Tulosperusteinen uskonto: tarkoituksella aikaansaatu luopumus

Osa 8: Leikkimässä seurakuntaa numeroiden mukaan (10/11)

Mac Dominick

Sääntö 6: Musiikki seurakunnassa pitäisi olla samaa tyyliä kuin mitä kohdemarkkinat kuuntelevat radiosta

Tuuli joka pyyhki yli Mississippin jokisuiston ei onnistunut lievittämään pelottavaa yön ahdistusta, ja kuu kamppaili pimeyttä vastaan yrittäen edes hämärästi valaista yksinäistä hahmoa kun hän lähestyi Highway 61:n ja Highway 49:n risteystä lähellä Clarksdalea, Mississippiä, kitara kädessään. Tällä yksinäisellä hahmolla oli tapaaminen kohtalon kanssa, ja hänen sydämensä sykki niin kiivaasti pelosta että hän tuskin huomasi hiostavan itätuulen vaikutusta sen kuiskiessa synkkää salamyhkäistä sävelmäänsä puuvillankorsien välistä. Kun hän lähestyi tätä autiota risteystä, hän lausui muinaisen loitsun kutsuen Legban henkeä avaamaan tietä oikeanlaisille hengille kanavoidakseen niiden energian hänen kitarallaan -- aivan kuten Voodoo-parantaja joka opasti hänet tätä hetkeä varten, kanavoi hengen käyttäen omaa ruumistaan. Sitten tämä yksinäinen hahmo istui maahan ja alkoi näppäillä kitaraansa. Keskiyön hetkellä, suuren mustan miehen hämärä hahmo aineellistui hänen silmiensä eteen, otti kitaran, viritti sen ja ojensi takaisin ennen katoamistaan ilmaan. Tämä yksinäinen muusikko alkoi taas soittaa, mutta tällä kertaa, Legban henki tunkeutui miehen joka soluun kun hänen kitarastaan purkautui spontaanisti musiikillinen tyyli joka tunnettaisiin myöhemmin nimellä "The Blues". Jos tällä miehellä olisi ollut selvännäkemisen lahja, hän olisi ollut haltioissaan nähdessään että hänestä oli juuri tullut tienraivaaja musiikki-lajille joka pyyhkisi yli koko läntisen sivilisaation. Tehtyään sopimuksen Legban kanssa (joka on Voodoo-versio luciferista), Robert Johnsonista oli juuri tullut "Rock and Rollin isä". Täten, voidaan perustellusti väittää että Rock-musiikki on "Voodoon verso, amerikkalaistettu versio afrikkalaisesta uskonnosta". [1]


Yläpuolinen tarina on johdettu Robert Johnsonin legendasta, miehen jolle annetaan ansio musiikki-lajista josta tulisi perusta tämän päivän nykyaikaiselle Rock-musiikille. Tästä hyvästä hänet on kruunattu "Rock and Roll Hall of Fameen" Clevelandiin Ohioon. On tämä legenda sitten totta tai ei, yksinkertainen tosiasia on se, että Rock and Roll -musiikilla todellakin on alkuperänsä afrikkalaisessa Voodoossa. Tämä ei ole rasistinen syytös, vaan se yksinkertaisesti osoittaa että tämä musiikki ja nämä rytmit ovat peräisin okkultistisista menoista, niiden jotka eivät olleet ainoastaan Valkoisen miehen orjuuttamia vaan myös demonisten voimien jotka olivat kirjaimellisesti Vanhan Testamentin kanaanilaisten uskontojen jälkeläisiä. Nämä afrikkalaiset orjat toivat ne mukanaan Uuteen maailmaan väärien demoni-jumalien palvonnan, rituaalitanssien sekä rummutuksen myötä. Eileen Southern kertoo:

"Ei ole epäilystäkään siitä etteikö Haiti olisi ollut keskuspaikka jossa afrikkalaiset uskonnolliset traditiot sulautuivat katolilaisiin uskomuksiin ja menoihin saaden aikaan Voodoon... Seremoniat jotka keskittyivät käärmejumala Damballan palvomiseen laulaen, tanssien ja riivaustilojen kautta." [2]

Hän jatkaa:

