Tulosperusteinen uskonto -- tarkoituksella aikaansaatu luopumus

Osa 6: Uskonnollisen oikeiston nousu ja tuho 1979-2002 (2/2)

Mac Dominick

Kristillinen koalitio

Reaganin uudelleenvalinta vuonna 1984 sai monet uskomaan että Demokraattinen puolue oli romahduksen partaalla, ja jokaisen poliitikon joka unelmoi kansallisesta menestyksestä täytyi saada "uskonnollisen oikeiston" hyväksyntä tai hän oli tuomittu epäonnistumaan. Kuitenkin, kirjoitus seinällä oli näkyvillä niille jotka eivät olleet tietämättömiä. Uskonnollinen oikeisto aloitti villin menestyksellisen ratsastuksensa Falwellin johdolla, mutta vuosikymmen myöhemmin, poliittiset sidokset niiden kanssa jotka väheksyivät opillista puhtautta, alkoivat vaatia veronsa. Kasvava määrä dominionisteja, karismaatikkoja ja roomalaiskatolisia uskonnollisen oikeiston rivissä johti spekuloimaan että Falwellilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ulos. Asiat olivat luisuneet käsistä, ja dominionistinen filosofia alkoi uhmata koko Yhdysvaltain perustuslakia. Kun nämä uhkatekijät olivat nähtävillä, Tohtori Falwell julisti 11.6.1989 että Moral Majorityn tehtävä oli loppuun suoritettu, ja että tästä lähtien hän käyttäisi aikaansa ja energiaansa lammaslaumansa paimentamiseen Lynchburgissa. Moral Majorityn hajaantuminen voisi tuoda jollekulle suuren taloudellisen onnenpotkun. Miljoonat avustajat Moral Majorityn postituslistalla kanavoisivat ponnistelunsa (ja rahansa) uudelle kohteelle, ja Pat Robertson oli tämä mies joka täydellisesti onnistui perinään Falwellin manttelin. Hän perusti välittömästi Kristillisen koalition ja nimesi Ralph Reedin sen johtajaksi. Kun Falwell erosi, maltillisempi Robertson jolla ei ollut fundamentalistin leimaa viehätti laajempaa joukkoa nykyaikaisia karismaatikkoja ja evankelisia. Reedin johdon alla, Kristillinen koalitio hylkäsi kaikki jäljellä olevat rippeet erottautua maailmasta, ja otti strategian joka muistutti enemmän Uuden evankelisuuden soluttautumisen taktiikkaa. Ralph Reed joutui eroamaan Kristillisestä koalitiosta vuonna 2002 koska hän joutui erimielisyyksiin Robertsonin kanssa, joka aivan loppua kohti mentäessä otti teokraattisen kovan linjan:

"Kun minut valitaan Yhdysvaltain Presidentiksi ja Amerikan Yhdysvallat kääntyy autoritaariseksi kristilliseksi teokratiaksi, Ralph Reed tulee olemaan ensimmäinen vastustaja joka poistetaan parrasvaloista." [20]

Uskonnollisen oikeiston kuolema

Uskonnollisen oikeiston päämäärä 1980-luvun alusta lähtien ei ollut sen vähempää kuin ottaa täydellinen valta Republikaanisessa puolueessa. Syyskuussa 2002, "kristillisillä konservatiiveilla oli enemmistö 36 prosentissa kaikista Republikaanisen puolueen osavaltio-komiteoista sekä lisäksi suuri vähemmistö 81 prosentissa jäljellä olevista; he ovat kaksinkertaistaneet voimansa vuosikymmenessä." [21] Vaikka nämä numerot todellakin tuntuvat vaikuttavilta, täytyy miettiä että onko asia todella näin. Miksi yksikään Moral Majorityn tai Kristillisen koalition päämäärä ei ole toteutunut? Mikä on näiden konservatiivisten kristittyjen todelline vaikutus amerikkalaisessa politiikassa? Ja kuinka uskonnollisen oikeiston poliittinen kone on vaikuttanut modernissa kulttuurissa? Tasan tarkkaan, mitä on saavutettu 22 vuoden aikana pyrkimyksissä "muuttaa Amerikka"? Miksi hyvin rahoitetut dominionistit eivät ole muuttaneet meidän perustuslaillista tasavaltaamme heidän "taivas maan päällä" -teokratiakseen? Johtaisiko syyskuun 11. terrori-iskujen reaktio kansalliseen uskonnolliseen herätykseen, muuttaisi kulttuurin ja johtaisi Robertsonin teokratian perustamiseen? Vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin saattavat keskittyä tapahtumien kulkuun vuodesta 1998 lähtien, ja jotka on käytännössä kirjoitettu Uskonnollisen oikeiston kuolinilmoituksen muistokirjoitukseen.


