Juudas 1: 11-13:
»Voi heitä, sillä he kulkevat Kainin tietä ja heittäytyvät palkan tähden Bileamin eksytykseen ja hukkuvat niskoitteluunsa niinkuin Koora!
He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita,
hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä,
rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.»
Toinen Pietarinkirje 2: 17-19:
»Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu.
Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,
ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.»
Aamos 8: 11-12
»Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän.
Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.»
-----------------------------------------------------
Tässä Last Trumpet uutiskirjeen numerossa, me taas kerran
katsomme meidän piinattua maailmme Raamatun profetian
valossa. Nyt kun vuosi 2005 lähenee loppuaan ja vuosi 2006
lähenee nopeasti, me tiedämme että hämmästyttäviä asioita
on tapahtumassa. Kaikkivaltias Jumala on antanut meille
vuonna 2005 monia merkkejä tulemisestaan sekä tämän syntisen
kansakunnan ja maailman tyrmistyttämisestä. Maailma jatkaa
tärisemistään, ja samalla kun hurrikaanit ja tornadot
raivoavat, napajäätiköt jatkavat sulamistaan, ja outoja
tulipalloja nähdään matkaavan taivaan poikki eri puolilla
maapalloa. Ihmiset vajoavat yhä syvemmälle hengelliseen
pimeyteen. Noituus, homoseksuaalisuus, satanismi, velhous
sekä kaikenlainen sosiaalinen epäjärjestys ovat nyt täysin
kaikkien nähtävillä, mutta niin harvat ihmiset huutavat
Kaikkivaltiaan Jumalan puoleen tämän takia.
Yhdysvaltalaisista, erityisesti, on tullut yön ja pimeyden
olentoja kun he hyväksyvät pahuuden aikain luonnollisena
vaihteluna. Siitä mitä ennen yleisesti pidettiin vastenmielisenä
on tullut nyt normaalia, yhteiskunnan hyväksymää käyttäytymistä.
Kirkot ovat mukautuneet hyväksymään new age -ajattelun sekä
itse noituuden. Yläpuoliset Raamatun jakeet varoittavat
meitä että tulee aika jolloin hengellinen pimeys leviää yli
koko maan kuin käärinliina, ja että ihmiset vaeltavat
rannikolta toiselle löytääkseen todellista Jumalan Sanaa,
kuitenkaan sitä löytämättä. Nämä hengellisen nälän päivät
ovat yllämme. Hyvä uutinen, kuitenkin, on se että Jumala
yhä valvoo pientä jäännöstään ja antaa heidän kokea ihmeitä.
Me toki kosketamme taivasta, ja meidän rukouksemme kuullaan
ja niihin vastataan. Jos sinä käännyt Vapahtajan puoleen,
Hän kuulee sinua ja pelastaa sinut. Viimeiset varoitukset
ovat matkalla, ja niin vähän aikaa on jäljellä. Älä odota
viimeiseen minuuttiin, sillä kukaan meistä ei tiedä mikä
hetki on viimeinen.
Kansakuntain ahdistus
hämmennyksen kera
Eräs Vapahtajamme tulemuksen sekä nykyisen maailman lopun
suurista merkeistä on kansakuntien yleinen hämmennys ja
ahdistus. Tämä sana "perplexity" (=hämmennys, epätietoisuus)
kuten Luukas 21:25 sen mainitsee, tulee kreikan sanasta
"aporia" joka tarkoittaa kyvyttömyyttä löytää tie ulos.
Kansakunnat ovat totisesti hämmennyksen tilassa ja ne
etsivät vastausta ihmisiltä eivätkä todelliselta Vapahtajalta
joka on Jeesus Kristus. Johanneksen Evankeliumin luvussa
5:43 Jeesus sanoi että näin tapahtuisi: "Minä olen tullut
Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen
tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan." On
olemassa jatkuva vaikerrus maailmanhallituksen puoleen,
mutta kuka johtaisi sitä? Meillä on organisaatiot kuten
Yhdistyneet Kansakunnat, State of the World Forum, Rooman
Klubi, Ulkomaansuhteiden neuvosto sekä muita jotka yrittävät
yhdistää maailman, mutta kuka johtaisi tällaiseen globaaliin
hallitukseen? Se on kaikki Saatanan työtä, joka haluaa asua
ihmisessä ja hallita maailmaa. Ne näemme nyt laittomuuden
toisensa jälkeen kun kansakunnat järjestyvät uudelleen
sotien ja sosiaalisen muovaamisen kautta tuodakseen
maailmanhallituksen ja antikristuksen.
