan illuministiset lapset, jotka pitävät valtaa hallituksissa, taloudellisissa instituutioissa, koulutuslaitoksissa sekä tämän maailman uskonnoissa, pitävät kiinni samasta filosofiasta joka esitetään useissa muodoissa. Me tiedämme että Bushin hallitus operoi tämän saman saatanallisen filosofian mukaan. Mainittakoon tässä että Presidentti Bush lausui hiljattain: "Miehet Afganistanissa, Irakissa ja muualla taistelevat terroristeja vastaan merten takana jotta meidän ei tarvitsisi kohdata terroristeja kotona."


Vaatii hyvin vähän älyä ymmärtää että taisteluilla merten takana ei ole mitään tekemistä oman maamme terrorismin kanssa. Itse asiassa, se lisää terrorin uhkaa kotona. Meidän maassamme oli kerran aika jolloin meillä oli Kansalliskaarti, joka oli suunniteltu suojelemaan kotimaatamme. Nyt meillä on sellainen jota voitaisiin kutsua nimellä Kansainvälinen kaarti, joka operoi täysin eri tapaan merten takana. On olemassa ilmiselvästi salainen agenda joka koskee sotaa Irakissa ja Afganistanissa, sekä tulevaa sotaa Iranissa. 27.4.2005, suuret sanomalehdet julkaisivat valokuvan Presidentti Bushista kävelemässä käsikkäin Saudi-Arabian kruununprinssi Abdullahin kanssa Presidentti Bushin ranchilla Teksasissa. Teksti valokuvan alla sanoi: "Kaksi vanhaa öljymiestä keskustelemassa globaaleista hinnoista ja tuotannosta." Tämä on hyvin kiinnostavaa kun ottaa huomioon nykyiset bensan hinnat maassamme. Toinen omituinen asia valokuvassa on se, että heillä on vapaamuurareiden leijonankäpälän ote. Ilmeisesti, heillä on yhteinen päämäärä. Aivan ilmiselvästi, jos Irakissa ei olisi öljyä, me emme olisi siellä, ja kun George Bush, viitatessaan raskaisiin uhreihin, sanoo että se on uhrin arvoista, hänellä oli öljy mielessään.


Jännitys lisääntyy ympäri maailman, ja Yhdysvalloista tulee yhä vihatumpi. Hiljattain, Uzbekistan pyysi USA:ta sulkemaan sotilastukikohdan joka palveli keskuksena sotilasoperaatioille Afganistanissa. Uzbekistan on antanut USA:lle 180 päivää aikaa viedä lentokoneet, henkilökunta ja tavarat pois maasta. Pentagonin vastaus jonka antoi puhemies Lawrence Dirita, oli että Yhdysvaltain armeija ei ole riippuvainen yhdestä tukikohdasta missään päin maailmaa. Kun me katsomme Lähi-itään, me emme näe mitään muuta kuin ongelmia, mukaanlukien sisällissota Israelissa, verenvuodatusta ja tuhoa Irakissa, uhkailuja Irania vastaan, sotaa Afganistanissa sekä sotilaallista varustautumista Venäjällä ja Kiinassa. Se on selvästikin maantieteellinen ja hengellinen kaaoksen käytävä Välimereltä Idän kuninkaiden valtakuntaan. Tämän pitäisi saada meidät ajattelemaan mitä on kirjoitettu Ilmestyskirjan lukuun 16. 28.6.2005, Venäjä ilmoitti rakentavansa kuusi ydinreaktoria Iraniin. 8.8.2005, Reuters julkaisi kuvan iranilaisista työntekijöistä seisomassa uraanisauvan vieressä kun he valmistautuivat syöttämään sen uraaninjalostuslaitoksen prosessilinjaan Isfahanissa. Selvästikin, Venäjä ja Iran ovat kasvattamassa voimaansa ydinaseissa.