Helmikuussa vuonna 1998, "Focus of the Family":n James Dobson kertoi National Policyn kokouksessa Phoenixissa Arizonassa, että Republikaaninen puolue ei ollut ainoastaan pettänyt kristittyjä, vaan että kristillisen oikeiston sosiaalinen agenda oli ajettu Kongressissa sivuraiteelle GOP:n (=republikaanit) johdon toimesta. Hän uhkasi jättää GOP:n ja perustaa itsenäisen kolmannen puolueen. Tämän lisäksi, Gary Bayer (presidenttiehdokas vuonna 2000) raportoi New York Timesille maaliskuussa 1998: "Ei ole esittää käytännöllisesti katsoen minkäänlaisia tuloksia 18 vuoden vallassa olosta huolimatta." [22] Vaikka tämä keskustelu kiihtyi kuumeiseksi, ristiriita uskonnollisen oikeiston ja GOP:n välillä laantui Presidentti Bill Clintonin ja Monica Lewinskyn skandaalin myötä.


Tämä Valkoisen Talon seksiskandaali saavutti huipentumansa helmikuussa 1999 jolloin USA:n Senaatti vapautti Presidentti William Jefferson Clintonin syytteistä ensimmäisessä oikeudenkäynnissä joka on koskenut Yhdysvaltain Presidenttiä yli sataan vuoteen. Siltä istumalta, tämä tapahtuma kertoi kansakunnalle että uskonnollisella oikeistolla ei kerta kaikkiaan ollut mitään valtaa tämän maan asioihin. Tämä oikeudenkäynti oli myös hiukan paradoksinen, sillä kristillisen oikeiston merkittävä vihollinen, "The National Organization of Women" sai myös iskun uskottavuudelleen. Molemmat ryhmät hävisivät. Clintonin oikeudenkäynnin tulos johti uskonnollisen oikeiston puolestapuhujan Peter Weyrich:n julistamaan että "kulttuurisota" oli ohi ja että uskonnollinen oikeisto oli valmis antautumaan sekularisteille. Hän surkutteli sitä että amerikkalaiset eivät "olleet enää moraalisia" ja pyrkimykset vaatia kulttuuri takaisin itselleen poliittisen prosessin kautta oli epäonnistunut. [23] Tämä tunnelma kaukui Ed Dobsonin ja Cal Thomasin kirjassa "Blinded by Might". Tri Dobson teki tilanteesta yhteenvedon tällä lausunnollaan:

"Se mikä alkoi oikeutettuna ja rationaalisena vastauksena teologisen liberalismin uhkaan, kehittyi poliittiseksi agendaksi jota motivoi enemmän pelko kuin vakaumus." [24]

Ed Dobson iski vertauskuvallisen naulan päähänsä. Moral Majorityn sekä muiden suurten kristilliseen oikeistoon kuuluvien järjestöjen epäonnistuminen oli tienviitta poliittisille kompromisseille pikemmin kuin todelliselle kristilliselle vakaumukselle.