Hiljattain, New York Daily News julkaisi uutisen kahden
sanan mittaisella otsikolla "Synkimmät päivät". Juttu koski
Presidentti Bushin epäonnistumisia. Yli kaksituhatta USA:n
sotilasta on kaatunut Irakin maaperällä ja lukemattomia
tuhansia haavoittunut ja vammautunut pysyvästi, ja yhä
useammat ihmiset heräävät ja alkavat ymmärtää minkä
hirvittävän hinnan he ovat maksaneet kuunneltuaan miestä
joka valehteli häpeämättömästi sekä oman maansa ihmisille
että koko maailmalle. Arvostetut sotilas-asiantuntijat myös
sanovat että tätä Irakin sotaa ei voida voittaa, ja jopa
entinen presidentti Jimmy Carter lausui hiljattain: "Bushin
hallinnon ennen sotaa esittämät väitteet että Saddam
Husseinilla oli joukkotuhoaseita olivat vähintäänkin
manipuloituja jotta johdettaisiin amerikkalaiset harhaan."
Nyt pitäisi jo helposti ymmärtää että Presidentti Bush on
hanttimies ja Illuminatin työkalu, vaikka sokeat, nimikristityt
näkivät hänet kristittynä. Hiljattain Presidentti Bush puhui
pyöreän pöydän haastattelussa Valkoisen Talon Roosevelt-huoneessa.
Kun puheeksi tulivat CIA ja informaatiovuodot, Presidentti
nauroi ja selitti nauruaan sanomalla: "Sisäpiirin vitsi tässä,
minun tiimiäni varten."
Sotilastiedustelu on harvoin vitsi, kuitenkaan, ja on
surullinen tosiasia että kokonaiset 25 prosenttia meidän
sotilaistamme on sairaita kun he palaavat Irakista. He ovat
fyysisesti ja joskus henkisesti vammautuneita. Laskien yhteen
molemmat Irakin sodat, on myös surullinen tosiasia että yli
518.000 veteraania on sairaana vaikka vain 7.039 haavoittui
taisteluissa. Ongelma on säteilysairaus joka on peräisin
amerikkalaisten ammuksista jotka on valmistettu köyhdytetystä
uraanista, joka on radioaktiivista ja jonka puoliintumisaika
on 4,5 miljardia vuotta. Kenties tämä selittää myös miksi
niin monet irakilaislapset syntyvät ilman käsivarsia, jalkoja
tai silmiä. Tämä myös vaikuttaa lapsiin jotka syntyvät
sodasta palanneille veteraaneille. Esimerkiksi, yksin
Missourin osavaltiossa, 67 prosentilla lapsista jotka
syntyvät Irakin sodan veteraaneille, on vakavia syntymävikoja.
Meidän täytyy myös huomioida että Maailman Terveysjärjestö
julisti että syöpä maailmassa lisääntyy 50 prosentilla
seuraavien 15 vuoden aikana.
Monet kansakunnat ovat ahdingossa, ja hiljattain Ranska
näki Molotovin kocktailien ja muiden omatekoisten pommien
tulimyrskyn kun vihaisten muslimien jengit polttivat
tuhansia autoja sekä rakennuksia kaikkialla maassa, saaden
valtion poikkeustilaan. Voisiko Yhdysvaltoihin tulla tällainen
kansannousu kaduille ja kaupunkeihin? Meidän täytyy muistaa
että yli 130 vuotta sitten, tämä pahamaineinen vapaamuurari
ja illuminaatti Albert Pike kirjoitti italialaiselle
illuminaatille Giuseppi Mazzinille että käytäisiin kolme
maailmansotaa, ja että tämä kolmas sota käytäisiin yhdistyneen
kristinuskon ja muslimimaailman välillä. Juuri nämä ovat
aikamme olosuhteita.
