Tulosperusteinen uskonto: tarkoituksella aikaansaatu luopumus

21. vuosisadan kirkon uranuurtajat (osa 1/4)

Mac Dominick


Niiden ensisijainen päämäärä, jotka pelaavat Uuden paradigman kirkkopelin säännöillä, on Jeesuksen Kristuksen seurakunnan muuttaminen. Tämä muutos vie seurakunnan siihen pisteeseen jossa joka ainoa merkki eristäytyneisyydestä ja militantista fundamentalismista poistetaan, ja hyväksytään täysin 21. vuosisadan Uuden Evankelisuuden omaksuma kulttuurillisesti relevantti Uuden paradigman malli. Kuten osassa 3 on kerrottu, niin aivan alusta lähtien, Uusi evankelisuus halusi "säilyttää fundamentalismin teologisen ortodoksisuuden mutta hylätä eristäytymisen ja militanttisuuden". [1] Kuitenkin Raamattu on hyvin selkeä sen suhteen että ortodoksisuus ja militanttisuus ovat erottamattomia, ja jokainen yritys erottaa nämä kaksi johtaa ortodoksisuuden (=oikeaoppisuuden) pilaantumiseen. Kuten Fred Moritz kertoo kirjassaan "Contending for the Faith", Juudaksen Kirje käskee kristittyjä "kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu" (Juudas 1:3). Tri. Moritz jatkaa selittämällä että kreikkalainen sana "kilvoitella" on määritelty meidän englantilaisessa Raamatussa termillä "kamppailla", "taistella". [2] Siksi, Paavali, Pyhän Hengen ohjauksessa, ei pelkästään runoillut Timoteukselle kun hän julisti että hänen täytyy kärsiä "vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies" (2 Tim. 2:3); ja kaiken huipuksi, Timoteusta käskettiin ottamaan "esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa" (2 Tim. 1:13). Kuten tässä käsikirjoituksessa on niin monta kertaa painotettu, raamatullisen kristinuskon kaikkein tärkeimmät ainesosat ovat Jumalan Sanan doktriinit; ja Raamatun määräysten (ei kehoitusten) mukaan, seurakunnan pitää säilyttää ja puolustaa näitä oppeja. Edelleen, historia osoittaa että Lucifer on toistuvasti hyökännyt niitä vastaan jotka pyrkivät täyttämään tämän Jumalalta saadun tehtävän.


Luciferin käyttämä strategia hänen hyökätessään Jumalan Sanaa vastaan (kuten myös niitä yksilöitä vastaan jotka pyrkivät puolustamaan sitä) on myös dokumentoitu Juudaksen Kirjeessä. Välittömästi käskettyään "kilvoittelemaan uskon puolesta", Juudas kertoo että "teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen" (Juudas 1:4). Jos nämä yksilöt hyväksyttiin pyhien yhteyteen, heitä ei tietenkään pidetty jumalattomina; vaan pikemminkin, heidät hyväksyttiin täysin seurakunnan jäseniksi ja mahdollisesti seurakunnan johtoon. 20. vuosisadan Kirkon tapauksessa, monet miehet aloittivat palvelustyönsä raamatuillisella kurssilla mutta tulivat johdetuksi harhaan maineen, vaurauden tai vallan seireenilaulun myötä. Joissain (ellei peräti useimmissa) tapauksissa, jopa poikkeaminen kompromissien polulle on saattanut olla hyvillä aikomuksilla perusteltu -- tai jopa visioilla jotka ovat johtaneet tuhannet Jeesuksen luokse. Siksi, ei ole kirjoittajan aikomus tuomita ketään alla mainituista henkilöistä, Jumala tekee tämän aikanaan. Monilla näistä yksilöistä saattaa olla jaloja aikomuksia, tai he saattavat olla jopa näkymättömien yllyttäjien uhreja. Kuitenkin, jokaisen Jumalan lapsen velvollisuuksiin kuuluu jokaisen kohtaamansa pastorin tai seurakunnan arvostelu; ja perustuen tähän arvosteluun, voidaan tehdä luettelo niistä jotka ovat Uuden paradigman uranuurtajia.