Vakaumusten puute

Politiikan kaikkein olennaisin asia on kompromissien tekeminen... sinä raaputat minun selkääni, minä raaputan sinun... sinä annat minulle tämän ja minä annan sinulle tuon... minä antaudun tässä ja sinä antaudut tuossa jne. Toisaalta, uskonnon olennaisin asia on vakaumus. Ne joilla ei ole vakaumusta saattavat ajatella että jokin on oikein tai väärin. Ne joilla ei ole vakaumusta saattavat tuntea että jokin on oikein tai väärin. Ne joilla ei ole vakaumusta saattavat jopatuntea että jokin on oikein tai väärin. Kuitenkin, ne joilla on vakaumus TIETÄVÄT mikä on oikein ja mikä on väärin. Vakaumus ei tee kompromisseja, ja täten ne joilla on vahva vakaumus pakotetaan ulos politiikan sisäpiireistä. Silloin jos joku jolla on vahva vakaumus onnistuu pääsemään politiikan sisäpiireihin, tämä yksilö löytää itsensä hyvin vaarallisesta tilanteesta jossa on suuri houkutus uhrata vakaumus poliittisen voiton saavuttamiseksi. Tämä oli asema josta uskonnollisen oikeiston jäsenet löysivät itsensä vuoden 1980 presidentinvaalien jälkeen. Jerry Falwell löysi itsensä keskeltä tätä pulmatilannetta kun Ronald Reagan nimitti Sandra O'Connorin (O'Connorilla oli hyvin heikko kanta aborttikysymyksessä) KOrkeimpaan oikeuteen. Reagan soitti Falwellille ja kertoi hänelle henkilökohtaisesti: "Jerry, minä haluan sinun luottavan minun arviointikykyyni tässä asiassa." [25] Tästä hetkestä alkoi sarja kompromisseja poliittisen vallan säilyttämiseksi -- usein entisten moraalisten vakaumusten kustannuksella. Tämä skenaario ei ainoastaan heikentänyt niiden vaikutusta joiden piti olla moraalisia johtajia, vaan levisi tämän lisäksi syövän lailla maallikoiden joukkoon mukanaan 1990-luvun kaikkein hallitsevin luonteenpiirre: SUVAITSEVAISUUS.


Määritelmä sanalle "suvaitsevaisuus" on muuttunut. Menneisyydessä, suvaitsevaisuuden määritelmä perustui kulttuurien, uskomusten, käytöstapojen ja elämäntapojen arvostamiseen ja kunnioittamiseen ilman että välttämättä otettaisiin osaa noihin samoihin uskomuksiin ja käytöstapoihin. Suvaitsevaisuus teki eron yksilön itsensä ja hänen käyttäytymisensä välillä. Selkein termein, suvaitsevaisuutta käytettiin tarkoittamaan sitä että "sietää sitä mistä ei pidä tai mistä oli eri mieltä". [26] Kuitenkin, 1990-luku antoi uuden määritelmän suvaitsevaisuudelle. Tämä määritelmä perustui käsitykseen että koska kaikki totuus on suhteellista, on olemassa monia erilaisia totuuksia. Tämän lisäksi, mikään totuus ei ole toista totuutta ylempänä. KAIKKI TOTUUDET OVAT SAMANARVOISIA. [27] Esimerkiksi, jos fundamentalistinen kristitty puolustaa wiccalaista sanomalla: "Olen eri mieltä uskosi kanssa, mutta minä taistelen kuolemaani asti puolustaaksesi perustuslaillista oikeuttasi harjoittaa uskontoasi lain sallimissa rajoissa." -- TÄMÄ ON AHDASMIELISYYTTÄ JA SUVAITSEMATTOMUUTTA SUVAITSEVAISUUDEN UUDEN MÄÄRITELMÄN MUKAAN. Suvaitsevaisuuden uuden määritelmänb mukaan, tämän saman fundamentalistin täytyy ylistää wiccalaisuutta totuutena ja ihailla niitä jotka harjoittavat wiccalaisuutta, siitä että he etsivät omaa totuuttaan. Sillä jos kaikki totuusväittämät ovat samanatvoisia, kaikki uskonnot ovat samanarvoisia. Jos kaikki uskonnot ovat samanarvoisia, jokainen kristitty joka lainaa Jeesuksen Kristuksen sanoja kun Hän sanoi "kukaan ei tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" on suvaitsematon kiihkoilija. Sitten kun tämä uusi suvaitsevaisuus tunkeutuu kulttuuriin ja oikeuslaitokseen, kristityllä ei ole laillista oikeutta toimia uskontonsa puolesta tai edes tuoda julki vakaumustaan.


