Tulosperusteinen uskonto: tarkoituksella aikaansaatu luopumus

20. vuosisadan luopumus 1900-1965 (1/2)

Mac Dominick


19. vuosisadan ihmisillä, jotka muovailivat filosofiat joiden oli tarkoitus kyllästää valtavirran yhteiskunnan tulevaisuus, oli vain vähän yhteistä: Charles Darwinilla oli tutkinto teologiassa, Charles Lyall oli lakimies, Thomas Huxley oli opiskellut lääketiedettä, Jean-Baptiste Lamarckilla ja Herbert Spencerillä ei ollut virallista tutkintoa, ja Hegel sekä Marx olivat opiskelleet filosofiaa. Oli kuitenkin eräs asia jonka jokainen näistä ihmisistä jakoivat -- viha Jumalaa ja Raamatullista kristillisyyttä kohtaan. Jopa Wescott ja Hort kielsivät Raamatun virheettömyyden ja heidän oli määrä poistaa Textus Receptuksen käännös julkisuudesta. Nämä olivat ne miehet jotka rakensivat perustuksen hengellisille taisteluille joita käytiin koko 20. vuosisata -- vuosisata joka tulisi näkemään uskonnollisten organisaatioiden kääntymisen pois totuudesta, Israelin valtion nousun, lopun ajan profetioiden ottamisen puheenaiheeksi sekä Tulosperusteisen uskonnon petoksen.


1900-luvun maailma oli suunnattomasti muuttunut 1800-luvun alkuun verrattuna. Keksinnöt ja teollisen vallankumouksen massatuotanto yllyttivät nopeaan muutokseen läntisessä maailmassa argaariyhteiskunnasta kulutusyhteiskuntaan; ja Ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen myötä, maailman edistynyt mekanisaatio esittäytyi modernissa sodankäynnissä. Tämä "uljas uusi maailma" nousseena maailmansodan kauhuista filosofisten reaktioiden myötä, näyttäytyi eliitin yrityksenä perustaa maailmanhallitus Kansainliiton kautta. Ilman Yhdysvaltain tukea tämä järjestö epäonnistui, mutta globalismin siemenet oli menestyksekkäästi istutettu modernin ihmisen sielunelämään. Tämän lisäksi, ajatus Jumalan valtakunnasta maan päällä laajeni Brittiläisen imperiumin rajojen ulkopuolelle kaikkien kansakuntien oikeudenmukaiseksi liitoksi:

"'Tämä Kansainliitto', sanoi Canterburyn Arkkipiista Genevessä, 'saattaa mennä niin pitkälle että tekee Jumalan valtakunnasta todellisuutta meidän elinaikanamme'... 'Tällä Kansainliitolla', sanoo Tri. Jowett, on päämäränään 'tämän maailman muuttaminen Jumalan valtakunnaksi'." [1]

Tämän uuden "ryhmä-ajattelun" sydämessä, mielenlaatu oli hyvin rahoitettu okkultististen ja illuminististen järjestöjen toimesta kuten Teosofinen seura, Lucis Trust sekä Fabian Society joka lopulta syötti sosialismin konsepteja valtavirran ajatteluun. Vuonna 1925, Scopes Trial lisäsi darwinismin elementtejä julkiseen tietoisuuteen, ja "lajien eloonjäämisen" käsite kasvoi sosiaali-darwinismin nimikkeen alla. Nämä filosofiat, sekoitettuna ihmismassojen arvoihin ja asenteisiin, vähensivät yksilön tärkeyttä ja tekivät ryhmästä hyveen. Raamatullisesti, tämä lyö vasten kasvoja Uutta Testamenttia, Jumalan yksilöä kohtaan tuntemaa rakkautta ja huolenpitoa, ja lopulta yksilön pelastumista. Samaan aikaan, ryhmä-ajattelu -mielenlaatu edistää vääriä "ihmiskunnan veljeyden" käsitteitä, kirkollista yhteyttä, poliittista globalismia sekä yksilön uhraamista jotta varmistettaisiin "lajien eloonjääminen" -- jopa siinä määrin että syyllistytään kansanmurhaan eliminoidessa "heikkolahjaisia" sekä ala-arvoisia yhteiskunnan elementtejä jotka saattavat lopulta osoittautua uhaksi koko lajille.

