»Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty,
sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä
minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille,
teen itseni Korkeimman vertaiseksi.»
Jes.14:12-14
»Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämesi täyteen väkivaltaa, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin
sinut häväistynä Jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä. Sinun sydämesi
ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut
alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen. Paljoilla synneilläsi, tekemällä vääryyttä kaupoissasi, sinä olet
häväissyt pyhäkkösi. Niin minä annoin sinun keskeltäsi puhjeta tulen; se kulutti sinut. Ja minä panin sinut tuhkaksi
maahan kaikkien silmäin edessä, jotka sinut näkivät.»
Hes.28:16-18
»Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä
vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät,
sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se,
jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se
on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.»
Ilm.13:15-18
Tässä Last Trumpet'in numerossa me tutkimme sitä outoa metamorfoosia, joka on muuttanut sekä Yhdysvaltain että koko
maailman ja on muuttanut maaplaneetan sinisilmäiset ihmiset yksiköksi valvottuja olentoja, joilla on yhteinen ajattelutapa.
Tämä on juuri sellainen tila, joka sallii elitistisen salaliiton ovelasti vietellä tämän piinatun planeetan ihmiset hyväksymään
ja jopa palvomaan maailmanjohtajaa. Jos olet koskaan ihmetellyt, kuinka niin monet ihmiset, joilla on erilaiset uskonnot,
vakaumukset, ideologiat ja sosiaaliset asemat, voisivat koskaan yhdistyä ja alistua maailmandiktaattorille, niin sinun täytyy
vain ymmärtää mikrotietokoneen ja internetin, eli www:n (world wide web), valta!
Ensimmäisessä em. Raamatun jakeista me huomaamme, että Lusifer, josta tuli Saatana, kun hän putosi taivaasta, sekä oli, että
edelleen on salaliiton ja kapinan nero. Hän halusi olla yhtä voimakas kuin Korkein, mutta luotuna olentona hän ei koskaan voinut
saavuttaa tuota päämäärää. Siksi hän asetti päämääräkseen olla mikrokosmoksen jumala ja petoksen kautta hänestä tuli tämän maailman
jumala. Vahvistaaksemme tämän tosiasian luemme 2.Kor. 4:4: "…niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut,
ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva."
Meidän täytyy huomata se tosiasia, että ellei tämä maailmanjumala olisi käyttänyt jonkinlaista laitetta ihmisten mielten sokaisemiseksi,
niin he pystyisivät näkemään kirkkauden evankeliumin ja pelastumaan. Meidän on siis kysyttävä itseltämme, mikä on tämä laite, joka saa
aikaan hengellisen sokeuden ja yhteisen harhaan ja petokseen perustuvan ajattelutavan? Mikä on tämä verkko, joka pyydystää niin monet ja
saa ansaan maailman väestön? Millaista laitetta käyttäisi se paha, jota kutsutaan myös "ilmavallan hallitsijaksi" (Ef.2:2)? Kuka on
vanginnut ihmiset ja valvoo nyt kuvien ja informaation langatonta systeemiä, joka nykyisin pitää maailmaa sähköisissä lonkeroissaan?
Toisessa em. Raamatun paikoista me näemme, että tämä peto, eli tämän maailman jumala, käyttää myös ilmavoimaansa (air power)
eli langatonta valvontajärjestelmää tavaroidensa kauppapaikkana. Näemme myös Raamatusta, että tällä Rex Mundi’lla eli, maaplaneetan
kuninkaalla, sanotaan olevan salakaupan systeemi (system of traffick), joka tulee heprean kaupankäyntiä tarkoittavasta sanasta.
Raamattu sanoo myös, että tämä kaupankäynti on vääryyttä. Onko olemassa sellainen laite, joka on kauppapaikka, rahallisen
kaupankäynnin ja maksutapahtumien paikka ja joka tunnetaan verkkona (web or net)?
Kolmannessa em. Raamatun paikoista me näemme, että tällä pedolla on kuva, joka puhuu. Meidän on jälleen kysyttävä, onko olemassa
systeemi, joka toimii ilma-aalloilla ja jota käytetään kaupankäyntiin, ostamiseen ja myymiseen ja joka myös puhuu ja heijastaa kuvia
ja on nykyisin lähes jokaisessa kodissa ja toimistossa. Onko USA saanut sähköisen aivosiirrännäisen? Istuvatko lukemattomat miljoonat
ihmiset laitteen edessä otsat kohti ruutua, tuota Illuminaatin kykloopin silmää ja oikea käsi sähköisellä hiirellä? Lukitsevatko he
aivonsa kuviin ja kuuntelevat tätä aivoa, joka tietää kaiken ja neuvoo heitä? Onneksi me voimme vallata tämän systeemin eli
saatanallisen markkinapaikan Jumalan Sanan totuudella, kirkkauden evankeliumilla ja vetää ihmisiä ulos petoksen valtakunnasta.