"Ei voida kieltää etteikö olisi vahva yhtäläisyys sen välillä mitä me olemme paljastaneet demonisesta haitilaisesta Voodoosta sekä niiden vastineiden New Orleansissa ja muissa Etelän kaupungeissa. Ei voida myöskään kieltää etteikö moderni Rock and Roll -liike kehittynyt osittain aikaisemmin mainituista tansseista jotka kehittyivät vaiheittain: Rumba, Rhythm and Blues, Rock and Roll, Disco, Heavy Metal, jne. Väite ettei afrikkalaista yhteyttä Rock-rytmeihin esiintyisi on harhaanjohtamista ja valehtelemista." [3]

Nykyaikaisen Rock-musiikin alkuperällä ei ollut ainoastaan juurensa demonisessa spiritismin ja Voodoon maailmassa vaan myös "hienoissa moraalisissa esimerkeissä" kuten Marilyn Manson, Janice Joplin, KISS (Knights in Satan's Service), Ozzy Osbourne/Black Sabbath, AC/DC (Anti Christ/Devil's Child), sekä muissa liian lukuisissa nimissä. Tämän lisäksi, Rock and Roll -kulttuuri synnytti laajalle levinnyttä huumeiden käytöä, toi itämaiset uskonnot länsimaiseen yhteiskuntaan sekä edisti seksuaalista vallankumousta. Rock and Roll -sukupolven huipentuma sai aikaan sosiaalisen myllerryksen 1960-luvun lopulla kun "Baby boomerit" heittivät pois vanhempiensa moraaliset standardit pyrkimyksessään luoda yhteiskunta joka perustuisi "tee oma asiasi" -suhteellisuuteen. Tämän "Uuden moraalisuuden" ja laajalle levinneen "elämän uusien realiteettien" omaksumisen tuloksena, Toisen maailmansodan sukupolven moraalinen rakenne hävivi täysin uuden vastakulttuurin tieltä. Tämän uuden kulttuurin keskus sijaitsi ylipoistojen kampuksilla kautta maan ja sitä johtivat radikaalit yliopistoryhmät kuten "Students for A Democratic Society" (SDS). Tästä poliittisesta ja sosiaalisesta ilmastosta syntyi armeija nuoria anarkisteja jotka tunnettiin hippeinä.


Tämä hippi-kulttuuri omaksui elämäntyylin joka edisti anti-kapitalismia, kommuunielämää, huumeiden käyttöä, pasifismia, idän uskontoja, radikaalia ympäristöaatetta ja kaikkea muuta joka nähtiin suorana konfliktina aikaisempien sukupolvien arvoja ja standardeja vastaan -- sillä nämä yksilöt näkivät itsensä vallankumouksellisina joilla oli "kutsu" muuttaa maailmaa. Tämä hippi-liike ei ollut alkuunkaan kristillinen, mutta eräs sirpale tässä liikkeessä alkoi nähdä Jeesuksen Kristuksen "ensimmäisena vallankumouksellisena". He näkivät inkarnoituneen Jumalan "partaisena kapinallisena jolla oli syy 2000 vuoden takaa". [4] Vaikka monet alkoivat tunnustaa uskoaan Jeesukseen Kristukseen, oli yksi suuri ongelma: he halusivat omistaa Vapahtajan tarjoaman ikuisen lahjan ilman henkilökohtaisen pyhityksen rippeitäkään. Lyhyesti; he halusivat jatkaa epäraamatullista elämäntapaansa samalla kun tunnustivat kristinuskoa. Nämä yksilöt tulivat tunnetuksi "Jeesus-friikkeinä" tai "Jeesus-ihmisinä". Näiden Jeesus-frikkien keskuudessa esiintyi ilmiöitä jotka huolestuttivat Raamattuun uskovia fundamentalisteja. Esimerkiksi, Seattlessa, "Jeesus-ihmisten armeija syntyi vastauksena evankelista Linda Meissnerin visioon 'teinien armeijasta marssimassa Kristukselle'". [5] Tämän kaltaiset tapahtumat toivat karismaattiset filosofiat sisään tähän liikkeeseen, ja ne ainoastaan toivat lisää hämäryyttä tähän teologisesti sekavaan tilanteeseen. Aikoinaan konservatiiviset pastorit alkoivat värvätä hippi-yhteyshenkilöitä ministeriöidensä henkilökuntaan, ja näillä yksilöillä oli dramaattiset vaikutukset heidän kirkkoihinsa. Billy Graham alkoi osallistua "Jeesus-ihmisten" kokouksiin antaen ohjeita nuorille ihmisille kuinka "päästä korkeuksiin ilman krapulaa" Jeesuksessa. [6] Muodostettiin ministeriöitä jotka käyttivät tätä uutta soluttautumisen filosofiaa (Chapter 3) ja mukauttivat ministeriönsä markkinoimaan itseään tälle tietylle väestöryhmälle.


