Phil Schneider, alienit, maanalaiset tukikohdat (osa 1)

Phil Schneider, hyvin urhea mies, hiljattain menetti henkensä sellaisessa mikä näytti olevan sotilastyylinen teloitus tammikuussa 1996. Hänet löydettiin kuolleena asunnostaan muovinen vesiletku edelleen kaulansa ympärille kiedottuna. Joidenkin lähteiden mukaan, häntä oli kidutettu julmasti ennen kuolemaa. Phil Schneider oli entinen hallituksen insinööri joka oli mukana maanalaisten tukikohtien rakentamisessa. Hän oli yksi kolmesta jotka jäivät eloon oltuaan tulitaistelussa joka käytiin suurten Harmaiden (avaruusolennot) ja sekä USA:n armeijan ja tiedustelupalvelun joukkojen välillä Dulcen maanalaisessa tukikohdassa.

Toukokuussa 1995, Phil Schneider piti luennon siitä mitä hän oli löytänyt. Seitsemän kuukautta myöhemmin häntä kidutettiin ja hänet surmattiin niiden toimesta joille hän aiemmin oli tehnyt töitä. Tämän miehen viimeiset teot eivät saisi jäädä unohduksiin.

------------------------------------------

"Syynä on Liittovaltion hirmuinen rakenne että minä tunnen olevani vaarassa kertoessani tästä materiaalista. Kuinka pitkään minä voin tehdä töitä on arvailujen varassa. Kuitenkin, minä haluan mainita että tämä puhe jakaantuu neljään pää-aiheeseen."

"Minä haluan sinun tietävän että Yhdysvallat on kaunis paikka. Olen ollut yli 70 maassa enkä minä voi muistaa yhtään toista maata missä on ollut tämä kauneus, samoin kuin ihmisten ihanuus, kuin Yhdysvalloissa."

"Antaakseni sinulle yleiskatsauksen siitä mitä minä olen, minä kävin insinöörikoulun. Puolet minun koulutuksestani tapahtui tällä alueella, ja minä rakensin itselleni maineen geologian insinöörinä, kuten myös rakennus insinöörinä sekä armeijan että ilmailun sovelluksissa. Olen auttanut rakentamaan kaksi pää-tukikohtaa Yhdysvalloissa joilla on jonkinlaista merkitystä sen suhteen mitä kutsutaan Uudeksi maailmanjärjestykseksi. Ensimmäinen tukikohta on tämä joka on Dulcessa, Uudessa Meksikossa. Minä olin mukana tulitaistelussa alien-humanoidien kanssa vuonna 1979 ja minä olin yksi eloonjääneistä. Minä olen luultavasti ainoa suun aukaissut eloonjäänyt josta sinä koskaan kuulet. Kaksi muuta ovat tiukan vartioinnin alla. Minä olen ainut jäljellä oleva joka tuntee yksityiskohtaiset kansiot koko operaatiosta. 66 salaisen palvelun agenttia, FBI:n miestä, mustaa barettia, jne. kuoli tässä tulitaistelussa. Minä olin siellä."

"Numero yksi, osa siitä mitä minä tulen kertomaan teille tulee olemaan hyvin järkyttävää. Osa sitä mitä minä tulen kertomaan teille tulee luultavasti olemaan hyvin uskomatonta, vaikkakin, sen sijaan että laittaisit silmälasit päähäsi minä pyydän sinua laittamaan "'skeptikaalit' päähäsi. Mutta kuitenkin, ole vapaa tekemään omat kotitehtäväsi. Minä tiedän että tiedon vapautta koskevasta laista ei ole paljon jäljellä, mutta se on kaikki mitä meillä on. Paikallinen kirjasto on hyvä paikka etsiä Kongressin arkistoja. Joten, jos jatkaa kotitehtäviensä tekemistä, silloin voi seisoa yövartiossa suhteessa maahansa.

