Totuus Mel Gibson'in elokuvasta

The Passion Of The Christ

kirj. David Meyer

Helmikuun 25. pnä 2004 oli uuden Mel Gibson'in ohjaaman elokuvan ensiesitys tuhansissa teattereissa kautta USA:n. Se oli Tuhkakeskiviikko (engl. Ash Wednesday), kuten monet sitä kutsuvat, kun uusi elokuva, The Passion Of The Christ, esitettiin yleisölle. "Massiivisten kristillisten upporikkaiden järjestöjen yhteinen mielipide oli: "Tämä filmi on luokkaa 'se täytyy nähdä'"! Tässä vaiheessa haluan muistuttaa, että me elämme nyt lopun aikaa ja että nämä viimeiset päivät ovat suuren petoksen ja voimakkaan harhan päiviä. Jeesus itse sanoi Matt.24:5: "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta." Mel Gibson'in elokuva esittää kaksiulotteisen Kristuksen, joka löydetään kammiosta, jota sanotaan elokuvateatteriksi ja jonne täytyy maksaa sisäänpääsymaksu. Matt.24:26:ssa Jeesus sanoo: "Sentähden, jos teille sanotaan: ... 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko." Luuk.17:22-23:ssa Jeesus sanoo: "Ja hän sanoi opetuslapsillensa: 'Tulee aika, jolloin te halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä. Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.'" Uskonnolliset johtajat kertovat miljoonille ihmisille, että heidän täytyy nähdä yksi Ihmisen Pojan päivistä ja koska useimmat kristityt eivät enää osaa ajatella tai arvostella, he seuraavat sokeasti sokeita johtajia ja käy, kuten Jeesus sanoi: "He kaikki lankeavat kuoppaan!" Jos ihmiset vain rukoilisivat palavasti ja pysyisivät oikeassa Jumalan Sanassa sen sijaan, että käyttäytyvät kuin koulutetut delfiinit johtajiensa edessä, niin he voisivat selviytyä petoksen kammottavasta pimeydestä.

Keskeisen tärkeä tosiasia, jota emme koskaan saa unohtaa, on, että Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulitseminen tapahtui vain kerran ja että tämä ainutkertainen tapahtuma on voimassa läpi koko iankaikkisuuden. Hepr.6:6 varoittaa, mitä tapahtuu, jos tuo tapahtuma jollakin tavalla toistetaan, kuten seuraavat sanat paljastavat: "... he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät. (KJV: Seeing they crucify to themselves the Son of God afresh, and put him to an open shame, tämän voi kääntää suomeksi: Katsoen he ristiinnaulitsevat ... Ensisijainen käännös on tietysti: Koska he ristiinnaulitsevat ..., mutta on mielenkiintoista, että juuri englantilaisessa käännöksessä on tässä konjunktiona käytetty sanaa "seeing", joka tarkoittaa näkemistä tai katsomista. Jumala tiesi, että lopun aikana juuri englanninkielisessä maailmassa tullaan tekemään filmi Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, ja koska Hän valvoo Sanaansa ja myös sen kääntämistä, niin paniko Jumala kuningas Jaakon kääntäjät käyttämään tässä tätä sanaa? Suom. huom.)"

Toinen seikka, joka täytyy muistaa, on, että elokuva väittää esittävänsä Jeesuksen maanpäällisen elämän "viimeistä 12 tuntia". Tämä on selvä valhe, koska Apt.1:3 sanoo: "ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta."