Minä kiitän Jumalaa niistä harvoista, jotka valtaavat Saatanan aluetta Kaikkivaltiaan valolla!
On surullinen tosiasia, että tietokone on vallannut maamme ja maailman eikä tämä maaplaneetta voi enää toimia ilman sitä. Asiat
romahtaisivat äkkiä, jos tämä sähköinen www-aivo halvaantuisi. Mikrotietokone on Saatanan uusi yritys olla Jumala. Maailmanlaajuinen
verkko eli "www" on eräänlainen keinotekoinen kaikkitietävä (omniscience), kaikkialla läsnäoleva (omnipresence) ja kaikkivoiva
(omnipotence), jonka Saatana on perustanut. Jokainen ajatteleva henkilö tietää ja voi selvästi nähdä, että tämä on nykyistä todellisuutta.
Tiedämme myös, että em. kolmannen Raamatun paikan mukaan tämä peto ja sen systeemi tulee vaatimaan kaikkia ihmisiä kaikkialla
kytkemään itsensä koneeseen, voidakseen ostaa ja myydä sekä toimia missään määrin tällä pallolla. Ihmiset ovat jo taivuttaneet sydämensä
ja mielensä www:lle, jossa he käyttävät tietokonetta ostamiseen, myymiseen, liiketoimintaan, laskujen maksamiseen, vedonlyöntiin,
pornon katseluun, huorien vuokraamiseen ja pelaamiseen. Pahat roolipelit ovat vanginneet miljoonia, kun heistä tulee hahmoja
saatanallisessa valtakunnassa. Sinisilmäiset osanottajat eivät tiedosta, että tämä peli siirtää pahoja henkiä heidän mieleensä ja
tuhoaa sen. Ihmisistä tulee pieniä pedon kuvia, kun he lukkiutuvat sokerilla kuorrutettuun visuaaliseen helvettiin, joka on
täydellinen ääniefektein ja graafisin kuvin. Kodit tuhotaan, kun ihmisistä tulee himonlietsojia, jotka tuijottavat sanoinkuvaamatonta
saastaa. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, mutta nyt häntä muutetaan pedon kuvaksi. Ihmiset alkavat ajatella, puhua ja toimia kuin
peto, koska he ovat saaneet sähköisen aivosiirrännäisen!
Ehkä joku tämän uutiskirjeen lukija nyt toteaa, että näin on käynyt hänelle. On olemassa toivo meidän Herrassamme ja Vapahtajassamme
Jeesuksessa Kristuksessa. Jos sinä huudat Hänen puoleensa ja todella kadut ja käännyt pahasta, niin Hän kuulee sinua ja antaa sinulle
anteeksi. Last Trumpet Ministries’issä me tahdomme auttaa sinua rukoilemaan ja vapautumaan synnin orjuudesta. Huuda Vapahtajan puoleen
nyt, kun vielä on vähän aikaa!
Ahdistus kansoilla!
Koko maailma on nyt jännityksen ja levottomuuden tilassa ja olosuhteet ovat täsmälleen kuten Luukas.21:25 kuvailee käyttäen
sanoja ”ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo” koskien viimeisiä päiviä. Sodat ja huhut sodista kohtaavat meitä joka päivä
täyttäen profetian Mt.24:6. Sota Irakissa jatkuu piinaten koko Lähi-Idän aluetta. Tämä sota maksaa nyt lähes kaksi miljardia dollaria
viikossa. (1) Irakin poliisi ja asukkaat julistavat nyt, että USA:n armeija on menettämässä hallinnan nopeasti ja on nyt täydellisesti
menettänyt al-Anbar’in maakunnan hallinnan, joka on suuri alue Bagdadista länteen käsittäen Fallujah’in ja Ramadi’n. (2) Tämän lisäksi
Associated Press hiljattain raportoi, että uusi tutkimus paljastaa, että me olemme nyt tappaneet 655000 irakilaista, joihin kuuluu
naisia ja lapsia. (3) Tämä on yksi syistä, miksi kenraali Richard Dannatt, Britannian armeijan johtaja on vaatinut täydellistä
vetäytymistä Irakista. Kenraali Dannatt julisti painokkaasti: ”Meidän täytyy saada itsemme ulos pian, koska meidän läsnäolomme
pahentaa turvallisuusongelmia. Jos Irakin kansa on koskaan hyväksynyt meidät, niin nyt se on suurelta osin muuttunut
suvaitsemattomuudeksi.” (4)
Olosuhteet Irakin piinatussa maassa ovat niin kauheat, että kolmasosa USA:n armeijan henkilökunnasta etsii hoitoa henkisiin
häiriötiloihin veteraanien terveydenhuollosta (Veteran’s Health Administration). (5) Meidän on myös huomautettava, että amerikkalaisten
kuolonuhrien lukumäärä Irakissa, joka on nyt 2974, on ylittänyt luvun 2937, joka oli WTC:n hyökkäyksissä kuolleiden luku. (6) On
käymässä yhä selvemmäksi, että tämä hirvittävä sota perustuu väärille olettamuksille ja moniin valheisiin!