Kaikkein dramaattisin kehitys jonka tämä "Jeesus-liike" synnytti oli synteettisen Rock-musiikin ja uskonnollisen lyriikan sekoittaminen, joka rynni karismaattisen liikkeen mukana valtavirran evankelisuuteen kunnes siitä tuli se mikä nyt tunnetaan termillä Nykyaikainen kristillinen musiikki (Contemporary Christian Music, CCM). Täten, tämä Jeesus-liikkeen musiikki joka alkoi kahvihuoneissa, uskonnollisissa yökerhoissa, kirkkoryhmissä kuten Son City (jota johti Bill Hybels, nykyisen Willow Creekin pastori) synnytti uskonnollisia Rock-yhtyeitä ja organisoituja uskonnollisia Rock-festivaaleja joista tuli uusi standardi pyhälle musiikille monille tuhansille Evankelisille. Suosittu tekosyy tämän uuden standardin puolustukseksi oli: "He taistelivat valtavirran Rock-musiikin negatiivista vaikutusta vastaan." [7] Tämä perustuu väärään olettamukseen että musiikki itsessään olisi moraalin ulkopuolella, kuten "Christian Rocker's Creed" julisti:

"Me pidämme näitä totuuksia itsestään selvinä, että kaikki musiikki on syntyjään samanarvoista -- että mikään instrumentti tai musiikkityyli ei ole itsessään pahaa -- että tämä musiikillisen ilmaisun monimuotoisuus joka virtaa esiin ihmisestä on vain todiste meidän Taivaallisen Isämme rajattomasta luomiskyvystä." [8]

"Kristilliset Rockaajat" jotka tekivät tämän uskontunnustuksen, heidän on täytynyt kävellä unissaan koko ikänsä tai sitten he ovat olleet epärehellisiä, sillä musiikki ei ole moraalin ulkopuolella. On olemassa "musiikkityylejä, kulttuurityylejä tai taidelajeja joissa on itsessään hyvyyttä -- hyvyyttä joka perustuu kauneuteen itseensä." [9] Toisaalta, on olemassa musiikkityylejä, kulttuurityylejä tai taidelajeja jotka ovat itsessään moraalittomia -- moraalittomuutta joka ei ainoastaan vetoa ja ylistä lihaa vaan saa aikaan ei-toivottua käyttäytymistä yksilössä. Esimerkiksi, Rap-musiikin tapauksessa, tämä tietty ilmaisulaji yhdistetään "poliisien murhaamiseen, naisten raiskaukseen ja viinan myymiseen". [10] Tosiasia on, että se ei ole ainoastaan lyriikka (=sanoitus) joka saa aikaan moraalittomuutta, vaan Rock-musiikissa on sisäinen moraalittomuus, ja se vetoaa ihmisen lihalliseen luontoon. Tri. Max Schoen kirjassaan "The Psychology of Music" sanoo: "...musiikin ei-neutraalisuus on niin päällekäyvää, että minua hämmästyttää kun joku vakavissaan väittää muuta." [11] Tri. Schoen teki tämän huomion 1940-luvulla -- kauan ennen Rock and Rollin syntyä. Richard M. Taylor lisäsi: "Me emme voi muuttaa tietynlaisten rytmien perusvaikutusta vain lisäämällä joitakin uskonnollisia tai puoli-uskonnollisia sanoja." [12] Frank Zappa sanoi Life-aikakauslehden haastattelussa 28.6.1968 näin: "Rock on seksiä. Suuri rytmi vastaa ruumiin rytmiä." [13] Raamattu, voimakkaana vastakohtanaan, käskee Filippin uskovia: "Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne." [Fil. 4:8-9] Sitten täytyy tehdä tärkeä kysymys: "Vahvistaako vai rikkooko kristillisen lyriikan kera esitetty Rock-musiikki Filippiläiskirjeen luvun 4 käskyjä?


