“Ja hän sanoi minulle: "Näitkö, ihmislapsi? Eikö ole Juudan heimolle kylliksi, että he
tekevät kauhistuksia, joita täällä on tehty, koska he täyttävät maan väkivallalla ja niin
aina uudelleen vihoittavat minut? Katso, kuinka he vievät viiniköynnöksen lehvää
nenänsä eteen! Mutta minäkin teen, minkä teen, vihassani: en sääli enkä armahda; ja
vaikka he huutavat minun korviini suurella äänellä, minä en heitä kuule."
Hes. 8:17-18
“Voi, kuinka onkaan portoksi tullut uskollinen kaupunki! Se oli täynnä oikeutta, siellä
asui vanhurskaus, mutta nyt murhamiehet. Sinun hopeasi on kuonaksi käynyt, jaloviinisi
vedellä laimennettu. Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he
lahjuksia.”
Jes. 1:21-23
“Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen,
häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden
valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty
iankaikkisesti, amen. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä
heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin
miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan
syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja
villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei
kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän
kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia……”
Room. 1:24-28
Tässä Last Trumpet'in numerossa me tarkastelemme meidän ennen niin suurenmoista
Amerikan Yhdysvaltojen maatamme raamatullisesta ja hengellisestä näkökulmasta. Näin
tehdessämme keskitymme erikoisesti tähän pelottavaan kysymykseen: Mitä tapahtuu
maalle, joka on hyljännyt Jumalan niin kauan, että lopulta Jumala hylkää tuon maan?
Mitä tulisi sellaisesta maasta kuin se? Mitkä olisivat sellaisen maan tunnuspiirteet, joka
on kironnut itsensä siinä määrin, että kaikkivaltias Jumala vetää pidättävän voimansa pois
ja sallii synnin ja vääryyden kriittisen massan kasvaa aina täydelliseen sulamispisteeseen?
Se tapahtui Israelille kauan sitten ja nyt se on tapahtumassa Amerikalle.
Yllä mainituissa Raamatun jakeissa me näemme nuo kauhistuttavat sanat: "Jumala
hylkäsi heidät!" Löydämme myös ahdistavat sanat: "Jumala hylkäsi heidät heidän
kelvottoman mielensä valtaan!" Kun maa jätetään yksin Saatanan kanssa, mitä tapahtuu
sen kansalle, hallinnolle, taloudelle, kasvatusjärjestelmille ja kaikille muille
pyrkimyksille? Maa, jonka Kaikkivaltias on hyljännyt, on sellainen, jonka hallinto on
täynnä skandaaleja, korruptiota ja seksuaalisia syntejä, hallinto, joka on tunnoton sodan
väkivallalle. Sellaisen maan talous on massiivisen velan, sulkemisten ja konkurssien
talous. Ulkomaiset taloudelliset vallat ja kartellit tulevat tuohon Jumalan hylkäämään
maahan ja ostavat liike- ja teollisuusyrityksiä tuoden väärät jumalansa ja uskontonsa
mukanaan.
Seksuaaliset synnit, törky ja saasta täyttävät tuon maan. Pornokauppoja rakennetaan sen
valtateiden varsille ja vulgaarit huvitukset ja "herraklubit" nousevat kaikkialla. Kaapeli-
TV, satelliitti-TV ja internet tulevat parittajien, prostituoitujen ja huorapukkien
ihmemaaksi sähköisellä porttoloiden alueella, joka on yhdistetty jokaiseen kotiin ja
toimistoon.
Uskonnot täyttyvät saatanallisilla keksinnöillä, idän mystiikalla, seksuaalisilla
skandaaleilla ja perversioilla. Jopa härskiä noituutta "kristillistetään" ja opetetaan lapsille.
Helvetissä tehty musiikki täyttää kirkot jyskyttävin rummuin ja mylvivin vahvistimin.
Gospel-noidat, klovnit ja vatsastapuhujat huvittavat kuolleen kirkkoisuuden
(churchianity) petettyjä massoja. Hengellistä erottamista ei kohta enää ole olemassakaan!
Jos maa on kaikkivaltiaan Jumalan hylkäämä, sen kadut ovat täynnä turmeltuneita ja
kieroja liikemiehiä ja naisia ja siellä on kummallisesti pukeutuneita nuoria villein
hiustyylein ja värein sekä ruumiit täynnä lävistyksiä ja tatuointeja. Nuoret tytöt saavat
monien silmät tekemään syntiä, kun he julkisesti näyttelevät ruumiitaan ylpeästi
pukeutuen vaatteisiin, jotka tuskin peittävät tärkeimpiä alueita. Tämän maan kansalla on
kaksi yhteistä asiaa. Heillä on kännykkä "liimattuna" korvalleen ja heillä kaikilla on jokin
lääke, joko reseptillä tai muuten. Sairaudet ovat tehtyjä ja massiiviset lääkemyymälät
korvaavat pienet kortteliapteekit ja niissä on pitkät jonot ihmisiä sisällä sekä seisomassa
että autoissaan ja kaikki odottavat laillista annostaan.