20.7.2005, AP:n sotilas-kirjeenvaihtaja Robert Burns paljasti että Kiinalla on meneillään massiivinen sotilaallinen varustautuminen. Tähän kuuluu mannertenväliset ohjukset jotka pystyvät iskemään kohteisiinsa ympäri maailman, mukaanlukien Yhdysvallat. Puolustusministeri Donald Rumsfeldin vastaus oli että tämän vuoksi Eurooppalaisten ei pitäisi myydä aseita Kiinalle.


Totisesti me elämme suuren epävarmuuden aikaa, ja syvällä sisimmässään ihmiset tietävät että jotakin on tapahtumassa. Yhdysvalloissa, terrorismin uhka on jatkuvasti yllämme. Odottaako USA:n hallitus ydiniskua maahamme? Mainittakoon tässä että Washingtonin osavaltio on hankkinut valtaisan "shrink-wrap" -laitteen käytettäväksi ihmisruumiisiin katastrofitilanteissa. Muut osavaltiot suunnittelevat tekevänsä samoin, ja International Revenue Service's Employees' Tax Manuaalissa on nyt ohjeet verojen keräämisestä ydinsodan jälkeen.


Toinen asia joka täytyy mainita on neljän tähden kenraali Kevin P. Byrnesin erottaminen. Kenraali Byrnes oli Fort Monroen harjoitus- ja opintokeskuksen päällikkö. Viralliset lähteet sanovat että hänet erotettiin seksuaalisen väärinkäytöksen takia. Toiset lähteet, kuitenkin, paljastivat että Byrnes vastusti suunnitelmaa tehdä ydinaseisku Yhdysvaltoihin josta olisi syytetty Irania. Meidän täytyy myös huomioida Washington Postin raportoineen hiljattain että Pentagon on kehittänyt ensimmäisen sotasuunnitelman operaatioille Yhdysvaltain sisällä jossa terrori-iskuja käytettäisiin oikeutuksena julistaa Martial Law kaupunkeihin, alueille tai koko maahan. Tämä lehti, American Conservative, raportoi myös Dick Cheneyn antaneen ohjeet hyökätä välittömästi Iraniin mikäli Yhdysvaltoja vastaan tehtäisiin terrori-isku, vaikka Iranin syyllisyydestä ei olisi näyttöä. Täten meidän pitäisi kyetä ymmärtämään että pelottavia asioita on pian olmestyvä, aivan kuten Jumalan Sana ennustaa. Ainoastaan Herra Jeesus Kristus voi auttaa sinua. Pyydä häntä nyt, sillä aikaa on hyvin vähän.

Helvetin kauppatavarat ja uusi talous

Samalla kun viimeisten päivien tapahtumat avautuvat meidän silmiemme edessä, me näemme suuria mullistuksia ja muutoksia maailmantaloudessa, sekä erityisesti USA:n taloudessa. Yhdysvaltoja ollaan siirtämässä globaaliin järjestelmään jonka on tarkoitus saattaa aikoinaan niin suuri Amerikan Yhdysvallat polvilleen kun tämä maa tulee yhä riippuvaisemmaksi nousevasta maailmanjärjestelmästä. Me tiedämme historiasta että yksikään hallitus ei ole voittanut taloutta. Kun talous kaatuu, niin tekee hallituskin, ja uusi nousee tämän paikalle. Hesekiel 28:16 kertoo saatanallisesta taloudesta seuraavasti: "Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämesi täyteen väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä Jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä." Tästä jakeesta me voimme nähdä että saatana on kehittänyt taloudellisen järjestelmän jonka avulla hän voi hallita maailman ihmisiä. Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa. Itse asiassa, dollarin merkki jota yleisesti käytetään Yhdysvalloissa on "S" jonka läpi kulkee pystyviiva. Se on symboli joka kulkeutuu keskiajalta asti, ja tarkoittaa "olla saatanan alaisuudessa". Samoin, Englannissa, punnan merkki on "L" jonka läpi kulkee viiva, tarkoittaen "olla Luciferin alaisuudessa". Ilmestyskirja 13:17 varoittaa hyvin tiukasti saatanan taloudesta seuraavasti: "...ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku."


