Amerikkalainen Babylon -- pahojen henkien kokoontumispaikka

"Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkaudestaan. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."

Ilmestyskirja 18: 1-3


"Menkää itseenne, kootkaa ajatuksenne, te häpeämätön kansa, ennenkuin neuvopäätös on synnyttänyt -- päivä kiitää pois kuin akanat -- ennenkuin teidän päällenne tulee Herran vihan hehku, ennenkuin teidän päällenne tulee Herran vihan päivä. Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä."

Sefanja 2: 1-3


"Sinun pahuutesi tuottaa sinulle kurituksen, ja luopumuksesi saattaa sinut rangaistukseen; niin tiedä ja näe, kuinka onnetonta ja katkeraa se on, että sinä hylkäät Herran, sinun Jumalasi, etkä minua pelkää, sanoo Herra, herra Sebaot"

Jeremia 2: 19-21


Tässä Last Trumpet uutiskirjeen numerossa, me taas kerran tutkimme piinattua maailmaamme, ja Yhdysvaltoja erityisesti, Jumalan Sanan valossa. Totisesti, nämä ovat aivan viimeisiä päiviä, eikä ole koskaan ollut sellaista aikaa kuin tämä. On aivan kuin kaikki pahat ja epäpuhtaat henget tulisivat esiim maksimaalisella voimalla; ja että ihmiskunta vastaisi suostumalla täydelliseen yhteistyöhön ja antautumalla hallitsemattoman himon valtaan.


Me tiedämme että Babylon, kuten Raamatussa on useita kertoja mainittu, ei ole vain maantieteellinen alue. Babylon on myös hengellinen paikka, ja siitä tulee asunto kirjaimellisesti jokaiselle epäpuhtaalle hengelle lopun aikana. Niistä jotka tekevät yhteistyötä sen kanssa ja luovuttavat sydämensä tälle epäpuhtaalle järjestelmälle tulee tämän kirotun kaupungin hengellisiä kansalaisia. Me myös tiedämme että viimeisten päivien Babylon on kooste muinaisten valtakuntien kaikista uskonnoista ja tavoista niille luonteenomaisine arkkitehtuurisine piirteineen, filosofioineen, tapoineen ja epäjumalineen. Ilmestyskirjan luku 13:2 kuvaa tätä outoa Babylonin petoa rakennusaineiden sekamelskana, ja siinä lukee: "Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan."


Meidän täytyy kysyä itseltämme joitakin raskaita kysymyksiä jotka ansaitsevat rehellisiä vastauksia. Onko olemassa maan päällä kansakunta joka on kansojen, rotujen ja kielten sulatusuuni? Onko olemassa kansakuntaa joka on enemmän kuin mikään toinen, uskontojen sulatusuuni? Onko olemassa kansakuntaa joka esittelee kaikkia muinaisten valtakuntien arkkitehtuuria, erityisesti Kreikan ja Rooman, hallinnollisissa rakennuksissaan? Onko olemassa kansakuntaa josta on tullut yhtä korruptoitunut kuin Kreikka ja Rooma viime vaiheissaan? Onko olemassa kansakuntaa jossa ihmiset ovat niin himojensa orjia etteivät saa tarpeeksi saastasta ja seksistä? Onko olemassa kansakuntaa jonka kieli on sekoitus monista kielistä? Onko olemassa kansakuntaa jonka ahneus on tuhoamassa ja jonka ulkomaisten sotien politiikallaan lähettää poikia ja tyttäriään kaikkialle maailmaan? Tämä on Babylon ja Amerikan Yhdysvallat sopii tähän kuvaukseen niinkuin hansikas käteen.


Me voimme olla varmoja että tämä viimeinen ja absoluuttinen tuomio kohdistuu sellaisiin kansakuntiin kuten tämä, ja että se tapahtuu pian. Jeesus sanoi Luukkaan Evankeliumin luvussa 17:26-32 että tulisi olemaan niinkuin oli Nooan ja Lootin päivinä kun Hän vuodattaisi lopullisen ja viimeisen tuomionsa. Minä rohkaisen jokaista joka lukee tätä uutiskirjettä tutkimaan sydäntään Jumalan Sanan ja rukouksen valossa. Oletko sinä valmis siihen mitä on tulossa? Tämä Vapahtaja, Jeesus Kristus, pelastaa sinut jos sinä annat sydämesi Hänelle. Tee se nyt, sillä aikaa on vähän ja se on melkein lopussa!