Afganistanissa 12000 Yhdysvaltain sotilasta ollaan panemassa vieraaseen komentoon, kun NATO ottaa kokonaan hallintaansa
sotilasoperaatioiden johtamisen siellä. (7)
Massiivisia mielenosoituksia presidentti Bush’ia vastaan syntyy kaikkialla Yhdysvalloissa, mutta ne saavat palstatilaa lehdissä
tuskin ollenkaan. (8) Hiljattain julkaistiin koko sivun juliste New York Times’issa järjestön The World Can’t Wait (Maailma ei voi
odottaa) toimesta. Noin 150:ssa suurimmista kaupungeistamme järjestäytyneet mielenosoittajat huutavat: ”Ajakaa ulos Bush’in hallinto!”
(9) Tämä järjestö esittää seuraavia oikeita perusteluja Yhdysvaltain kansalle: ”Sinun hallituksesi on laillistanut kidutuksen.”
”Sinun hallituksesi on virallisesti repinyt perustuslain lupaukset perusoikeuksista puolueettomaan oikeudenkäyntiin.” ”Sinun hallituksesi
pitää nyt yli 14000 ihmistä ulkomailla ilman syytteitä.” ”Sinun hallituksesi on kirjoittamassa uudelleen lakia rikoksista ihmisyyttä
vastaan vain sulkeakseen itsensä lain ulkopuolelle.” (10)
Kun ajattelen sitä kaikkea, joka on käynnissä meidän ennen niin suurenmoisessa maassamme, niin se panee minut pohtimaan,
mitä täytyykään tapahtua ihmisten herättämiseksi horroksesta ja apatiasta. Amerikan kansalaiset ovat myös hiljattain säädetyn
pidätettyjen kuulustelua koskevan lain (Detainee Interrogation Bill) alaisia. Tämä laki läpäisi senaatin äänin 65-34 syyskuun
28. päivänä 2006. (11) Laki kieltää ainoastaan silpomisen ja raiskaamisen, mutta jättää kaikki muut kidutuksen muodot George W.
Bush’in ratkaistavaksi. Siten Amerikka on hylännyt Geneven sopimuksen koskien vankien inhimillistä kohtelua. Jopa Hitler ja natsit
kunnioittivat noita sääntöjä, mutta ei presidentti Bush. Meidän pelkurimainen kongressimme, hienoin kongressi jonka rahalla voi
ostaa, on antanut Bush’ille tuon diktatorisen vallan kiduttaa. Se tapahtui Saksassa 66 vuotta sitten ja nyt se tapahtuu täällä.
Meillä on amerikkalainen Gestapo ja meillä on Fuehrer. On järkyttävää, että useimmat eivät välitä! Kuka on tämä George W. Bush
ja kuka hän luulee olevansa? Kuka on tämä yksi, joka meni entisen WTC:n paikalle 11.9.2006 siten palaten oman rikoksensa
näyttämölle ja seisoi palo-auton irronneen oven vieressä, jossa ovessa oli luku 18? (12) Luku 18 hänen okkulttisessa numerologiassaan
tarkoittaa kolmea kuutosta eli 666! Aivan kuten Hitler poltti valtiopäivien hallintorakennuksen Saksassa syyttäen siitä juutalaisia,
niin myös Bush järjesti kaksoistornien pommituksen ja syytti siitä ääri-islamisteja. Kaiken tämän on orkestroinut ikivanha suuri
salaliitto, joka tunnetaan nimellä Illuminaatti, tai kuten noidat kutsuvat sitä, Moriah, valloittava ja tuhoava tuuli.
Onko sitten olemassa sellainen voima, joka toimii salaisesti hengellisen pimeyden kammioista ja hallitsee Maan kuninkaita?
Edesmennyt presidentti Woodrow Wilson sanoi vuonna 1913 näin: ”Jotkut Yhdysvaltain suurimmista miehistä kaupan
ja teollisuuden aloilla pelkäävät jotakin. He tietävät, että on voima jossakin niin järjestäytynyt, niin vaikeasti havaittava,
niin varovainen, niin keskenään lojaali (interlocked), niin täydellinen, niin kaikkialle levittäytynyt, että on parempi olla
puhumatta ääneen, jos puhuu tuomitsevasti siitä.” (13) Woodrow Wilson viittasi Illuminaatin Rotschild-oikeuteen, kolmentoista
neuvostoon (Grand Druids, suurdruideja) ja 33:en neuvostoon (Grand Masters, suurmestareita). Nämä ovat noituuden ja vapaamuurariuden
korkeita neuvostoja.