Syvällä maan alla olevat sotilastukikohdat ja musta budjetti

"Minä rakastan maata jossa minä elän, enemmän kuin minä rakastan elämääni, mutta minä en seisoisi edessänne, riskeeraten elämääni, jos en uskoisi näin olevan. Ensimmäinen osa tätä tätä keskustelua käsittelee syvällä maan alla olevia sotilastukikohtia ja mustaa budjettia. Musta budjetti on salainen budjetti joka kattaa 25% Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta. Tämä musta budjetti syö 1,25 biljoonaa (trillion) dollaria vuodessa. Ainakin tämä summa käytetään mustiin ohjelmiin, kuten ne jotka keskittyvät syvällä maan alla oleviin sotilastukikohtiin. Tällä hetkellä, Yhdysvalloissa on 129 tällaista tukikohtaa."

"He ovat olleet rakentamassa näitä 129 tukikohtaa päivin ja öin, tauotta 1940-luvulta lähtien. Jotkin näistä oli rakennettu tätäkin aiemmin. Nämä tukikohdat ovat periaatteessa suuria maanalaisia kaupunkeja jotka on yhdistetty toisiinsa suurinopeuksisilla magneetin päällä leijuvilla junilla joiden nopeus on parhaimmillaan 2.000 km/h. Tästä aktiviteetista on kirjoitettu seita kirjoja. Richard Souder, Fil. Tri. arkkitehti, on vaarantanut henkensä puhumalla tästä aiheesta. Hän teki töitä lukuisten hallituksen virastojen kanssa maanalaisissa tukikohdissa. Idahossa niitä on 11 kappaletta."

"Näiden tukikohtien keskimääräinen syvyys on yli maili, ja ne taas ovat periaatteessa kokonaisia kaupunkeja maan alla. Niiden koko on 2,66-4,25 kuutiomailia, heillä on laserilla toimivia porauskoneita jotka voivat kaivaa tunnelia seitsemän mailia päivässä. Nämä mustat budjetit ohittavat Kongressin vallan, minkä me tiedämme olevan laitonta. Juuri nyt, Uusi maailmanjärjestys on riippuvainen näistä tukikohdista. Jos minä olisin tiennyt siihen aikaan kun minä olin siellä töissä, että tämä NWO oli mukana, en olisi tehnyt sitä. Minulle valehdeltiin kunnolla."

"Kaiken kaikkiaan, mitä teknologiaan kuuluu, jokaisena kalenterivuotena armeijan teknologia menee 44,5 vuotta eteenpäin. Tämän vuoksi on helppo ymmärtää että jo vuonna 1943 he olivat kykeneviä luomaan, tyhjiöteknologian kautta, laivan joka kykeni kirjaimellisesti katoamaan yhdestä paikasta ja ilmestymään toiseen paikkaan. Minun isäni, Otto Schneider, taisteli sodan aikana molemmilla puolilla. Hän oli alunperin U-veneen kapteeni, ja hänet vangittiin ja hän taisteli sitten amerikkalaisten puolella."

"Hän oli mukana erilaisissa projekteissa, kuten atomipommi, vetypommi, sekä Philadelphia Experiment. Hän keksi suurinopeuksisen kameran joka otti kuvia ensimmäisistä atomikokeista Bikinillä 12.7.1946. Minulla on alkuperäisiä valokuvia tästä kokeesta, ja näissä valokuvissa näkyy myös Ufoja lentelevän pommituspaikan yllä suurella nopeudella. Bikini-saaret olivat niihin aikoihin heidän hallinnassaan, erityisesti vedenalaiset alueet, ja asukkaiden karjaa silvottiin. Siihen aikaan Kenraali MacArthur tunsi että seuraava sota käytäisiin muista maailmoista tulleiden alieneiden kanssa."

"Joka tapauksessa, minun isäni teki pohjatyön teoreetikkojen kanssa tämän Philaelphia Experimentin samoin kuin muidenkin kokeiden suhteen. Mitä tällä on tekemistä minun kanssani? Ei mitään, muuta kuin se tosiasia että hän oli minun isäni. Häntä vihattiin Saksassa. Oi luvattu miljoonan dollarin palkkio kullassa sille joka surmaa hänet. Ilmeisesti, he eivät onnistuneet. Joka tapauksessa, palataanpa takaisin aiheeseemme -- maanalaisiin tukikohtiin.