Jumalan hylkäämä maa on sellainen, joka tappaa omia nuoriaan, varsinkin
syntymättömiä, koska Saatana vaatii veriuhria. Sellaisen maan kansassa kehittyy
kyltymätön halu seksiin ja väkivaltaan. Jumalan hylkäämän maan hallitus ja
uskonnollinen johto suojelee ja kunnioittaa homoja ja lesboja. Pervertikot nousevat
rohkeasti esittelemään sodomian asiaansa ja lakeja säädetään kansanmurha- ja
viharikoslakien varjolla suojelemaan sodomiitteja ja ankarasti rankaisemaan jokaista,
joka uskaltaa puhua heitä vastaan.
Paljon enemmän voitaisiin sanoa siitä, mitä tapahtuu maassa, joka on jätetty omiin
juoniinsa ja jonka Kaikkivaltias on hyljännyt, mutta on totta ja surullista, että juuri tämä
on Amerikan Yhdysvaltojen tila tällä hetkellä! On myös totta, että yksi pahimmista
tuomioista, jonka Jumala voisi lähettää kansan päälle, on jättää se omiin juoniinsa,
kunnes synti ja vääryys syövät sen kuin hengellinen syöpä ja vievät hitaaseen ja
tuskalliseen hengelliseen kuolemaan. Kun tuo kansa, joka niin kauan on pilkannut
Jumalaa, vetää viimeistä henkäystään, se kuolee Vapahtajan sairaana ja häijynä
kavaltajana, Vapahtajan, joka on tarjonnut armollista kättään heille niin kauan.
Tämä on kadotettu ja kuoleva maa ja maailma, mutta sinun ei tarvitse kuolla sen kanssa.
Uskoen Herraan Jeesukseen Kristukseen sinä voit rukoilla nyt ja todella katua kaikkea
syntiä ja vääryyttä. Jumala kuulee sinua ja antaa anteeksi ylenpalttisesti. Sitten vain mene
ja tottele evankeliumia. Tee se nyt, kun on vielä vähän aikaa! Iankaikkisuus on aivan
edessä!
"Äiti Maan" purkaminen!
Kun Vapahtaja jatkuvasti varoittaa ihmisiä kaikkialla katumaan, Hän toteuttaa
Kirjoituksia ravisuttamalla itse maaplaneettaa ja sallimalla luomakuntansa voimien
kapinoida ja kouristella syntistä ihmistä vastaan. Petetyt ihmiset puhuvat luomakunnasta
Äiti Luontona tai Äiti Maana johtuen noituuden vahvasta vaikutuksesta. Äiti-käsite on
hyvin tärkeä wiccalaisessa noituudessa ja naisnoidat uskovat käyvänsä läpi kolme
ajanjaksoa: tyttöys, äitiys ja mummous. Yhteiskunnassamme on pakkomielle palvoa
hengellistä äitiä kehdosta hautaan. Lapsille opetetaan Äiti Hanhea ja kun he kasvavat ja
valmistuvat collegesta, siitä tulee heille Alma Mater, joka merkitsee anteliasta äitiä.
Mainittakoon tässä, että äitienpäivä on perinteisesti 13. päivä Beltaine-sapatin jälkeen,
koska noidat uskovat, että se on päivä, jolloin uusi kevät puhkeaa täyteen kukkaan Äiti
Maassa. Yhteiskunta sopeutuu nopeasti noituuden ajatusmalliin.
Monet Jumalan tuomiot ovat todella tulossa esiin käsittäen maan, tuulen, tulen ja veden.
Maanjäristykset, joita nykyisin tapahtuu, ovat niin lukuisia, etten voi alkaa luetella niitä
kaikkia tässä uutiskirjeessä. Joka kuukausi niitä tapahtuu monta sataa, joiden voimakkuus
ylittää neljä astetta. Huhtikuun 29. päivänä harvinainen maanjäristys voimakkuudeltaan
4.3 iski Etelä-Englantiin. Rakennuksia vaurioitui laajoilla alueilla, joitakin loukkaantui ja
tuon alueen ihmiset olivat kauhuissaan järistyksen voimasta. Katot painuivat ja
savupiippujen kappaleita oli kaduilla kaikkialla. (1)
Toukokuun 8. päivänä toinen harvinainen maanjäristys voimakkuudeltaan 4.6 iski
Sheridan'in lähelle Wyoming'iin. Järistys tunnettiin laajalla alueella Wyoming'issa ja
Montana'ssa, mukaan lukien Montana'n Helena. (2) Tämä järistys on merkittävä, koska se
käsittää samat tektoniset laatat kuin huolestuttava Yellowstone'n Caldera (tulivuoren
kraateri), jolla on potentiaali tuhota kolmannes Yhdysvalloista ja on nykyisin
voimakkaan magmapaineen alainen.