On muutamia, jotka uskaltavat puhua. Nyt on olemassa yliopistojen professorien järjestö, joka on tehnyt laajaa tutkimusta ja
perustanut järjestön nimeltä Scholars for 9/11 Truth. (14) Tri. Kevin Barrett huomattava professori Wisconsin-Madison’in yliopistosta
on yksi sellainen tämän ryhmän rohkea jäsen. Minä rukoilen, että Jumala suojelisi häntä. Tri. Barrett’illa on paljon todistusaineistoa,
joka tekee Bush’in hallinnosta rikollisen ja hänellä on leijonan rohkeus. ”Hitler’in älykkyysosamäärä oli 20-30 pistettä korkeampi
kuin Bush’in, joten Bush’in vertaaminen Hitleriin olisi monessa mielessä solvaus Hitlerille.” (15) Sekä Bush’illa että Hitlerillä
on oleva paljon vastattavaa tuomiopäivänä!
Tuomiopäivä ei todellakaan ole kaukana! Ydinaseiden uhka kasvaa jatkuvasti näinä päivinä. Pohjois-Korea suoritti
onnistuneen ydinasekokeen 9.10.2006, 18 päivää noitien syyskuun Mabon-sapatista. Maanalaisessa kokeessa käytetty
ydinase oli kilotonneissa samankokoinen kuin se, joka tuhosi Nagasakin kaupungin Japanissa vuonna 1945. (16) Pommi
oli niin voimakas, että U.S. Geological Survey (Geologinen tutkimuslaitos) mittasi voimakkuudeltaan 4.2 asteen
räjäytyksestä johtuvan maanjäristyksen. (17) Lokakuun 11. päivänä 2006 Pohjois-Korea ehdotti neuvotteluja Valkoisen
Talon kanssa ja Valkoinen Talo kieltäytyi. (18) Tuona samana päivänä pohjoisessa Japanissa oli voimakas maanjäristys
ja japanilaiset sanoivat sen johtuneen toisesta pohjoiskorealaisesta räjäytyksestä. Seismografian asiantuntijat kielsivät
tämän (19), mutta se ei merkitse, ettei niin olisi. Nyt on asetettu pakotteita Pohjois-Korealle.
Kun Iran näki toisten maiden reaktiot pohjoiskorealaiseen ydinkokeeseen, niin Iranin johtajat uhmaten sanoivat
jatkavansa ydinohjelmaansa. (20) Iran muistutti myös maailmaa, että heillä on Shahab-3 ohjus, jonka kantama on 1200
mailia ja he varoittivat, että vastareaktio olisi salaman nopea jokaista vastaan, joka uskaltaisi hyökätä heitä
vastaan. (21) Iran on julistanut selvästi, että heidän tarkoituksensa on pyyhkäistä Israel kartalta ydinasein!
Pohjois-Korealla on toimiva ydinpommi ja Iranilla on toimiva ohjus sen kuljettamiseksi. Näistä maista on tullut
läheisiä ystäviä ja ne työskentelevät sopusoinnussa. Tämän lisäksi Egypti on nyt ilmoittanut tavoittelevansa ydinenergiaa
presidentti Hosni Mubarak’in mukaan. (22) Tämä ilmoitus annettiin 22.9.2006, joka on noitien Mabon-sapatti. Ikään kuin
kaikki nämä asiat eivät riittäisi uhkaamaan maailman tasapainoa, me olemme nyt saaneet tietää, että punainen Kiina on
ampunut voimakkaita lasereita kohti Yhdysvaltain satelliitteja halvaannuttaakseen ne. Tätä tarinaa ei kerrottu
amerikkalaisessa mediassa, mutta London Daily Telegraph julkaisi koko tarinan 28.9.2006. (23) USA on aivan liian
heikko käsittelemään punaista Kiinaa, niinpä me epätoivoisesti lähetämme avaruussukkuloitamme korjaamaan vaurioita.
Nämä avaruustehtävät suunnitellaan aina kestämään 13 päivää. Maailma on totisesti valmis räjähtämään viimeiseen
katastrofiin!
Luomakunta kapinoi!
Piinatulla planeetallamme tapahtuvien monien asioiden lisäksi, me näemme myös, että itse maaplaneetta ja koko
luomakunta kapinoivat synnin ja ihmisten saatanallisen hallinnan raskaan painon alla. Kaikki mittaustulokset paljastavat,
että maailma on nyt lämpimämpi kuin koskaan. Kaksi maailman korkeimmista vuorista Kilimanjaro ja Kenianvuori ovat nopeasti
kadottamassa jäähuippunsa. (24) NASA on raportoinut, että pohjoisnapa-alueen jää sulaa nyt 15 kertaa nopeammin kuin
milloinkaan ennen. (25) Reuters News Service raportoi syyskuun 26. päivänä 2006, että jäätä sulaa niin paljon, että
uusia saaria tulee näkyviin ja jääkarhut hukkuvat, koska ne jäävät eristyksiin merelle sulavan jään vuoksi. (26)
Lähi-Idässä Galilean Meri (Kinneret) kutistuu nopeasti ja Kuollut Meri on kuivumassa. Jordanian kuningas on värvännyt
tunnetun englantilaisen arkkitehdin suunnittelemaan kanavaa Punaiselta Mereltä Kuolleelle Merelle kolmen miljardin
dollarin kustannuksin. (27) Muinaisen maan maantiede on nopeasti muuttumassa ja jopa Jordan-joki johdetaan
Punaiseen Mereen.
