Tulosperusteinen uskonto: tarkoituksella aikaansaatu luopumus

Osa 1: Todellinen seurakunta

Mac Dominick


Kirjassaan raamatunmukainen eristäytyneisyys, Tri. Ernest Pickering esittää kysymyksen: "Mikä on todellinen seurakunta?"

EHDOTUS: Todellinen seurakunta on niiden kokoontuminen jotka jakavat yhteisen kokemuksen uskossa Jeesukseen Kristukseen.


Kuka on Jeesus Kristus? Tarkoitatko sinä modernistien inhimillistä Jeesusta Kristusta vai jumaluuden Toista Persoonaa? Tarkoitatko sinä muslimien, gnostilaisten, uusiaikalaisten vai uus-ortodoksien Jeesusta Kristusta? Tarkoitatko sinä tätä Kristusta vai jotain muuta Kristusta?


Mitä sinä tarkoitat termillä "jaettu kokemus"? Riippuuko tämä kokemus osallistumisesta sakramentteihin, kasteeseen tai muihin uskonnollisiin rituaaleihin? Riippuuko tämä kokemus osallistumisesta hyväntekeväisyyden tai itsensä kieltämisen harjoittamiseen? Sinä väität omaavasi "uudesti syntymisen" kokemuksen. Mitä sinä tarkoitat termillä "syntyä uudesti"?


Missä määrin kiinteä oppi on välttämätön todelliselle seurakunnalle? Tai milloin seurakunta lakkaa olemasta todellinen seurakunta? [1]


Tämän kysymysketjun olennaisin asia perustuu siihen faktaan että Lucifer on julistanut eksytys-sodan seurakuntaa vastaan. Heti kun varhainen Kirkko oli perustettu, kabbalistiset, gnostilaiset ja pakanalliset vaikutteet hyökkäsivät sitä vastaan. Väärät opettajat pilasivat Kirkon elintärkeät opit; tämä johti useisiin harhaoppisiin filosofioihin joita omaksuivat jopa monet sellaiset joita kutsutaan "kirkko-isiksi". Tämän saatanallisen salaliiton tuloksena varoituksia vääristä opettajista on kaikkialla Uuden Testamentin epistoloissa. Eräs tällainen varoitus on Toisessa Pietarin kirjeessä:


"Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon." [2]

Luciferin strategia ei ole muuttunut Pietarin ajoista. Termit olivat kristillisiä, mutta määritelmä tai käytäntö oli gnostilaista tai pakanallista. Tämä kristillisyyden ja okkultismin synkretismi huipentui monien pseudo-kristillisten ryhmien, kulttien ja lahkojen esiinmarssissa. Kaikkein huomattavin näistä ryhmistä oli Roomalaiskatolisen Kirkon ja Paaviuden nousu. Vastoin yleistä uskomusta, Paavit eivät ole Apostoli Pietarin seuraajia, ei ole historiallista näyttöä siitä että Pietari edes olisi mennyt Roomaan. Sitävastoin, Paavit ovat Keisari Konstantinuksen jälkeläisiä. Se oli Konstantinus joka ensimmäisenä virallisti Kristinuskon toiveenaan yhdistää pirstaloitunut Rooman imperiumi. Sitten hän siirsi imperiuminsa pääkaupungin Konstantinopoliin vuonna 330, jättäen lännen Rooman piispan vastuulle. [3] Hän kuitenkin jatkoi Sol:in, auringonjumalan palvomista. Vaikka Konstantinus pysyi pakanana lopun elämäänsä, hänellä oli vaikutusvaltaa siinä laitoksessa josta oli tullut tämän imperiumin "valtionkirkko". Kahta keisaria myöhemmin, Theodosius Suuri teki Kristinuskosta imperiumin virallisen uskonnon ja jumalanpalveluksiin osallistuminen tuli pakolliseksi. [4] Tässä vaiheessa, pakanalliset temppelit muutettiin kirkoiksi, Jupiterin patsaista tuli Pietarin patsaita, Isiksen ja Venuksen kuvista tuli "siunatun neitsyen" kuvia, ja tämä pakanuuden ja kristinuskon sekoitus johti lukuisiin epäraamatullisiin oppeihin ja traditioihin Rooman Kirkossa. Justinius I (527-565), Itä-Rooman suurin hallitsija, sääti kaikki teologiset seikat julistamalla Rooman piispan "kaikkien pyhien seurakuntien päälliköksi", asettaen näin perustuksen Paavin ylivallalle. [5] Paavit sekaantuivat kansainväliseen poliittiseen vehkeilyyn jo vuonna 678 Merovingialaisen kuninkaan Dagobert II:n salamurhan myötä. Kirkko järjesti näin lopun Merovingialaiselle dynastialle epäonnistuneessa yrityksessään varmistaa Paaville "Jerusalemin kuninkuus". [6] Paavin valta nousi suuresti vuonna 750 niinkutsutun Konstantinuksen julistuksen "löytymisen" myötä; tämä dokumemtti todettiin myöhemmin väärennökseksi. Tämä niinsanottu vuoden 312 dokumentti antoi Rooman piispalle keisarin hallinnolliset symbolit, kuninkaalliset arvomerkit ja kruununkalleudet joista tuli Kirkon omaisuutta. Se julisti Rooman piispan "Kristuksen sijaiseksi" ja antoi hänelle keisarin statuksen. [8] Tämä dokumentti kädessään, Kirkko antoi itselleen oikeuden nostaa ja panna viralta kuninkaallisia, ja Paavista tuli ylin välittäjä Jumalan ja kuninkaiden välille. [9]