Tri. Jack Wheaton, kirjan "Chrisis in Christian Music" tekijä sanoo, että on olemassa täydellinen luettelo vaaroista jotka syntyvät kun otetaan Rock-formaatti, lisätään siihen kristillinen lyriikka ja ajatellaan sitten että sinulla on uusi muoto pyhästä musiikista:

  • Ruumis vastaanottaa Rock-musiikin aistillisen viestin
  •  
  • Mieli käynnistää "lennä tai taistele" -syndrooman, jäljitellen aggressiivisuutta ja lisääntynyttä energiaa
  •  
  • Henki vastaanottaa vesitetyn, yksinkertaistetun viestin. [14]

Juuri näin on asia monissa nykyaikaisissa palveluksissa. Jumalanpalvelus käännetään ryhmä-kokemukseksi jossa musiikki fyysisesti ja emotionaalisesti korvaa todellisen palveluksen fyysisellä kokemuksella joka ehkäisee/jarruttaa ei ainoastaan "kristillisen lyriikan" viestiä vaan myös pastorin pitämää saarnaa laulu-palveluksen jälkeen. Kenties tämä ilmiö on se joka sai CCM-ikoni Michael W. Smithin välittämään tämän ajatuksen: "Minä inhoan sen sanomista tällä tavalla, mutta palvonta-kaverilla täytyy olla yhtä paljon vaikutusvaltaa kuin pastorilla." [15] Valitettavasti, Uuden paradigman kirkon tapauksessa, Herra Smithin lausunto on aivan oikea. Sillä kun "palvonta-johtaja" suorittaa esityksen johon sisältyy nykyaikaista Rock-musiikkia kristillisen sanoituksen kera, "basson jatkuva toisto voi saada aikaan lievän hypnoottisen tilan tehden kuulijan vähemmän tietoiseksi yksilöllisyydestään ja enemmän tietoiseksi ryhmähengestä... Kun tämä tapahtuu, väärää oppia voidaan helposti syöttää ilman että yleisö havaitsee tämän." [16]


On useita uusia asioita jotka sitten nousevat esiin tämän tilanteen myötä:

  • "palvonta-johtajan" toimenkuvaa ei edes mainita Raamatussa, ja täten tällaisen yksilön valtuuttaminen pastorin kontrollin yläpuolelle on räikeän epäraamatullista.
  •  
  • Tämä tuo taas esiin "ryhmä-ajattelun" jolla on okkultistiset juuret (Chapter 7). Jumala on tekemisissä yksilön kanssa, ja yksilöllisen identiteetin menettäminen jumalanpalveluksessa ei saa aikaan muuttumutta elämää (parannuksen tekoa) Pyhän Hengen kehoituksesta tämän yksilön elämässä.
  •  
  • Nykyaikainen kristillinen musiikki on kyllästetty väärällä opilla. Eräs tärkeä syy tähän on se tosiasia että kaikkein kuuluisimmat CCM-liikkeen keulakuvat ovat karismaattisia teologialtaan, ja heidän populaari-musiikkinsa kaikii karismaattisia ja dominionistisia teemoja.

Tästä kaikesta huolimatta, Rick Warren taas kerran julistaa pragmaattista filosofiaansa tällä elintärkeällä areenalla kertoessaan kirjassaan "The Purpose-Driven Church" seuraavaa:

"Minä hylkään ajatuksen että musiikkityylit voitaisiin tuomita hyväksi tai huonoksi musiikiksi... Sellainen musiikki josta sinä pidät määrittelee taustasi ja kulttuurisi." [17]

Tällä toisella lauseella saattaa olla jonkin verran totuusarvoa, mutta sillä ei ole loogista yhteyttä ensimmäiseen lauseeseen. Musiikkilajien suosiojärjestys saattaa hyvinkin määritellä henkilön taustan ja kulttuurin, mutta tämä fakta ei neutralisoi musiikin moraalisuutta tai moraalittomuutta. Esimerkiksi, kuten yllä mainitussa Voodoo-tapauksessa, on olemassa kokonaisia kulttuureita joita kontrolloi okkultismi ja noituus; ja tuloksena, tämän kulttuurin jäsenen suosima musiikkityyli on kaikella todennäköisyydellä myös demonien inspiroima. Näin voidaan sanoa myös Rock and Roll -kulttuurista.