Suuret maanjäristykset ovat myös lisääntymässä. Japaniin on viime aikoina iskenyt kolme suurta järistystä ja yksi
oli voimakkuudeltaan 6:en asteen järistys, joka tunnettiin Tokiossa. Samana päivänä kuin Pohjois-Korean ydinasekoe 4.5
asteen järistys ravisutti Rainier-vuorta läntisessä Washingtonissa. Tämän sanottiin olleen harvinainen järistys
läntiselle Washingtonille. (28) Lokakuun 11. päivänä 2006 järistykset ravisuttivat myös Filippiinejä, Kashmiria ja
Indonesiaa. (29) Koko Tyynen Meren rannikko näyttää vapisevan epävakaudesta. Maanjäristysten lisäksi tulivuoret
jyrisevät ja purkautuvat Indonesiassa, Filippiineillä ja monilla muilla alueilla. (30)
Lokakuun 15. päivänä 2006 kun perjantain ja 13. päivän viikonloppu lähestyi, niin Havaijiin iski voimakkuudeltaan
6.2 asteen maanjäristys. Maanvyöryt tukkivat päätiet, kiviä ja hedelmiä oli siroteltuna kaikkialla, sairaaloiden
katot romahtivat ja hätätila julistettiin. Siellä oli kaksi pääjäristystä ja 60 jälkijäristyksen parvi! Järistys
tunnettiin jokaisella saarella ja tuho oli laajaa. Nämä kaikki ovat Herran paluun merkkejä!
Noituuden vääristämä yhteiskunta!
Aivan lokakuun 2006 alkupäivinä ikään kuin koko helvetti olisi päässyt irti. Piina itseasiassa alkoi heti
syyskuun Mabon-noitasapatin jälkeen, pahojen henkien alkaessa täysillä ilmestyä, kun lokakuun täysi sadonkorjuun
kuu ja perjantai 13. päivä lähestyivät. Me tiedämme todellisina kristittyinä, että meillä on varjelus noitien
loitsuilta ja Saatanan juonilta. Me tiedämme myös, että ne lapset, joille on opetettu Harry Potter’ia, Sormusten
Herraa, Narnia’a ja muuta noituutta, nopeasti ja helposti joutuvat loitsujen vaikutukseen tuhansista noitapiireistä,
kun ne määrättyinä aikoina siirtyvät raskaaseen loitsuamiseen (heavy spell-casting). Noituuteen ei tule suhtautua
kevyesti, koska Kaikkivaltias on tuominnut sen. Lue 5.Moos. 18. Siellä on okkultismin selkeä määritelmä.
Paras aika loitsuamiselle on aina syyskuun Mabon-sapatin ja lokakuun Samhain-sapatin välissä lokakuun 31. päivä.
Täyttä kuuta tänä aikana kutsutaan sadonkorjuun kuuksi Ceres’in, viljan jumalattaren, josta tulee sana cereal
(viljapuuro), kunniaksi. Kun tulee perjantai 13. päivä, niin noidat villiintyvät loitsuamaan tänä aikana.
Näin juuri oli tänä vuonna.
Syyskuun 29. päivänä Wisconsin’in Green Bay koki järkytyksen, kun salajuoni suorittaa joukkomurha eräässä
koulussa paljastettiin ja kaksi poikaa, joilla oli varasto napalmia ja suurtehoaseita, pidätettiin. (32)
Tuona samana päivänä myös Wisconsin’in Superior’ia ravisteltiin pommiuhkauksella heidän korkeakoulussaan.
(33) Tähän samaan aikaan pyssymies tunkeutui erääseen kouluun Colorado’n Bailey’ssa ja ampui nuoren tytön,
ennen kuin suuntasi pyssyn itseensä. (34) Toisessa traagisessa tapauksessa samaan aikaan useilla aseilla
varustautunut opiskelija meni korkeakouluun Wisconsin’in Cazenovia’ssa ja ampui hengiltä rehtori John
Klang’in. (35) Sitten, edelleen samaan aikaan, pyssymies meni mennoniittojen Amish-kouluun tarkoituksella
raiskata ja tappaa 13 tyttöä ja naista. Hän otti 10 tyttöä panttivangeiksi ja kun näki poliisin tulevan
alkoi ampua heitä yksitellen tappaen viisi välittömästi ja vakavasti haavoittaen toisia. (36) Nämä pahan
hengen riivaamat mielenvikaiset ovat noituuden toiminnan seurausta. Muuten sana lunatic (mielenvikainen,
kuuhullu) tarkoittaa kuun lyömää (engl. moonstruck).