Luomakunta reagoi syntiin

Kun me näemme tämän maailman tulevan synnin kyllästämäksi, Me näemme myös luomakunnan itsessään reagoivan kaikenlaisella mullistuksella. Roomalaiskirjeen luku 8:22 sanoo: "Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti..." Tämä ja monet muut jakeet kertovat meille maanjäristyksistä, maanvyöryistä, ja voimakkaista pyörremyrskyistä jotka kaikki osoittavat että lopun aika on yllämme.


2.5.2006, Punainen Kiina raportoi että he ovat juuri saaneet päätökseen neljän vuoden tutkimuksen johon kuului 681 sääasemaa. Tämän tutkimuksen mukaan, professori Dong Guangrongin mukaan, "maailman jäätiköiden katto" sulaa seitsemän prosenttia vuodessa. Me näemme nyt asioita joita me emme ole koskaan aiemmin nähneet.


Maanjäristykset jatkavat maailman tärisyttämistä, eikä uutisissa puhuta näistä paljonkaan. Tämä U.S. Geological Survey raportoi että kuukaudessa tapahtuu 450 merkittävää maanjäristuystä. Vuosi sitten määrä oli 350. Merkittäviä maanjäristyksiä ovat ne joiden voimakkuus on yli 4. Monien voimakkuus on yli 5 ja joidenkin yli 7. Minulla on edessäni USGS Seismic Monitorin tuloste, joka on maailmankartta ja joka osoittaa missä maanjäristyksiä tapahtuu, ja se on järkyttävää katseltavaa! Maa ulvoo ja synnytyskivut lähenevät ja voimistuvat. Ensimmäinen Tessalonikalaiskirje 5:3 sanoo: "Kun he sanovat: 'Nyt on rauha, ei hätää mitään', silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he päse pakoon."


1.5.2006, noitien Beltaine-sapattina, oli 23 maanjäristystä mukaanlukien 6,0 asteen järistys Panamassa. Vuorokautta aiemmin oli 6,3 asteen järistys Chilessä, toinen 6,3 asteen järistys Tonga-saarilla, toinen 6,4 asteen järistys Chilessä ja 6,0 asteen järistys Vanuatu-saarilla. 3.5.2006, oli 8,0 asteen järistys Tonga-saarilla. Maanjäristyskiä tapahtuu monin paikoin kaikkialla maailmassa ja niitä tapahtuu jatkuvasti.


Maapallo itsessään on äärimmäisen paineen alla, ja tulivuoria on jatkuvasti tulossa eloon. Mount Merapi Indonesiassa on heittäytymässä väkivaltaiseksi ja tuhannet ihmiset ovat pakenemassa sen raivoa ja juoksevaa magmaa asioiden näyttäessä siltä että itse helvetti olisi tulossa esiin. Ubinas-tulivuori Perussa myös syöksee savua ja tuhkaa ja se on saanut aikaan joukkoevakuointeja tällä alueella.


Me myös näemme merkkejä taivaissa kun meteoriitti-aktiivisuus kasvaa, ja asteroidit tulevat vaarallisen lähelle maata. Jopa Jupiter-planeetta käy läpi massiivista myrskyä, ja uusi suuri punainen piste on ilmestymässä samalla kun astronomit katselevat hämmästyneenä. Uusia ja tunnistamattomia kohteita on löydetty avaruudesta, outoja tapahtumia on meneillään. Komeetat ja asteroidit räjähtelevät, ja kokonaiset galaksit käyttäytyvät kummallisesti. On aivan kuin me eläisimme Ilmestyskirjan luvun 6:12-14 aikoja, jossa sanotaan: "Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa."