Tämän lisäksi, Tri. Warrenin lausunto musiikkityylistä ja kulttuurista on hyvin ristiriitainen; sillä väittämällä että suosiojärjestys perustuu yksilön kulttuuriin, hän itse asiassa kumoaa kaikenlaisen absolutismin muodon. Sillä lausunto "Ei ole sellaista asiaa kuin hyvä tai paha musiikkilaji vaan ainoastaan kulttuurillinen suosiojärjestys" on yhtä hyvä ajatus kuin että minun kulttuurini "totuus" on yhtä oikea kuin "totuus" sinun kulttuurissasi; tai, että mikään yksittäinen "totuus" ei ole toista "totuutta" ylempänä. Viedäksemme tämän termonilogian takaisin musiikilliselle areenalle, tämä näkemys julistaa kaikkien musiikkilajien samanarvoisuutta, ja postmoderni suvaitsevaisuus määrää että kaikkia lajeja pitää ylistää. Täten Tri. Warren omaksuu kulttuurillisen relativismin ja postmodernin toleranssin (Chapter 6). Hän tekee tämän yksinkertaisesti puolustaakseen oletustaan että "musiikki kirkossa" pitäisi olla samaa tyyliä kuin mitä kohdemarkkinat kuuntelevat radiosta", ja hän tekee tämän säännön Uuden paradigman kirkkopelin osallistujille keinona saavuttaa tulos eli exponentiaalinen seurakunnan kasvu.


Rehellisesti sanottuna, kirjassaan "The Purpose-Driven Church", Rick Warren tekee myös hyviä huomioita (sekä paljon huonoja). Kuitenkaan, musiikista kertovassa luvussa näitä hyviä huomioita ei ole. Hän on niin "kirkon kasvu" -ideologian pauloissa että hän ilmeisesti menee miten pitkälle tahansa yrityksessään oikeuttaa mikä tahansa pragmaattinen filosofia joka johtaa exponentiaaliseen kasvuun. Hän toistuvasti väittää ilman perusteluja että musiikki on moraalin ulkopuolella. Tämän lisäksi, hän taas kerran loukkaa lukijoidensa järkeä petollisella tavallaan "vääntää Raamattua kieroon" tuhoten täysin Psalmin 96:1 asiayhteyden. Tämä Psalmi sanoo: "Veisatkaa Herralle uusi virsi..." Tri. Warren hyödyntää tätä raamatunkohtaa kritisoidakseen niitä seurakuntia joissa lauletaan "vanhoja lauluja". [18] Tämä "uusi virsi" tarkoittaa sydämen muutosta, ei nykyaikaisia lauluja joilla yritetään saada "kirkottomat" sisälle seurakuntiin viihtymään.


Tri. Warren ei ainoastaan omaksu väärää, epäloogisiin yhteyksiin perustuvaa ja eksyttävää, Raamattua kieroon vääntävää kulttuuri-relativismia, vaan hän ei myöskään millään lailla perustele mielipiteitään jotka koskevat kirkossa, Jumalan Sanan kanssa esitettävää musiikkia. Mikä sitten on tarkkaan ottaen hänen mielipiteidensä perusta? Vastaus on ilmiselvä -- se tosiasia että tämä kaava toimii! Taas kerran, pragmatismin käyttö himmentää Jumalan Sanan ohjeet ja opetukset. Tri. Warren toki myöntää: "...musiikki on ensisijainen arvojen välittäjä nuorelle sukupolvelle." [19] Tämä on lausunto jonka kanssa kirjoittaja on samaa mieltä, mutta jää silti kysymys: "Mitkä arvot?" Tarkoittaako Tri. Warren että kirkkojen pitäisi hyödyntää Alice Cooperin, Ozzy Osbournen tai AC/DC:n musiikkityyliä välittääkseen näiden yksilöiden arvoja nuorille kristityille? Tarkoittaako hän että seurakunnilla pitäisi olla metalli-rytmi kaikissa ylistyslauluissaan ja kuoroissaan välittääkseen aistillista, lihallista mielihyvää, vai pitäisikö välittää ainoastaan demonisesta Voodoosta johdettua musiikkia? Tietystikään hän ei tarkoita juuri näitä arvoja. Paremminkin, hän haluaa käyttää nykyaikaista musiikkia levittääkseen jumalallsisa arvoja jotta: "...Saatanalla ei olisi rajoittamatonta pääsyä kokonaiseen sukupolveen." [20]