Mitä on tapahtunut meidän maallemme? Koulumme ovat nyt pahempia kuin entisen Neuvostoliiton hallituksen
koulut ja ovat kuin koulut Punaisessa Kiinassa. Nuorison huolettomat päivät ovat menneisyyttä, kun opiskelijat
laputetaan ja heitä tarkkaillaan radioaaltotunnistusjärjestelmillä ja jatkuvasti valvotaan sadoilla kameroilla.
(37) Muistan, kun 1960-luvulla maalaispojat tulivat kouluun pienillä kuorma-autoilla pienoiskivääri roikkuen
takaikkunassa. He pysäköivät koulun tontille ja ikkuna jäi auki eikä koskaan tapahtunut mitään.
Tämä on todellakin kansa, joka on saanut sähköisen aivosiirrännäisen saatanalliselta pedolta eli
antikristukselta. Se on kirkkojen kansa, joka on ostanut Saatanan vehkeet ja kuoleman enkeli käyskentelee
nyt sen sadonkorjuun vainioilla. Miksi eivät kristityt ota okkultismia vakavammin eivätkä taistele sitä
vastaan? On niin paljon vaikeuksia ja lisää tulossa!
Meidän täytyy muistaa, että lukemattomat noidat ottavat lajinsa (craft) ja uskontonsa vakavasti ja toivovat
hartaasti, että tunnustavat ”kristityt” eivät koskaan ottaisi uskoaan tuolla samalla antaumuksella ja
päättäväisyydellä. Syy siihen, että noidat kunnioittavat perjantaita ja 13. päivää tulee muinaisen norjalaisen
uskonnon legendasta. Tarina kertoo 12 norjalaisesta jumalasta, joihin kuuluivat Odin, Thor, ja Frey joilla oli
juhlat Valhallassa, kun ilkeä jumala Loki tuli 13. kuokkavieraaksi juhlaan. Loki järjesti niin, että Hod,
pimeyden sokea jumala, ampui Balduria, ilon ja onnellisuuden jumalaa, mistelikärkisellä nuolella. Baldur kuoli
ja Maahan tuli pimeys ja valitus. Tämä kaikki tapahtui Frey’n päivänä, joka oli perjantai
(Friday, Fredag).
Antikristuksen henki tuo esiin rienaamisen henget. Ilm.13:1 varoittaa meitä selvästi: ”Ja minä näin pedon
nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin
oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.” Älkäämme unohtako tätä, kun olemme nyt saaneet tietää London Daily Mail’ista,
että tri. G.V. Hagens, anatoomikko, suunnittelee TV-ohjelmaa, jossa käytettäisiin oikeaa ruumista osoittamaan
ihmisille, kuinka ristiinnaulitut kuolevat. Tri.Gunther suunnittelee naulaavansa ruumiin ristille ja näyttävänsä
sitä TV:ssä kanavalla 4. (38)
On monia demonien valtaamia ihmisiä korkeissa ja alhaisissa asemissa ja kirkot, jotka ovat täynnä ihmisiä,
näyttävät unohtavan sen. Me Truth Tabernacle’ssa ja Last Trumpet Ministries’issä otamme sellaiset asiat hyvin
vakavasti ja taistelemme jatkuvasti helvetin portteja vastaan. Mainitsen yhden tapauksen, joka tapahtui monta
vuotta sitten. Olin kastamassa erästä miestä kirkkomme kastealtaassa. Kun painoin hänet veden alle Herran
Jeesuksen Kristuksen nimessä, niin yht’äkkiä seurakunta tyrmistyi, kun kuului kohahdus. Jokainen rakennuksen
ovi lennähti auki samanaikaisesti, kun pahat henget lähtivät hirmuisella kiireellä. Sää ulkona oli tyyni,
mutta silti jokainen ovi lennähti auki mukaan lukien ne kaksi, jotka aukesivat sisään, kuten myös ne, jotka
aukesivat ulos. Vielä enemmän hämmästyin, kun huomasin, että lukon salvat, mukaan lukien muutamat
varmistuslukot (dead bolt locks) olivat kaikki ulosvedetyt ja kuitenkaan ovet ja ovenpielet eivät mitenkään
vahingoittuneet. Soitin useita ihmisiä todistamaan sitä. (Kirjoittaja, David Meyer, on paitsi entinen noita,
myös entinen lukkoseppä. Suom. huom.) Jeesuksen Kristuksen veressä on pelastava ja vapauttava voima ja sinä
voit vapautua kaikesta pahasta, jos uskot koko sydämestäsi!