Illuminaatin suunnitelman viimeinen sivu

Sir Winston Churchill, joka oli illuminaatti, druidi, vapaamuurari ja Viisaiden miesten neuvoston jäsen, sanoi kerran seuraavat sanat: "Useimmat ihmiset, joskus elämässään, kompastuvat totuuteen. Useimmat nousevat ylös, pudistavat pölyt vaatteistaan ja jatkavat toimiaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut." Vaikka Churchill viittaa tämän päivän suurimpaan ongelmaan, apaattisuuteen totuutta kohtaan, hän myös viittaa siihen tosiasiaan että totuus ympäröi meitä niin paljon pimeämpänä että ihmiset kävelevät sen yli ja jopa vihaavat sitä sen tähden että se on heidän tiellään. Kuinka totta onkaan että ihmiset jotka astelevat pimeässä kävelevät totuuden ohi, mutta ihmiset jotka astelevat valossa eivät kävele minkään ohi. Illuminaatit ovat riippuvaisia ihmisten välinpitämättömyydestä totuutta kohtaan, sillä se sallii heidän jatkavan menestyksekkäästi kun he pyrkivät orjuuttamaan maailman ihmiset antikristuksen globaaliin diktatuuriin ja totalitaariseen maailmanhallitukseen.


Antikristuksen uskonnon noitavoimiin kuuluu muinaisten valtakuntien monet epäjumalia palvovat järjestelmät, sillä tätä nykypäivän hallintojärjestelmää operoivat juuri samat pahat henget jotka ovat olleet aktiivisia täällä maan päällä tuhansien vuosien ajan. Muinais-pohjoismainen mytologia on eräs kaikkein voimakkaimmista okkultismin muodoista, ja vapaamuurarit sekä muut salaseurat käyttävät sitä ahkerasti. Eräs muinais-pohjoismainen opetus on sellaista että Odin-jumalalla oli vain yksi silmä sillä hän luovutti toisen saadakseen viisautta ja tietoa kahden korpin muodossa nimeltään Hugin ja Munin, jotka lentävät edestakaisin maailmassa ja raportoivat Odinille.


Omituisella tavalla, tämä "voima", kuten illuminismi sitä kutsuu, on yksisilmäinen mutta kaiken näkevä olento jolla on keinonsa saada kaikki selville. Tämä on syy miksi tämä yksittäinen kyklooppinen silmä näyttäytyy Yhdysvaltain yhden dollarin setelissä keskeneräisen pyramidin yläpuolella. Tämän silmän takana on valonlähde, joka heittää synkän varjon eteenpäin; tämä tarkoittaa sitä että tämä silmä estää valon ja pakottaa ihmiset kävelemään synkissä varjoissa samalla kun se näkee itse sisäle näihin varjoihin. Kertovatko he meille jotakin salaseurojensa noita-symboliensa kautta?


Me olemme äskettäin kuulleet amerikkalaisiin kansalaisiin kohdistuneesta laajamittaisesta vakoilusta joka meidän hallituksemme on suorittanut. Me tiedämme että puhelinyhtiöt kuten AT&T, Verizon ja Bell South ovat tehneet yhteistyötä NSA:n kanssa luodakseen massiivisen tietokannan, johon kuuluu kymmenien miljoonien amerikkalaisten kotien ja yritysten silmälläpito, vaikka näitä ei epäillä mistään rikoksesta. Me tiedämme myös että Washington Post raportoi hiljattain että epäiltyjen lista, jossa on 325.000 nimeä, on tarkan tutkimuksen alaisena. AP raportoi että tämä arvoituksellinen National Geospatial-Intelligence Agency vakoilee amerikkalaisia avaruudesta käsin. Tämän viraston johtaja on eläkkeellä oleva ilmavoimien kenraali James Clapper. Clapper sanoi että hänen NGA-virastonsa laitteet ottavat selkeitä kuvia avaruudesta käsin sellaisella korkealla teknologialla että niistä voidaan valmistaa valokuvia jotka ovat yhtä tarkkoja kuin ne olisi otettu metrin etäisyydeltä. He voivat jopa nähdä mitä rakennuksten seinien sisällä tapahtuu. Nyt käytetään sellaista teknologiaa että voidaan pitää silmällä mihin auto on parkkeerattu, onko nurmikko leikattu tai pensasaita trimmattu kunnolla. Tiedemiehet käyttävät nyt teknologiaa nimeltään Very Long Baseline Interferometry ja ovat linkittäneet maata kiertävät teleskoopit maan pinnalla olevien laitteiden kanssa ja luoneet radio-teleskoopin jonka läpimitta on kolme kertaa maan läpimitta. Kaikki on tietokoneistettua, eikä ole epäilystäkään etteikö Isoveli valvoisi niinkuin ei koskaan aiemmin!