Keisareiden vaikutus Kirkkoon johti nopeasti syvenevään luopumukseen. Muutamassa vuosisadassa, "Kristinuskosta oli kehittynyt täysin erilainen sen alkuun sekä Jeesuksen Kristuksen ja Hänen apostoliensa opetukseen verrattuna. Siitä tuli hienostunut pakanallinen filosofia jota sävytti opetus olomuotoaan muuttavasta Kaikkivaltiaasta Jumalasta". [10] Tästä hengellisestä laittomuudesta tuli alaspäin johtava spiraali Roomalaiskatolisen Kirkon moraalisessa hierarkiassa. Täydellinen valta alkoi korruptoida täydellisesti, ja niistä jotka vastustivat Kirkon opetuksia tuli sen vihan kohteita. Toisinajattelijoiden vainosta tuli sääntö, ja Kirkko alkoi vangita "kerettiläisiä" ja takavarikoida heidän omaisuuttaan. Vuonna 1203, Paavi Innocentius III antoi määräyksen inkvisitiosta tuhota harhaoppisuus etelä-Ranskassa ja Italiassa. [11] Tämä Innocentius III antoi määräyksen teurastaa 60.000 albegensialaista. [12] Toisiin dokumentoituihin tapauksiin sisältyy "pärttylinyön verilöyly" jossa 70.000 ranskalaista hugenottia teurastettiin yhden vuorokauden aikana, [13] ja Paavi Martinius V (1417-1431) määräsi Puolan kuninkaan tuhoamaan Hussilaiset. [14] Inkvisitio kesti vuoteen 1870 asti, 80 paavin ajan jotka eivät katuneet eivätkä nähneet mitään väärää miljoonien viattomien uhrien kiduttamisessa ja surmaamisessa.


Rooman Kirkko oli lakannut olemasta todellinen seurakunta. Valtiosta tuli tätä organisaatiota ohjaava voima, ja pakanallisten ja kristillisten uskomusten synteesi kumosi kiinteän opin. Tuloksena oli kokonaisuus jolle todellinen lunastettu Jumalan lapsi ei voisi vakuuttaa uskollisuuttaan. Itse asiassa, monet kristityt ja itsenäiset seurakunnat kieltäytyivät liittymästä tähän kirkko/valtio -järjestelmään. Nämä olivat niitä jotka tulivat tunnetuiksi anabaptisteina (uudelleenkastajat) jotka säilyttivät raamatullisen opin kasteesta pelastuksen jälkeen, hylkäsivät lapsikasteen, avioliiton valtion kanssa, keskitetyn uskonnollisen hallinnon sekä kaikenlaisen paikallisseurakunnan yläpuolisen kirkollisen hierarkian. Nämä jotka seisoivat ja kuolivat Jumalan Sanan fundamentalististen doktriinien puolesta olivat näitä todellisia kristittyjä, ja heidän kirkkonsa olivat todellisia seurakuntia.