Minun täytyy myös jatkuvasti muistuttaa jokaista, että Vapahtajamme kehotti meitä tarkkailemaan merkkejä
auringossa, kuussa ja tähdissä. Luemme tästä Lk. 21:25. Tiedemiehet ovat nyt ilmoittaneet, että Plutoa ei enää
pidetä planeettana. On löydetty uusi planeetta, joka on korvannut Pluton ja sille on annettu nimi Eris epäsovun
ja riidan jumalattaren mukaan! (39)
Noiduttu kristikunta!
Kun näemme Vapahtajamme paluun päivän lähestyvän, niin on korkea aika jokaisen, joka mainitsee Kristuksen nimeä,
luopua vääryydestä. Meidän täytyy muistaa, että antikristuksen tehtävä on pettää kristityt eikä epäuskoiset! Meidän
täytyy myös muistaa, että Juudas Iskariotin henki ja antikristuksen henki ovat yksi ja sama. Siksi viimeisinä päivinä
on suuri luopumus ja tuon luopumuksen mukana on suuri kavallus, kun ns. ”kristityt” hylkäävät oikean Vapahtajan ja
myyvät itsensä viholliselle. Se on käynnissä kaikkialla. Yksi esimerkki on uskontojenvälinen jumalanpalvelus, joka
pidettiin Christ’s Reformed Church UCC:ssa Pennsylvanian Hagerstown’issa. Pääpuhujana oli tiibettiläinen buddhisti
Khenpo-Tsultrim Tenzin. Osallistujiin kuuluivat myös hindujohtaja tri. Bibhas Bandy, Rabbi Fred Raskind ja Imaami
Qasim Burmi läntisen Maryland’in islamilaisesta yhteisöstä. Kaikki nämä liittyivät yhteen sopusoinnussa Christ’s
Reformed Church UCC:n (kristillinen kirkko) palvelutyössä. (40) Meidän on aina muistettava sanat 2.Joh.7-11,
jotka varoittavat meitä näin: ”Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta
Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. Ottakaa vaari itsestänne,
ettette menetä sitä, minkä me olemme työllämme aikaansaaneet, vaan että saatte täyden palkan. Kuka ikinä menee
edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä
että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne
älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin
tekoihinsa.”
Epäilemättä tunnustavilla ”kristityillä” on vain hyvin vähän tai ei ollenkaan erottamiskykyä jäljellä!
Aikaisemmin tänä vuonna Los Angeles Times julkaisi tarinan otsikolla ”Converting Video Games into Instruments
of God (Videopeleistä Jumalan työkaluja).” Artikkelissa kerrottiin Tim LaHaye’n pelistä “Left Behind Eternal
Forces.” Tim LaHaye suositteli tätä videopeliä varauksetta sanoen: ”Toivomme, että teini-ikäiset pitävät
pelistä; todellinen päämäärämme, on että kukaan ei jäisi jäljelle.”
Pelin keskusteluissa ihmiset sanovat: “Ylistys Herralle”, kun he tappavat jumalattomia. Peliä kuvaillaan
näin: ”Sinulla on tehtävä – sekä uskonnollinen että sotilaallinen – käännyttää tai tappaa katolisia,
juutalaisia, muslimeja, buddhisteja, homoja ja kaikkia, jotka kannattavat kirkon ja valtion erottamista –
varsinkin maltillisia päävirran kristittyjä. Sinun tehtäväsi on käydä fyysistä ja hengellistä sotaa; kaikki
vastustajat täytyy poistaa äärimmäisellä ennakkoluulolla. Sinä voit kuulua kristittyihin, jotka tappavat
jumalattomat ja jos tämä ei kiinnosta sinua, niin sinä voit olla Antikristus, joka tappaa kristityt.”
Troy Lyndon, Left Behind Games’in toimitusjohtaja (CEO) sanoo seuraavaa koskien tämän videopelin veristä
puolta: ”Pelin kristilliset teemat ottavat yleisön, joka ei välittänyt elokuvan ‘The Passion of the Christ’
verenvuodatuksesta.” (41)
Minä olen tarkkaillut yli 25 vuotta, kun Illuminaatin salaliittolaiset toteuttavat suunnitelmaansa ja olen
dokumentoinut heidän toimiaan. Itseasiassa Wisconsin Historical Society (Wisconsin’in valtion historiallinen
yhdistys) on pyytänyt kaikki Last Trumpet Newsletter’in numerot arkistojaan varten. Näin jo vuosia sitten,
mitä nyt tapahtuu maassamme ja maailmassa ja monet, jotka hylkäsivät tämän uutiskirjeen vuosia sitten,
pyytävät nyt päästä takaisin postituslistalle. Minä olen yhtä tyrmistynyt kuin kuka tahansa nähdessäni
niiden Saatanan ponnistusten vauhdin ja tehokkuuden, jotka ajavat tätä nykyistä maailmaa kohti tuhoa.
