Tulosperusteinen uskonto - Tarkoituksella aikaansaatu luopumus

Osa 6: Uskonnollisen oikeiston nousu ja tuho 1979-2002 (1/2)

Mac Dominick


Yhdysvaltain perustuslain runko tunnustaa uskonnonvapauden periaatteen. Perustajien ensikäden kokemus Euroopan valtionkirkkojen sorrosta sai heidät ymmärtämään tämän asian perustuslaillisen tärkeyden. He varmasti ymmärsivät kuinka vainot anglikaanisessa ja puritaanisessa Englannissa -- samoin kuin muissakin Euroopan valtioissa joissa oli valtionkirkkojärjestelmä (katolinen tai protestanttinen) -- sai tuhannet muuttamaan Uuteen maailmaan. Tuloksena, perustuslaillisen jonferenssin asensivat varmistimia jotka pyrkivät tukkimaan sudenkuopat sellaisiltakin ihmisiltä jotka pyrkivät muuttamaan kansakuntaa paremmaksi tai jopa pelastamaan sen vajoamiselta kohti täydellistä moraalista haaksirikkoa perustamalla valtionuskonnon. He edelleen ymmärsivät että vanha sanonta "uskonto ja politiikka ovat outoja petikavereita" pitää paikkansa, ja että jokainen yritys loukata yksilön vapauksia lainsäädännöllä tai sanelemalla uskonnollisia määräyksiä ei toisi pysyvää ratkaisua yhteiskunnan ongelmiin. Täten, teokraattisen hallintojärjestelmän sijaan, Yhdysvaltain perustajat pystyttivät perustuslaillisen tasavallan joka perustuu lakeihin jotka noudattaisivat enemmistön tahtoa sekä samalla suojelisivat vähemmistön perustuslaillisia oikeuksia. Paradoksi tilanteessa (joka johti kuohuntaan 1990-luvun lopulla) oli se tosiasia että Uuden kansakunnan perustuslaki muovattiin englantilaisen lain pohjalta. Englannin laki taas oli etupäässä johdettu Raamatun Vanhan Testamentin mallista. [1] Tämän perinnön tuloksena, perustuslain rungon arvojärjestelmä edusti suurelta osin juutalaiskristillisiä arvoja. Kun sekulaari humanismi ja panteismi 1900-luvulla kävi juutalaiskristillisen kulttuurin kimppuun Yhdysvalloissa, perustuslaista itsestään tuli yhä liberaalimmaksi käyvän oikeuslaitoksen uuden puolueellisen tulkinnan objekti. Tuloksena ollut konservatiivit vastaan liberaalit -vastakkainasettelu vaikutti suoraan Kirkkoon, ja kristityistä alkoi tulla poliittisesti aktiivisempia jotta säilytettäisiin perustuslain periaatteet muutosagenttien rajun hyökkäyksen edessä.

Teokratia versus perustuslaillinen tasavalta

1960-luvun lopulla alkoi uskonnollisten konservatiivien piirissä liike joka pyrki ei ainoastaan tekemään heidän uskonnostaan virallisen, vaan lisäksi tekemään Yhdysvalloista täysiverisen teokratian. Tapahtuma joka antoi voimaa tämän konseptin poliittisille mahdollisuuksille oli Richard Nixonin pitämä puhe 3.11.1969 jossa hän vetosi "suuren hiljaisen enemmistön" tukeen pyrkimyksilleen lopettaa sota Vietnamissa. [2] Tästä "suuresta hiljaisesta enemmistöstä" tuli välittömästi merkittävä poliittinen kohderyhmä. Yhtiö tai poliittinen puolue joka onnistuu valtaamaan ääniä ja/tai taloudellista valtaa tämän väestönosan keskuudessa voisi varmasti hallita kansakunnan uutena poliittisena voimana. Kuitenkin, vain hyvin harva ymmärsi että pieni määrä teokraattisia dominionisteja (katso osa 5) R. J. Rushdoonin johdolla voisi kaapata itselleen "hiljaisen enemmistön" poliittisen vallan ja muuttaa sen sellaiseksi joka tunnetaan tänä päivänä nimellä "uskonnollinen oikeisto".