Huhtikuun 15. päivänä, muinaisen roomalaisen kalenterin Ides-päivänä, suunnaton ja
väkivaltainen myrsky pieksi Yhdysvaltojen itärannikkoa. Etelä-Carolinasta Uuden
Englannin valtioihin raivoisat tuulet ja rankat vesi- ja lumisateet pieksivät valtavaa
aluetta. New York City likosi 5.5 tuuman sateessa ja jotkin alueet siitä pohjoiseen
halvaannutti 18 tuumaa raskasta märkää lunta. Sähkölinjat menivät poikki ja syntyi
tornadoja, jotka aiheuttivat lukuisia kuolemantapauksia ja loukkaantumisia. (3)
Sääennätyksiä rikottiin tällä alueella kaikkialla tällä kevään kolmannella viikolla.
Toukokuun 5. päivänä Yhdysvaltojen keski-alue alkoi kokea tornadojen raivoa. Kansas'in
Greensburg, 1500 asukkaan pikkukaupunki, kirjaimellisesti pyyhkäistiin kartalta.
Kaupunginjohtaja Steve Hewitt sanoi, että 95% kaupungista tuhoutui täydellisesti. Tämän
tornadon tuhoalue oli leveydeltään 1.4 mailia ja jokainen menetti kotinsa. (4) Tämä
myrsky tappoi yhdeksän ihmistä. Se ei kuitenkaan loppunut siihen! Heti seuraavana
päivänä uudet tornadoaallot, kuin kiehuvat demonit, raivosivat läpi kuuden valtion, joihin
kuuluivat Teksas, Oklahoma, Kansas, Nebraska, Etelä-Dakota ja Iowa. Se oli kauhea ja
pelottava näky, kun 60 tornadoa laskeutui kuuteen valtioon. (5)
Useimmat ihmiset eivät yhdistä mihinkään sitä, mitä tapahtuu maassamme, koska
useimmat eivät ajattele hengellisesti. Ensin tuli maanjäristys, sitten ilmestyi 60 tuhoisan
pyörretuulen voima kuudessa valtiossa ja lopulta tulivat tulipalot! Noitien Beltainesapatin
aattona, eli toukokuun 1. päivänä, päivänä, joka kunnioittaa Baalia tulen jumalaa,
suunnaton helvetti puhkesi Bay'n sillalla San Francisco'n ja California'n Oakland'in
välillä. Tankkirekkaonnettomuus aiheutti liekit, jotka kohosivat 200 jalan korkeudelle.
Kuumuus oli niin ankara, että huomattava osa valtatien sillasta suli ja romahti. (6) On
tärkeätä huomioida, että San Francisco'n lahden alueella on asukaslukuun suhteutettuna
enemmän vihkiytyneitä noitia kuin missään toisessa paikassa maailmassa.
Bay'n sillan palo Beltainen aattona oli vasta palojen alkua maassamme, joka edelleen
palaa kirjoittaessani tätä kirjettä 15.5.2007. Ennenkuin erittelen tarkemmin, minun täytyy
mainita, että vain vähän yli vuosi sitten 2.5.2006 valtaisa palo New York'issa toteutti
näyn, jonka näin joitakin kuukausia ennen sen toteutumista. Näyssä, josta kirjoitin
eräässä aikaisemmassa uutiskirjeessä, näin suuren neliönmuotoisen rakennuksen ja New
York'in kaupungissa sijaitsevan vesialueen sen taustalla. Yhtäkkiä se räjähti ja leimahti
liekkeihin aiheuttaen valtaisan tuhon koko alueelle. Katselen nyt New York Daily
News'in artikkelia ja valokuvaa sekä kertomusta Greenpoint'in palosta sen ensimmäisenä
vuosipäivänä. Palon syy on edelleen ratkaisematta ja aluetta kuvaillaan "tuhkaisena
joutomaana." Kuusi kaupunkikorttelia Brooklynin ranta-alueella pyyhkäistiin kartalta ja
15 suurta rakennusta tuhoutui täydellisesti. (7) Näytti, kuin itse helvetti olisi noussut
maanpinnalle New York'in kaupungissa. Miksi ei tämä ollut tärkeä uutisaihe? Ilmeisesti
ihmiset ovat kiinnostuneempia Hollywood'in hullutuksista.