Tulitaistelu Dulcen tukikohdassa

"Vuonna 1954, Eisenhowerin hallinnon alla, Liittovaltio päätti kiertää USA:n Perustuslakia ja solmia sopimuksen alien-entiteettien kanssa. Sitä kutsuttiin nimellä 1954 Greada Treaty, jossa sovittiin että sopimuksessa mukana olevat alienit saisivat siepata muutaman lehmän sekä kokeilla heidän implantti-teknologiaasa muutamiin ihmisiin, mutta että heidän täytyisi antaa yksityiskohtaiset tiedot mukana olevista ihmisistä. Vähitellen alienit alkoivat lipsua säännöistä kunnes e lopulta hylkäsivät ne täysin. Vuonna 1979 tämä oli realiteetti, ja tämä tulitaistelu Dulcessa tapahtui onnettomuuden seurauksena. Olin mukana rakennuksessa maanalaisessa tukikohdassa Dulcessa, joka on luultavasti kaikkein syvimmällä oleva tukikohta. Se laskeutuu seitsemän tasoa ja sijaitsee yli 2,5 mailia syvällä. Juuri siihen aikaan me olimme poraamassa neljää erillistä reikää aavikolla, ja me olimme aikeissa liittää ne yhteen ja räjäyttää suuria osastoja kerralla. Minun työni oli laskeutua reikien pohjalle, tarkistaa kivinäytteitä sekä antaa suositus mitä räjähdettä käyttää. Kun me olimme laskeutuneet pohjalle, me löysimme itsemme keskeltä suurta luolaa joka oli täynnä ulkoavaruuden alieneita, jotka tunnetaan nimellä Suuret harmaat. Minä ammuin niistä kaksi. Siihen aikaan, siellä oli alhaalla 30 ihmistä. Noin 40 ihmistä tuli lisää sen jälkeen kun tämä käynnistyi, ja kaikki heistä kuolivat. Me yllätimme kokonaisen maanalaisen alien-tukikohdan. Myöhemmin me saimme selville että ne olivat asuneet planeetallamme pitkään, kenties miljoona vuotta. Tämä voisi selittää paljon siitä mitä on muinaisten astronauttien teorian takana."

"Joka tapauksessa, minä sain osuman rintaani heidän aseestaan joka oli laatikko heidän vartalossaan, joka räjäytti minuun reiän ja antoi minulle ilkeän annoksen koboltti-säteilyä. Minulla on syöpä tämän takia."

"Minä en ollut todella kiinnostunut UFO-teknologiasta ennenkuin minä aloitin työni Area 51llä, Las Vegasista pohjoiseen. Toivuttuani noin kahden vuoden ajan vuoden 1979 tulitaistelusta, minä menin takaisin töihin Morrison & Knudsonille, EG & G:lle sekä muihin yhtiöihin. Area 51:llä, he testasivat kaikenlaisia uteliaisuutta herättäviä avaruusaluksia. Kuinka monelle Bob Lazarin tarina on tuttu? Hän oli fyysikko joka teki töitä Area 51:llä, yrittäen tulkita yhden tällaisen aluksen työntömoottoria.