Rushdoony, reformoitu presbyteerinen teologi, esitteli ajatuksen kristillisestä muutoksesta kirjassaan "By What Standard". Tämän kristillisen muutoksen periaate lähti liikkeelle väärästä oletuksesta että Yhdysvallat oli kerran kristillinen maa. Useimmat niistä jotka toivoivat uudistavansa kristinuskon, osoittavat sormellaan kohti 1950-luvun Dwight Eisenhowerin aikaa. [3] Vaikka jopa fundamentalistit pitivät Rushdoonya radikaalina, hänen sinnikkyytensä palkittiin myöhempinä vuosina sellaisten huomattavien seuraajien kuten Gary Northin toimesta sekä toisen ja kolmannen allon karismaattisessa liikkeessä toimineiden dominion-filosofien myötä. Vaikka fundamentalistit äänekkäästi hylkäsivät Rushdoonyn teologian, tunnetut evankeliset ja karismaatikot kuten North ja Pat Robertson ottivat vastaan dominionistien konseptit. Nämä konseptit ovat esillä tänäkin päivänä Rushdoonyn julkaisussa "Chaldeon":

  • Rukouksen ja kymmenen käskyn lisäksi opetettaisiin luomisoppia evoluution sijaan
  • Abortti ja pornografia tehtäisiin laittomiksi
  • Homoseksuaalit ajettaisiin takaisin komeroihin
  • Liittovaltion hallinnon kokoa leikattaisiin
  • Kirkon ja valtion eroa käytettisiin suojelemaan kirkkoa valtiolta eikä toisinpin
  • Lisääntyneiden teloitusten ja ankarampien vankeustuomioiden kautta rikollisuus vähennettisiin 1950-luvun tasolle ja kadut olisivat taas kerran turvallisia kansalaisille ja lapsille. [4]

Vaikka useimmat fundamentalistit hyvksyvät useimmat yllä olevista asioista, ajatus että toteutettaisiin nämä periaatteet lain voimalla sekulaarin väestön keskellä muistuttaa hyvin paljon Rooman keisarin Theodosius Suuren määräyksiä pakollisesta kirkossa käymisestä. Ja mikä vielä pahempaa, seuraavat karismaattiset dominionistiset yksilöt ovat antaneet jopa vielä pidemmlle meneviä lausuntoja:

  • Kenneth Copeland, ers Evankelisen (karismaattisen) maailman johtohahmoja kirjoittaa: "Tämä maa kuuluu Jumalalle... Hän on se joka synnytti Amerikan Yhdysvallat. Häneläl on erityinen tehtvä tätä maata varten... Hn nosti sen ylös, ja maata ei oteta pois Häneltä." [5]
  • Bill Hamon, joka on erään maan suurimman evankelisen kirkon pastori, kirjoittaa: "Uusi hallitus täytyy perustaa, uusi elämnätapa miljoonille ihmisille." [6]
  • Malcolm Smith kirjoittaa: "Kirkon... täytyy aivan pian kukistaa nämä sekulaarit pimeyden voimat ja perustaa Hänen valtakuntansa maan päälle." [7]
  • Pat Robertson sanoi: "Meidän tytyy käyttää uskonnollisen vapauden oppia saadaksemme itsenäisyyden kristillisille kouluille kunnes me koulutamme sukupolven joka tietää että ei ole uskonnollista puolueettomuutta, ei puolueetonta lakia, ei puolueetonta koulutusta eikä puolueetonta siviilihallitusta. Sen jälkeen he ovat kiireisiä rakentaessaan Raamattuun perustuvaa sosiaalista, poliittista ja uskonnollista jrjestystä joka lopulta kieltää Jumalan vihollisten uskonnollisen vapauden." [8]
  • Vuonna 1994 Robertson julisti: "Minä haluan sinun kuvittelevan yhteiskunnan jossa kirkon jäsenet ovat ottaneet hallintaansa maailman voimat... Jumalan lapset perivät maan... Ja he tekevät niin sillä minä olen vakuuttunut että me seisomme suurimman hengellisen herätyksen partaalla jonka maailma on koskaan tuntenut." [9]