On aivan selvää, että Jumala ei hyväksy tätä elokuvaa, sillä voimme selvästi nähdä, että Hänen Sanansa tuomitsee sen. Elokuvan filmauksen aikana Jumala lähetti siitä selviä merkkejä. Jim Caviezel'ille, päätähdelle, joka näytteli Jeesuksen osaa, tapahtui seuraavaa filmauksen aikana. Hän joutui hypotermiaan riippuessaan lähes alastomana ristillä ja sai keuhkokuumeen ja keuhkotulehduksen. Hänen olkapäänsä meni sijoiltaan, kun hän kantoi ristiä ja salama iski häneen kaksi kertaa. Associated Press'in raportti vahvisti tämän. Toisessa kohtauksessa Caviezel oli kahlehdittu pylvääseen ruoskittavaksi ja simuloinnin aikana ruoskiva näyttelijä löi ohi ja oikeasti iski häntä aiheuttaen 35 cm pitkän haavan hänen selkäänsä. Caviezel sanoi, että kun tämä tapahtui: "Minä voin näytellä Jeesusta, mutta sillä hetkellä tunsin kuin Saatana. Käännyin häneen päin ja pari valittua sanaa tuli suustani." Jim Caviezel, mies, joka näytteli Jeesusta, tunsi kuin Saatana ja alkoi kiroilla toista näyttelijää!

Eräs toinen tämän elokuvan tähti, jonka Mel Gibson valitsi, on Monica Belluci, joka näyttelee Maria Magdalenaa. Monica Belluci on hyvin tunnettu Hollywoodissa kovan luokan pornotähtenä! Hän on esiintynyt sellaisissa elokuvissa kuin “Irreversible (Peruuttamaton)”, johon sisältyy niin yksityiskohtaisia ja tarkkoja raiskauskohtauksia, että sen ensiesityksessä 250 ihmistä käveli ulos ja muutamat tarvitsivat lääkehoitoa. 20 ihmiselle oli annettava happea. Tämä on nainen, jonka Mel Gibson valitsi tähdeksi elokuvaansa. Kun ajattelemme, että sellaiset järjestöt kuin Focus on the Family mainostavat Gibson'in elokuvaa pornotähtineen, voimme todeta, että Tri James Dobson on todella ulkona (out of focus) ja hänen olisi pitänyt tehdä kotiläksynsä! Tri Tim LaHaye sanoi: "Jokaisen pitäisi katsoa tämä elokuva. Se voisi olla Hollywood'in hienoin saavutus tähän mennessä."

Mel Gibson'in produktioon liittyy myös voimakas mystinen puoli, joka sisältää noituuden elementtejä. Eräs arvostelija sanoi: "Muistivälähdykset, erikoistehosteet ja rikinkatkuinen pahan läsnäolo vaanii kaikkialla filmissä." Jim Caviezel sanoi: "Palasin voimakkaasti katoliseen kasvatukseeni, luin uudelleen evankeliumit ja tutkin kristillisten mystikkojen kirjoituksia." Caviezel sanoi myös: "Ivan Dragicevic ja hänen vaimonsa antoivat minulle aidon palasen ristiä. Pidin sitä ylläni koko ajan. He tekivät vaatteisiini erikoistaskun sitä varten. Minulla oli myös seuraavien pyhimysten reliikkejä: Isä Pio, Padoua'n Pyhä Anthony, Pyhä Maria Goretti ja Pyhä Denisius, näyttelijöiden suojeluspyhimys.”

Mel Gibson sanoi, että hän perusti käsikirjoituksensa kahden katolisen mystikkonunnan näkyihin. Toinen oli Pyhä Anna Katariina Emmerich, joka oli 18. vuosisadan augustiinolaisnunna ja toinen oli Agredan Maria, joka oli 17. vuosisadan fransiskaaninunna. Gibson sanoi: “Emmerich antoi minulle aineistoa, jota en koskaan olisi tullut ajatelleeksi." Tämän elokuvan käsikirjoitus kirjoitettiin alunperin englanniksi, mutta eräs jesuiittapappi, joka kutsuu itseään nimellä "Isä" William J. Fulco, käänsi sen.