Modernismi versus fundamentalismi

Kun nämä filosofiat alkoivat soluttautua valtavirran kristillisyyteen, tämä modernismi joka syntyi Saksassa melkein kaksi vuosisataa aikaisemmin alkoi vaikuttaa valtavirran uskonsuuntiin Yhdysvalloissa parantumattoman syövän tavoin. 1800-luvulla syntyneet harhaopit, jotka pilkkasivat Jumalan Sanan funda,entalistisia oppeja, huipentuivat 1900-luvun modernismissa:

  • Raamattu on tulosta ihmisen evoluutioprosessista

  • Hylätään ihmeet

  • Ei arvoa Raamatun historiallisilla tapahtumilla

  • Monet Vanhan Testamentin tapahtumat ovat vain myyttejä

  • Ei neitseestä syntymistä, kielletään Kristuksen jumaluus, ei ruumiin ylösnousemusta

  • Evankeliumien kertomukset eivät ole tosia

  • Ei tarkkaa näkemystä millainen Jeesus todella oli

  • Historiallis-kriittinen lähestyminen Raamatun tulkintaan.

Ei tarvitse olla teologian maisteri voidakseen nähdä yhteuden tämän Jumalan Sanan pilaamisen ja 1800-luvulla alkaneen filosofisen jumalanpilkan välillä. Hegelin, Darwinin, Marxin, Wescottin ja Hortin käsi voidaan nähdä selkeästi tässä julmassa pilkassa Kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan. 1900-luvulle mentäessä, näiden ihmisten filosofiat olivat levinneet kulovalkean lailla läpi kirkkojen Yhdysvalloissa, lietsoen kiivasta ristiriitaa uskontokuntien sisällä. Siinä kun useimmat fundamentalistit valitsivat käydä näitä taisteluita heidän oman uskontokuntansa sisällä vuoteen 1930 asti, separatistiryhmät jokaisesta uskontokunnasta nousivat esiin kun jokaisen uskontokunnan hierarkiat kaatuivat huonosti aseteltujen dominopalikoiden tavoin liberaalien uskottomiin kääsiin. Tilanne huononi siihen pisteeseen saakka että jotkin uskontokunnat kieltäytyivät edes antamasta virallisia opillisia lausuntoja jotka voisivat tehdä heidän omien kerettiläistensä olon epämukavaksi.


Se tapahtui tässä ilmastossa jossa termi "fundamentalisti" syntyi. Vaikka tämä termi sai alkunsa vuonna 1920, Maailman fundamentalistien kongressi määritteli sen vuonna 1976 avoimesti seuraavaan tapaan:


"Fundamentalisti on uudestisyntynyt uskova Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa joka:

  1. Säilyttää arkisen kuuliaisuuden virheettömälle ja verbaalisesti inspiroidulle Raamatulle;

  2. Uskoo että mitä Raamattu sanoo on niin;

  3. Tuomitsee kaikki asiat Raamatuin mukaan ja on ainoastaan Raamatun tuomitsema;

  4. Vakuuttaa oikeiksi historiallisen kristillisen uskon perus-totuudet:
    A. Kolminaisuuden opin

    B. Lihaksi tulemisen, neitseestä syntymisen, sijaisuhrin, ruumiin ylösnousemuksen, Taivaaseen astumisen, sekä Herran Jeesuksen Kristuksen toisen tulemisen

    C. Uuden syntymän Pyhän Hengen uudistumisen kautta

    D. Pyhien ylösnousemuksen iankaikkiseen elämään

    E. Jumalattomien ylösnousemuksen viimeiseen tuomioon ja iankaikkiseen kuolemaan

    F. Pyhien yhteys jotka ovat Kristuksen ruumis;
  5. Harjoittaa uskollisuutta tätä uskoa kohtaan, ja ponnistelee saarnatakseen sitä jokaiselle luodulle;

  6. Paljastaa ja erottautuu kaikesta kirkollisesta uskon kieltämisestä, kompromisseista virheiden kanssa ja totuudesta luopumisesta.

Tämän vuoksi, fundamentalismi on militanttia ortodoksisuutta jolla on sieluja voittava into. Vaikka fundamentalistit saattavat olla eri mieltä joistakin Raamatun tulkinnoista, heillä on yhteinen päämäärä puolustaa uskoa sekä saarnata Evankeliumia, ilman kompromisseja tai erimielisyyksiä.