Tämä lista näistä uranuurtajista jaetaan useisiin alaotsikoihin:

  • Edeltäjät -- Nämä ovat miehiä jotka eivät kenties ole selkeästi mukana Seurakunnan kasvu -liikkeessä (Church Growth Movement), mutta he rakensivat perustuksen tulosperusteisten konseptien kera jonka päälle Uuden paradigman kirkko on rakennettu.

  • Church Growth Movement:in isät -- Nämä yksilöt synnyttivät nämä käsitteet ja he laativat selvät suunnitelmat ei ainoastaan toteuttaakseen exponentiaalista seurakunnan kasvua joka perustuu Raamatun ulkopuolisille menetelmille, vaan he myös kokosivat riittävästi kansan tukea heidän menetelmilleen tuodakseen nämä käsitteet kansan syvien rivien tietoisuuteen.

  • Helpottajat -- Nämä ovat yksilöitä jotka ovat rakentaneet valtavia seurakuntia tai saaneet mainetta edistämällä tätä prosessia joka johtaa tulosperusteiseen, exponentiaaliseen seurakunnan kasvuun.

  • Laitokset -- Tämä määritelmä ei ole yksilöille vaan korkeamman opintoasteen instituutioille jotka ovat olleet elintärkeitä komponentteja Tulosperusteiselle uskonnolle.

Edeltäjät

"Mutta Herran palvelija Joosua, Nuunin poika, kuoli sadan kymmenen vuoden vanhana, Ja he hautasivat hänet hänen perintöosansa alueelle Timnat-Herekseen, Efraimin vuoristoon, pohjoispuolelle Gaas-vuorta. Ja kun koko sekin sukupolvi oli tullut kootuksi isiensä tykö, nousi heidän jälkeensä toinen sukupolvi, joka ei tuntenut Herraa eikä niitä tekoja, jotka hän oli Israelille tehnyt." [Tuomarien Kirja 2:8-10]

Tämä Vanhan Testamentin kuvaus kertoo muutamin sanoin tragediasta joka seurasi sitä kun vanhurskaus ei siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Kuitenkin, 20. vuosisadan Kirkon tapauksessa, jo ennenkuin tämä edellinen sukupolvi -- joka saavutti voittoja puolustamalla totuutta 1900-luvun alun ja Toisen maailmansodan välisenä aikana -- oli vaipunut iäisyyteen, heidän rakentamaansa perustusta alettiin murentaa. Tätä kapinaa johtivat ne joiden isät olivat kenties seisoneet evankelisina ja/tai fundamentalisteina "kilvoittelemassa uskon puolesta" modernismin hyökkäystä vastaan tämän vuosisadan ensimmäisen puoliskon aikana. Kuitenkin, tätä nuorempaa sukupolvea nolotti fundamentalismin "metsäläisyys", "tietämättömyys" ja "ymmärtämättömyys". Nämä nuoret miehet hakeutuivat intellektuaalisiin, teologisiin ja tieteellisiin yhteisöihin, ja heitä viehättivät uudet ajatukset sosialisoinnista ja Kristinuskon roolista heidän kulttuurinsa sosiaalisten ongelmien ratkaisussa. Lyhyesti, vaikka tämä nuorempi sukupolvi yhä säilytti Jumalan Sanan fundamentalistisen ortodiksisuuden, heitä hävetti ne stigmat jotka yhdistettiin fundamentalistisuuteen siinä määrin että he eivät enää halunneet että maailma pitäisi heitä fundamentalisteina. Kaksi tällaista yksilöä jotka ansaitsevat tulla mainituksi Uuden paradigman kuuluisuuksien joukossa ovat Tri. Harold J. Ockenga ja Tri. Billy Graham.