Se oli aikamoinen käsikirjoitus ja ylen määrin täynnä verta ja äärimmäistä kidutusta. Raamatussa ei ole niin yksityiskohtaisia kuvauksia. Sana kertoo meille sen, mikä meidän on tarpeen tietää. Luuk.23:33 sanoo: "Ja kun saavuttiin paikalle, jota sanotaan Pääkallonpaikaksi, niin siellä he ristiinnaulitsivat hänet sekä pahantekijät, toisen oikealle ja toisen vasemmalle puolelle." On myös hyvin mielenkiintoista, että kun Diane Sawyer haastatteli Mel Gibson'ia ja kysyi häneltä: "Onko se sinun kätesi, joka filmissä pitää naulaa?", niin Gibson vastasi: "Joo kyllä, se on minun vasen käteni." Gibson ei jättänyt mainitsematta tosiasiaa, että se oli hänen vasen kätensä, joka piti ja asetti naulan lyötäväksi Jeesuksen käden läpi. Okkultismissa vasen käsi merkitsee "voimaa" ja latinan kielessä sanat vasen ja pahaenteinen (engl. sinister) ovat synonyymejä. Esoteerisessa illuminismissa on korkea-arvoinen veljeskunta nimeltä Ordo Sinistra Vivendi (Vasemman käden polun veljeskunta). Sen päämäärä on kristinuskon tuhoaminen petoksen avulla.

Kun Passion-filmiä näytettiin Wichita'ssa Kansas'issa, niin eräs nainen katsellessaan, kun Gibson'in vasen käsi piti naulaa täsmälleen sillä hetkellä, kun naula lyötiin ja veri purskahti, putosi kuolleena tuoliinsa. Kansas on maamme maantieteellinen keskusta ja Gibson'in pahaenteinen vasen käsi keskitti naulan. Oliko tämä merkki?

Onko tämä paha kansakunta, joka pysyy lujana pahuudessaan, ristiinnaulinnut Jumalan Pojan uudelleen ja Häntä julki häväissyt? Onko tämä teatterista uloskannettava nainen merkki Jumalalta? Entisenä okkultistina ja noitana, Jumalan armosta pelastettuna, minä havaitsen pahuuden tässä Mel Gibson'in elokuvassa "The Passion of the Christ"! Sitä pitäisi karttaa tappavana kauhistuksena.

Pastori David J. Meyer

Jos haluat lisätietoa, niin kirjoita:

Last Trumpet Ministries
PO Box 806
Beaver Dam , WI 53916
USA

Tai vieraile verkkosivullamme
<<http://www.lasttrumpetministries.org>>
 

Mel Gibson'in "Passion"

Berit Kjos, Helmikuu 2004

Jody Dean, CBS:n uutisankkuri kertoi näkemyksensä elokuvasta 'The Passion of the Christ' Religion Today <http://www.religiontoday.com/faith/1242963.html> -lehden artikkelissa.

"Tämä ei ole filmi josta 'pidetään' ... Se ei taatusti 'huvita'. Ei ollenkaan tunnu siltä, että on juuri ollut elokuvissa. Mitä se sitten on ... kokemus -- perustunteen tasolla, jota tuskin käsittää. Vähäisinkin inhimillinen ennakkokäsitys ja taipumus riisutaan täysin pois ... Ollakseni täysin rehellinen, halusin oksentaa. Se lyö niin lujasti.

"Filmi ottaa sinut ensimmäisen viiden sekunnin aikana eikä koskaan päästä. Brutaalius, nöyryytys ja verisyys ovat lähes käsittämättömiä - eivätkä silti todennäköisesti mene kyllin pitkälle. Yksin ruoskiminen tuntuu loppumattomalta ja sinä vavahdat joka kerran, kun ruoskan isku läjähtää - siitä riippumatta kuinka rautaiset hermot sinulla on."

Se "ottaa sinut", sanoi Jody Dean. Tietysti! Se on osa hyvin tehdyn filmin vakuuttavaa voimaa. Se täyttää ajatuksemme ja mielikuvituksemme kuvilla, jotka usein vaikuttavat meihin enemmän kuin tosiasiat tai totuus. Kasvatusalan muutosagentit tietävät tämän hyvin. Siksipä he käyttävätkin shokeeraavia kertomuksia herättämään voimakkaita tunteita, joita tarvitaan istuttamaan uusia arvoja lastemme mieliin. Kuvittelua tai totta, mutta tapahtumat ja tarinat, jotka herättävät voimakkaita tunteita, rakentavat vakuuttavia henkisiä malleja.