Nämä ovat päiviä jolloin vakoilukameroita nähdään kaikkialla, rakennusten sisällä että kaduilla. USA:n suuret kaupungit käyttävät satoja miljoonia dollareita vakoillakseen ihmisiä, ja nykyaikaisia vakoilukameroita on asennettu korkealle katuvaloihin. New York Cityssä, on asennettu viisisataa tällaista korkean teknologian laitetta. Tämä kaikki on osa projektia saada ihmiset tuntemaan että heitä vakoillaan heidän omaksi parhaakseen. Jopa meidän lapsiamme valmennetaan lelun valmistajien toimesta hyväksymään käsitteen, että vakoiltavana oleminen ja yksityisyyden suojan menettäminen kaikilla tasoilla merkitsee rauhaa ja turvallisuutta. Eräs esimerkki on Lego-yhtiö, jotka ovat suosittuja muovisia rakennuspalikoita. Lego esittelee nyt ajoneuvoa nimeltään World City Surveillance Truck, joka on nykyaikainen 18-pyöräinen ajoneuvo jossa on kaikenlaisia nykyaikaisia vakoilu- ja seurantavälineitä, ja sen mukana tulee pieniä Lego-ukkoja joita seurataan näiden laitteiden avulla. Kaikilla näillä pienillä ukoilla on tyhjä hymy kasvoillaan. Playmobil-yhtiöllä on lulupaketti jossa on kaksi aseilla ja metallinpaljastimilla varustettua poliisia kun he pakottavat ihmiset kulkemaan röntgenvalaisimen läpi. Myös näillä ukoilla on tyhjä hymy kasvoillaan kun he alistuvat näihin sääntöihin.


19.3.2006, Newhouse News Service esitteli uutisen nimeltään "Seuraava suuri asia tulee pienessä paketissa". Tämä artikkeli kertoi ihon alle asennettavista mikrosiruista jotta ihmiset voisivat olla yhteydessä tietokoneisiin ja tietononeella ohjattuihin laitteisiin kaikkialla maailmassa. Tämä artikkeli sisälsi myös seuraavat pahaenteiset sanat: "Radio-ID -teknologiasta odotetaan tulevan kaikkialla läsnäolevaa meidän elämässämme." Mainittakoon tässä että "kaikkialla läsnäoleva" on attribuutti joka kuuluu ainoastaan Kaikkivaltiaalle Jumalalle! Se on tämä saatanalinen peto joka yrittää käyttää elektronista teknologiaa omaksumaan Jumalan attribuutin.


Me olemme nyt lukeneet että suuret vähittäiskaupat kuten Wal-Mart, Target ja Costco suunnittelevat ottavansa käyttöön elektronisen laitteen joka sallii ihmisten maksavan ilman käteistä, shekkiä tai luottokorttia. Sormenjäljen skannaus on kaikki tarvitaan maksun suorittamiseen. Sinun ei tarvitse kantaa mitään mukanasi.

Kolmannen maailmansodan synkät pilvet taivaanrannalla

Varapresidentti Dick Cheney sai äskettäin päätökseen erään hänen suurimmista saavutuksistaan: hän aloitti kylmän sodan uudelleen loukkaamalla Venäjää sanallisesti. Cheney löi Venäjää arvostelemalla kovasti maan talouspolitiikkaa ja ihmisoikeuksia. Venäjän vastaus oli: "Kylmä sota on alkanut uudelleen; ainoastaan rintamalinjat ovat muuttuneet." Valkoisen Talon virallinen vastaus oli täysi tuki Dick Cheneyn koville sanoille.


6.5.2006, AFP uutispalvelu julkaisi uutisen otsikolla "Bush sanoo että taistelu terrorismia vastaan on yhtä kuin kolmas maailmansota". Tämä presidentti sanoi selvästi että me olemme nyt kolmennessa maailmansodassa, ainakin hänen mielestään. Aivan ilmiselvästi, Bush puhuu sivu suunsa illuminaatin suunnitelmista että kolmas maailmansota alkaisi niin kutsutulla terrorisminvastaisella sodalla johon Lähi-itä kiinteästi liittyy. Meidän täytyy muistaa hänen sanansa jotka hän sanoi juuri Irakin miehitettyään: "Minä olen sota-presidentti." Hän myös hymyili kertoessaan Larry Kingille, että hän haluaisi olla diktaattori. On mielenkiintoinen seikka että meillä on perinnöllinen Kuningas George Bush II joka hallitsee muinaisen Babylonian maan valtaistuinta.