Samaan aikaan kun Presidentti Bush kertoo että USA:n talous vaivistuu kaiken aikaa, me näemme aivan päinvastaista. Me tiedämme että NAFTA on siirtänyt valtavat määrät vaurautta ulos meidän maastamme, muttta tämä ei riitä. Nyt meillä on CAFTA, eli keski-Amerikan vapaakauppa-sopimus, joka kääntää sitä veistä jonka NAFTA iski. USA:n senaatti hyväksyi CAFTA:n äänin 54-45. Edustajainhuone hyväksyi tiukasti äänin 217-215. Kaikki tämä tehtiin entisen ulkoministerin Henry Kissingerin siunauksella, miehen joka tunnetaan myös nimellä "Herra 666" koska hänen sukunimestään muodostuu tämä luku. Mainittakoon tässä että tämä iäkäs Henty Kissinger on aktiivisempi kuin koskaan näyttämön takana ja hän on illuministi henkeen ja vereen. Suurin osa siitä mitä maailmantaloudessa tapahtuu on hänen käsialaansa.


Samalla kun keskuspankki jatkaa korkojen nostoa, Punainen Kiina on hiljattain purkanut valuuttansa kytkentää dollariin, ja dollarin arvo jatkaa vajoamistaan maailmanmarkkinoilla. 11.8.2005, öljyn hinta nousi ennätykselliseen 66 dollariin tynnyriltä, ja bensan hinta jatkaa nousuaan kaikkialla Yhdysvalloissa. Nämä nousevat hinnat vaikuttavat kaikkeen, sillä öljyn hinta vaikuttaa kaikkien tavaroiden kuljetuskustannuksiin. Joten, se ei ole ainoastaan bensan hinta joka nousee vaan kaikki mikä liikkuu ja mitä täytyy kuljettaa.


Merkit luhistuvasta taloudesta on kaikkialla. 24.6.2005, AP raportoi että 11% suurista yrityksistä on lopettamassa eläkesuunnitelmansa. Suuret yritykset vähentävät myös työvoimaansa. 22.7, Kimberley Clark ilmoitti irtisanovansa 6.000; 20.7, Eastman Kodak ilmoitti irtisanovansa 10.000; 19.7, Hewlett Packard ilmoitti irtisanovansa 14.500. Kaikki tämä on ainoastaan alkua kun antikristuksen voimat jatkavat lupauksiaan rauhasta ja turvallisuudesta kun todellisuudessa äkillinen tuho on välitön. Saatanan uusi talousjärjestelmä ja helvetin kaupallisuus on nyt olemassa, eikä se perustu hopeaan ja kultaan vaan pikemminkin sähköisiin impulsseihin. Vauraus on nyt niiden käsissä jotka hallitsevat informaatio-virtaa.


Useimmat tämän uutiskirjeen lukijat muistanevat klassisen elokuvan vuosien takaa nimeltään Ozin valho. Olen viitannut tähän elokuvaan aikaisemmassa kirjeessä ja kertonut kuinka tämä suosittu tuote havainnollisti suunnitelman ottaa haltuun USA:n talous, sekä paljasti tavoitteen synnyttää väestö jolla leijonan, peltimiehen ja linnunpelättimen tavoin ei ole rohkeutta, ei sydäntä eikä aivoja. Pitäisi myös mainita että Ozin velhon, joka oli huijari, täytyi operoida suljettujen verhojen takana. On myös mielenkiintoista että tämän valtakunnan nimi oli Oz, joka on lyhenne sanasta unssi. Täten, voimakkaan kullan ja hopean manipulaation kautta -- joiden mittayksikkö on unssi -- synnytetään uusi talous jonka hallinta ei ole tavallisten ihmisten käsissä. Täten, unssin tai Ozin velho edistää antikristuksen päämäärää sen nykyiselle tasolle asti. Kaikki tämä minkä me näemme nyt tapahtuvan kerrottiin Raamatussa, ja koska me tiedämme että Jumalan lupaukset ovat ehdottomia, me tiedämme myös että kaikki on hyvin niiden kohdalla jotka asettavat luottamuksensa Herraan näinä epävarmuuden aikoina. Saatanan talous ja helvetin kauppatavarat on suunniteltu tekemään ihmisistä vapaaehtoisia orjia.