Näinä päivinä puhutaan paljon ydinaseiden käyttämisestä,
mikä johtaisi nopeasti maailmansotaan. Australialaiset
sanomalehdet, kuten Melbourne Herald Sun, ovat julkaisseet
uutisia Pohjois-Korean hankkeista kehittää ydinaseita. Tämä
mielessäsi, meidän täytyy myös huomioida äskettäinen Pentagonin
dokumentti, jossa puhutaan ydinaseiden käyttämisestä valtioita
sekä valtiottomia vihollisia vastaan. Tämä dokumentti vaatii
tekemään ennalta ehkäiseviä tai ensi-iskuja ja se on nimeltään
"Doctrine for Joint Nuclear Operations" (=yhteisten
ydinaseoperaatioiden oppi). Se on päivätty 15.3.2005. Seuraa
Pohjois-Koreaa, sillä maa on eräs idän kuninkaista, ja
Yhdysvallat pitää sitä silmällä mahdollisena kohteenaan.
Toinen ydinaseiden kuuma piste on Iran. Euroopan Unioni on
vaatinut YK:n Turvaneuvostoa asettamaan pakotteita Iranille.
Sillä välin, Yhdysvallat on esittänyt suoria syytöksiä
Irania vastaan väittäen että iranilaiset rakentavat ydinpommeja.
Jotta ongelma edelleen pahenisi, Iranin Presidentti, Mahmoud
Ahmadinejad, lausui että Israel pitäisi pyyhkiä pois kartalta.
Tämän lisäksi, Iran on laukaissut nyt satelliitin joka on
suunniteltu vakoilemaan Israelia. Tämä venäläisten tekemä
satelliitti on nimeltään Sina-1, ja se kiertää maapallon 14
kertaa vuorokaudessa 960 kilometrin korkeudella. On selvää
että myrsky on nousemassa, ja että koko Lähi-itä on ruutitynnyri
joka vain odottaa räjäyttäjäänsä. Tämä kaikki on kerrottu jo
aikoja sitten Raamatussa, ja nämä ovat täyttymyksen päiviä
näille kaikille asioille jotka eivät ole vielä toteutuneet.
Nyt kun minä käsittelen tätä vakoilun ja seurannan aihetta,
minun täytyy mainita että amerikkalaisia vakoillaan jatkuvasti
ja monin tavoin. Hiljattain, PC World Magazine löysi että
Xerox Company, ja epäilemättä muutkin yhtiöt, tekevät töitä
U.S. hallituksen kanssa ja ovat rakentaneet salaisen
jäljityskoodin väritulostimiin. Tämä jäljityskoodi tunnistaa
jokaisen tulostetun asiakirjan ja jäljittää sen tulostimeen
joka on tulostanut sen. Tämä prosessi sisältää sarjan
näkymättömiä pisteitä jotka muodostavat ainutlaatuisen
koodin joka näkyy sinisessä valossa. Jos sinun väritulostimesi
on näin varustettu,jokainen dokumentti jonka sinä tulostat
voidaan jäljittää suoraan sinuun ja printteriisi.
Toinen vakoilulaite on hiljattain kehitetty Honeywell
Corporationin toimesta, ja se on leijuva laite joka kantaa
videokameroita ja muita tunnistimia. Sitä testataan parhaillaan
Albuquerquessa, Uudessa Meksikossa. Tämä vakoilulaite on jo
lentänyt kaksisataa kertaa onnistuneesti, ja se voi pysyä
ilmassa akusta saatavalla sähkövirralla tunnin kerrallaan.
Tämä "mikro air vehicle" kuten sitä kutsutaan, on yhteydessä
globaaleihin satelliitteihin ja se on suunniteltu kaupungeissa
suoritettavaan vakoiluun ja se on erityisen tehokas siviileihin
kohdistuvassa lain valvonnassa. Tälle lentävälle ja leijuvalle
laitteelle, joka valvoo sinuatulevaisuudessa, on annettu nimi
"Dragon Eye" (=lohikäärmeen silmä) valmistajansa toimesta.
Meidän täytyy muistaa että Illuminatin virallisesta
perustamispäivästä lähtien, 1.5.1776, joka on noitien
Beltaine- ristineljännes-sapatti, Illuminatin symboli on
ollut egyptiläinen Utchat, tai Horuksen kaikkinäkevä silmä,
kuten se näyttäytyy keskeneräisen pyramidin yllä dollarin
setelissä.