Kuinka voisi sellaisen raivoisan brutaaliuden voimakas tunneperäinen kokeminen vaikuttaa katsojiin -- varsinkin lapsiin ja nuoriin, jotka on jo hukutettu väkivaltaviihteeseen? Paaduttaako se heitä lisää vai muuttaa heidän uskonsa perustuksen?

Kun ihmiset pyydystetään Passion-filmin tunneperäiseen salajuoneen, niin kaikki Raamatun ulkopuoliset lisäykset -- mukaan lukien jokainen siirtyminen katoliselta "Ristin Asemalta <<http://www.cptryon.org/prayer/xstations/index.html>>" toiselle -- tulee katselijalle virtuaalisesti koettuna yhtä todelliseksi kuin tosiasioihin perustuva (mutta vähemmän dramaattinen ja yksityiskohtainen) sanoma evankeliumeissa.

Pohditko sinä, millainen evankeliumi jää ihmisten mieliin tämän tunnekokemuksen jälkeen? Tom Carter, CAP Ministry'n presidentti (cap@capalert.com) auttaa meitä vastaamaan tähän kysymykseen. Katsottuaan filmin ennakkoon, hän kirjoitti seuraavat huomiot:

"Monia ovelia keinoja käytettiin ajatusten ja ideoiden ilmaisemiseen. Yksi oli, kun Kristus oli ristillä, kameran kuvakenttää, jossa näkyi Jeesus ristillä, supistettiin, nostettiin ylös pilviin, sitten pudotettiin takaisin alas maahan kuten sadepisara esittäen Jumalan kyyneltä.
Toinen oli kun näytettiin kuinka Saatana ja hänen syntiin ja kuolemaan perustuva valtansa torjuttiin Jeesuksen kuoleman kautta. Saatana raahattiin kuvaannollisesti helvettiin, rusennettiin ja häneltä otettiin hänen saamisensa ihmiskunnan syntien vuoksi ... Kolmas ovela keino oli se, kun Jumala sai Herodeksen temppelin verhon repeämään kahtia, ylhäältä alas, niin Gibsonin filmissä myös valtaistuin halkesi ... En kuitenkaan halua väitellä yksityiskohdista. Se oli mukavan runollista, Mel. Sitä paitsi kuka voi sanoa, ettei valtaistuin revennyt?
Jumala ei sanonut, että se halkesi! Mitä me sitten olemme levittämään erilaista tarinaa?”

"Gibson'in filmi on intensiivinen Katolinen selonteko Jeesuksen kärsimyksestä" kirjoitti Linda Chavez artikkelissaan "Mel Gibson's Film Inspires Soul-Searching <<http://www.christiancinema.com/catalog/newsdesk_info.php?newsdesk_id=53>>." Hän jatkaa:
"Todellisuudessa useimmat kohtaukset, jotka kuvaavat Kristuksen matkaa pitkin Via Dolorosaa matkalla Golgatalle, näyttävät saaneen innoituksensa katolisesta hartausrituaalista 'Ristin Asemat <<http://www.cptryon.org/prayer/xstations/index.html>>,' joka on peräisin 14. vuosisadalta. Filmin kohtaus, joka esittää, kun Jeesus kohtaa Veronican, joka pyyhkii Hänen kasvonsa ja Kristuksen kuva jää Veronican huntuun, on osa katolista traditiota ....

"Ainoat hahmot, jotka näyttävät tylsiltä sadisteilta, ovat roomalaiset sotilaat, jotka kiduttavat Kristusta sen jälkeen, kun Pilatus määrää Hänet ruoskittavaksi -- ja he todella näyttävät paholaisen riivaamilta, joka ilmestyy haamun kaltaisena hahmona kautta filmin."