Nämä huomautukset ovat vastakkaisia teeseille Paul Marshallin kirjassa "God and the Constitution-Christianity and American Politics". Herra Marshall väittää että kaikki sellaisten kristittyjen retoriikka jotka haluaisivat tehdä Yhdysvalloista täysiverisen teokratian, on "sekulaarin eliitin" kehittmä valhe tai yksinkertaisesti tämän eliitin keksimä väite jonka avulla he pyrkivät saavuttamaan päämääränsä. Hän ei anna painoarvoa ajatukselle että "Evankelisen yhteisön" sisällä olisi hyvin rahoitettu, korkeasti motivoitunut ryhmä yksilöitä jotka "edesauttavat teokraattista ristiretkeä 'juutalaiskristillisen Amerikan' puolesta". [10] Hän väittää että "amerikkalaiset evankeliset ovat edelleen paljon enemmn keskittyneet elämään rauhassa maailman kanssa kuin muuttamaan sitä". [11] Hän on ainoastaan marginaalisesti oikeassa tämän lausuntonsa kanssa. Kuten aikaisemmassa kappaleessa kerrottiin, kristityt ja muut konservatiivit eivät ole niin hyvin organisoituneita kuin liberaalit ryhmät jotka ovat paremmin sopeutuneet "ryhmä-ajattelu" -mentaliteettiin. Etenkin, fundamentalistit sopivat todennäköisimmin "mennä sieltä yli missä aita on matalin" -malliin, mutta laajempi evankelinen yhteisö on joutumassa karismaattisuus/dominionismi -elementin valtaan. 1970-luvun loppupuolella, Paul Marshallin luetteloimat tekijät -- "Abortin laillistaminen, Jumalan sulkeminen pois julkisista kouluista, perheiden hajoaminen, homoseksuaalien oikeudet sekä Liittovaltion yritykset kontrolloida uskonnollisia yhteisjä" -- johtivat laajaan uskonnollisten konservatiivien vastareaktioon poliittisen liiton muodostamiseksi. [12] Hän edelleen aliarvioi sen missä laajuudessa dominionistinen filosofia on tunkeutunut evankeliseen sielunmaisemaan karismaattisten julkaisujen kautta jotka hallitsevat "kristillisissä" kirjakaupoissa sek ä"kristillisen" musiikin ja "kristillisten" televisio-lähetysten kautta.


Asia on niin ett kristilliset rekonstruktionistit (=jälleenrakentajat) eivät hyväksy fundamentalistien eskatologiaa. Kristilliset rekonstruktionistit uskovat että ei ole välitöntä premilleniaalista seurakunnan ylöstempausta vaan mieluumminkin, "seurakunnan täytyy ensin pystyttää Kristuksen valtakunta maan päälle -- sitten Kristus voi palata". [13] Tämän uskomusjärjestelmän -- joka on niin elintärkeä uskonnolliselle oikeistolle -- aspekti on se tosiseikka että rekonstruktionismi väittää, että Kristuksen valtakunta ei rakenneta pelkstään evankelioinnilla vaan raamatullisen lain toteuttamisen kautta. Tämä raamatullinen laki on paljon enemmän kuin se että yksinkertaisesti luotaisiin kansallinen laki joka perustuu raamatullisiin periaatteisiin. Rekonstruktionismin "laki" on puhdas Vanhan Testamentin Laki johon "sisältyy kuolemanrangaistus homoseksuaalisuuden harjoittamisesta, abortintekijille, vääräuskoisille, jumalanpilkkaajille ja jopa tottelemattomille lapsille". [14] Koska rekonstruktionistien filosofia on suosittu karismaattisessa liikkeessä, monet sekulaarissa maailmassa ovat tehneet sen virheen ett ovat heittäneet kaikki fundamentalistit ja evankeliset samaan Pat Robertsonin Dominion/rekonstruktionismi -muottiin. American Atheist Flashline raportoi:

"Tämä on aika jolloin miesten kuten Pat Robertsonin mukaan, kristittyjen tytyy tavoitella "ottaakseen hallintaansa" maan, perheet, sosiaaliset instituutiot valmistellakseen Kristuksen paluuta sekä valmistautuakseen myyttisiin tapahtumiin kuten tempaukseen ja Viimeiseen tuomioon. 'Dominionismi' eskatologisena filosofiana usein ylenkatsotaan tai väärinymmrretään poliittisten sekularistien toimesta: se tarjoaa voimakkaan kannustimen evenkelisille ja fundamentalisteille organisoitua paikallisella ja kansallisella tasolla, sekä energisoi ne jotka ovat apokalyptisen uskomusjrjestelmän lumoissa. Moni kristitty aktivisti uskoo että heidän tarkoituksensa on puhdistaa yhteiskunta ja päällystää tie 'Valtakunnalle'." [15]