Rooman Kirkko on vain yksi monista esimerkeistä organisaatioista jotka omaksuivat nimen "kirkko" vaikka niillä on vain vähän tai ei ollenkaan yhtäläisyyksiä termin raamatullisen määritelmän kanssa. Kuitenkin, täytyy ymmärtää että jokaisen uskonnollisen organisaation joka väittää olevansa kirkko täytyy täyttää seuraavat kriteerit:

  1. Todellisella kirkolla on ainoastaan Jeesus Kristus päänä ja lain antajana.
  2.  
  3. Todellinen kirkko saa hyväksyä jäsenikseen ainoastaan ne jotka tunnustavat pelastavan uskon Jeesukseen Kristukseen. Sinä hetkenä jolloin organisaatio hyväksyy jäsenekseen yksilön joka kieltää uskon Jeesukseen Kristukseen, tämä organisaatio lakkaa olemasta kirkko.
  4.  
  5. Todellisen kirkon, uskontunnustuksensa kautta, täytyy pitää kiinni fundamentalistisista doktriineista niinkuin Jumalan Sana opettaa. Näihin oppeihin sisältyy Raamatun virheettömyys, Jeesuksen Kristuksen lihaksi tuleminen, Jeesuksen kristuksen jumaluus, Jeesuksen Kristuksen sijaisuhri, Jeesuksen Kristuksen ruumiin ylösnousemus, uskolla vanhurskauttaminen sekä lupaus ikuisesta elämästä heille uskossa.
  6.  
  7. Todellista kirkkoa täytyy hallinnoida Raamatussa annettujen ohjeiden mukaan.

Kyllä, todellinen seurakunta on niiden kokoontuminen jotka jakavat yhteisen kokemuksen uskossa Jeesukseen Kristukseen. Kuitenkin, täytyy selittää tarkemmin että tämä kokemus on seurausta ensisijassa Jumalan armon työstä joka toteutuu yksilön katumuksessa uskon kautta Jeesuksen Kristuksen vuodatettuun vereen joka on annettu syntien anteeksi saamiseksi. Tämän lisäksi, täytyy lisätä että tämä Jumalan työ ei ole riippuvainen kirkon jäsenyydestä, uskonnollisiin sakramentteihin osallistumisesta, osallistumisesta uskonnollisiin aktiviteetteihin, uhraamisesta tai muista hyvistä töistä. Raamattu edelleen käskee näitä "uudestisyntyneitä" yksilöitä pitämään kiinni Jumalan Sanan opetuksista (mukaanlukien ne jotka koskevat Jeesuksen Kristuksen persoonaa), ja olemaan hyväksymättä jäsenikseen niitä joiden vakaumus on vastoin näitä oppeja. Kuitenkin, Lucifer on taitava eksyttäjä, ja väärät opettajat jotka petollisesti näytävät aidoilta kristityiltä, soluttautuvat ja korruptoivat todellisen kirkon. Tämä johtaa usein paikallisten seurakuntien ja kirkollisten organisaatioiden lopulliseen luopumukseen. Kuvaus luopumuksesta annetaan Ensimmäisessä Timoteuskirjeessä:

"Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja..." [1 Tim. 4:1]

Kristityt eivät voi sanoa etteikö heitä olisi varoitettu. Mitä kristittyjen pitäisi tehdä kun he joutuvat vastakkain väärien opettajien kanssa jotka soluttautuvat seurakuntiin? Tämän lisäksi, mitä kristittyjen pitäisi tehdä kun väärät opettajat ovat johtaneet harhaan tai eksyttäneet heidän johtajansa tai muut jäsenet?