Noiduttu ja moraalisesti vararikossa oleva maailma

Jotta saatana voisi toteuttaa suunnitelmansa tehdä koko ihmiskunnasta hänen alamaisensa, se vaatii enemmän kuin vain maailmantalouden haltuunottaminen. Tämän planeetan väestö täytyy demoralisoida täydellisesti, ja tämä tapahtuu sarjan hengellisiä tehtäviä avulla jotka käsittelevät kapinointia Kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan. Mainittakoon tässä että saatana tuntee raamatun hyvin, ja hän tietää asiat joita Jumala vihaa. Hän tietää myös että jos hän voi täyttää koko yhteiskunnan sydämen ja mielen asioilla joita Jumala inhoaa, ihminen kiroaa itsensä sekä avautuu antikristuksen petoksen pimeydelle. Saatanan täytyisi luoda ihminen jolla on taipumus epäjumalanpalvelukseen. Saatana muistaa Sodoman ja Gomorran, joten hän kannustaa homoseksuaalisuuteen. Saatana muistaa myös kultaisen vasikan ja kuinka israelilaiset tanssivat alastomina sen ympärillä. Täten, hän kannustaa taipumusta nudismiin. Saatana muistaa myös yleisen käytännön uhrata lapsia pakana-jumalille kuten Moolok, Beelsebub ja muut. Siksi, hän kannustaa ja edistää aborttia. Tämä lista jatkuu ja jatkuu, ja meitä muistuttaa aika jolloin saatana ilmestyi Jumalan luokse Jobin kirjassa, ja Jumala kysyi: "Mistä sinä tulet?" Saatana vastasi: "Maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta." Totisesti, saatana, joka tunnetaan myös ilmavallan hallitsijana sekä tämän maailman jumalana, on kävellyt edestakaisin maata pitkin sekä ylös ja alas. Edestakaisin tarkoittaa pituusasteita ja ylös/alas tarkoittaa leveysasteita. Jos sinä olet koskaan miettinyt YK:n symbolia, joka näyttää pituusasteet ja leveysasteet pohjoisnavalta käsin, sinulla on vastauksesi.


Kaikkialla missä saatana on kävellyt me näemme rumat jalanjäljet jotka hän on jättänyt jälkeensä. Todisteet tästä ovat nyt maailmanlaajuisia. Täällä Yhdysvalloissa meillä on esimerkkinä Evenkelisluterilainen kirkko joka äänestää että pitäisikö muuttaa käytäntöä joka vaatii että homoseksuaalisten pastorien täytyy pidättäytyä sukupuolisesta kanssakäymisestä. Newcastlessa, Englannissa, taiteilija Spencer Tunickilla ei ollut vaikeuksia saada 1.500 ihmistä esiintymään alastonkuvassa. Hän löysi myös 7.000 ihmistä Bercelonasta ja 4.000 ihmistä Melbournesta, Australiasta, tekemään samoin. Näyttää siltä että mitä kauemmaksi ihmiset etääntyvät Jumalasta, sitä enemmän vaatteita he riisuvat. Ihmiset on niin eksytettyjä koskien tätä nudismi-aihetta, ja naturalisti-organisaatioita on kaikkialla, mukaanlukien kristilliset nudisti-organisaatiot. Australiassa, on pastori niin kutsutussa kristillisessä kirkossa joka saarnaa seurakunnalleen alastomana. Kaikki tämä kuvaa sitä kuinka syvää eksytys on ja kuinka kauaksi ihminen on etääntynyt Jumalasta. Tshekin tasavallassa, hallitus on näyttänyt vihreää valoa koskien lakia tehdä prostituutiosta laillista. Tämä sai 25.000 mies- ja nais-prostituoitua iloitsemaan. Moskovassa, venäjällä, homoseksuaalit suunnittelevat suurta gay-paraatia 27.5.2006. Moskovan pormestari sanoi kieltävänsä tällaisen paraatin, mutta homoseksuaalien johtajat sanoivat vievänsä asian Euroopan Ihmisoikeuskomissiolle, ja he sanoivat olevansa varma voitostaan. Mainittakoon tässä että homoseksuaalisuus oli rikos Venäjällä vuoteen 1993 asti, ja että se luokiteltiin sairaudeksi vuoteen 1999 asti, ja me länsimaistimme heidät, tietysti.