Ovatko nämä todellakin viimeisiä päiviä ja aikoja jolloin
ilmaantuu useita antikristuksia jotka johtavat lopulliseen
ja viimeiseen antikristukseen? Lokakuun puolessavälissä,
entinen presidentti Bill Clinton piti puheen seuraavissa
Kanadan kaupungeissa: Toronto, London ja Calgary. Tälle
entiselle presidentille annettiin sankarin vastaanotto kun
hän piti puheensa otsikolla "The Power Within" (=voima
sisällämme). Tässä puheessaan, Clinton vaati poistamaan
lasten köyhyyden ja terrorismin syleilemällä kaikkia
maailman uskontoja joiden hän toivoo yhdistyvän. Hän sanoi:
"Minä toivon että olisin myötävaikuttamssa globaalin
omantunnon luomisessa." Ne jotka näkivät Clintonin puhumassa
sanoivat että hänellä oli "melkein hypnoottinen persoonallinen
karisma", ja monet sanoivat että hänen kohtalonsa on olla
seuraava YK:n pääsihteeri. Clintonilla on myös pahamaineisen
kanadalaisen miljardöörin ja illuminaatin Maurice Strongin
tuki. Clintonia tukee myös entinen Neuvostoliiton presidentti
Mihail Gorbatshov, joka on nyt State of the World Foorumin
johtaja jolla on toimisto Presidiossa, San Franciscossa. Minä
olin siellä San Franciscossa ja näin tämän alhaisuuden
toimiston. Gorbatshov, Strong ja Clinton myös syleilevät
YK:n Earth Charteria, joka määrää korvaamaan kaikki maailman
uskonnot panteistisella luonnon palvonnalla, joka myös vaatii
kaikkien ihmisten hallintaa, mukaanlukien pakotettu sterilisaatio
ja abortti. Onneksi, me tiedämme että Kaikkivaltiaalla on
viimeinen sana, ja meidän Herramme Jeesus lupasi meille että
Hän olisi meidän kanssamme, maailman loppuun saakka. Me
tiedämme että meidän Hyvä Paimenemme rakastaa meitä, ja jos
me rakastamme Häntä, tämä rakkaus heittää pois meidän kaikki
pelkomme.
Ihmisruumiin illuministista
hallintaa
Me tiedämme että Illuminatin suunnittelijoiden eräs
pääkohteita on vähentää maailman väestön määrää helpommin
hallittavalle tasolle. Korkea-arvoiset menneet illuminaatit
kuten Bertrand Russell, H.G. Wells ja George Bernard Shaw
suosittelivat kaikki yhden suuren pandemian luomista per
sukupolvi vähentääkseen väestöä. Bertrand Russell lausui
kerran että huono asia sodassa on se että se ei tapa riittävästi
ihmisiä. Mainittakoon tässä että hyvää tarkoittavien ihmisten
on vaikea uskoa että kukaan vallan huipulla olisi niin paha.
Tämä epäusko optimististen ihmisten osalta on juuri se asia
joka pitää nämä lapset ja apurit saatanan otteessa. Itse
asiassa, he ovat likainen terttu koska heidän isänsä,
paholainen, on murhaaja ja valheiden isä.
Me kuulemme nyt lintuinfluennsan vaaroista, jolla on potentiaalia
tappaa lukemattomia miljoonia ihmisiä maailmanlaajuisesti.
On nyt kerrottu että tämä virus on tartuttanut ankkoja,
hanhia ja muita vedessä eläviä muuttolintuja Kanadassa juuri
oikeaan aikaan ennenkuin niiden on aika muuttaa etelään
Yhdysvaltoihin talveksi. Ilman epäilystäkään, tämä flunssavirus
valmistettiin laboratoriossa ja tartutettiin vesilintuihin
jotta ne levittäisivät sen kaikkialle maailmaan. Se on
suunnittelija-virus (=designer virus) ja se suunniteltiin
kahmimaan solujen DNA:ta ja muuttamaan sitä jotta se kykenisi
siirtymään ensin linnuista ihmisiin ja sitten ihmisistä
toisiin.