Harold Ockenga

Harold J. Ockengalla oli varmasti tiukka ote eristäytyneisyyden doktriinista. Ollessaan opiskelijana Princetonin Yliopistossa hänellä oli opettajanaan eräs historian suurimmista presbyteeri-fundamentalisteista, Tri. J. Gresham Machen. Ockenga oli läheinen ystävä ja luokkatoveri eräälle aikansa huomattavimmalle militantille fundamentalistille: Tri. Carl McIntirelle. McIntire jopa palveli hänen häissään.Myöhemmin Ockengasta tuli Park Streetin Kongregationaaliseen kirkon pastori Bostonissa, Massachusettsissa. Hän oli arvovaltainen, kunnioitettu konservatiivinen presbyteeri-pastori hyvin menestyksekkään palvelustyönsä kera.


Huolimatta kaikesta tästä, Tri. Ockengalla oli ongelmia fundamentalistisen perintönsä kanssa ja hän käynnisti kirkossaan muutoksen tulla yhteensopivaksi "modernin" aikakauden kanssa. Tri. Ockenga oli National Association of Evangelicals:in perustaja, ja vaikka tähän yhdistykseen kuului aluksi vanhakantaisia fundamentalisteja kuten John R. Rice, Charles Woodbridge, Bob Jones Sr. ja muita, niin tilanne tulisi muuttumaan. Itse asiassa, tilanne muuttui täysin. Tri. Ockenga määritteli uuden kurssin modernin evankelisuuden suuntaan, johon sisältyi ero asenteisiin jotka olivat tunnusomaisia fundamentalistiselle ortodoksisuudelle. Vuonna 1947, hän otti käyttöön kiertotermin "uusi evankelisuus" nimetäkseen ne jotka seurasivat hänen johtajuuttaan. Kuten kappaleessa 3 on kerrottu, Ockenga ja hänen seuraajansa kapinoivat militanttia ja eristäytynyttä fundamentalismia vastaan. Tämän lisäksi, hän väitti että avainasia Evankeliumin viemisessä eteenpäin ei ole enää raamatullinen eristäytyneisyys vaan soluttautuminen luopioseurakuntiin. Vuonna 1948, hän määritteli Uuden evankelisuuden päämäärät:

  • Uudet evankeliset ottivat esille sosiaaliset kysymykset joita fundamentalistit välttivät. Uudet evankeliset sisällyttivät pelastukseen "sosiaalisen filosofian".

  • Uudet evankeliset eivät "syventyisi persoonallisuuksiin jotka omaksuvat virheitä".

  • Kristittyjen ei pitäisi olla "epäselviä suhteessa tieteellisiin kysymyksiin kuten luomiseen, ihmislajin ikään, vedenpaisumukseen sekä muihin raamatullisiin keskustelunaiheisiin".

  • Intellektuaalisiin kysymyksiin pitäisi vastata modernin opin valossa ja pitäisi olla vapautta vähäisemmillä alueilla. [4]

Tämän lisäksi, Ockenga perusti ja mainosti neljää Uuden evankelisuuden laitosta:

  • National Association of Evangelicals

  • Fullerin teologinen seminaari

  • Christianity Today -lehti

  • Billy Grahamin johtama ekumeeninen evankelisuus. [4]

Vuoteen 1956 mennessä, luetteloa hänen valtakirjoistaan voisi helposti kutsua uskomattomaksi:

  • Uuden evankelisuuden "isä"

  • National Association of Evangelicals:in ensimmäinen presidentti

  • Park Street Congregational Kirkon pastori

  • Fullerin teologisen seminaarin ensimmäinen prsidentti

  • Christianity Today -lehden johtokunnan puheenjohtaja

  • Cordon-Conwell Divinity Koulun presidentti

  • Billy Graham Evangelistic Association:in johtaja. [5]

Vuonna 1956, Ockenga kirjoitti esipuheen Hal Lindsell:in kirjaan "The Battle for the Bible".