Kun sodat ja sanomat sodasta eskaloituvat, ihmiset Yhdysvalloissa näkevät poliisivaltion muodostumisen, jolla on potentiaalia tulla paljon pahemmaksi kuin Natsien Gestapo. Minulla on edessäni kopio House Reportin numerosta 109-333 nimeltään USA Patriot Improvement and Reauthorization Act of 2005. Tätä asiakirjaa säilytetään Kongressin kirjastossa Washington D.C:ssä, ja se on heidän saatavillaan. Asiakirjan sektiossa 3056A sanotaan: "On täten luotu ja perustettu pysyvät poliisivoimat, tunnetuksi nimellä United States Secret Service Uniformed Division. Homeland Securityn valvonnan alla, tämä USSSUD tulee suorittamaan sellaisia tehtäviä kuten tämä direktoraatti, United States Secret Service, saattaa määrätä liittyen seuraavien asioiden suojelemiseen..." Tämä dokumentti jatkuu alasektiossa b-1: "Salaisen palvelun johtajan alaisuudessa, tämän USSSUD:n jäsenillä on lupa 1) kantaa tuliaseita; 2) suorittaa pidätyksiä ilman vangitsemismääräystä..." Kaikki tämä on hämmästyttävää, ja he sanovat että sitä ei voisi tapahtua täällä Amerikassa!


Me olemme myös lukeneet että Halliburtonin tytäryhtiö, Kellogg Brown & Root, on saanut 385 miljoonan dollarin arvoisen urakan maahanmuuttajien väliaikaisen pidätyskeskuksen rakentamiseksi. Liittovaltio sanoo että nämä pidätyskeskukset ovat tarpeellisia jotta olisi enemmän tilaa "odottamattoman siirtolaistulvan tai katastrofin sattuessa". New York Times jatkoi sanomalla että näitä pidätyskeskuksia käytettäisiin myös "uusiin ohjelmiin joissa vaaditaan lisää tilaa pidätetyille". He kutsuivat näitä pidätyskeskuksia keskitysleireiksi.


9.5.2006, Popular Science -lehdellä oli uutinen nimeltään "Presidentin uusi helikopteri". Presidentti Bush tilasi 23 kappaletta VH-71 -helikopteria Lockheedilta hintaan 6,1 miljardia dollaria. Tämä uusi helikopteri kestää 15 G:n voiman, siinä on kolme 3.000 hevosvoiman moottoria ja se on varustettu laser-aseella ja -puolustusjärjestelmällä. Se on ylellisesti varustettu myös sisältä.


Kun minä ajattelen presidenttiä lentämässä USA:n taivaalla tällä korkean teknologian helikopterilla, se tuo minun mieleeni Ayn Randin kirjoittaman konspirationaalisen kirjan nimeltään "Atlas Shrugged". Ayn Randin on kerrottu olleen Philippe Rothschildin, illuminaatin johtajan rakastajatar. Tämä paksu kirja sisältää koodin joka on itse asiassa illuminaatin suunnitelma maailman kaappaamiseksi. Kirjan lopussa, me löydämme päähenkilön (John Gault), lentämässä New Yorkin yläpuolella etsien merkkiä tämän suuren kaupungin valomerestä, joka on täydellisesti pimenemässä viimeistä kertaa. Kun New Yorkin valot sammuvat ja kaupunki on pimeä, tämä korkea-arvoinen illuminaatti merkitsee tapahtuman tekemällä dollarin merkin ilmaan siunauksena. Silloin kun New Yorkin valot sammuvat viimeistä kertaa, se on merkki siitä että illuminaatin salaliitto on valmis ja antikristuksen järjestelmä tukevasti paikoillaan.