Tämä uusi influenssa on saanut aikaan niin paljon pelkoa
että lääke nimeltään Tamiflu on kaikkein halutuin lääke
maailmassa. Me tiedämme että Presidentti George W. Bush on
saarnannut tämän flunssan vaaroista ja on hyväksynyt 7,1
miljardin dollarin määrärahan jolla taisteltaisiin sitä
vastaan. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että hän on
ottanut vastaan suunnattoman summan rahaa ja jakanut sen
illuministisille lääkeyhtiöille. Mainittakoon tässä että
Japanin terveysministeriö on julkaissut varoituksen että
Tamiflu saa aikaan epänormaalia käyttäytymistä ja
hallusinaatioita.
Kuka hyötyy Tamilfu-lääkkeen menekistä? 3.1.1997, Donald
Rumsfeld nimitettiin Gilead Sciences Inc:n hallitukseen;
tämä omistaa Tamiflun. Puolustusministeri Rumsfeld ei ole
enää tämän yhtiön hallituksessa mutta hän omistaa yhä sen
osakkeita 25 miljoonan dollarin arvosta. Tunnetko sinä
löyhkän? Toinen seikka joka vahvistaa löyhkää on se, että
Pentagon, jota Rumsfeld johtaa, hankki Tamiflun osakkeita
58 miljoonan dollarin arvosta heinäkuussa 2005.
Toinen omituinen asia tapahtui hiljattain Baytownissa,
Teksasissa, koskien flunssarokotteita. Noin Tuhannelle
Exxon-Mobilin työntekijälle annettiin flunssarokote
terveysmesuilla yhtiön Baytownin kompleksissa. Tämä yhtiö
tarjoaa nyt ilmaisia verikokeita ja neuvontaa näille
tuhannelle työntekijälle. Puhenainen Jeanne Miller sanoi
että lääkäri joka antoi piikin pidetään salassa. Myöskään
Terveysministeriö ei ole paljastanut näiden rokotteiden
sisältöä. Toisin sanoen, kukaan ei puhu, ja se on suuri
salaisuus tällä hetkellä.
Terveen järjen pitäisi kertoa meille että on potentiaalinen
vaara kun kuka tahansa ruiskuttaa rokotteita ruumiiseesi.
Sinä et tiedä mitä tässä rokotteessa on, ja sinä voit olla
varma että myöskään tämä lääkäri ei ole tehnyt perusteellista
analyysiä rokotteesta. Meidän pitäisi myös muistaa että monet
rokotteista sisältävät säilöntäainetta nimeltään thimerisol,
joka on elohopeaa. Tämä mielessämme, meidän pitäisi myös
tietää että yli 30 prosenttia maailman lastenlääkäreistä
sanoo että he kieltäytyisivät hoitamasta perheitä jotka
ovat kieltäytyneet yhdestä tai useammasta lapsuuden rokotteesta.
Toinen kysymys joka tulee mieleen on tämä: jos illuminaatit
ovat päättäneet vähentää maailman väestöä, sabotoisivatko he
tarkoituksella ihmisten terveyttä ujuttamalla haitallisia
aineita ruokaan ja veteen? Me tiedämme että tutkimuslaboratoriot
ovat käyttäneet pitkään ainetta nimeltään alloxin, jota
annetaan koe-eläimille jotta niiden haima lakkaisi toimimasta
ja lopettaisi insuliinin tuotannon. Miksi tätä samaa ainetta
käytetään jauhojen valkaisuun? Miksi Amerikassa on nyt
diabetes-epidemia? Kuinka monet ihmiset käyttävät suuria
määriä valkaistuja jauhoja siten että haiman beta-solut
lakkaavat toimimasta?
Alloxin ei ole ainoa ongelma. Environmental Working Groupin
äskettäinen raportti paljasti että Yhdysvalloissa on niin
paljon saastetta että lapset syntyvät saastuneina. Tutkijat
ovat löytäneet keskimäärin yli kaksisataa ainetta lasten
verestä, New Yorkin Demokraattiedustaja Louise Slaughterin
mukaan. Tämä raportti sanoo että amerikkalaiset lapset
kohdussa nukkuvat cocktailissa joka sisältää Teflonia,
elohopeaa, palonestoaineita ja tuholaismyrkkyä. Farmakologian
entisenä opiskelijana, minä tiedän että Teflon on
polytetraeteeni tai PTFE, ja se on erittäin vaarallinen
kuumennettuna, erityisesti korkeissa lämpötiloissa. Kun
minä mietin tätä kaikkea, minä muistan sanat Aamoksen Kirjassa,
luku 7:17 joka sanoo: "Sentähden, näin sanoo Herra: Sinun
vaimosi joutuu portoksi kaupungissa, sinun poikasi ja
tyttäresi kaatuvat miekkaan, sinun maasi jaetaan mittanuoralla,
sinä itse kuolet saastaisessa maassa..."