Saatana on myös käyttänyt avointa noituutta demoralisoidakseen ihmiset sekä veteeäkseen heidät pois totuudesta jonka he saattaisivat löytää. 21.6.2005, noidat ja velhot tanssivat täyden kuun alla syystä joka oli eri kuin tavallisissa rituaaleissa. Noituus oli juuri julistettu lailliseksi Victoriassa, Australiassa. Tämä virallinen julistus heidän laillistamisestaan koskee myös taikureita, ennustajia sekä kädestälukijoita. Gavin Andrew Pagan Avareness Networkista sanoi että tuhannet pakanistit Melbournessa käyttävät tämän täyden kuun yön juhlimiseen. Noituutta kaikkialla maailmassa ja erityisesti Yhdysvalloissa mainostetaan kirjoilla ja elokuvilla, joista J.K. Rowling on kuuluisa. Forbes Magazine listasi J.K. Rowlingin Britannian vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Mainittakoon tässä USA:n hallituksen varmistaneen että Harry Potter -kirjat ovat saatavilla kaikille Guantanamo Bayn vangeille. Näitä kirjoja on saatavilla englanniksi, ranskaksi, farsin kielellä (Iran) sekä venäjäksi; sekä pian niitä on siellä arabiaksi. Yhdysvalloissa, näyttää siltä että Halloweenia vietetään ympäri vuoden kun nuoret ihmiset kaikkialla kävelevät Harry Potter -salama otsallaan. Tämä salama on itseasiassa muinais-skandinaavinen rune-merkki, eikä se ole ainoastaan voimakas noituuden ja satanismin symboli, vaan myös Gestapo käytti sitä ja se oli heidän mustien univormujensa kauluksissa. Ja ikäänkuin Harry Potter ei riittäisi, meillä on Christopher Paolinin kirjoittama uusi maaginen kirja nimeltään "Eldest", joka kertoo maanviljelijän pojasta nimeltään Eragon ja hänen lohikäärmeestään Saphirasta sekä heidän taistelustaan pahaa valtakuntaa vastaan. Tästä kirjasta on tullut Amazon.com:in myydyin kirja, ja Puoliverinen Prinssi on pudonnut sijalle kaksi.


Ilman epäilystä, Amerikan Yhdysvalloista on tullut kansakunta joka on moraalisesti vararikossa kun saatanan jalanjäljet jatkuvat. Joka viikko keskimäärin 88 lasta erotetaan koulusta koska he ovat tuoneet aseen luokkahuoneeseen. Amerikkalaiset käyttävät 13,1 miljardia dollaria pornografiaan joka vuosi joka on sama määrä kuin maa käyttää ulkomaiseen apuun. Järjestäytynyt rikollisuus muodostaa 10% USA:n bruttokansantuotteesta, eräänlainen saatanallinen kymmenys.

Luomakunta tuskissaan

Kaikista tämän nykyisen maailman lopun merkeistä, mikään ei ole suurempi kuin itse maa joka julistaa Jumalan tulevaa tuomiota. Hebrealaiskirje 12:25-29 sanoo: "Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoitti sen taivaista. Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: 'Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin.' Mutta tuo 'vielä kerran' osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät. Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."