Kuten edellä mainitsin, Bay'n sillan palo oli vasta infernojen alku ja lukuisat suuret palot
palavat edelleen tänä päivänä. Maamme itärannikolla valtaisat palot riehuivat eteläisessä
Georgia'ssa ja siirtyivät Floridaan. Muita paloja syttyi Floridassa, kunnes riehui 225 paloa
ja kirjaimellisesti jokainen piirikunta tuossa valtiossa paloi. Yhtään sadetta ei ollut
näkyvissä, kun trooppinen myrsky Andrea riehui merellä sata mailia Georgian rannikolta
ja antoi voimakkaita tuulia lietsomaan paloja. Etelään aina Miami'in saakka savu on
edelleen niin sakea, että linnut puoavat taivaalta sadoittain. Liikkeenomistajat sanovat,
että sekopäiset linnut lentelevät päin ikkunoita pitkin päivää. Mukaan lukien palot
Georgiassa ja Floridassa, yli 250 000 eekkeriä on palanut tähän mennessä. (9)
Kaukaisimmalla länsirannikolla koko Santa Catalina'n saari California'ssa palaa ja täytyi
evakuoida. (10) Se on kaunis ja suosittu lomasaari, joka on kuuluisa laulusta, joka alkaa
sanoilla: Twenty-six miles out to sea, Santa Catalina is the place to be (26 mailia ulkona
merellä, Santa Catalina on paikka olla). Luku 26 on tärkeä okkultismissa, koska se on
kaksinkertainen 13 eli kahden noitapiirin yhdistetyt pyrkimykset. On todella paljon
merkkejä Jumalan tuomiosta, sekä suuria että pieniä. Minun täytyy myös mainita, että
Kalifornian valtiolla on pornoteollisuus yhtenä tärkeimpänä varallisuuden lähteenään. Se
on myös kokenut niin paljon Jumalan tuomioita, että jättiläismäinen vakuutusyhtiö,
Allstate, ilmoitti lopettavansa kotien vakuuttamisen Kaliforniassa heinäkuusta 2007
lähtien. (11)
Nämä ovat todella pelottavien merkkien aikoja, kuten on ennustettu Luukkaan
evankeliumin luvussa 21. Ottaen huomioon ankaran kuivuuden monilla alueilla,
raivoavat tulipalot molemmilla rannikoilla, ankaran tulvan keskivaltioissa, suurten järvien
kaloja tappavan viruksen (12) ja lukemattomat muut sellaiset asiat, jotka jatkuvat; me
tiedämme -- nämä ovat viimeisiä päiviä!
On myös alati lisääntyvä määrä outoja asioita, joita tapahtuu taivaissa. Astronomit ovat
tarkkailleet jotakin sellaista, jota kutsutaan nimellä Helix Nebula. Tämä nebula näyttää
olevan suunnaton kaasujen pilvi avaruudessa, jolla on täsmällinen yksittäisen silmän
muoto pieniä yksityiskohtia myöten. Sillä on sinivihreä iiris ja kirkkaan punainen pupilli.
(13)
Hämmästyneenä luin erään toisen tarinan viimeaikaisesta löydöstä. Astronomit ovat
äänittäneet jotakin, jota he kutsuvat taivaalliseksi musiikiksi, jota auringon atmosfääri
tuottaa. The Royal Astronomical Society Britanniassa ilmoitti, että auringon ulompaa
aluetta eli koronaa pitkin kiertyvät magneettiset kentät kuljettavat magneettista ääntä. Tri.
Robertus von Fay-Siebenburgen, astrofyysikko, sanoi, että auringon lähettämä musiikki
on kuin pilliurkujen ääntä. (14) Luettuani tämän mieleeni tuli heti Hes. 28:13-15, joka
(suomalaisen vuoden 1776 raamatunkäännöksen mukaan) kuuluu näin: “…..sinä
päivänä, kuin sinä luotiin, olivat valmiina sinun tykönäs sinun rumpus ja huilus. Sinä
olet niinkuin Kerub, voideltu peittämään; ja minä olen sinun asettanut, ja sinä olet
Jumalan pyhällä vuorella, että sinun kuumain kivien seassa vaeltaman pitäis. Ja olit
vakaa sinun teissäs, siitä päivästä kuin sinä luotu olit, siihenasti kuin sinun pahuutes
löydettiin.
Soittaako oma aurinkomme jo hautajaisvirttä maalle, kun pilliurkumusiikin ääniä
sähkömagneettisella korkeataajuudella heijastetaan sen tuliselta pinnalta? Aika on lyhyt
ja on korkea aika kaikkien ihmisten tehdä parannus!
Maa tuskassa!
Huhtikuun 16. päivänä 2007, vain kuukausi, sitten maamme oli shokissa, kun USA:n
historian pahin ampuminen tapahtui Virginian teknisen yliopiston kampuksella Virginian
Blacksburg'issa. Kun ampuminen oli ohi, 33 ihmistä oli kuollut ja tyrmistynyt maa ja
maailma pohdiskeli tapahtunutta. Poliisi sanoo edelleen, ettei tiedetä motiivia tai näkyvää
syytä, miksi 23-vuotias Etelä-Koreassa syntynyt Seung-Hui Cho seisoi ilmeettömin
kasvoin ja ampui yli 170 laukausta, jotka tappoivat 32 ihmistä. (15) (16) Lopuksi Cho
tappoi itsensä ja hänestä tuli uhri numero 33. Me tiedämme, että numero 33 on alinomaa
uutisissa ja se on kaikkein pyhin luku Grand Orient'in esoteerisissa looseissa, jotka
tunnetaan myös vapaina ja hyväksyttyinä muurareina (Free and Accepted Masons).