"Nyt minä olen hyvin huolissani Liittovaltion aktiviteetista. He ovat valehdelleet yleisölle, jarruttaneet senaattoreita, ja kieltäytyneet kertomasta totuutta koskien alien-asioita. Minä voin jatkaa ja jatkaa. Minä voin kertoa sinulle että olen melko nyrpeä. Äskettäin, minä tunsin erään joka asui lähellä minua Portlandissa, Oregonissa. Hän oli töissä Gunderson Steel Fabricationissa, jossa he rakensivat junanvaunuja. Nyt, minä tunsin tämän kaverin 30 vuoden ajan, ja hän oli eräänlainen hiljainen kaveri. Hän tuli tapaamaan minua eräänä päivänä, kiihtyneenä ja hän kertoi minulle: "He rakentavat vankien kuljetusvaunuja." Hän oli hermostunut. Gundersonilla, hän sanoi, oli sopimus Liittovaltion kanssa rakentaa 107.200 kappaletta täyspitkää junanvaunua, jokaisessa 143 paria kahleita. Tässä valtaisassa projektissa on mukana 11 alihankkijaa. Kerrotaan että Gunderson sai yli 2 miljardia dollaria tästä sopimuksesta. Bethlehem Steel ja muut teräsyhtiöt ovat mukana. Hän näytti minulle yhden näistä junanvaunuista ratapihalla pohjois-Portlandissa. Hän oli oikeassa. Jos sinä lasket 107.200 x 143 x 11 sinä saat 15.000.000. Tämä on luultavasti niiden ihmisten lukumäärä jotka ovat eri mieltä Liittovaltion kanssa. Enää sinä et voi äänestää ketään näistä ihmisistä pois virasta. Meidän nykyinen hallintojärjestelmämme on "teknokratia", ei demokratia, ja se on myös feodalismin muoto. Sillä ei ole mitään tekemistä Yhdysvaltain tasavallan kanssa. Nämä ihmiset ovat jumalattomia ja he ovat lainsäädännön kautta kieltäneet rukoilemisen julkisissa kouluissa. Sinä voit saada 100.000 dollaria sakkoa ja kaksi vuotta vankeutta mikäli sinä rukoilet koulussa. Minä uskon että Liittovaltio on käynnistämässä pelinavauksen Yhdysvaltain kansalaisten orjuuttamiseksi. En ole kovin hyvä puhuja, mutta aion pitää suuni auki kunnes joku ampuu minut, sillä se on sen arvoista puhua ryhmälle kuten tämä, näistä julmuuksista."

Amerikan mustan ohjelman urakoitsijat

"On muitakin ongelmia. Minulla on mielenkiintoisia tilastoja vuodelta 1993. Tällä hetkellä on olemassa 20 Stealth-hävittäjäkoneen prototyyppiä. USA:n Kongressin viisivuotis-suunnitelman budjetti on 245,6 miljoonaa dollaria. Sinä et voi ostaa varaosia näihin mustiin ohjelmiin tällä rahalla. Joten, meille on valehdeltu. Tämä musta budjetti on karkeasti ottaen 1,3 biljoonaa dollaria joka toinen vuosi. Biljoona on tuhat miljardia. Biljoona dollaria painaa 11 tonnia. USA:n Kongressi ei koskaan näe kirjoja joissa on mukana tämä salamyhkäinen rahasumma. Stealth-ohjelmien alihankkijoita: EG & G, Westinghouse, McDonnell Douglas, Morrison-Knudson, Wackenhut Security Systems, Boing Aerospace, Aerospacial (Ranska), Mitsubishi Industries, Rider Trucks, Bechtel, I.G. Farben, plus sata muuta."

Tähtien Sota ja ilmeinen alien-uhka

"Kuitenkin, musta budjetti vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti 68 prosenttiin armeijan budjettia. Tähtien sota nojaa raskaasti stealth-aseisiin. Välihuomautuksena, yksikään Stealth-ohjelma ei olisi ollut mahdollinen jos me emme olisi saaneet kerättyä talteen maahan pudonneita alien-kiekkoja. Sinä saatat kysyä että mitä avaruussukkula kuljettaa. Suuria metalliharkkoja jotka valmistetaan avaruudessa ja joita ei voida tuottaa maan pinnalla. Ne tarvitsevat ulkoavaruuden lähes tyhjiön jotta niitä voitaisiin valmistaa. Meille ei ole kerrottu mitään mikä olisi edes lähelläkään totuutta. Useita viikkoja sitten, olin töissä USA:n hallituksen palkkalistoilla ryoliitti-38 -nimistä ainetta jalostavassa laitoksessa -- eräs maailman huippua. Minä uskon että Tähtien Sota -ohjelma on siellä pelkästään alienien hyökkäyksen torjumiseksi -- sillä ei ole mitään tekemistä "kylmän sodan" kanssa, joka oli ainoastaan tekosyy kerätä rahaa kaikilta ihmisiltä -- mihin tarkoitukseen? Tämä koko valhe oli suunniteltu ja toteutettu viimeisten 75 vuoden aikana.