Kuitenkin, perustuen tosiasioihin mieluummin kuin mielipiteisiin, hänen strategiansa saa aikaan juuri päinvastaisia tuloksia koko Uuden paradigman kirkon suhteen. Sillä perustuen faktaan että nykyaikaisella Rock-musiikilla on okkultistiset juuret, faktaan että sillä on fyysisiä ja emotionaalisia vaikutuksia, faktaan että nykyaikaisen Rock-musiikin ikoneilla on kyseenalaisia arvoja, ja faktaan että CCM on opillisesti virheellistä; kuinka kukaan voisi vapaaehtoisesti tuoda tällaista musiikkia kirkkoon? Eikö tämä ole samaa kuin että antaisi Luciferille avoimen kutsun liittyä joukkoon? Mitä tapahtui sille että "Saatanalla ei olisi rajoittamatonta pääsyä kokonaiseen sukupolveen"? Kuten entinen CCM-palvontajohtaja Dan Lucarni ytimekkäästi sanoi: "Kun me kutsumme Rock-musiikin kirkkoon, me kutsumme myös moraalittomuuden hengen johon tämä musiikki ilman epäilystä yhdistetään." [21]


Tämä johtaa myös keskusteluun palvonnan käsitteestä (mitä palvonta on). Nykyaikaisen jumalanpalveluksen cheerleaderit syyttävät "traditionalisteja" todellisen palvonnan ylenkatsomisesta ja panevat täten suuren painoarvon "palvonnalle ja ylistykselle". Ongelma on kuitenkin siinä että nykyaikainen käsitys palvonnasta on täysin kokemuksiin perustuva. Dan Lucarni julistaa taas: "Meidän palvontamme täytyy perustua totuuteen 'niin kuin se on kirjoitettu' eikä meidän kokemuksiimme, tunteisiimme, kuluttajan perustarpeisiin, tai ihmiskeskeiseen versioon totuudesta." [22] Kuten Raamattu sanoo: "Jumala on Henki; ja jotka Häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa." [Johannes 4:24] Nykyaikainen kokemuksiin perustuva palvonta on hylännyt Jumalan Sanan totuuden sekä tuonut maailman suoraan kirkon ulko-oven eteen. Tämä uusi palvonnan määritelmä on saanut aikaan kokouksen joka on enemmän varietee-shown kaltainen kuin nöyrää valmistautumista Jumalan Sanan saarnaamiseen. Vierailtuaan Saddleback-kirkossa, kirjoittaja tunsi että hän oli juuri osallistunut uskonnolliseen versioon Ed Sullivan Showsta. Tämä kiistakysymys nykyaikainen versus perinteinen jumalanpalvelus alkaa aivan asian ytimestä. Dan Lucarni määärittelee:

  • Palvonnan ensisijainen tarkoitus:
  • * Nykyaikainen -- koota ihmiset Jumalan läsnäoloon
    * Perinteinen -- valmistaa sydämet Jumalan Sanan saarnaamista varten

     
  • Palvonnan painotus:
  • * Nykyaikainen -- musiikki
    * Perinteinen -- saarnaaminen

     
  • Palvonnan ensisijainen motiivi:
  • * Nykyaikainen -- pitävätkö ihmiset siitä?
    * Perinteinen -- pitääkö Jumala siitä?

     
  • Palvonnan määritelmä:
  • * Nykyaikainen -- "minä todella palvoin Jumalaa tänään"
    * Perinteinen -- "Jumalan Sana teki minuun todella vaikutuksen tänään". [23]

Pyhän Jumalan todellinen palvominen vaatii yksilöä hengelliseen nöyrtymiseen äärettömän vanhurskaan Jumalan edessä. Raamatullinen palvonta johtaa asenteeseen ja ilmapiiriin joka korostaa Jumalan pyhyyttä sekä palvojan arvottomuutta. Hyvin pikainen analyysi Vanhasta Testamentista paljastaa että jokainen yksilö joka löysi itsensä Jumalan läheisyydestä kumartui maahan nöyryyden ja arvottomuuden tunteessa Hänen Pyhyytensä edessä. Näin tekivät jotkin hyvin hengelliset yksilöt -- Aabraham, Mooses, Joosua ja muut jotka lähestyivät Pyhää Jumalaa nöyryydessä. Heidän palvontansa ei huipentunut palvojan mainostamaan innostukseen, itsetuntoon tai hienon palvonta-session aikaansaamaan hurmokseen joka todella (muka) ihastutti Jumalaa. He kaikki poistuivat Jumalan läheisyydestä pelossa, vavistuksessa sekä voimakkaasti oman arvottomuutensa tuntien -- ei ainoastaan astua Hänen läheisyyteensä vaan myös Hänen valittuna palvelijanaan. Sitävastoin, Uuden paradigman palvonan aktiivinen osanottaja lähtee tuntien itsensä paremmaksi.