Ei yllttvää, sekulaari maailma ei tysin ymmrrä monia fundamentalistisen kristillisyyden käsitteitä. Kuitenkin, niiden sirpaleryhmien moninaisuus jotka kutsuvat itseään "kristityiksi" ei ole ainoastaan hyvin merkittvää hengellisesti, vaan he myös tarjoavat kirjavan valikoiman poliittisia filosofioita. Huolimatta niistä filosofisista tai opillisista eroavaisuuksista fundamentalistien, evankelisten, dominionistien, karismaatikkojen, mormonien ja konservatiivisten roomalaiskatolisten välillä, he päättivät etsiä yhteistä pohjaa 1970-luvun loppupuolella puhtaasti poliittisella tasolla saadakseen aikaan moraalisen muutoksen. Tämä ainutlaatuinen yhteistyö konservatiivisten uskonnollisten ryhmien välillä palveli "hiljaisen enemmistön" yhdistmistä "uskonnolliseksi oikeistoksi". Huolimatta asioista joita historiaa tutkimalla olisi pitnyt oppia, tämä "uskonnollinen oikeisto" syntyi perustuen käsitykseen uskonnollis-poliittisesta liikkeestä joka "muuttaisi Amerikan". Tämä koko hanke ei ainoastaan ollut tuomittu eponnistumaan alusta alkaen, vaan tämän lisäksi uskonnollisen oikeiston poliitikot rakensivat perustuksen sille josta tulisi muodostumaan TULOSPERUSTEINEN USKONTO.

Uskonnollisen oikeiston alkuperä

Jos joku jäljittäisi tämän päivän uskonnollisen oikeiston alkuperää poliittisena alakulttuurina, monet asiaa edistäneet tekijät voidaan jäljittää 1900-luvulle. Fundamentalististen koulujen ja yliopistojen perustaminen 1920-luvun lopulta 1940-luvulle kasvatti fundamentalisti-sukupolven joka oli poliittisesti viisaampi kuin heidn edeltäjänsä ennen Toista maailmansotaa. Lisksi edesauttavia tekijöitä voidaan nähdä 1950- ja 1960-lukujen radio-ministeriöistä kuten Carl McIntiren "Twentieth Century Reformation Hour" joka hyödynsi radioaaltoja kootessaan fundamentalisteja sotaan ateistista kommunismia vastaan. Tämä sota personifioitui myöhemmin Barry Goldwaterissa, ja kristilliset fundamentalistit eivät ainoastaan olleet suurin tekijä Goldwaterin eponnistuneen presidentinvaalitaiston takana vuonna 1964, vaan myös veivät väkeä Demokraattisesta puolueesta Republikaaniseen puolueeseen. Näiät järjestäytymättömiä fundamentalisteja -- jotka nähtiin radikaaleina toimiessaan Republikaanien sisäpiirin ulkopuolella -- ei pidetty vakavana uhkana kenelleknää, Demokraateille tai Republikaanien eliitille. Kuitenkin, konservatiivisten arvojen mureneminen 1960-luvulla edelleen tehosti poliittisen areenan ulkopuolella työskentelevien halua tulla mukaan politiikkaan -- jollei palauttamaan sitö mikö oli menetetty, niin ainakin pysäyttämään kulttuurin rappeutuminen kohti tydellistä tuhoa.

Moral Majority

Eräs tällaisista fundamentalistisista sivullisista oli pastori Jerry Falwell, joka pyysi Cal Thomasia ryhtymään poliittisen organisaationsa varapresidentiksi vakuuttaen että hän "auttaisi muuttamaan Amerikan suunnan". [16] Yksikään uudestisyntynyt kristitty ei väittäisi että Amerikan suuntaa ei tarvitsisi muuttaa -- huumekulttuuri, seksuaalinen vallankumous, itäisen mystiikan soluttautuminen valtavirran kulttuuriin, homoseksuaalisuus sekä pitkä luettelo muita asioita jotka osoittavat että 1960-luvulla alkanut moraalinen alamäki jatkuu yhä. Harva väittäisi myöskään että Tohtori Falwellin motiivit eivät olisi olleet hyvää tarkoittavia. Itse asiassa, siinä kun monet televankelistat lankesivat häpeään 1980-luvulla, Tri. Falwell on säilyttänyt nuhteettomuuden henkilökohtaisessa elämässään, eikä hänen toimiaan ole ohjannut ahneus tai sekularismi. [Kirjoittaja ei halua sanoa että hän hyväksyisi kaikki Tohtori Falwellin mielipiteet, mutta kaikkein epäileväisempienkin täytyy myöntää että Tri. Falwell on säilyttänyt henkilökohtaisen rehellisyytensä vihamielisen median edessä joka "kaivaisi esiin" kaikki luurangot hänen kaapistaan mikäli sellaisia löytyisi.] Tohtori Falwellin vastaus Amerikan huonoon suuntaan oli muodostaa ruohonjuuri organisaatio joka poliittisesti laskettaisiin arvoitukselliseen "hiljaiseen enemmistöön". Perustajatoveriensa mukana, Falwell tunsi että tämä suuri hiljainen enemmistö oli konservatiivinen, perhekeskeinen ja uskonnollinen. Vaikka tämä organisaatio oli poliittinen, suurin osa sen jäsenistä oli fundamentalistisia tai evankelisia kristittyjä, konservatiivisia juutalaisia, konservatiivisia roomalaiskatolisia sekä mormoneita jotka olivat sitoutuneet Amerikan moraaliseen muutokseen. Tämä organisaatio oli, tietysti Moraalinen enemmistö (="The Moral Majority") ja se perustettiin vuonna 1979. [17]