Roomalaiset sotilaat kuitenkin vain tottelivat määräyksiä. Heillä ei ollut mitään kaunaa Jeesusta kohtaan. Hän ei ollut heille uhka. Miksi he sitten osoittivat sellaista julmuutta? Sitä vastoin Jeesus oli todellinen uhka fariseusten arvovallalle ja opetukselle. Siksi useimmat heistä halveksivat Häntä. Se ei kuitenkaan anna mitään syytä sanoa evankeliumia antisemitistiseksi. Sitä paitsi Jeesus, opetuslapset ja useimmat Hänen ystävänsä olivat juutalaisia.

Kysymys on siitä, juurruttaako elokuva aidon kertomuksen meidän mieleemme, vai vääristeleekö se Raamatun kertomusta totuuden ja evankelioinnin lipun alla?

Mietipä toista esimerkkiä Lindy Warren'in artikkelista "Witness to the Passion <<http://www.outreachmagazine.com/current_issue/Jan_Feb/passion.html>>," Hän kirjoittaa:

"Pahaenteinen hahmo, joka piruilee Kristukselle Getsemanen puutarhassa, näyttäytyy kautta koko filmin personoituen Saatanaksi esittäen käytävää hengellistä sotaa, joka kärjistyy Kristuksen viimeisiin tunteihin. Koskettavat menneisyyden muistivälähdykset Kristuksen elämästä kuvaavat ... Marian rakkautta ja tuskaa poikansa puolesta."

"Filmi on 'olennaisilta osiltaan tarkka,' sanoo Darrell Bock, UT:n tutkimuksen professori Dallas'in teologisesta seminaarista ..."

"Olennaisilta osiltaan tarkka?" Tarkoittaako tämä, että suurin osa siitä on totta ja vain pieni osa epätotuutta? Millä hän mittaa totuutta ja millä petollista puolitotuutta? Päinvastoin kuin meidän pragmaattiset ja suhteelliset inhimilliset standardimme, Jumalan muuttumaton Sana on ehdoton totuus. Kun me taivutamme tai venytämme sitä "tarpeittemme" tai halujemme mukaan, se ei ole enää totta. Siksi Raamattu varoittaa meitä, että "jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi?" (Gal.1:6-10)

Paavali antoi toisenkin kuvauksen ihmisen penseästä asenteesta totuutta kohtaan: " Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte." (2.Kor. 11:4) Tämä kuulostaa samanlaiselta kuin tämän päivän seurakunnassa, vai mitä? Meiltä unohtuu Jumalan käsky: "Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi." (Sananl. 30:5-6)

"Tämä filmi on osittain evankeliumin kertomusta ja osittain myyttiä, johon on runsain määrin lisätty Hollywood'ia ja väkivaltaa," sanoi Eric Shafer ELCA:n (Amerikan luterilainen kirkko) tiedotusjohtaja, joka näki filmin yksityisessä näytöksessä Chicagon lähellä. "Paljon on lisätty evankeliumiin täyttämään aukkoja."

Voimakkaan katolisen vaikutuksen valossa voisi pohtia, mitä mahtaa Mel Gibson itse uskoa. Artikkelissaan "The Jesus War: Mel Gibson & "The Passion <<http://www.wcnet.org/~bgcc/gibson.htm>>," Peter J. Boyer antoi meille seuraavan välähdyksen:

"Kerroin Gibson'ille olevani protestantti ja kysyin sulkisiko hänen pre-Vatican II (vanhakantainen) käsityksensä minut pelastuksen ulkopuolelle.

"Hän mietti. "Uskon, ettei ole pelastusta niille, jotka ovat kirkon ulkopuolella," hän sanoi. Sitten hän selitti: "Ajattelen sen näin. Minun vaimoni on pyhimys. Hän on ihmisenä paljon parempi kuin minä. Rehellisesti. Hän on kuten episkopaali tai anglikaani. Hän rukoilee, hän uskoo Jumalaan, hän uskoo Jeesukseen, hän uskoo tuohon roskaan. Ja se ei ole reilua, ellei hän saa tehdä sitä, hän on parempi kuin minä. Mutta se on johtajan mielipide. Minä sopeudun siihen." (Tässä on puhekieltä, jota en osaa kovin hyvin kääntää. suom. huom.)