Kuinka tilanne voisi huonontua tähän pisteeseen? Tilanteen realiteetti oli se että poliittinen aktivismi joka alkoi uuden fundamentalisti-sukupolven parissa 1950-luvulla muuttui oikean laidan kristillisyydestä keskustalaiseksi 1980-luvun puolivälissä. Moral Majority oli fundamentalisti Falwellin perustama ja sillä oli fundamentalismiin perustuvat päämäärät. Poliittiset kompromissit sekä vakaumuksen puute joka oli välttämätöntä jotta päästäisiin GOP:n sisäpiiriin, avasi tien Pat Robertsonille ja hänen dominion-visiolleen. Moral Majpority ja Kristillinen koalitio epäonnistuivat rakentamaan itsenäistä moraalipohjaa joka olisi muuttanut yhteiskunnan. Täten, "uskonnollinen oikeisto teki väärin unohtamalla uskonnolliset ja moraaliset juurensa ja etsimällä poliittista valtaa". [28] Tuloksena, postmodernismin filosofia pääsi sisään ei ainoastaan uskonnolliseen oikeistoon vaan koko "evankeliseen populaatioon".


Kun esiin tuleva suvaitsevaisuuden kulttuuri sai voimakkaan otteen yhteiskunnasta globaalilla tasolla, vaikutus Kirkkoon oli hitaasti kasvava, salakavala hyökkäys jopa niiden mieliin jotka ovat kaikkein fundamentalistisimmissa piireissä. Se oli tämä esiin tuleva postmoderni filosofia joka sitoi uskonnollisen oikeiston kädet ratkaisevassa taistelussa Bill Clintonin skandaalin aikana. Se oli uuden suvaitsevaisuuden kulttuuri jolle Peter Weyrich antautui vuonna 1999. Se oli uuden suvaitsevaisuuden kulttuuri joka tuomitsi Jerry Falwellin ja Franklin Grahamin heidän lausunnoistaan syyskuun 11. päivän tragedian jälkeen.

Postmodernismi perustuu muutoksiin joita lietsovat ne jotka liikkuvat okkultisissa ympyröissä. Esimerkiksi Jean Houston (Jean Houston niitti kansallista mainetta meediona joka teki mahdolliseksi sen että Hillary Clinton sai vastaanotettua neuvoja suoraan Eleanor Rooseveltin hengeltä) vuonna 1989 pitämässään puheessa laitokselle joka kirjoittaa koulukirjat, kannatti loppua suvaitsemattomille standardeille ja arvoille joita me amerikkalaisina vaalimme, sekä vaati suvaitsevaisempien okkulttisten shamanististen pakanauskontojen arvojen hyväksymistä. Neiti Houston sai sai myrskyisät suosionosoitukset 90 minuuttia kestäneestä puheestaan jonka otsikko oli "Whole System Transition: The Move to A Planetary Sosiety" (="Koko järjestelmän muuttaminen: liike kohti planeetanlaajuista yhteiskuntaa"). [29] Kaikki tämä tarkoitti sitä että uskonnollisen oikeiston oli pakko muuttaa suuntaa mikäli se halusi jäädä eloon. Ralph Reedin lähdön jälkeen, Kristillinen koalitio alkoi hidastaa askeleitaan. Dominionisti Robertsonin johdolla, tämä organisaatio ja liike yleensä alkoi näyttää äänestäjien silmissä yhä suvaitsemattomammalta "evankeliselle yhteisölle" yhä läheisemmäksi postmodernien filosofioiden kanssa. Uuden johtajan täytyi nousta esiin varmistaakseen liikkeen eloonjäämisen.

George Bush: Kristillisen oikeiston uusi johtaja

Jo toisen kerran, meidän täytyy esittää tämä sama kysymys:

Mitä sinä tarkoitat termillä "syntyä uudesti"?

Tämä kysymys saa jopa enemmän painoarvoa kun se esitetään Amerikan Yhdysvaltojen päämiehelle. Menneisyydessä on ollut muutamia presidenttejä joiden väitetään olleen uudestisyntyneitä kristittyjä. Näihin sisältyy Abraham Lincoln, Jimmy Carter ja Ronald Reagan. Ne jotka tuntevat Raamattunsa myös ymmärtävät Raamatun opettavan, että "hedelmistään puu tunnetaan", mutta useimmat kristityt ovat taipuvaisia unohtamaan tämän säännön, erityisesti silloin kun tämä yksilö on niin kuuluisa että kristillinen yhteisö todella haluaa hänen kuuluvan kristillisiin piireihin.