Me olemme nyt lukeneet että Lionsgate Films suunnittelee elokuvaa kirjasta Atlas Shrugged. Ayn Rand syntyi Venäjällä ja julkaisi tämän 1.100 -sivuisen kirjan vuonna 1957. Elokuvateollisuuden lehti Variety sanoi tästä elokuvasta seuraavaa: "Väkivaltainen, apokalyptinen loppu on aina ollut haaste mutta varsinkin nyt 9/11 -jälkeisessä ilmapiirissä."

Lusteita vehnän joukossa

Tämä ongelma joka koskee kolmeatoista miljoonaa siirtolaista yhdysvalloissa on ongelma joka ei häviä itsestään. Kuten aiemmassa uutiskirjeessä mainittiin, tämän kansannousun takana on järjestäytynyt voima, ja se on syy miksi he valitsivat toukokuun ensimmäisen, tämän kommunistisen vallankumouksen suuren päivän, maanlaajuiseen protestointiin ja boikottiin. Tämä organisaatio, nimeltään La Raza Unida tai United Race, lausui että heidän tarkoituksensa oli sulkea kokonaisia kaupunkeja! Liiton virkamies Jorge Rodriguez sanoi nseuraavaa: "Yksin Los Angelesissa tulee olemaan 2-3 miljoonaa ihmistä kaduilla. Me aiomme sulkea Los Angelesin, Chicagon, New Yorkin, Tucsonin, Phoenixin ja Fresnon."


Kun toukokuun ensimmäinen, joka on noitien Beltaine-sapatti, tuli, nämä laittomat alienit alkoivat toteuttaa suunnitelmaansa. Los Angelesissa, miljoona siirtolaista marssi pitkin katuja käsissään ylösalaisin käännteeyjä USA:n lippuja. NBC-4 Los Angelesissa raportoi että monet liikkeet olivat suljettuina työntekijöiden puutteen takia, ja he kuvasivat näyttämöä seuraavasti: "Keittiöt jotka normaalisti tarjoavat ruokaa olivat tyhjiä. Lihanjalostustehtaat seisoivat. Pelloilla ei ollut työntekijöitä. Rekkamiehet välttelivät maan suurimpia satamia, ja kymmenet tuhannet eivät tulleet kouluun." Santa Anassa, jotkin alienit alkoivat heitellä kiviä ja käyttää väkivaltaa.


New York Cityssä, lukemattomat tuhannet laittomat alienit kokoontuivat Union Squarelle aivan kuten kommunistit tekivät 1960-luvulla kun ihmismeri huusi ja prorestoi. He viittasivat itseensä termillä United Front -- juuri näitä samoja sanoja kommunistitkin käyttivät 1960-luvulla. Muistatko?


Me tiedämme että tämä tilanne on räjähdysaltis, ja jotkin osavaltiot, kuten Arizona, ovat organisoineet partioita ratsaamaan laittomia siirtolaisia kuljettaakseen heidät takaisin. Tämä kasvava organisaatio joka tunnetaan nimellä Minutemen on myös partioinut USA:n ja Meksikon välistä rajaa vapaaehtoisena koska hallitus ei tee työtään. Jos Liittovaltio tekisi työnsä, meillä ei olisi kolmeatoista miljoonaa laitonta siirtolaista.


10.5.2006, The Inland Valley Daily Bulletin että meidän hallituksemme auttoivat laittomia rajanylittäjiä Meksikon puolella paljastamalla heille Minutemen-partioiden tarkan sijainnin. Tämä rajavartiosto, tietenkin, kiisti kaiken. Presidentti Bush nyt lähettävänsä Kansalliskaartin yksiköitä valvomaan osaa Meksikon vastaista rajaa. Tällä kansalliskaartilla, kuitenkaan, ei ole lupa tehdä yhtään mitään. Presidentti Bush teki selväksi Meksikon presidentille Vincente Foxille että "tämä ei tarkoita rajan militarisointia". SE tarkoittaa vain niiden tiettyjen amerikkalaisten tyynnyttelemistä jotka ovat alkaneet esittää liian monia kysymyksiä! Mainittakoon tässä että Meksiko suunnitteli laillistavansa marijuanan, ooppiumin, heroiinin ja kokaiinin henkilökohtaisen käytön, mutta päätti olla tekemättä sitä juuri nyt. Nämä eivät ole hyviä ihmisiä, ja tällaiset huumeet tuhoavat miljoonien ihmisten ja perheiden elämät.