Meidän on huomattava, että nuori murhaaja kasvoi Washington D.C:n
esikaupunkialueella. (17) Päivä, jona hän suoritti murhat, oli huhtikuun 16. päivä, juuri se
päivä, jolloin järjestö, joka oli meidän CIA:mme edeltäjä, tuotti ensimmäisen
mielenkontrollihuumeen, joka tunnetaan nimellä Lysergic Acid Diethylamide eli LSD.
Tri. Timothy Leary popularisoi tämän hallituksen keksimän huumeen 1960-luvulla ja tri.
Leary julisti itse, että milloin tätä lääkettä käytetään, harha-aistimuksia ei esiinny. Hän
jatkoi sanoen, että lääke tekee mahdolliseksi nähdä toiseen maailmaan, joka on todella
olemassa. Se on kaikenlaisten kammottavien olentojen, värillisten kuivien sadepisaroiden
ja valon pyörteiden maailma. Tuo maailma on Saatanan alue, joka ei ole ihmissilmälle
näkyvä. Okkulttisen opetuksen mukaan huume muodostaa sillan yli todellisuuden
ahdistavien vesien eli yli Styx-virran uuteen jumalien maailmaan. Tämä on se lääke, joka
keksittiin huhtikuun 16. päivänä vuonna 1943. Epäilemättä tämä nuori mies, joka kasvoi
Langley'n lähellä Virginia'ssa, oli mantsurialainen kanditaatti, mikä tarkoittaa, että hänet
oli aivopesty ja ohjelmoitu tekemään se, mitä hän teki salaisten ja saatanististen
päämäärien hyväksi.
Joukko muitakin seikkoja on pantava merkille. Tragediasta ilmoitettiin ensimmäisen
kerran klo 13:26. Siinä meillä on jälleen nuo numerot: 13 ja kaksinkertainen 13 eli 26.
Siellä oli kaksi ampumistapahtumaa. Virginia Tech'in kampus sijaitsee Blacksburg'issa,
joka tarkoittaa mustaa vuorta. Kampuksen pinta-ala on 26 eekkeriä -- taas kerran tupla
13. Päivittäisen liikenteen määrä kampuksen läpi on keskimäärin 11000. Ensimmäisessä
uutiskonferenssissa oli useita mikrofoneja paikoillaan ilman tunnistekirjaimia tai
numeroita. Vain kaksi mikrofonia, yksi pöydän kummassakin päässä, oli numeroitu:
toinen numerolla 3 ja toinen numerolla 6; toisin sanoen: 666 (Tämä lienee noitien
matematiikkaa! Suom.huom.) Meidän täytyy myös panna merkille, että tappajalla oli
päässään musta baseball-lakki takaperin, kuten monet nuoret jengeissä pitävät niitä
nykyisin. (17) Saatanismissa, kun lakkia pidetään takaperin, se osoittaa täydellistä mielen
antautumista pimeyden voimalle.
Tämä kauhistuttava tapaus sattui saatanallisen uhrin kummallisena aikana, joka tapahtuu
joka vuosi juuri huhtikuun 15. päivän jälkeen ja varsinkin niiden 13 päivän aikana, jotka
päättyvät Beltaine'en, joka on druidi-noitien uudenvuodenpäivän korkea sapatti
toukokuun 1. päivänä. Tuon päivän aatto on huhtikuun 30. päivä ja saksalaiset noidat,
jotka tunnetaan nimellä, die hexe, kutsuvat tuota yötä nimellä Walpurgisnacht. Kuuluisa
saksalainen kirjailija Goethe kirjoitti tuosta yöstä teoksessaan Faust, mikä merkitsee
"nyrkki." Kun tarina jatkuu, Mefistofeles vie Faustin Brocken'ille, Harz-vuorten
korkeimmalle huipulle ilakoimaan noitien kanssa. Harz-vuoret ovat noituudelle pyhä
asia.
Monet muut historialliset tapahtumat sattuivat tänä samana aikana. Huhtikuun 19.
päivänä 1775 alkoi Lexington'in ja Concord'in taistelu ja sen ensimmäiseen laukaukseen
on siitä lähtien viitattu "laukauksena, joka kuultiin ympäri maailman." Laukaukset
Virginian teknisellä yliopistolla kuultiin samoin ympäri maailman. Huhtikuun 19.
päivänä 1993 USA:n hallitus murhasi Daavidin oksalaiset Teksas'in Waco'ssa. Huhtikuun
19. päivänä 1995 Murrah-rakennus Oklahoma City'ssä rajäytettiin ja paljon ihmishenkiä
menetettiin. Huhtikuun 19. päivä 1933 oli päivä, jolloin presidentti Franklin D. Roosevelt
lopetti Amerikan kultakannan, mikä aloitti USA:n talouden lopun ja lakkautti
perustuslaillisen säädöksen, että vain kulta ja hopea ovat laillista rahaa. Kultaa ja hopeaa
mitataan perinteisesti unsseissa taloudellisiin tarkoituksiin ja unssin lyhenne on oz. Siten
Roosevelt'ista tuli unssin Velho eli Wizard of Oz, kun hän alkoi harjoittaa noituuttaan
väärällä paperirahalla oikean rahan asemesta. Tämä johtaisi yleiseen shekkien ja
luottokorttien käyttöön ja lopulta ihmiset, joilla kuten linnunpelätillä, tinasotilaalla ja
leijonalla ei ole aivoja, sydäntä eikä rohkeutta, käyttäisivät vain aaverahan sähköisiä
impulsseja. Tämä juuri on aikamme ihmisten tila.