Näin on asia Presidentti George W. Bushin kohdalla. Presidentti Bushin mukaan, hänen "Jumalan etsintänsä" alkoi 15 vuotta sitten Billy Grahamin avustuksella:

"Pastori Graham istutti sinapinsiemenen minun sieluuni, siemenen joka kasvoi seuraavan vuoden aikana. Hän johdatti minut polulle, ja minä aloin kulkea. Se oli alku muutokselle elämässäni." [30]

Kolikon toisella puolella, on suuri määrä yksityiskohtaisia todisteita jotka vihjaavat että Presidentti Bush on, itse asiassa, okkultistisen Order of the Illuminatin jäsen. Tämä perustuu seuraaviin avainkohtiin:

  1. Bushin perheen kyseenalainen historia
  2. Bushin jäsenyys Pääkallon ja sääriluiden seurassa
  3. Lausunnot joita Bush antoi kampanjakierroksensa aikana sekä virassa ollessaan, jotka vihjaavat illuministisista yhteyksistä
  4. Vastaamattomat kysymykset jotka ympäröivät 9/11 -terrori-iskua
  5. Illuministisen Henry Kissingerin nimitys tutkimaan näitä iskuja.

Ensimmäinen Nainen, Laura Bush, Larry Kingin haastattelussa koskien Presidentin väitteitä "uudestisyntymisestä". Kun Larry King vihjasi että Presidentti oli uudestisyntynyt, Laura Bush vastasi: "En tiedä että hän sanoisi näin." Hän kertoi että uskonto oli aina ollut tärkeä Presidentille, ja että nuorena hän kävi Episkopaalisessa kirkossa. Hän ei voisi vahvistaa että Presidentillä olisi mitään yhteyksiä uskonnolliseen oikeistoon. [31]


Koska tämän kirjan kirjoittajalla ei ole pääsyä presidentin kansliaan, häntä ei voida haastatella jotta hän voisi vahvistaa tai kiistää nämä lausunnot tai syytteet. Kuitenkin, haastattelussa joka mainittiin osassa 4, Tri. Bob JOnes II:lta kysyttiin, että millaisen vaikutelman hän sai Presidentin hengellisestä tilasta -- Presidentti ja rouva Bush vierailivat Bob Jones III -yliopistossa vuoden 2000 presidentinvaalien aikana, ja he käyttivät aikaa vieraillessaan Tri. Jones III:n luona. Tri Jones III kertoi tuntevansa että Presidentti Bush oli todella uudestisyntynyt yksilö, mutta että hengellisen kasvun puutteen vuoksi hän oli tyypillinen luopio-protestanttisen kristillisyyden tuote. Tri Jones ilmiselvästi toivoo ja haluaa uskoa että Presidentti Bush olisi uudestisyntynyt, mutta että hän ei voi nähdä Presidentin sydämeen enempää kuin kukaan toinenkaan. [32] Ei ole kirjoittajan tarkoitus langettaa tuomiota koskien Herra Bushin ikuista kohtaloa tai tehdä arvioita hänen uskontunnustuksensa aitoudesta. Asenne joka jokaisen todellisen Jumalan lapsen pitäisi ottaa koskien Presidenttiä pitäisi olla Raamatun käsky rukoilla niiden puolesta jotka hallitsevat meitä. Kysymys Presidentin todellisesta luonnosta on varmasti olemassa, mutta huolimatta hänen tunnustuksensa luotettavuudesta, "suurempi evankelinen yhteisö" on tehnyt itselleen karhunoalveluksen.