Moral Majorityn ohjelmajulistus:

  • He pitivät tärkeänä Kirkon eroa valtiosta
  • He olivat elämän puolesta
  • He olivat perinteisten perhearvojen kannalla
  • He vastustivat huumeita
  • He vastustivat pornografiaa
  • He tukivat Israelin valtiota
  • He tukivat vahvaa kansallista puolustusta
  • He tukivat naisten oikeuksia
  • He pitivät tärkeänä että heidän organisaationsa olisi itsenäinen

Moral Majority ilmoitti selvästi että he EIVÄT OLLEET:

  • He eivät olleet poliittinen puolue
  • He eivät tukeneet poliittista ehdokasta
  • He eivät yrittäneet valita "uudestisyntynyttä" ehdokasta
  • He eivät olleet uskonnollinen organisaatio joka yrittäisi kontrolloida hallitusta
  • He eivät olleet sensuurijärjestö
  • He eivät yrittäneet riistää homoseksuaaleilta kansalaisuusoikeuksia
  • He eivät uskoneet että eri mieltä heidän kanssaan olevat kuuluisivat moraalittomaan vähemmistöön. [18]

Tämän selonteon tarkoituksen kannalta, tämän julistuksen kaikkein mielenkiintoisin näkökohta on se seikka että se perustuu konservatiiviseen poliittiseen maailmankatsomukseen jossa on selkeä fundamentalistinen vaikutus. Tämä julistus sanoutuu irti domonionistisesta filosofiasta eikä se sisällä lausuntoa uudesta uskonnollisesta järjestyksestä. Moral Majority alkoi juuri tällä tavalla. Se oli konservatiivinen organisaatio joka lähti matkaan muuttaakseen Amerikan suunnan kohti juutalaiskristillisiä arvoja joka kerran oli valtaosalla amerikkalaisia.


Se oli Falwell ja Moral Majority joka lopulta "teki tempun" ja se oli suuri temppu. Poliittisen ulkopuolisen johtama organisaatio -- ei kannata jättää huomioimatta sitä että tämä mies (sekulaarin yksilön silmissä) oli yksittäinen, fanaattinen, fundamentalistinen baptistisaarnaaja -- ei ainoastaan onnistunut organisoimaan niitä jotka olivat sirpaloituneita ja järjestäytymättömiä, vaan sen lisäksi valjasti miljoonien "karujen yksilöiden" joukon poliittisen voiman omaavaksi armeijaksi joka pakotti Yhdysvaltain presidentin perääntymään. Vuoden 1980 presidentinvaaleissa, "valkoiset, evankleliset äänestäjät (näennäisesti Moral Majorityn johtamina) oli vastuussa kahden kolmanneksen osalta Reaganin kymmenen pisteen voitosta Jimmy Carterista." [19] Media joutui suunnattoman kiihkon valtaan Falwellin ja uskonnollisen oikeiston panoksesta joka johti kurssinmuutokseen presidentinvaaleissa. Falwell ja hänen seuraajansa olivat haltioissaan. Vasemmalla olevat menivät paniikkiin. Mitä tapahtuisi Rooseveltin, Kennedyn, LBJ:n ja jopa Jimmy Carterin perinnölle jos nämä uskonnolliset radikaalit onnistuisivat? Menisivätkö kaikki menneiden vuosien uroteot hukkaan tämän fanaattisen uskonnollisen ryhmän myötä?
 

[Jatkuu...]



Takaisin