Tässä kuvauksessaan hän lainasi vuonna 1948 pitämäänsä puhetta joka synnytti Uuden evankelisuuden, vahvistaen tämän liikkeen seuraavat suuntaviivat:

  • Sovinto fundamentalistisen teologian kanssa mutta hylkäsi sen opin seurakuntajärjestyksestä (ecclessiology) ja sen sosiaalisen teorian.

  • Alkusoitto eristäytyneisyyden hylkäämiselle

  • Kutsu sosiaalisen sekaantumisen puolesta

  • Päätös mennä mukaan teologiseen dialogiin

  • Evankeliumin käyttö elämän sosiologisilla, politiikan ja talouden alueilla. [6]

Lyhyesti, Tri. Ockenga oli eräs ensimmäisiä yksilöitä jotka ehdottivat että konservatiiviset, fundamentalistiset kristityt omaksuisivat populaarikulttuurin tietyt näkökohdat (tässä tapauksessa yhteiskunnan "ylemmän luokan" tieteelliset, intellektuaaliset ja kirkolliset ominaisuudet). Tämä kaikki perustui vastareaktioon militantille "takametsien" fundamentalismille. Ockenga ja hänen toverinsa tunsivat että fundamentalistisuuden militanttisuus oli loukkaavaa, ja että useat älyllisesti terävät yksilöt vedetään pois Evankeliumin luota intellektualismin puutteen vuoksi sen sijaan että vedettäisiin heitä Kristuksen luokse. Reaktiona tähän kysymykseen, soluttautumisen strategiaan sisältyi vähemmän dogmaattisia näkemyksiä "toissijaisiin" oppeihin luominen ja Raamatun erehtymättömyys. Seurauksena Ockengan vaikutuksesta, Uudet evankeliset vastasivat myöntävästi ylpeyden, intellektualismin ja kulttuurillisen relativismin kutsuun.


Yhteenvetona:

  • Harold J. Ockenga ja hänen toverinsa loivat liikkeen joka näytti ulospäin konservatiiviselta ortodoksisuudelta mutta hylkäsi tietyt raamatulliset doktriinit ja periaatteet: erityisesti raamatun virheettömyyden sekä eristäytymisen opin.

  • Ockenga ja hänen seuraajansa ottivat etäisyyttä fundamentalismiin ja etsivät synteesiä modernin teologian kanssa, joka johti harhateille.

  • Tämä strategia "soluttautua" jotta saavutettaisiin kadotetut Evenkeliumilla on suoraa tottelemattomuutta Jumalan Sanan käskyjä kohtaan.

  • Tämä Ockengan ja muiden Uusien evankelisten prosessin "saada aikaan synteesi" -toteutus antoi etusijan ihmisten mieltymyksille (applause) Jumalan mieltymysten (applause) sijaan.

Näistä yllä olevista kohdista koostuvat Uuden paradigman kirkon tulosperusteisen uskonnon käsitteet. On totta että 21. vuosisadan Uuden evankelisuuden Uuden paradigman synteesi tavoittelee älymystöä hiukan runsasväestöisempää pohjaa kohderyhmäkseen konsensukselle mutta periaatteet ovat samoja. Tämä strategia saada aikaan konsensus kirkollisten ja kirkottomien välille tuloksen helpottamiseksi -- joka tuhoaa fundamentalistisen kristillisyyden -- on juuri se mitä Tri. Ockenga kuvaili. Kuten aiemmissa kappaleissa on todettu, Uuden paradigman kirkko hyödyntää tätä samaa filosofiaa prosessissaan saavuttaa "tulos".