Jollei ihminen pidä ja puolusta uskollisuutta Raamattuun, ja jollei hän ole huolissaan kadotettujen pelastumisesta, hän ei ole todellinen fundamentalisti." [3]


Tässä samaisessa kongressissa, Tri. Bob Jones Jr. niin kaunopuheisesti lisäsi:

"Tämä sana kantaa mukanaan aseiden kalahdukset ja taisteluhuudon äänen. Se puhuu aalloista jotka lyövät vasten kiviä jotka nousevat veden yläpuolelle -- kivi joka pysyy vakaana keskellä myrskyä. Fundamentalisti on ihminen joka nostaa aseet armon asevarastosta ja menee eteenpäin vahvana Herrassa sekä Hänen voimassaan taistellakseen uskon puolesta." [4]

Tällaiset Jumalan ihmiset seisoivat raivoavaa modernismin myrskyä vastaan omien uskontokuntiensa sisällä noin vuoteen 1930 asti. Tämä oli seurausta tosiasiasta että valtavirran protestanttiset uskontokunnat olivat kaikki alunperin perustautuneet kaikkien fundamentalistien pitämiin oppeihin, ja heidän viralliset uskontunnustuksensa ja lausuntonsa vahvistivat näiden organisaatioiden perus-teologiset lähtökohdat. Vaikka näiden organisaatioiden sisällä oli kasvava määrä liberaaleja, useimmat jotka puolustivat totuutta kiihkeästi uskoivat että Jumala antaisi heille voiton; ja että tämä uskontokunta pelastuisi modernistien hävitykseltä. Tosin, "konservatiiviset pastorit ja maallikot eivät ymmärtäneet kuinka laajalle modernismi oli tunkeutunut heidän seminaareissaan ja toimipisteissään." [5]


1920-luvulla, hyvin rahoitetut liberaalit kuten Harry Emerson Fodsdick meni loukkaamaan fundamentalisteja. Fodsdick, jota rahoitti John D. Rockefeller, ampui täyslaidallisen 21.5.1922 saarnallaan "Pitäisikö fundamentalistien voittaa?". Tässä saarnassa vakuutettiin että opit kuten "neitseestä syntyminen", "Raamatun virheettömyys" ja "toinen tuleminen" olivat epäolennaisuuksia jotka hän hylkäsi. [6] Tämä saarna myös tarjosi huomautuksen että liberaalien suvaitsevaisuus niitä kohtaan jotka seisoivat ortodoksisuudessa oli käymässä ohueksi, ja että uskontunnustukset ja opilliset lausunnot jotka liberaalit olivat yksinkertaisesti hylänneet vuosikymmeniä sitten tulivat avoimen kritiikin kohteiksi. Näiden hyökkäysten huipentuma alkoi juuri sieltä missä Lucifer iski 19. vuosisadalla -- Raamatun virheettömyydestä. Vuonna 1924, Auburnissa, New Yorkissa, 149 presbyteeri-pastorin ryhmä antoi "Auburnin julistuksen". Rauhantekijöiden kaavun alla, joka yksinkertaisesti toivoi lopettavansa erimielisyydet tämän uskontokunnan sisällä, tämä ryhmä avoimesti kielsi Raamatun virheettömyyden. Tästä "virheettömyyden opista", joka oli ollut teologinen sillanpääasema 19. vuosisadan älymystön hyökkäyksissä, tuli uusien rajujen hyökkäysten kohde kaikkien uskonsuuntien julkisissa valtakunnissa. Totuus oli se, että Lucifer ja hänen liberaalit seuralaisensa ymmärsivät täysin että jos ryhmä kielsi Jumalan Sanan virheettömyyden, myös muut olennaiset opit olisivat pian mennyttä. Sillä sitten kun Raamatun erehtymättömyys kyseenalaistetaan, alaspäin vievästä spiraalista kohti täydellistä luopumusta tulisi irti päässyt tavarajuna jota ei voitaisi suistaa raiteiltaan. Liberaali "Christien Century" -aikakauslehti teki yhteenvedon 1920-luvun ilmastosta lausuessaan:

"Kaksi maailmaa on tärmännyt... Fundamentalistien Jumala on eräs Jumala ma modernistien Jumala on toinen Jumala. Näiden kahden maailman yhteensopimattomuus on jättänyt väliin kahdenkeskisen suvaitsevaisuuden vaiheen." [8]