Koska Yhdysvaltain Presidentti on tunnustava konservatiivinen kristitty, uskonnollisen oikeiston avainjohtajien -- James Dobson, Jerry Falwell, Pat Robertson, BIlly ja Franklin Graham -- silmiinpistävyys on vähentynyt. Vastaus 9/11 -terrori-iskuun sekä hyvin ajoitettu uskonnollisen kielen käyttö on saanut aikaan sen että Bush luetaan uskonnolliseen oikeistoon kuuluvaksi. Vuosittaiseen Kristillisen koalition "Road to Victory" -konferenssiin Washington D.C:ssä osallistui tuhansia kristittyjä ja perhearvoja puolustavia kansalaisia, ja sen käynnisti Presidentti George Bush. [33] Kun ryhmä ekumeenisia johtajia vieraili Presidentin luona Valkoisessa Talossa, he kysyivät Presidentiltä että mitä he voisivat tehdä auttaakseen häntä. Presidentti Bush vastasi: "Te voitte rukoilla minun puolestani, maamme puolesta ja perheeni puolesta." Eräs tämän ryhmän jäsen kirjoitti että Bush "uskoo rukouksen voimaan sekä tarvitsee viisautta, ohjausta ja armoa". [34] Gary Bauer huomautti: "Minä uskon että Robertson siirtyi syrjään (Kristillisen koalition johdosta) koska tämä paikka oli jo täytetty... Bush on tämä johtaja juuri nyt." [35] World Magazine kuvaili Bushia "vahvaksi evenkeliseksi". "Minä uskon että Presidentti Bush on Jumalan mies tällä hetkellä, ja minä sanon tämän suurella nöyryydellä." [36]


Jos George W. Bush on uskonnollisen oikeiston uusi tosiasiallinen johtaja, niin mihin hän johdattaa heidät? Kenties lyhyt historiakatsaus osoittaa tulevaisuuden suunnan Presidentin johdon alla:

  • 1927 -- Fundamentalistit menevät mukaan politiikkaan
  • 1950 -- uusi, poliittisesti terävämpi fundamentalisti-sukupolvi aloittaa poliittisen etenemisen
  • 1964 -- Fundamentalistit hylkäävät Demokraattisen puolueen tukiessaan Barry Goldwateria
  • 1979 -- Fundamentalisti Jerry Falwell perustaa Moral Majorityn
  • 1980 -- Moral Majority saa ansion Reaganin noususta Valkoiseen Taloon
  • 1980-1987 -- Dominionistit uskonnollisen oikeiston sisällä nousevat valtaan Toisen ja Kolmannen aallon karismaattisen liikkeen myötä
  • 1989 -- Moral Majority kaatuu. Dominionisti Pat Robertson perustaa Kristillisen koalition
  • 1989-1997 -- Ralph Reedin johdolla, Kristillinen koalitio yrittää ottaa hallintaansa ulkopuolisen maailman, sallien näin postmodernismin filosofioiden soluttautuvan organisaatioon
  • 1998 -- James Dobson ja Gary Bauer uhkaavat perustaa Kolmannen puolueen
  • 1999 -- Clintonin oikeudenkäynnin tulos antaa signaalin uskonnollisen oikeiston kyvyttömyydestä vaikuttaa Amerikan moraaliseen suuntaan
  • 2000 -- Ehdokas George W. Bushista tulee uskonnollisen oikeiston lempilapsi
  • 2002 Presidentti George W. Bushista tulee uskonnollisen oikeiston tosiasiallinen johtaja.

Näistä tapahtumista voidaan nähdä ilmiselvä liukuma vasemmalle uskonnollisen oikeiston sisällä. Tämä liukuma voidaan tiivistää seuraavalla tavalla:

  1. Todellinen fundamentalistinen kristillisyys aloittaa poliittisen aktivismin
  2. Moral Majorityn perustamisen jälkeen, poliittiset kompromissit avasivat oven karismaattisille ja dominionistisille intresseille
  3. Ralph Reedin Kristillinen koalitio hylkää fundamentalismin viimeisetkin rippeet ja yrittää ottaa vallan ulkopuolisessa maailmassa
  4. George W. Bush -- mies joka on parhaimmassa tapauksessa konservatiivinen luopiokristillisyyden tuote ja huonoimmassa tapauksessa lammasten vaatteissa oleva illuminaatti-susi -- vie uskonnollisen oikeiston lopulliseen, kohtalokkaaseen siirtymään vasemmalle. Tämä askel aloittaa kauan ennustetun USKONNOLLISEN OIKEISTON KUOLEMAN näkyvänä poliittisena kokonaisuutena.