Kun minä ajattelen tätä jaetta, minä muistan AP:n äskettäin
julkaistun raportin joka paljastaa järkyttävän seikan että
yli miljoona ihmistä Yhdysvalloissa kantaa nyt HIV-virusta.
Kun me otamme mukaan myös muut seksin myötä tarttuvat taudit,
me alamme ymmärtää että meillä on epidemia jonka on saanut
aikaan seksuaalisen himon henget, jotka saavat aikaan
riippuvuuden joka kilpailee minkä tahansa huumeriippuvuuden
kanssa.
Tämä HIV-virus tarttuu muillakin tavoin kuin vain seksuaalisen
aktiivisuuden kautta. 31.5.2005, Kanadan Punainen Risti tunnusti
syyllisyytensä saastuneen veren jakamiseen, tartuttaen
tuhannet kanadalaiset HIV:llä ja hepatiitti_C:llä. Yli
3.000 ihmistä on kuollut tämän takia, ja tämä on saanut
aikaan yli 1.000 HIV-tartuntaa ja 20.000
hepatiitti_C-tartuntaa. Kanadan Punaisen Ristin johtaja
Pierre Duplessis on pyytänyt anteeksi uhreilta ja heidän
perheiltään, ja Kanadan Punainen Risti on saanut sakkoa
5.000 dollaria.
Hengellinen rappio
Eräs suuria merkkejä tämän nykyisen maailman lopun ajoista
on tämä hengellinen rappio joka on nyt kyllästänyt meidän
maailmamme. Toinen Timoteuskirje 3:1-5 kertoo tästä:
"Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva
vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita,
rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia,
vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä,
epäjurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, penettelijoita,
hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita,
väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa
rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he
kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta."
Me saamme paljon kirjeitä ihmisiltä kaikkialta Yhdysvalloista
jotka eivät löydä seurakuntaa ja jotka miettivät että
tietäisinkö minä sellaista heidän alueellaan. Minun sydämeni
kärsii näiden ihmisten takia, ja olen surullinen sanoessani
että tunne hyvin vähän seurakuntia jotka eivät ole noituuden,
illuminismin, tai jonkin sortin epäjumalanpalveluksen
saastuttamia. Eräs mies hiljattain kirjoitti minulle
seuraavaa: "Minä menen kirkkoon joka väittää olevansa ja
jolla on elävän seurakunnan maine, mutta joka on täynnä
showmeininkiä; jotka soittavat Madonnaa jumalanpalveluksen
aikana. Olen opettanut pyhäkoulussa yli kahden vuoden ajan,
käyttäen ohjelmaa joka on "dazzling"
(=kimaltava, välkehtivä, hämmentävä, naamioitu) ja joka
kilpailee MTV:n (Music Television) kanssa; ja minä olen
sairas näistä taktiikoista."
Yläpuolella kerrottu on tyypillistä siitä mitä tapahtuu
kirkoissa näinä suuren lankeemuksen päivinä. Missä ovat
kirkot jotka saarnaavat ikuista Evankeliumia? Missä ovat
hehoitukset tehdä parannus ja paeta epäjumalanpalvelusta?
Me emme tarvitse viihdekomiteoita kirkoissa jotka sponsoroivat
rock-musiikkia, vatsastapuhujia ja taikureita. Kirkkojen
pitäisi olla paikkoja joissa käydään ja voitetaan hengellsiä
taisteluita, ja joissa ihmiset muuttuvat Jeesuksen Kristuksen
veren voimasta. Kansakuntamme on kuolemansairas, sillä
tunnustavat "kristilliset" kirjot ovat kuolemansairaita!
Useimmilla näistä teatteri-kirkoista ei ole edes todellista
Raamattua, joka on englanninkielinen Kuningas Jaakon käännös.
Onko ihme että heidän hedelmänsä on pilaantunut?
Kuinka sairas on meidän niin kutsuttu "kristillinen"
kansakuntamme ja kuinka paljon pahemmaksi se voi tulla?