"He paused. 'There is no salvation for those outside the Church,' he said. 'I believe it.' He explained, 'Put it this way. My wife is a saint. She's a much better person than I am. Honestly. She's, like, Episcopalian, Church of England. She prays, she believes in God, she knows Jesus, she believes in that stuff. And it's just not fair if she doesn't make it, she's better than I am. But that is a pronouncement from the chair. I go with it." [6] <<http://www.cuttingedge.org/articles/db036.htm>>

Ilmeisesti Gibson'in uskonkäsitykset ovat muuttuneet tuon viime syyskuun haastattelun jälkeen. TV-esiintymisen ABC:ssa jälkeen (16.2.) Diane Sawyer esitti kysymyksen eräästä elokuvan kohtauksesta. Raamatun mukaan Simon Kyreneläinen pakotettiin kantamaan Jeesuksen ristiä, mutta elokuvassa Simon "kamppailee verisen Jeesuksen kanssa siitä, kumpi ottaa ristin." Miksi?

"Se on hänen veljensä," selitti Gibson. "Se koskee toista ihmistä. Me kaikki olemme Jumalan lapsia. Me kaikki! Siitä riippumatta mikä olet -- onko sinulla luu nenäsi läpi tai näytätkö viikingiltä ... tai oletpa mikä tahansa. Me kaikki olemme Jumalan lapsia."

Tuo kuulostaa universalismilta! Tarkoititteko sitä todella? Vähän myöhemmin Diane Sawyer kysyi häneltä hänen perinteisestä katolisuudestaan, joka vastustaa Vatikaanin uudistuksia, kuten "muiden uskontojen hyväksymistä." Sulkisivatko Gibson'in vanhakantaiset näkemykset taivaan oven juutalaisilta, protestanteilta ja muslimeilta?

"Siitä ei ole ollenkaan kysymys," vastasi Gibson. "Ei ollenkaan! On mahdollista ihmisille, jotka eivät ole edes kristittyjä päästä taivaan valtakuntaan. Se on vain helpompaa -- ja minun on sanottava tämä, koska se on mitä minä uskon ..."

"Teillä on jatkuva pääsylippu?" keskeytti Sawyer.

"Joo, haluan sanoa, että se on helpompaa. Minun on uskottava se."

Mel Gibson'in käsitys Jumalasta ja evankeliumista ovat tämän elokuvan perustuksena. Eräs hänen tärkeitä innoituksen lähteitään oli 18. vuosisadan mystikko, Anna Katharina Emmerich. Kirjailija Michael Brown esittää joitakin välähdyksiä hänen elämästään. Ne muistuttavat minua viettelevistä näyistä, joita Betty Eadie kuvasi bestseller-kirjassaan Embraced by the Light. Hän sekoitti Mormoni-uskonsa amerikan intiaanien (Native American) spiritismiin. Kuten Anne Emmerich'in ja muiden amerikan intiaanien "lääkemiesten", Betty Eadie'nkin näyt alkoivat jo varhaisella iällä. [For more details see Deliver us from Evil
<<http://www.crossroad.to/Books/TwistofFaith/8-Evil.htm>> - ( live link: http://www.crossroad.to/Books/TwistofFaith/8-Evil.htm#light  <http://www.crossroad.to/Books/TwistofFaith/8-Evil.htm><<http://www.crossroad.to/Books/TwistofFaith/8-Evil.htm>> ]

Mieti tätä ilmoitusta:

"Kun sanomalehdet keskittyvät eläviin kuvauksiin Kristuksen ristiinnaulitsemisesta ... ja erimielisyyksiin juutalaisten kanssa ... on olemassa salattu, mystinen tekijä ja se on karisma, joka liittyy siihen stigmaatikkoon, jonka ilmestykset vaikuttivat merkittävästi filmiin. ... Tämä mystikko on Anne Catherine Emmerich.... Kun lukee hänen ilmestyksiään, tulee tunne, että hän on kokenut 'epätavallista vaikutusta' -- samankaltaista, kuin nykyisin sanotaan niiden kokevan, jotka katsovat tätä elokuvaa.... Ei ole yllätys, että elokuvan ohjaajan, Mel Gibson'in sanotaan kantavan yhtä hänen pyhäinjäännöstään."