Lopulta, ymmärtäen että luopumuksesta ei olisi paluuta, fundamentalistit seurasivat Spurgeonin esimerkkiä erottautua ei ainoastaan niistä jotka kielsivät uskon fundamentit vaan myös niistä jotka olivat tekemisissä heidän kanssaan. A. W. Tozer antoi esimerkin tästä periaatteesta kun hän julisti: "Olen saarnannut itseni ulos melkein jokaisesta saarnastuolista Pohjois-Amerikassa." [9]


Tässä vaiheessa pitäisi ottaa huomioon että Spurgeon ja Tozer (mainitsematta Schofieldiä, Gordonia, Ironsidea, JOnesia, McInrireä jne.) eivät ole suosittuja monissa evankelisissa kirkoissa tänään. Heitä ei ainoastaan pidetä liian eriseuralaisina; he eivät myöskään saarnanneet jatkuvasti ihmissuhteista, rahasta, lasten kaitsemisesta jne. viihdyttääkseen modernia ihmisjoukkoa jotta saataisiin kerätyksi mahdollisimman paljon rahaa. Edelleen, aivan niinkuin uuden radikaalin keskustan, "kolmannen tien" poliittiset näkemykset ovat saaneet ne joita pidetään "poliittisesti väärässä olevina" tuotteliaan pilkan kohteeksi, tämä "suurempi evankelinen yhteisö" on antanut tämän päivän fundamentalisteille "uskonnollisesti väärässä olevien" leiman. Vaikka eräät jotka häpeällisesti pukeutuvat fundamentalistiseen kaapuun ansaitsevatkin tulla leimatuiksi inhottavien asenteidensa vuoksi, tämä "uskonnollisesti väärässä olevien" leima on varattu noille jotka, puolustaessaan uskoa (ja Raamattua) levittävät sellaisia asioita kuten "kriittinen henki" muita kuuluisia kristittyjä vastaan kuten Max Lucado, Paul Crouch, Chuck Colson, Pat Robertson, Bill McCartney, Jack Van Impe, Billy Graham tai Paavi Johannes Paavali II. Raamatullisen fundamentalistin puolustukseksi, hänen asenteensa pitäisi o9lla niinkuin Jumalan Sana kehoittaa:

"Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä. Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheille vilpittömien sydämet." [Room. 16:17-18]

1930-luku toi enemmän suuria muutoksia läntisessä maailmassa elävien ihmisten keskelle. Suuret pulavuodet saivat monet hylkäämään modernistien sadun että ihminen on oman kohtalonsa herra pakotti yksilöt omahyväisyyden asenteesta yksinkertaisen eloonjäämisen asenteeseen. Tämä äkkinäinen sukellus eloonjäämis-moodiin lähensi perheitä ja pakotti monet arvioimaan uudelleen tärkeysjärjestyksensä. Lisäksi, sodan puhkeaminen Euroopassa murskasi ajatuksen että Ensimmäinen maailmansota oli se joka lopettaisi kaikki sodat; tämä sammutti myös teorian että Kansainliitto olisi askel kohti "Jumalan valtakunnan" toteuttamista. Toinen maailmansota sai myös monet arvioimaan uudelleen jälki-milleanismin eskatologiaa joka opetti että ihmiskunta oli tasaisesti etenemässä sitä hetkeä kohti jolloin Jumalan valtakunta ilmestyisi maan päällä. Kaikki nämä tekijät syöttivät polttoainetta Pre-millenialistisen separatistisen fundamentalismin tuleen. Tämän ja muiden tekijöiden seurauksena, separatistit fundamentalistien leirissä ottivat suuria harppauksia 1930- ja 1940-luvuilla järjestämällä Raamattu-konferensseja, perustamalla Raamattu-opistoja, radio-ministeriöitä sekä perustamalla laajapohjaisia fundamentalistisia organisaatioita kuten "American Council of Christian Churches" ja "National Association of Evangelicals". Fundamentalistiset johtajat kuten Vharles Woodbridge, Carl McIntire, John R. Rice, Bob Jones, Charles Fuller, M. R. DeHaan, Harry Ironside, R. G. Lee ja monet muut kantoivat soihtua äkkiä eläväksi käyneelle separatistiselle liikkeelle.