Mikä on Presidentti Bushin tarkka asenne tämän suhteen. Suuresti arvostettu Phyllis Schlafly antoi vastauksen 12.4.2006. Tämä raportti kertoo "vuoden 2004 järkyttävästä kampanjavideosta" jonka Los Angeles Times paljasti hiljattain; Bush postitti tämän videon salaa latino-äänestäjille kaikkialle maahan. Tässä videossa Bush itse on äänessä, ja siinä Bush heiluttaa Meksikon lippua ja kuvaa USA:n kansalaisia Teksasissa ulkomaalaisiksi Meksikon maaperällä! Mikä häpeämätön maanpetos!

Yhteiskunta joka on saatanan pauloissa

Johanneksen Ensimäinen kirje, luku 2:18-19 antaa meille hämmästyttävän kuvauksen näistä viimeisistä päivistä: "Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet: mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme."


Nämä yläpuoliset jakeet osoittavat selvästi että monia antikristuksia tulisi ulos Kristinuskosta. Nämä väärät ehtoollisleivän haltijat eivät ainoastaan johda monia harhaan, vaan johtavat massat itse kadotuksen lapsen käsiin. Selvästikin, viimeisinä päivinä olisi monia antikristuksia jotka kokoavat ihmiset viimeisen antikristuksen ja hänen maailmanhallituksensa syliin. Tämä tosiasia tulee joka päivä yhä ilmeisemmäksi. 24.3.2006, The Guardian Weekly julkaisi uutisen koskien Anglikaanisen ja Episkopaalisen kirkon johtajan antamia tiukkoja määräyksiä. Canterburyn arkkipiispa Rowan Williams on antanut seuraavanlaisen tiukan määräyksen: "Lopettakaa kreationismin opettaminen."


Kirkot tänä päivänä, jopa fundamentalistiset kirkot, ovat tulleet saatanalliseksi ehtoolliskalkiksi joka on täynnä petosta, maailmallisuutta, itämaisia uskontoja, vapaamuurariutta, Promise Keepereitä (joka on vapaamuurariutta valepuvussa), ja lukuisia muita new-age -ajatuksia ja -konsepteja. Niille jotka ajattelevat että Promise Keepers organisaatio on hyvä juttu, niin miksi heidän virallisessa pinssissään on tarkka kuva siitä kun mies ottaa vihkimyksen Sinisen Looshin toiseen asteeseen? Minulla on suurennettu kuva tästä pronssisesta pinssistä jossa on kuva miehestä jolla on vasen rintakehä paljaana, silmät sidottuina ja köysi tai hihna kaulansa ympärillä ja seremoniallinen teurastusveitsi hänen kasvojensa edessä. Promise Keepers -järjestöön kuuluvat antavat salaisia lupauksia toisilleen. Sitten kokouksissa heillä on paljon hölmöilyä kuten että heitellään rantapalloja ja vessapaperia ilmaan. Tämä on samanlaista kuin "haaksirikkoiset merimiehet" -aktiviteetti mystisellä haudalla tai Shriners kuten heitä kutsutaan.


ELokuvateatterit ja Hollywood jatkavat elokuvien tekemistä jotka saavat sielut mätänemään heidän vääryyden meressään. Tämä Da Vinci Code, Narnia Chronicles, Harry Potter, Lord of the Rings sekä lukuisat muut tekevät kaikki samaa tuhoisaa työtään monin tavoin. Tätä on jatkunut jo pitkän aikaa. Äskettäin, Christianity Today Magazine julkaisi jutun jossa ylistettiin Steven Spielbergin elokuvaa E.T. siitä että sillä oli suuri kristillinen teema. Tässä artikkelissa sanotaan: "Todellisuudessa, E.T. on tarina alienista jolla on monia Jeesuksen Kristuksen piirteitä kun hän vieraili maan päällä." E.T., joka tarkoittaa extra-terrestrial, oli groteski luomus joka tuli maan päälle, kuoli ja nousi kuolleista monien muiden asioiden lisäksi.