Pitäisi myös mainita, että huhtikuun 20. päivä, joka sattuu olemaan Adolf Hitlerin
syntymäpäivä, tapahtui Columbine'n joukkomurha vuonna 1999. Tämä on todella aivan
liian paljon ollakseen sattumaa. Näemmekö tässä mallin? Noituus on todella USA:n
hallinnon korkeilla paikoilla, aivan kuin se oli muinaisten valtakuntien palatseissa ja
hallitushuoneissa. Meidän varma apumme on Herramme ja Vapahtajamme Jeesus
Kristus!
Globaali murhe ja hävitys
Nämä viimeiset päivät ennen Vapahtajamme paluuta ovat todella sotien, sotahuhujen ja
peljättävien näkyjen päiviä. Ei koskaan ole maailma ollut epävakaampi niin laajaalaisesti,
kuin nyt, eikä koskaan ole ollut olemassa sellaista ydinaseiden tulivoimaa. Lähi-
Idän muinaiset maat ovat nyt tulleet pahojen henkien kokoamispaikaksi ja koko helvetti
on pääsevä irti, kun viimeiset profetiat toteutuvat. Saatana on aktiivinen ja kiireinen
työskennellessään lopullisissa suunnitelmissaan antikristuksen täydellisen maailman
valloituksen puolesta ja sota on suuri osa tuota suunnitelmaa.
Yksi asia, jonka Irakin sota on saanut aikaan, on, että se on kuluttanut loppuun
Yhdysvallat taloudellisesti ja laukaissut suuren erimielisyyden koskien kaikkea sotaan
liittyvää, sen tarkoitus mukaan luettuna. Pragmaattisesti puhuen on itsestään selvää, että
tämä sota on ollut turhauttava harjoitus Yhdysvalloille. Sota on kuitenkin toteuttanut
globaalin salaliiton Illuminististen suunnittelijoiden tahdon. Meidän täytyy muistaa, että
illuministiset elitistit ovat aina valjastaneet erimieliset ja vastustavat voimat tuomaan
halutun tuloksen. Yhdysvallat on nyt enemmän kuin koskaan moraaliseen alennustilaan
saatettu maa.
Tuona historiallisesti tapahtumarikkaana huhtikuun 19. päivänä 2007 senaattori Harry
Reid, senaatin enemmistön johtaja, ilmoitti maailmalle, että "Irakin sota on hävitty." (18)
Todellisuudessa Irakin sotaa ei milloinkaan ole suunniteltu voitettavaksi ja USA:n
armeijan johtajat myönsivät tämän tosiasian. Me tiedämme, että sodan tarkoitus oli tuoda
tietynlaiset olosuhteet Lähi-Itään. Me tiedämme myös, että toukokuun 1. päivänä 2007,
juuri tuona noitien Beltaine'n korkean ristisapatin päivänä presidentti Bush käytti vetooikeuttaan
joukkojen vetäyttämislakiin, joka esitettiin hänelle. (19) Sitten tuona
toukokuun 1. päivän sapatin iltana presidentti Bush puhui kansalle ja ilmoitti syynsä
sodan pitkittämiselle Irakissa. Uskollisena noituuden muodoille presidentti sanoi
seuraavat sanat puheensa aikana: "Joukkojen vetäyttäminen aiheuttaisi kaaoksen kattilan
amerikkalaisella maaperällä." En yhtään epäile, että sekä historia että tuomiopäivä tulevat
paljastamaan, että George W. Bush oli selkeästi pahin presidentti, mitä tällä maalla on
koskaan ollut. Eräs australialainen lehti sanoi sen hyvin otsikolla: "Kaikki mitä Bush
sanoi, on, antakaa sodalle tilaisuus." (20) Epäonnistuminen on kirjoitettu kaikkeen, mitä
hra. Bush on yrittänyt tehdä. Minulla on edessäni valokuva suuresta salista täynnä miehiä
ja naisia univormuissaan odottamassa saadakseen Purple Heart-mitalit vammoistaan. (21)
Minulla on toinen valokuva, jossa näyttää kuin olisi loputon jono nuoria miehiä ja naisia
kainalosauvoilla ja muilla laitteilla, jotka on tarkoitettu korvaamaan menetettyjä jalkoja,
käsiä ym. ruumiinosia. Nämä kuuluvat niihin 20 000 nuoreen, jotka ovat kärsineet
vakavia vammoja tässä sodassa ja mikä on sen kaiken tarkoitus? (22) Tämän kaiken
murheen lisäksi Washington Post raportoi toukokuun 7. päivänä 2007, että sotilaslääkärit
ovat nyt suuresti huolestuneita uudenlaisista bakteereista, jotka vastustavat kaikkia
hoitoja ja aiheuttavat haavoittuneiden amputointeja tulehdusten vuoksi. Tämä ongelma on
yleistymässä ja leviämässä amerikkalaisten haavoittuneiden keskuudessa. (23)
Presidentti Bush on ylpeästi julistanut olevansa sotapresidentti. Tiedämme hänen olevan
öljymies. Hänen johdossaan, tai sen puutteessa, me maksamme nyt bensiinistä lähes neljä
dollaria gallonalta. Huomautettakoon tässä, että huhtikuun 18. päivänä 2007 Financial