Ilman epäilystä, me elämme maailmassa jota ravistellaan kovasti. Outo sää, omituiset tapahtumat sekä uskomaton määrä suuria maanjäristyksiä jatkavat piinaamistaan. Molemmilla navoilla, suuret jäätiköt irtoavat. Pohjoisessa, revennyt jäätikkö täytti Kangerdlussuaqin vuonon itäisessä Grönlannissa, merkki merkittävästä globaalista lämpenemisestä. Raportti Wellingtonista, Uudesta Seelannista kertoi että Etelämantereella yli viiden neliökilometrin jäätikkö hajosi jäävuoriksi. Me tiedämme että Rhode Islandin kokoinen jäätikkö irtosi Etelämantereesta. Yhdysvalloissa, ennätykselliset lämpötilat osoittautuivat kohtalokkaiksi monille maan lounaisosassa, ja alueet Hudson-joen varrella kuivuivat ja halkeilivat korkeiden lämpötilojen johdosta. Kaikkialla Yhdysvalloissa, sää on ollut kuumaa ja epätavallisen kuivaa, tai sitten on ollut tornadoja tai muita tuhoisia myrskyjä. Minä jatkuvasti mietin että mitä vaatii saada ihmiset heräämään siihen todellisuuteen että asiat eivät ole niinkuin ne ovat ennen olleet. 11.8.2005, raportoitiin että massiivinen tomupilvi Saharasta oli matkalla kohti Yhdysvaltoja. Tämä tomu matkasi noin 3.600 metrin korkeudessa ja sen odotettiin saapuvan Yhdysvaltain eteläosiin, jättäen autot ja rakennukset punaruskean tomun peittoon.


Me elämme ajassa jolloin ihmiset ovat vapaaehtoisesti ylenkatseellisia. Toinen Pietarin kirje 3:5-7 sanoo: "Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään." Ilmestyskirja 8:10-11 sanoo: "Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin. Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt." Muualla Raamtusta me luemme tähtien putoavan maahan, ja 13.5.2005, meillä oli läheltä-piti tilanne kun asteroidi tuli vaarallisen lähelle maata. Jos se olisi iskeytynyt, räjähdys olisi ollut 43.000 kertainen Hiroshiman pommiin verrattuna. Tämä asteroidi tuli lähemmäksi kuin tietoliikenne-satelliitit, ja kuitenkin sille annettiin hyvin vähän painoarvoa.


Tämän massiivisen maanjäristyksen 26.12.2004, olisi pitänyt olla herätys koko maailmalle. Mittauslaitteet ovat nyt paljastaneet että tämä maanjäristys ja sitä seurannut tsunami saivat merenpohjan Tyynenmeren alla aaltoilemaan maton lailla. Äänimonitorit poimivat tämän 9,3 suuruisen maanjäristyksen ja ne jotka kuulevat nauhoitteen lamaantuvat tästä äänestä. Maa alkoi sihistä, ja kun sihinä voimistui siitä tuli jyrisevä huipennus joka päättyi massiiviseen pamaukseen. Kuten aiemmin mainittiin, Raamattu kertoo meille kaikkea järisytetään, ja totisesti maa on repeämässä liitoksistaan, sillä 12.7.2005 - 11.8.2005, oli 1.012 maanjäristystä, joista monet olivat suuruudeltaan 4,0 tai enemmän. Nämä ovat päiviä Joista Herra Jeesus puhui, ja maanjäristykset ovat merkki Jumalalta. Jos me käytämme alfa-numeerisia koodeja, me löydämme että sanoista "earth quaked" saadaan 666. Suokoon että Jumala auttaisi meitä kaikkia heräämään siihen todellisuuteen että pian viimeinen pasuna soi, ja taivas avautuu paljastaakseen meidän Herramme ja vapahtajamme tulevan voimasa ja suuressa kunniassa. Oletko valmis tapaamaan Hänet? Mikään muu ei merkitse mitään kunnes tähän kysymykseen vastataan.


Lopuksi, minä haluan muistuttaa jokaista että lähettäisitte edelleen meille rukouspyyntönne joihin uhrataan yksilöllistä huomiota meidän esirukoilijoidemme toimesta. Minä haluan kiittää jokaista jotka olette tukeneet tätä Lopun ajan ministeriötä niin monin tavoin. Siunatkoon Jumala sinua ja pitäköön sinusta huolta Hänen ilmestymisensä päivään asti. Armo ja rauha olkoon yllänne Herran Jeesuksen nimessä.


David J. Meyer

http://www.lasttrumpetministries.org



Takaisin