Uusi evankelisuus

Juuri kun fundamentalismi näytti saavuttavan jalansijaa, uusi liike tämän sisällä kylvi siemeniä jotka johtaisivat lopulta sen tappioon. Tämä ryhmä yksilöitä kutsui itseään "uusiksi evankelisiksi". Harold J. Ockenga, Fullerin teologisen seminaarin ensimmäinen presidentti, otti käyttöön termin "Uusi evankelisuus" vuonna 1947. Hän väitti että avaintermi viedä evankeliumia eteenpäin ei ole enää Raamatullinen eristäytyminen vaan soluttautuminen luopiokirkkoihin. Hän otti tehtäväkseen selvittää eroavaisuudet fundamentalismin ja Uuden evankelisuuden välillä:

  1. Uudet evankeliset ottivat esille sosiaaliset kysymykset joita fundamentalistit välttivät. Uudet evankeliset sisällyttivät pelastukseen "sosiaalisen filosofian".

  2. Uudet evankeliset eivät "syventyisi persoonallisuuksiin jotka omaksuvat virheitä".

  3. Kristittyjen ei pitäisi olla "epäselviä suhteessa tieteellisiin kysymyksiin kuten luomiseen, ihmislajin ikään, vedenpaisumukseen sekä muihin raamatullisiin keskustelunaiheisiin".

  4. Intellektuaalisiin kysymyksiin pitäisi modernin opin valossa ja pitäisi olla vapautta vähäisemmillä alueilla. [10]

Tämän lisäksi, Ockenga erityisesti suunnitteli ja mainosti neljää tahoa/järjestöä edistämään Uutta evankelisuutta:

  • National Association of Evangelicals

  • Fullerin teologinen seminaari

  • Christianity Today -lehti

  • Ekumeeninenn evankelisuus jota johti Billy Graham Ministry. [10]

Vaikka Fullerin seminaarin rooli muuttui yhä tärkeämmäksi myöhemmin käytävässä keskustelussa Tulosperusteisesta uskonnosta, Fullerista ei tullut ainoastaan Uuden evankelisuuden koulutuskeskus, vaan lisäksi ensisijainen lähde joka iskosti Tulosperusteisen uskonnon periaatteet aivan alusta lähtien. Tämä Fullerin seminaarin aikainen suunta oli hyvin seikkaperäinen:

"Fullerin varhaiset johtajat hylkäsivät tietoisesti vanhanaikaisen fundamentalismin negatiiviset lähtökphdat. Fundamentalismia hallitsi militanttisuus -- halu olla tekemisissä kielteisten asioiden kanssa, sekä eristäytyneisyys, ja se oli tämä joka sai aikaan Uuden evankelisen liikkeen." [12]

Fullerin seminaarin presidenttinä, Ockenga teki myös tavoitteensa hyvin selviksi:

"Me tahdomme että meidän nuoret miehemme olisivat niin koulutettuja, että kun he tulevat uskontokunnasta, he menevät takaisin uskontokuntaansa riittävän hyvin valmistautuneina saarnaamaan Evankeliumia ja puolustamaan uskoa sekä menemään eteenpäin Jumalan töissä." [13]

Yhdellä pyyhkäisyllä, tämä lausunto joka tarjosi evankelisen ekumenian ytimen, lausui ytimekkäästi soluttautumisen strategian eristäytymisen sijaan, ja paljasti asenteen josta kiinni pitäminen on alistumista evankelisuudelle. Kaikki nämä kohdat ovat suorassa konfliktissa Jumalan Sanan kanssa.

  1. Raamattu vaatii eristäytymistä -- ei sekoittautumista.

  2. Raamattu on myös hyvin selkeä että kristityillä ei saisi olla suvaitsevaisuutta vääriä opettajia tai vääriä oppeja kohtaan.

  3. Toisin kuin Tulosperusteinen uskonto, Raamattu ei opeta että tarkoitus pyhittää keinot.

Vastoin Fullerin menetelmiä, Francis Schaeffer lausui: "Evankelisuus joka ei johda opin puhtauteen on aivan yhtä väärä ja epätäydellinen kuin oikeaoppisuus joka ei johda saarnaamiseen ja huoleen kadotettuja kohtaan." [14]


[Jatkuu...]



Takaisin