Lokakuun lopussa, 2005, USA:n hallitus raportoi että 1,5
miljoonaa lasta syntyi ei naimisissa oleville naisille
Yhdysvalloissa viime vuonna. Haureus on vakava synti, ja
se on eräs neljästä synnistä joista ihmiset kieltäytyvät
tekemästä parannusta, kuten Ilmestyskirja 9:21 kertoo:
"He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan
eikä haureudestaan eikä varkauksistaan."
Amerikkalainen moraaliton vaikutus on saavuttanut koko
maailman. Punaisessa Kiinassa kaksi suurta kondomimerkkiä,
ja toinen on nimeltään Lewinsky condoms. Me myös ihmettelemme
miksi Britannian Kuningatar Elizabeth II pyytää saada
päästä katsomaan Ozzy Osbournen esitykstä. Osbourne, jolla
on lempinimi "PImeyden prinssi" vastasi kutsuun sanomalla:
"En voi kieltäytyä tästä uskomattomasta kunniasta kahdesti."
Kuten oli Nooan päivinä ja kuten oli Sodoman päivinä,
korruptio saavuttaa nopeasti kyllästymispisteen. Täydet 70
prosenttia amerikkalaisista TV-näytöksistä sisältää seksiä.
Keskiarvo on viisi seksikohtausta tunnissa. Me olemme myös
lukeneet että suuret yliopistot, kuten Iowan valtionyliopisto,
tarjoavat kursseja oppilaille kuten "Women's Studies 205X:
Introduction to Queer Studies". Tämä kurssi sisältää
lesbojen, homojen, biseksuaalien ja sukupuolenvaihdoksen
läpikäyneiden historiaa, politiikkaa, filosofiaa, kirjallisuutta
ja suhteita.
Noituuden maailmanlaajuinen pandemia
Olen usein kirjoittanut noituudesta, sillä se on hyvin
vaarallinen ja niin viekoitteleva että se on ottanut vallan
amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Noituus ei ole vain loitsuja,
taikoja, taikajuomia ja magiaa. Se on myös ajattelutapa,
filosofia ja mielenlaatu. Ihmiset jotka ovat siinä mukana
eivät näe siinä mitään väärää.Sain hiljattain sähköpostia
noidalta joka esitti minulle rehellisen kysymyksen: "Olen
hyvä mies. Minulla on tietysti omat ongelmani. Olen kaikkea
muuta kuin täydellinen. KUinka kauan olet ollut ulkona
tästä? Tiedätkö kuinka synkkiä ja kamalia asiat ovat juuri
nyt? Halloween-juhlan aikana minut huumattiin orgioihin
noitapiirissä; onko tämä oikein?" Noidat eivät erota tarkkaan
mikä on oikein ja mikä väärin. Juuri tällaiset ovat olosuhteet
amerikkalaisesa yhteiskunnassa yleisemminkin juuri tänä
aikana.
Hiljattain, Hurrikaani Wilma keskeytti suuren noita-tapahtuman
Key Westissä, Floridassa. Tämä tapahtuma oli nimeltään
Fantasy Fest, ja siihen sisältyi joitakin kaikkein
moraalittomimpia ja okkultistisimpia Halloween-asioita joita
kuvitella saattaa näiden kymmenen päivän aikana jotka edeltävät
Halloweenia. Tämän tapahtuman järjestäjät sanoivat kerskaillen:
"Me emme peräännyt hurrikaanin kasvojen edessä!" Sitten,
Hurrikaani Wilma saapui, joka voimistui trooppisesta myrskystä
suureksi hurrikaaniksi melkein yhdessä yössä. Hurrikaani
Wilma keskeytti heidän inhottavan tapahtumansa! Halloween
2005 oli hyvin merkittävä noidille, koska planeetta Mars oli
melko lähellä Maata, ja tämä tapahtuu kerran kolmessatoista
vuodessa.
Eräs suuri ketju joka mainostaa paljon noituutta on Wal-Mart.
Wal-Martin liikkeistä voi löytää sata noituuteen liittyvää
esinettä, mukaanlukien seuraavat okkultistiset kirjat:
"The Everything Wicca and Witchcraft",
"Unlock the Secrets of Ancient Rituals, Spells, Blessings
and Sacred Objects",
"The Witch Book",
"The Encyclopedia of Witchcraft, Wicca, and Neo-Paganism",
"Wicca for Beginners",
"The Witch Next Door: Separating Fact from Fiction about
Witchcraft, Wicca, Goddess Worship, and Neo-Paganism",
"The Wicca Bible: The Definitive Guide to Magic and the
Craft",
ja "Wicca and Witchcraft for Dummies".