Billy Graham

Tri. Billy Graham aloitti palvelustyönsä fundamentalistina. Hän liittyi fundamentalistisiin oppilaitoksiin ja otti militantin asenteen Jumalan Sanan periaatteisiin. Hän liittoutui 1940-luvun suurten fundamentalistien kanssa taistellakseen nousevaa modernismia vastaan, ja hän saarnasi "Jumalan Sanaa puhtaasti". Vuonna 1949 Graham nousi parrasvaloihin kun William Randolph Hearst kuuli hänen saarnaavan Los Angelesin herätyksen aikana. Hearst käski sanomalehtiensä toimittajien "mainostaa Grahamia", [7] ja pian Grahamia ylistävät etusivun otsikot levisivät kaikkialle maahan. Kansallinen kuuluisuus ei tehnyt Grahamia immuuniksi Evankeliumin vihollisten hyökkäyksille. 23.10.1950, kirjeessään Tri. Bob Jones Sr:lle Graham kertoi:

"Modernistit ovat alkaneet kirjoittaa kirjeitä minua vastaan... Artikkelit ilmestyvät tietyissä lehdissä hyökäten niitä asioita vastaan joiden puolesta minä seison." [8]

Kuitenkin, kuten oli Harold Ockengan tapauksessa, asiat alkoivat muuttua. Niinkin aikaisin kuin vuonna 1951, Tri. Bob Jones Sr. varoitti tätä nuorta evankelistaa maailman viettelyksistä:

"Sinä pidät loistosta ja sinun kunnianhimosi sekä halu miellyttää jokaista ovat niin näkyvillä sinun elämässäsi että sinä horjut tien toiselta sivulta toiselle." [9]

Vuoteen 1956 mennessä, Tri. Grahamin yhteydet modernisteihin saivat aikaan kyselyjä fundamentalisteilta kaikkialta maailmasta. 10.1.1956, kirjeessään John R. Ricelle, Graham puolusteli ministeriönsä suuntausta:

"...kiistää Kristuksen Jumaluus, tämä olisi asia erikseen; mutta politiikassa, metodeissa ja strategiassa, tämä on kokonaan toinen asia. Me emme varmasti ole erottamassa yhteenkuuluvuutta strategiasta. Niin kauan kuin minun viestini on selvä, minulla on oikeus odottaa sinun tukeasi ja rukouksiasi." [10]

Tämä puolustus osoittaa Tulosperusteisen uskonnon kaikkein fundamentalistisimman konseptin: Tarkoitus pyhittää keinot. Tri. Graham tunsi että hän oli tuen ja rukousten arvoinen -- siitä huolimatta että monet ymmärsivät hänen olevan polulla joka yhdistetään selvään luopumukseen uskosta -- koska hän ilmiselvästi tunsi että nämä olivat väärässä uskoessaan että tarkoitusb EI pyhittäisi keinoja. Kirjeessään Tri. Grahamille 12.5.1956, Tri Bob Jones Jr. (Billy Grahamin läheinen ystävä) sanoi:

"...sinä olet myynyt itsesi mammonan alttarille, ja sinun asenteesi on vastoin Jumalan Sanan opetuksia, ja kaikki mikä on vastoin Jumalan Sanaa on väärin." [11]

17.1.1956, Tri. Bob Jones Sr. vastasi Grahamin kirjeeseen jonka Billy oli kirjoittanut John R. Ricelle:

"Billy, ei ole koskaan oikein tehdä väärin, ei edes vaikka näin saisi mahdollisuuden tehdä oikein." [12]