Tämän päivän lapsille annetaan väärä Kristus toisensa perään, ja se on kaikki todellista Herraa Jeesusta Kristusta vastaan kohdistuvaa pilkkaa. Tämä hyvin tunnettu Superman-tarina on toinen esimerkki. Tässä tarinassa, Jor-El sanoo pojalleen Kal-Elille, tai Supermanille, seuraavaa: "Elä kuten he, Kal-El, löytääksesi missä sinun voimaasi tarvitaan -- mutta pidä aina sydämessäsi ylpeys omasta erityisestä alkuperästäsi. Sinun olemuksesi on sekä erillinen että omasi, mutta minä olen saanut aikaan sinun maanpäällisen olemuksesi ja minun täytyy olla osallisena toimissasi. He voivat olla suuria ihmisiä, Kal-El. He toivovat olevansa. Heillä vain ei ole valoa joka näyttäisi heille tien. Tämä on suurin syy -- heidän kykynsä tehdä hyvää -- miksi olen lähettänyt heille sinut. Minun ainoa lapseni."


Totisesti, tämä on kadotettu sukupolvi, ja ilman epäilystäkään, niin paljon on muuttunut siitä kun World Trade Centerin tornit tulivat alas 11.9.2001. Omituista on, että tasan 33 vuotta aiemmin, menestyksekästä elokuvaa esitettiin teattereissa kaikkialla. Se oli nimeltään 2001: A Space Odyssey. Tämä Stanley Kubrikin elokuva on kummallinen ja abstrakti tarina joka alkaa ihmisen kehittymisestä luolista korkean teknologian avaruuslaivaan. Ajoittain, koko ihmiskunta pysähtyy ja palvoo arvoituksellista mustaa pilaria joka näyttää aivan samalta kuin se joka seisoo YK:n meditaatiohuoneessa New Yorkissa. Musta monoliitti on myös vapaamuurareiden opin olennainen osa.


Filmin lopussa, päähenkilö on avaruuslaivan tietokoneen, H.A.L.in sisällä. Kirjaimet H.A.L. edeltävät kirjaimia I.B.M. HAL kertoo tälle komentajalle ottavansa aluksen hallintaansa ja suunnistavansa kohti arvoituksellista mustaa kiveä. Kun ihmiset alkavat sulkea tietokonetta vetämällä ulos muistikortteja, HAL kiinnittää miehistön huomion itseensä sanomalla: "Sinä tiedät että et voi ohjata tätä alusta ilman minua." Tämä avaruuslaiva on kuva nykypäivän Yhdysvalloista ja sukupolvesta joka on eksyksissä avaruudessa. Tietokoneet ohjaavat nyt tätä kansakuntaa eikä se voi toimia ilman niiden apua. Jos tietokoneet äkkiä samuisivat tässä maassa ja informaatiovirta pysähtyisi, me olisimme sokea, kuuro ja tyhmä kansakunta. Antikristuksen joukot tietävät tämän ja he valmentavat ihmisiä ottamaan sen vastaan tosiasiana kun he valmistelevat toimivansa ihmiskunnan kanssa antikristus-ohjelmillaan.


Kun sinä luet tätä uutiskirjettä, on edelleen aikaa, mutta vain hyvin vähän. SInä voit antaa sudämesi ja mielesi Vapahtajalle, todelliselle Herralle Jeesukselle Kristukselle juuri nyt, ja Hän armollisesti pelastaa ja huolehtii sinusta ja antaa sinulle voiton kaikista pimeyden voimista. Tee se nyt sillä ei tule parempaa aikaa.


Kun minä päätän tämän kirjeen, minä taas kerran haluan kiittää teitä kaikkia jotka autatte meitä niin monin tavoin ja tuette tätä lopun ajan ministeriötä. Minä rukoilen että sinua siunattaisiin ylitsevuotavasti sinun ystävällisyydestäsi. Sinun rukouspyyntösi ovat aina tervetulleita, ja meidän esirukoilijamme ovat aina odottamassa antaakseen sinun pyynnöillesi yksilöllistä huomiota ja viedäkseen ne Kaikkivaltiaan valtaistuimen eteen. Kiitos että olet rukoillut meidän puolestamme. Armo ja rauha olkoon ylläsi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.


David J. Meyer


http://www.lasttrumpetministries.org


Takaisin