Luciferin hyökkäys todellista seurakuntaa vastaan alkuajoista lähtien on sisältänyt kaksi erillistä strategiaa. Ensimmäinen on ajatus että niiden jotka seisovat totuudessa pitäisi säilyttää kirkollinen ruumis ja yrittää uudistaa tätä ruumista paljastamalla virheet kirkon sisällä. Tämä oli juuri sitä mitä protestanttinen reformaatio yritti saada aikaan. Heidän halunsa oli uudistaa Roomalaiskatolinen kirkko. He eivät valinneet erota Roomasta vaan Rooma erotti heidät. Toinen strategia perustuu raamatulliseen erottautumisen oppiin. Kun kirkko-ruumis luopuu raamatullisesta opetuksesta, ne jotka seisovat totuudessa, valitsevat noudattaa Raamattua ja erottautua ruumiista mieluummin kuin yrittävät uudistaa tätä organisaatiota. Tämä kaava voidaan nähdä kautta koko järjestäytyneen kirkon historian. On ollut niitä jotka ovat yrittäneet uudistaa ja niitä jotka ovat erottautuneet. Raamattu on hyvin selkeä siinä että niitä jotka poikkeavat pois uskosta tulisi lähestyä ja saada heidät kohtaamaan virheensä, mutta Raamattu on myös hyvin selkeä että tulee vaihe jolloin niiden jotka seisovat totuudessa tulisi erottautua:

"Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä." [Room. 16:17]


"Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?" [2 Kor. 6:14-16]


"Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä me käskemme teitä, veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka vaeltaa kurittomasti eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette meiltä saaneet." [2 Tess. 3:6]

Charles Spurgeon sanoo:

"Toveruus tietoisen ja merkittävän virheen kanssa on osanottamista syntiin. Niin pian kuin minä näin, tai ajattelin nähneeni että virhe on hyvin juurtunut, en epäröinyt vaan lähdin ruumiista kerralla. Siitä lähtien minun neuvoni on ollut: 'Lähtekää pois heidän keskuudestaan.' Minä tunsin että mikään protesti ei olisi samanarvoinen kuin selvä erottautuminen tunnetusta pahasta. Vaikka meidän eromme niistä jotka erottavat itsensä Jumalan totuudesta saattaakin maksaa, tämä ei ole yksin meidän vapautemme vaan myös meidän velvollisuutemme." [15]

Kamppailu todellisen seurakunnan ylläpitämiseksi on ollut ja tulee olemaan elintärkeä asia kaikille todellisille kristityille. Sen jälkeen kun keskustelu Tulosperusteisesta uskonnosta on aloitettu, tämän raamatullisen erottautumisen teeman täytyy kaikua läpi koko analyysin, sillä sitten kun tämän Tulosperusteisen uskonnon luopumuksen havaitaan pesiytyneen kirkolliseen ruumiiseen, ainoa oikea suunta niillä jotka pysyvät uskollisena Jumalan Sanalle on erottautuminen tällaisesta ruumiista. Tämä erottautumisprosessi saattaa olla vaikea koska monet Tulosperusteiseen uskontoon kietoutuneet kirkot edelleen julistavat Evankeliumia ja niillä on monia raamatullisia ominaisuuksia. Kuitenkin, nykyaikaisten kristittyjen täytyy seisoa Spurgeonin rinnalla kun hän sanoi: "Minä olen laikannut itseni irti niistä jotka poikkeavat uskosta ja jopa niistä jotka ovat tekemisissä heidän kanssaan."


Lähteet:


1. Pickering, Ernest. Biblical Separation, the Struggle for a Pure Church, Regular Baptist Press, Schaumburg, IL, 1979, pg. 11.
2. II Peter 2:1
3. Hunt, David. A Woman Rides the Beast, Harvest House Publishers, Eugene, OR, 1994, pg. 38.
4. Missler, Chuck. "Betrayal of the Chosen", Audio Tape, Koinonia House, 1997.
5. Bennett, Richard. "The Pattern of Papal Persecutions, Then and Now", www.jesus-is- lord.com, pg.7.
6. Hayes, Kathleen. "Prieure Aim: Produce the Grand Monarch Soon", NRI Trumpet, 5/91, pg.9
7. Bagient, Lincoln, and Leigh. Holy Blood, Holy Grail, Dell Publishing, New York, 1982, pgs. 283-284.
8. Hunt. pg.73.
9. Ibid.
10. Hayes. pg.1.
11. Bennett. pg.9.
12. Hunt, Dave. Jerusalem, a Cup of Trembling, Harvest House Publishers, Eugene OR, 1997, pg.117.
13. Ibid. pg.157.
14. Ibid.
15. Charles Haddon Spurgeon, "The Sword and the Trowel", 1880's



Takaisin