Toinen virhepäätelmä jonka seuraukset modernistien täytyy kohdata on ylenkatse Raamatullista konseptia kohtaan, että ihmiset eivät pelastu musiikin vaan pikemminkin saarnaamisen kautta. Raamattu ei sano että syntiset kääntyisivät musiikin aikaansaaman aistillisen, emotionaalisen manipuloinnin kautta, vaan Raamattu sanoo myötätuntoisesti: "...niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat..." [1 Kor. 1:21] Historiallisesti, on ollut tapauksia että ihmisiä tuli Kristuksen luokse suurten hymnien kuten "There is a Fountain Filled with Blood" kautta, mutta nämä hymnit kirjaimellisesti julistavat Jumalan Sanaa syntiselle. Toisaalta, CCM on opillisesti hyvin heikko. Tämä heikkous ei ole sattumaa, sillä CCM on kirjoitettu jotta se myisi, ei käännyttämään. CCM on kirjoitettu herättämään tunteita, ei välittämään syviä Jumalan asioita. Kuten on kerrottu useita kertoja, oppi jakaa koska totuus jakaa. Siksi, jotta CCM -laulu tai -albumi rikastuttaisi tuottajiaan, sen täytyy rikkoa sosiaaliset ja teologiset raja-aidat vedotakseen laajaan yleisöön. Sitävastoin, Raamattuun uskovat seurakunnat on haastettu vartioimaan, pysymään paikallaan ja levittämään fundamentalistisia Jumalan Sanan oppeja. CCM on pahaenteinen uhka Uuden Testamentin seurakunnan käskyjä kohtaan.

Johtopäätökset säännöstä 6:

  • Musiikki itsessään ei ole moraalin ulkopuolella.
  •  
  • Rock-musiikilla on juurensa demonisissa afrikkalaisissa uskonnoissa, ja monet on tuotu Läntiseen maailmaan itse Luciferin suoran vaikutusvallan avulla.
  •  
  • Uskonnolliset sanoitukset eivät puhdista Rock-musiikkia, vaan mieluumminkin, Rock-musiikin sisäinen moraalittomuus pilaa uskonnollisen lyriikan ja rajoittaa raamatullisen opetuksen vaikutusta seurauksena aistillisen musiikin fyysisistä vaikutuksista.
  •  
  • Nykyaikainen palvonta painottaa ryhmä-kokemusta kuten okkultistisissa uskonnoissa mieluummin kuin yksilön vastuuta Pyhän Jumalan edessä.
  •  
  • Se tosiseikka että CCM:ää hyödyntäen sisälle jumalanpalveluksiin saadaan vedettyä suurempia ihmisjoukkoja ei tarkoita sitä että Jumala siunaisi tämän musiikinlajin kautta.
  •  
  • "Suurten uskonhymnien" doktriiniset opetukset menevät hukkaan niiden osalta jotka hylkäävät nämä hymnit opillisesti heikomman CCM:n vuoksi.
  •  
  • Suuresta vaikutusvallasta huolimatta, musiikki ei ole evankelioinnin ensisijainen väline. Tämä tehtävä on annettu saarnaajalle.
  •  
  • Väite että musiikkityyli viittaa kulttuuriin tai taustaan johtaa relativismin filosofiaan ja postmoderniin suvaitsevaisuuteen.

Tarkoittaako tämä että mikään moderni kristillinen musiikki ei kelpaa kirkkoon? Varmasti ei. On olemassa valtava valikoima hiljattain sävellettyä kristillistä musiikkia joka ei perustu Rock abd Rolliin, ja joka on opillisesti moitteetonta.Hyvä tällainen esimerkki on Ron Hamiltonin säveltämä musiikki jonka julkaisija on Majesty Music, Greenville, SC.


[Jatkuu...]



Takaisin