Se on totta, Gibson veti reliikin ulos taskustaan ja näytti sitä Diane Sawyer'ille ABC:n haastattelun aikana. Itse asiassa kun "kristinusko" tulee lisääntyvästi postmoderniksi, mystiseksi ja universaaliseksi, me näemme paluun ajattomiin pyhäinjäännöksiin, amuletteihin, ikoneihin ja taikakaluihin. Gibson'in markkinointisuunnitelmat varmasti nopeuttavat tätä prosessia. Jo nyt "jäljennökset nauloista, joita käytettiin ripustettaessa Jeesus ristille, ovat kuumaa virallista kauppatavaraa.... muistoesineisiin kuuluu kirja, neuloja, avainketjuja, kahvimukeja ja T-paitoja.... 'Kysyntä on ollut hurjaa'"

Oletko minun laillani huolestunut petoksesta seurakunnassa ja erkanemisesta Jumalan kirjoitetusta Sanasta? Silloin ehkä haluat muistella 19. vuosisadan lähetysjohtajan Rev. E. K. Alden'in sanoja:

"Yksi tämän ajan uskonnollisia vaaroja on, että monet hyvät miehet eivät erota vaaraa. Joskus ajautuminen harhaan tapahtuu vähitellen ja on lähes huomaamaton ja kuitenkin voi olla niin vakaata ja voimakasta, että sellaisen miehen vaikutuksen suunta on kohti harhaa, vaikka hän koko ajan puolustaa totuutta.... Jos henkilön tiedetään pitäytyvän vakavaan harhaan, vaikka hän vain harvoin tai ei koskaan suoraan puolustaisikaan sitä, se tosiasia, että hänen tiedetään pitäytyvän harhaan voi tehdä tyhjäksi kaikki hänen totuutta puolustavat palavat puheensa.... Tosiasiassa on aikoja, jolloin tiettyjen tärkeiden totuuksien muun poissulkevalla puolustamisella on sama vaikutus kuin harhalla."

Jos haluat lisätietoa Mel Gibson'in filmistä Passion, niin lue lyhentämätön artikkeli <<http://www.crossroad.to/articles2/04/passion.htm>>

Endnotes:

1. 1. Jody Dean, "Perspective on 'The Passion of the Christ," Religion Today at <http://www.religiontoday.com/faith/1242963.html>
2. Tom Carden, February 2004. cap@capalert.com <mailto:cap@capalert.com>
3. Linda Chavez, "Mel Gibson's Film Inspires Soul-Searching <http://www.christiancinema.com/catalog/newsdesk_info.php?newsdesk_id=53>
4. Lindy Warren, "Witness to the Passion <http://www.outreachmagazine.com/current_issue/Jan_Feb/passion.html>" at <http://www.outreachmagazine.com/current_issue/Jan_Feb/passion.html>
5. Martha Sawyer Allen, "Mel Gibson's reel leap of faith <http://www.startribune.com/stories/462/4518594.html>," Star Tribune, February 21, 2004.
6. Peter J. Boyer, "The Jesus War: Mel Gibson & 'The Passion <http://www.wcnet.org/~bgcc/gibson.htm>'," The New Yorker, September 15, 2003.
7. Arthur Brown, "Behind film endorsed by both Catholics and Protestants is a stigmatic whose life and revelations continue to amaze <http://www.spiritdaily.com/emmerichlife.htm>" at <http://www.spiritdaily.com/emmerichlife.htm> For more information, see Catholic Mystics <http://www.catholicconcerns.com/Mystics.html>
8. William Neuman, "'Jesus' Nail Sale <http://www.nypost.com/news/regionalnews/18338.htm>," New York Post, February 19, 2004.
9. From a letter written by the Rev. E. K. Alden, D.D., Home Secretary of the American Board of Foreign Missions, Boston, March 21, 1887. <http://www.spurgeon.org/s_and_t/dg11.htm>


 Takaisin