Times Magazine raportoi hämmästyttävän tarinan, että Irakilla itsesiassa on kaksi kertaa
niin paljon öljyä kuin aikaisemmin oli ilmoitettu. (24) Toukokuun 12. päivänä 2007
arvostettu New York Times raportoi, että miljardien dollarin arvosta öljyä Irakista on
kateissa ja kokonaan kirjaamatta. Menneiden neljän vuoden ajan sitä on kadonnut jopa
300 000 barrelia päivässä. Tämä on kaikkiaan yli 400 miljoonaa barrelia öljyä. Tämän
öljyn arvo on yli 15 miljoonaa dollaria päivää kohti! Minne tämä öljy menee? (25)
Viivymmekö tarkoituksella Irakissa, kunnes sota puhkeaa Iranin kanssa? Huhtikuun 18.
päivänä 2007 uutistoimisto Reuters raportoi, että IAEA:n (International Atomic Energy
Agency) mukaan Iranilla on maanalaisia ydinlaitoksia ja sillä on käynnissä yli 1300
sentrifugia. (26) Tiedämme myös, että USA:lla on nyt Persianlahdella kaksi
lentotukialusta ja suuria iskuryhmiä. Toukokuun 11. päivänä 2007 varapresidentti Dick
Cheney seisoi toisen lentotukialuksen kannella ja varoitti Irania, että USA on valmis
käyttämään merivoimiaan Iranin pysäyttämiseksi. (27)
Kiista öljystä näyttää olevan kaikkialla oma pallonpuoliskomme mukaan lukien. Tuona
pahana päivänä, 1.5.2007, Venezuelan presidentti Hugo Chavez kansallisti maansa
suunnattomat öljykentät ja lähetti armeijansa ajamaan ulos maailman suurimmat öljyyhtiöt
Orinoco'n öljykentiltä, jossa on maailman suurimmat öljyreservit. (28) Tämä tulee
epäilemättä aiheuttamaan suurten öljymiesten leppymättömän vihan ja voit olla varma,
että Venezuelassa tulee olemaan sotaa ja väkivaltaa. Venezuela myös erosi virallisesti
Kansainvälisestä Rahastosta (International Monetary Fund) ja Maailmanpankista (The
World Bank). Tämäkin suututtaa globalisteja, jotka jo ennestään vihaavat Venezuelaa,
koska tuo maa maksoi kaikki velkansa viisi vuotta etuajassa. (29) Illuministit
kontrolloivat valtioita velan avulla.
Myös Venäjä on ollut nousemassa USA:ta vastaan ja uhkaa sotilaallisilla toimilla USA:n
tukikohtia, joita rakennetaan Itä-Euroopassa. Presidentti Vladimir Putin teki selväksi, että
Venäjä ryhtyy asianmukaisiin toimiin. (30)
New York Times'in artikkelin 22.4.2007 mukaan venäläinen uutismedia on saanut tiukat
määräykset, että USA on aina esitettävä vihollisena! (31) Toisessa New York Times'in
artikkelissa 21.4.2007 Bush'in hallinto teki tarjouksen Venäjälle näiden kahden
supervallan ohjusjärjestelmien yhdistämiseksi. Presidentti Bush ilmoitti erään korkean
armeijan upseerin kautta: "Tämä on kutsu järjestelmiemme perusteelliseen
yhdistämiseen." (32)
Venäjä on myös ilmoittanut suunnittelevansa maailman pisimmän tunnelin rakentamista
Beringin salmen alle yhdistämään Venäjä Alaskaan. Venäläinen tutkimusasiantuntija
Viktor Razbegin ilmoitti, että tunneli tulee olemaan 64 mailia pitkä ja maksamaan 10-12
miljardia dollaria. (33) Toista tunnelia suunnitellaan yhdistämään Eurooppa Afrikkaan
Gibraltarilla. Tämä tunneli liittäisi Espanjan Marokkoon. (34) Jotakin outoa tapahtuu
maailmassa, kun kokonaiset mantereet yhdistetään maantieteellisesti ja valtiot säntäilevät
merten alla tunneliverkostoissa edelleen yhdistääkseen maailmaa. Jesaja sanoo: "Mene
kallion kätköön, piiloudu maan peittoon Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta
pakoon . . . Silloin mennään kallioluoliin ja maakuoppiin Herran kauhua ja hänen
valtansa kirkkautta pakoon, kun hän nousee maata kauhistuttamaan . . . Ja he menevät
vuorenrotkoihin ja kallionkoloihin Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon,
kun hän nousee maata kauhistuttamaan. (Jes.2:10,19,21)
Me elämme hämmästyttäviä aikoja ja olemme todistamassa Kaikkivaltiaan Hengen
riippumatonta toimintaa. Me tiedämme, että Israel oli Egyptin orjuudessa 400 vuotta ja
Jumala toi heidät sieltä väkevällä kädellään. Me tiedämme myös, että Raamatun Vanhan
ja Uuden testamentin välissä oli 400 vuoden hiljaisuus. Sen jälkeen Jeesus, Jumalan
Poika, tuli tähän maailmaan. Tämä vuosi on Amerikan Yhdysvaltojen 400. juhlavuosi.