Kuitenkin iloitsen, kun täysin huomaan, että tämä kaikki merkitsee, että vaikeudet ovat pian ohi ja
jokainen sielu tuodaan tuomiolle ja menee ikuisuuteen. Aamen! Tule Herra Jeesus!
Lopuksi haluaisin kiittää kaikkia, jotka tekevät niin paljon ja niin monin tavoin tukeakseen
tätä lopun ajan profeetallista palvelutyötä. Rukoilen teille ylenpalttista siunausta! Lähettäkää
rukouspyyntönne ja meidän esirukoilijamme käsittelevät niitä kaikkia yksilöllisesti. Rukoilkaa
erityisesti ponnistustemme puolesta, kun suunnittelemme tuottaa useita DVD-videoita, traktaatteja
ja muuta materiaalia aivan lähitulevaisuudessa.
Kun valvomme ja rukoilemme, niin rukoilen palavasti teidän puolestanne, että löytäisitte Kaikkivaltiaan
täydellisen tahdon ja Hän siunaisi ja kannattaisi teitä aina. Armo ja rauha teille Herran Jeesuksen
Kristuksen nimessä
David J. Meyer
Lähteet
01. Boston Globe, Sep. 29, 2006, by Bryan Bender, Boston, MA.
02. IPS News, Sep. 6, 2006, by Dahr Jamail & Al-Fadhily, Ramadi, Iraq.
03. Associated Press, Oct. 10, 2006, by Malcolm Ritter, New York, NY.
04. Associated Press, Oct. 13, 2006, by Tariq Panja, Baghdad, Iraq.
05. Staten Island Advance, Sep. 22, 2006, Washington, D.C.
06. Staten Island Advance, Sep. 23, 2006, by Calvin Woodward, AP, Washington, D.C.
07. Traverse City Record-Eagle, Sep. 29, 2006, Portoroz, Slovenia.
08. New York Daily News, Sep. 20, 2006, by Nancy Dillon, New York, NY.
09. New York Times, Oct. 4, 2006, New York, NY.
10. Ibid.
11. Associated Press, Sep. 28, 2006, by Anne Plummer Flaherty, Washington, D.C.
12. New York Post, Sep. 12, 2006, by Ian Bishop, Washington, D.C.
13. The New Freedom, Quote by President Woodrow Wilson, 1913.
14. Associated Press, Oct. 11, 2006, by Carrie Antlfinger, Madison, WI.
15. Ibid.
16. Associated Press, Oct. 9, 2006, by Burt Herman, Seoul, South Korea.
17. United States Geological Survey, Oct. 9, 2006.
18. Associated Press, Oct. 11, 2006, by Deb Reichmann, Washington, D.C.
19. Associated Press, Oct. 10, 2006, by Carl Freire, Tokyo, Japan.
20. Associated Press, Oct. 11, 2006, Tehran, Iran.
21. AFP News, Sep. 22, 2006, Tehran, Iran.
22. Jerusalem Post, Sep. 22, 2006, Jerusalem, Israel.
23. Daily Telegraph, Sep. 28, 2006, by Francis Harris, London, England, UK.
24. Associated Press, Oct. 12, 2006, by Malkhadir M. Muhumed, Kenya, Africa.
25. Associated Press, Sep. 13, 2006, by Seth Borenstein.
26. Reuters News Service, Sep. 15, 2006, by Alister Doyle, Oslo, Norway.
27. London Times, Sep. 3, 2006, by Robert Booth, London, England, UK.
28. Google Online News, Oct. 11, 2006, http://news.google.com.
29. Ibid.
30. Earth Changes TV., Oct. 10, 2006, by Mitch Battros.
31. Associated Press, Oct 15, 2006, by Greg Small, Honolulu, HI.
32. Associated Press, Sep. 30, 2006, Green Bay, WI.
33. Associated Press, Sep. 30, 2006, Superior, WI.
34. Associated Press, Sep. 30, 2006, Madison, WI.
35. Associated Press, Sep. 30, 2006, Cazenovia, WI.
36. Associated Press, Oct. 4, 2006, by Mark Scolforo, Quarryville, PA.
37. USA Today, Oct. 11, 2006, by Greg Toppo, Gannett News Service.
38. London Daily Mail, Sep. 21, 2006, London, England, UK.
39. Milwaukee Journal-Sentinel, Sep. 15, 2006, AP, Washington, D.C.
40. Hagerstown Morning Herald, Sep. 9, 2006, Hagerstown, PA.
41. Los Angeles Times, May 10, 2006, by Dawn C. Chmielewski, Los Angeles, CA.
http://www.lasttrumpetministries.org
Takaisin