Noituus on uuden aikakauden ajattelutapa ja
melkein kaikki elämään kuuluvat asiat näinä viimeisinä
päivinä ovat kytköksissä siihen. Tämä kertoo kuinka lähellä
Herran paluuta me olemme. Jopa ensimmäisen luokan
postimerkin hinta nousee 39 centtiin vuoden 2006 alkupuolella.
Luku 39 on triumviraalisen voiman noitapiirin luku tai
kolmosen voima.
Mitä Presidentti Bush ajattelee noituudesta? Tämä aihe tuli
esille vuonna 1999 kun viranomaiset Arlingtonin kansallisella
hautausmaalla kieltäytyivät antamasta lupaa viisisakaraisen
kaivertamiseen erääseen hautakiveen. Se oli erään noidan hauta,
ja perhe taisteli tämän merkin saamiseksi. Kun Presidentti
Bushilta kysyttiin tästä asiasta, hän kertoi ABC-uutisille:
"En usko että noituus on uskonto. Toivon että armeija
miettisi uudestaan tätä päätöstään."
Minulla on edessäni etusivu Lutheran Link -lehdestä, ja
sivulla kuusi siellä on juttu otsikolla "The Boy Who Lived:
A Pastor's Defence for the Magical World of Harry Potter."
(=Poika joka eli: pastorin puolustus Harry Potterin maagiselle
maailmalle). Tarinan kirjoittaja on Pastori Scott R. Howard,
joka kuvasa istuu työpöytänsä ääressä liperiensä kanssa.
Hänellä on myös noitien käyttämä hattu päässään ja taikasauva
kädessään, ja hän sanoo: "On aika 'tehdä temppu ja siirtyä'
pitämään seuraava saarna." Tämä ei ole vitsi. Hän vakavissaan
puolustaa Harry Potter -noituutta.
Myös lääketeollisuudessa on salamyhkäistä noituutta. The
New York Daily News raportoi 8.10.2005, että Brooklynin
piirikunnansyyttäjä tutkii luiden ja muiden ruumiinosien
myyntiä ja varkautta; nämä leikattiin irti tuoreista ruumiista.
Nimetön hammaslääkäri sanoi että "unssi prosessoitua luuta
hammasistutuksiin maksaa enemmän kuin unssi kultaa." Muita
ruumiinosista valmistettuja tuotteita ovat: AlloDerm, jota
käytetään plastiikkakirurgiassa; Repliform, jota käytetään
gynekologisissa ja urologisissa leikkauksissa; ja GraftJacket,
jota käytetään hammaslääketieteessä ja lievissä vammmoissa.
Tämän kaiken noituuden myötä, onko ihme että suuria
maanjäristyksiä tapahtuu jatkuvasti; 327 kappaletta
viimeisten 30 päivän aikana? Nämä ovat totisesti outoja
aikoja, ja tulipalloja on nähty kaikkialla maailmassa,
erityisesti aksassa. Samalla kun antikristuksen voimat
nousevat miehittämään maallisen Jerusalemin, on mielenkiintoista
huomata että tämän kaupungin sijainti on 31° 47’ 00
pohjoista leveyttä ja 35° 13’ 00 itäistä pituutta. Jos me
laskemme yhteen 3147,00 ja 3513,00 me saamme luvun 6660,00,
joka on Jerusalemin numerologinen sijainti maapallolla.
Aikaa on vähän! Ojentaudu Vapahtajan puoleen nyt kun vielä
voit!
Lopuksi, haluan edelleen kehoittaa jokaista pysymään
rukouksessa sillä uskon rukous kuullaan aina taivaissa.
Kiitos teille kaikille jotka rukoilette meidän puolestamme
ja tuette tätä lopun ajan ministeriötä. Me kehoitamme sinua
lähettämään rukouspyyntösi sillä ne saavat yksilöllistä
huomiota. Armo ja rauha olkoon yllänne meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen nimessä.
David J. Meyer
http://www.lasttrumpetministries.org
Takaisin