Presidentti Bush johdossaan, uskonnollisen oikeiston keskusta ei pidä. Dominionistit jotka ovat siellä edelleen eivät tule olemaan siellä enää kauan. Dominionismi jatkaa kasvuaan evankelisten joukossa ja se on hyvin todellinen uhka Kirkolle, Mutta dominionismin filosofiaa pidetään liian suvaitsemattomana jotta se jäisi poliittisesti henkiin. Kaikki fundamentalismin jäljellä olevat rippeet vetäytyvät Ed Dobsonin mukana seurakunnan todellisen tehtävän pariin. Katoliset ja karismaatikot jäävät siihen asti kunnes he tajuavat että perhearvoja suojeleva, abortinvastainen lainsäädäntö ei sovi postmoderniin suvaitsevaisuuden kulttuuriin. Johtopäätöksenä, kun tämä skenaario käy toteen, tulee vain olemaan lisää kysymyksiä koskien sitä että kuka itseasiassa pani alulle suunnitelman eliminoida "suuri hiljainen enemmistö" -- joka tunnetaan nyt nimellä "Uskonnollinen oikeisto".

Uskonnollinen oikeisto ja tulosperusteinen uskonto

Kun kaikki on sanottu, jää vielä yksi kysymys:

Mikä suhde uskonnollisen oikeiston poliittisen alakulttuurin teiolla on tulosperusteiseen uskontoon?

Huolimatta siitä tosiseikasta että "uskonto ja politiikka ovat outoja petikavereita", heistä totisesti tuli petikavereita Moral Majorityn muodostamisen myötä. Vaikka Falwell ja kumppanit saattavat olla vasemmalla fundamentalismin keskustaan nähden, Moral Majorityn vaikutus ulottui fundamentalismin oikealta laidalta läpi Etelän baptistien, tunkeutui maltillisiin ja Uusiin evankelisiin, karismaatikoihin, konservatiivisiin roomalaiskatolisiin ja jopa konservatiiviseen juutalaisuuteen sekä lopuksi kultilliseen mormonismiin. Tämä yhteinen ajatus, punainen lanka, pelastaa kansakunta moraaliselta haaksirikolta kulki kaikkien näiden uskonnollisten kokonaisuuksien läpi, ja jokainen näistä alkoi keskittyä siihen mikä oli yhteistä, jotta saavutettaisiin uuden kristillisen oikeiston poliittiset päämäärät. Sitten kun nämä yhteiset asiat löydettiin, uusi toveruus joka nousi kulttuurisodan riveistä loi yhteisen sidoksen joka hävitti opilliset eroavaisuudet näiden osapuolten väliltä.


Uskonnollisen oikeiston nousun ja tuhon avainkysymys -- kun se koskettaa tulosperusteista uskontoa -- on sama kuin karismaattisen liikkeen kanssa: opin tärkeyden vesittäminen. Kun seurakunnan kasvu on haluttu päämäärä, niin miksi ei hyödynnettäisi uskonnollisen oikeiston korkean profiilin omaavia johtajia ja organisaatioita, vaikka esiintyykin opillisia eroavaisuuksia? Toiseksi, Ralph Reedin filosofiat jotka nopeuttivat postmodernin suvaitsevaisuuden hyväksymistä ensisijaiseksi luonteenpiirteeksi, eksyttää ne jotka muuten erottautuisivat "etsijä-ystävällisten" markkinointikeinojen virheiltä suvaitsemattomina pahoina kavereina. Loppujen lopuksi, katso seurakunnan kokoa, kääntyneiden määrää, ylistyspalvelun kiihkoa, ja tarpeet on kohdattu. Nämä asiat tekevät raamatullisesta separatistista suvaitsemattoman, ahdasmielisen kiihkoilijan, joka uskoo että kristittyjen pitäisi pysyttäytyä vanhanaikaisessa, muodista pois menneessä fundamentalismissa.


Lopuksi, uskonnollisen oikeiston nousun myötä, väärät opit hiipivät todelliseen seurakuntaan raamatullisen opetuksen verhossa. "Kristilliset" kirjakaupat ovat täynnä karismaatikkojen, dominionistien ja postmodernistien teoksia "kristitty kirjailija" -otsikon alla. Hyvin tunneyut "kristilliset psykologit" tuovat shamanistisia jungilaisia ja freudilaisia menetelmiä kirkkoon käyttäen kristillisiä termejä. Nykyaikainen "kristillinen" musiikki soluttautuu konservatiivisiin ja fundamentalistisiin kirkkoihin väärällä opetuksella joka on sotkettu lyriikan sekaan. Nämä tekijät ovat ajaneet todellisen seurakunnan hyvin vaaralliseen tilanteeseen. Tämä tilanne vaatii kaikkia kristittyjä punnitsemaan huolellisesti kaikkia meidän postmodernin maailmamme näkökohtia (uskonnollinen, poliittinen tai sekulaari) Jumalan Sanan valossa. Vaikka tulisi leimatuksi suvaitsemattomaksi, kristityn täytyy soveltaa Apostoli Paavalin sanoja jokapäiväisessä elämässään:

"Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken." [37]

Lähteet:

1. Titus, Herbert W. “America: A Cradle Christian”, Chalcedon Report, October 16, 2002.
2. Nixon, Richard. “Silent Majority Speech”, November 3, 1969. http://watergate.info/nixon/silent-majority-speech-1969.shtml
3. Edwords, Frederick. “Getting Out God’s Vote”, The Humanist Magazine, May/June, 1987.
4. Doner, Colonel V. “Christian Activism Loses Its Way in the Kulture Smog”, Chalcedon Report, October 16, 2002.
5. “Getting a Grip on America”, Believer’s Voice, April, 1990.
6. Saloma, John S. Omnibus Politics, New York, Hill and Wang, 1984, pg.60.
7. Shearer, S.R. Antipas, Vol. 1, No. 1, pg. 13.
8. Edwords.
9. Ibid.
10. Marshall, Paul. God and the Constitution : Christianity and Politics, Rowman & Littlefield, Lanham, Maryland, 2002, pg. 6.
11. Ibid., pg 14.
12. Ibid., pg. 16.
13. “Chalcedon Profile”, Institute of First Amendment Studies, 1998, pg. 1. www.berkshire.net/~ifas/fw/9501/chalcedon.html.
14. Ibid.
15. “For the Religious Right—A New Strategy Within the GOP”, American Atheist Flashline, March 1, 1998, pg. 6. http://www.atheists.org/flash.line/bauer.htm
16. Dobson, Ed. Blinded by Might: Why the Religious Right Cannot Save America, Zondervan, Grand Rapids, Michigan, 1999, pg. 18.
17. “Moral Majority Files”, Groupwatch, Interhemispheric Resource Center, Albuquerque, NM. www.pir.org/gw/mm.txt
18. Dobson. Pgs. 41-43.
19. Diamond, Sara. “The Christian Right Seeks Dominion”, 1995. www.publiceye.org/eyes/sd_theo.html
20. “Ralph Reed Condemned by Pat Robertson”, NRA Christian Bible Choir. http://choir.faithweb.com/ralphreed_condemned.html
21. Martin, Rod D. “The Quiet Revolution”, WorldNet Daily, Sept. 30, 2002 www.worldnetdaily.com/commentary.asp
22. “For the Religious Right—A New Strategy Within the GOP”, pg. 2.
23. Fritz, Sara. “Culture Warrior Circles Wagons After Religious Right Defeat”, The State Newspaper, Columbia, SC, April 14, 1999, pg. D1.
24. Dobson. pg.35
25. Wallis, Jim. “Seduced by Power”, Sojourners Newsletter, Nov/Dec 1999, pg. 2. www.sojo.net/magqazine/index.cfm/action/sojourners/issue/soj9911/article/991110.html
26. Marshall. pg.119.
27. McDowell, Josh. The New Tolerance, Tyndale House, Wheaton, IL, 1998, pg. 18.
28. Wallis. pg. 4.
29. Houston, Jean. “Whole System Transition and the Move to a Planetary Society”, Audio Tape of speech given to The Association of Curriculum Supervision and Development, 1989.
30. Milbank, Dana. “Religious Right Finds Its Center in the Oval Office”, The Washington Post, December 24, 2001.
31. “Interview with Laura Bush”, CNN-Larry King Live, Transcript from December 18, 2001 pg. 10.
32. Jones, Dr. Bob III. Personal Interview, Bob Jones University, Greenville, SC, April 17, 2002.
33. Invitation, Road to Victory Conference, October 11-12, 2002, Christian Coalition of America. http://cc.org/events/information.html.
34. Milbank.
35. Ibid.
36. Ibid.
37. I Corinthians 2:15.



Takaisin