Ei ole epäilystäkään siitä että jos Tri. Jones Sr. olisi elossa tänään, hän puhuisi samoista asioista Rick Warrenille, Bill Hybelsille, Dan Southerlandille, Andy Stanleylle sekä kaikille muille Uuden paradigman osanottajille jotka vaeltavat samoja polkuja. Epäilemättä, Tri. Graham tarjosi itselleen mahdollisuuden tehdä oikein, ja hänen esimerkkinsä on hyvin vaikuttava. Christianity Today Christian History Library:n mukaan, "Billy Graham on saarnannut Kristuksen Evankeliumia henkilökohtaisesti yli 80.000.000 ihmiselle ja melkein 3.000.000 on vastannut kutsuun jonka hän tarjoaa saarnojensa lopussa." [13] Joten, yllämainitussa kirjeessään John R. Ricelle, Graham turvautui Raamatun vääntämiseen joka vetää vertoja taktiikalle jota Rick Warren käyttää 50 vuotta myöhemmin. Tri. Graham puolusteli sitä että modernistit rahoittivat hänen ristiretkiään, seuraavalla lausunnollaan: "Stoalaiset ja epikurolaiset rahoittivat Paavalia." [14] Tämä lausunto on aivan yhtä naurettava ja loukkaava kuin monet Tri. Warrenin lausunnot joita hänkään ei voi puolustaa Raamatulla (aikaisemmat kappaleet". Edelleen, on vaikea uskoa että Tri. Graham turvautuisi tällaiseen ontuvaan puolustukseen ihmisten edessä jotka tuntevat Raamattunsa hyvin. Kuitenkin, hänen lausuntonsa ja toimensa edelsivät kurssia jonka Uuden paradigman pelin pelaajat ottivat puoli vuosisataa myöhemmin. Jo yksin tämä tosiasia tuo Tri. Grahamin Uuden paradigman kuuluisuuksien listalle modernin Church Growth Movementin (seurakunnan kasvu -liikkeen) edeltäjänä.


Tri. Grahamin New Yorkin ristiretki vuonna 1957 oli ilmeisesti "päätöksen hetki" liittyä modernisteihin ja roomalaiskatolisiin samalla kun hän karttoi jumalisia miehiä jotka olivat tukeneet häntä hänen työssään, ja joka johti erehdykselle antautumiseen; ja alamäki kohti kompromissien suota jatkui kiihtyvällä vauhdilla kun Tri. Graham kirjoitti kirjeen kannattajilleen toukokuussa 1958:

"En usko että pohja meidän yhteydellemme olisi Raamatun virheettömyys vaan mieluumminkin Kristuksen jumaluus." [15]

Vain kaksi vuotta sen jälkeen kun hän julisti että strategian ja metodien ei pitäisi perustua eristäytymiselle, Tri. Graham paljastaa nyt että myöskään Raamatun erehtymättömyyden kieltäminen ei pitäisi olla syy eristäytyä. Asiat muuttuisivat niin paljon pahemmiksi että nidoksittain kirjoitettaisiin dokumentteja jotka sisältävät Jumalaa pilkkaavaa materiaalia ja seurustelua kompromissien kanssa vuoden 1958 jälkeen. [16]


Vaikka Tri. Grahamin monet Jumalaa pilkkaavat lausunnot olisivat lisätutkimusten arvoisia, tämä käsikirjoitus ei mene niin pitkälle; tarkoitus on varoittaa niitä jotka ovat mukana Uuden paradigman kirkkopelissä.

  • Strategiat, metodit ja prosessit jotka eivät ole Jumalan Sanan mukaisia johtavat salakavalaan harhaoppiin ja vääräuskoisuuteen.

  • Nämä harhaopit ovat traaginen seuraus siitä että etsitään konsensusta niiden kanssa joilla on uskomusjärjestelmä joka ei ole Jumalan Sanan mukainen.

  • Sitten kun tällainen konsensus on saavutettu, on olemassa selvä vaara että Jeesuksen Kristuksen Evankeliumi ei siirry seuraavalle sukupolvelle.

Tri. Graham on johdattanut monet ihmiset pelastavaan tietoisuuteen Jeesuksesta Kristuksesta; mutta hänen metodinsa ja strategiansa ovat tehneet monet näistä yksilöistä täysin tehottomiksi, eivätkä he pysty siirtämään Evankeliumia lapsilleen vaikka he ovat yhteydessä lapsiinsa päivittäin (kappale 3). Uuden paradigman kirkkopelin pelaajat purjehtivat kurssilla joka noudattaa juuri tätä esimerkkiä, ja ajan kuluessa, he keräävät pilaantuneita hedelmiä.


[Jatkuu...]



Takaisin