Yhdysvaltojen alku oli Jamestown'in kaupungin perustaminen vuonna 1607. Me
valvomme, rukoilemme ja odotamme Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
kirkkauden ilmestymistä. Milloin Hän ilmestyy? Oletko sinä valmis kohtaamaan Hänet?
Lopuksi jälleen kerran annan vilpittömät kiitokseni teille kaikille, jotka kannatatte tätä
lopun ajan palvelutyötä. Rukouspyyntönne ovat jatkuvasti tervetulleita ja
esirukoilijamme käsittelevät niitä yksilöllisesti. Olemme saaneet raportteja ihmeellisistä
parantumisista ja vapautumisista. Rohkaisemme sinua uskomaan Jumalaan, sillä Hän on
aina läsnä oleva apu vaikeuksissa. Armo ja rauha teille Herran Jeesuksen Kristuksen
nimessä.
David J. Meyer
Acknowledgements
01. Sky News, Apr. 28, 2007, Kent, England, U.K.
02. Missoulian News Service, May 10, 2007, by Amy Beth Hanson, Helena, MT.
03. MSNBC News, Apr. 16, 2007, AP, Trenton, NJ.
04. Associated Press, May 5, 2007, by Roxana Hegeman, Greensburg, KS.
05. CNN News, May 6, 2007, Sweetwater, OK.
06. Associated Press, Apr. 30, 2007, by Marcus Wohlsen, Oakland, CA.
07. New York Daily News, May 2, 2007, by Jotham Sederstrom, New York, NY.
08. Reuters News Service, May 10, 2007, Miami, FL.
09. News 6, Miami, May 14, 2007, Miami, FL.
10. Associated Press, May 11, 2007, by Andrew Glazer, Santa Catalina, CA.
11. Associated Press, May 11, 2007, Northbrook, IL.
12. USA Today, Apr. 30, 2007, by Dennis Cauchon, Gannett News Service.
13. Melbourne Herald Sun, Feb. 14, 2007, Melbourne, Australia.
14. Space.com, Apr. 19, 2007, by Jeanna Bryner, http://news.yahoo.com.
15. Associated Press, Apr. 25, 2007, by Matt Apuzzo, Blacksburg, VA.
16. Associated Press, Apr. 25, 2007, by Kristen Gelineau, Blacksburg, VA.
17. Newday, Apr. 19, 2007, front page, New York, NY.
18. AFP News, Apr. 19, 2007, Washington, D.C.
19. Associated Press, May 1, 2007, by Anne Flaherty and Jennifer Loven, Washington, D.C.
20. Melbourne Herald Sun, Jan. 25, 2007, by Stefanie Balogh, Melbourne, Australia.
21. New York Times, Apr. 28, 2007, New York, NY.
22. Melbourne Herald Sun, Jan. 31, 2007, by Chris Vaughn, Melbourne, Australia.
23. Milwaukee Journal Sentinel, May 7, 2007, by Jackie Spinner, Washington, D.C.
24. Financial Times, Apr. 18, 2007, by Ed Crooks, London, England, U.K.
25. New York Times, May 12, 2007, by James Glanz, New York, NY.
26. Reuters News Service, Apr. 18, 2007, by Mark Heinrich, Vienna, Austria.
27. International Herald Tribune, May 11, 2007, by David E. Sanger, Brussels, Belgium.
28. Reuters News Service, May 1, 2007, by Brian Ellsworth, Puerto Piritu, Venezuela.
29. Associated Press, Apr. 30, 2007, by Jorge Rueda, Caracas, Venezuela.
30. Reuters News Service, Apr. 27, 2007, by Oleg Shchedrov, Moscow, Russia.
31. New York Times, Apr. 22, 2007, by Andrew E. Kramer, Moscow, Russia.
32. New York Times, Apr. 21, 2007, by Thom Shanker, Washington, D.C.
33. Bloomberg News Service, Apr. 18, 2007, by Yuny Humber and Bradley Cook.
34. Milwaukee Journal Sentinel, Apr. 22, 2007, by Daniel Woolls, Tarifa, Spain.
http://www.lasttrumpetministries.org
Takaisin