Stealth- hävikkäjäkone-teknologia jota USA:n virastot ja YK käyttävät

"Tässä on toinen pala informaatiota, ihmiset. Huumeidenvastainen virasto ja ATF turvautuvat taktisiin stelth-aseisiin 40 prosentissa operaatioiden budjeteista. Tämä oli vuonna 1993 ja luvut ovat nousseet huomattavasti siitä lähtien. Yhdistyneet Kansakunnat käytti amerikkalaisia Stealth-hävittäjäkoneita 28 prosentissa kollektiivisista maailmanlaajuisista operaatioistaan vuosina 1990-1992, Center for Strategic Studiesin ja YK:n raportin mukaan."

"On ainakin kolme erillistä poliisi-luokitusta jotka vartioivat meidän kaikkein suurimpia salaisuuksiamme. Numero yksi, tämä Military Joint Tactical Force (MJTF), jota joskus kutsutaan nimellä Delta Force tai Black Beters, on monikansallinen taktinen sotilasjoukko jota käytetään ensisijaisesti vartioimaan useita Stealth-hävittäjäkoneita maailmanlaajuisesti. Sivuhuomautuksena, Stealth-hävittäjäkoneita on rakennettu 172 kappaletta. Kymmenen niistä on pudonnut, joten viimeisimpien tilastojen mukaan niitä on noin 162 kappaletta. Bill Clinton luovutti ne noin kuusi viikkoa sitten YK:lle. On ollut viitteitä että Delta-joukot lähetettiin Bosniaan Bushin hallituksen viimeisinä päivinä tarkka-ampujiksi, ja että he alkoivat ampua kumpaakin osapuolta käynnistääkseen Bosnian konfliktin jota käytettäisiin poliittisiin tarkoituksiin."

Ajatuksia terrori-iskuista Yhdysvalloissa

"Ei ole ollut kauan siitä kun minut määrättiin kirjoittamaan raportti World Trade Centerin [vuoden 1993] pommituksesta. Minut määrättiin sillä minä tunnen noin yhdeksänkymmentä jossain määrin outoja versioita kemiallisista räjähteistä. Minä katsoin kuvia jotka oli otettu juuri räjähdyksen jälkeen. Betoni oli räiskynyt ja sulanut. Teräs oli kirjaimellisesti venynyt kuusi jalkaa pidemmäksi kuin mitä sen alkuperäinen pituus oli. On vain yksi ase joka voi tehdä tämän -- pieni ydinase. Tämä oli konstruktio-tyyppinen ydinlataus. Ilmiselvästi, kun he sanovat että se oli nitraatti-räjähdys joka teki vahingon, he valehtelivat. Ihmiset jotka vangittiin eivät luultavasti tehneet tätä rikosta. Itse asiassa, minulla on syytä uskoa että tämä sama ryhmä jota pidettiin vangittuna teki muita rikoksia, kuten tappoivat rabbin New Yorkissa. Kuitenkin, minä haluan edelleen mainita että Oklahoma Cityn räjähdyksen suhteen, he sanovat että se oli nitraatti -tai lannoite-pommi joka teki tämän. Ensiksi, he tulivat esiin ja sanoivat että se oli 454 kilon lannoitepommi. Sitten se oli 681 kiloa. Sitten se oli 908 kiloa. Nyt se on 9.080 kiloa. Sinä et voi laittaa 9.080 kiloa lannoitetta kuorma-autoon. Minä tunnen kemikaalien rakenteet sekä konstruktio-räjähteiden sovellukset. Minun maineeni perustuu tähän. Minä autoin kaivamaan kolmeatoista syvällä maan alla olevaa tukikohtaa Yhdysvalloissa. Tein töitä Malta-projektin parissa Saksassa, Espanjassa ja Italiassa. Voin kertoa kokemuksesta että nitraatti-räjähdys ei olisi raskaalla kädellä pirstonut ikkunoita Liittovaltioon rakennuksessa Oklahoma Cityssä. Se olisi tappanut muutaman ihmisen ja vaurioittanut hiukan rakennuksen julkisivua mutta ei olisi koskaan saanut aikaan tällaista vahinkoa. Uskon että minulle on valehdeltu, enkä aio sietää sitä yhtään enempää, joten minä kerron teille etä teille on valehdeltu."

"En näe tällä hetkellä että meidän maallamme olisi enempää kuin kuusi kuukautta elinaikaa jäljellä, tällä vauhdilla. Meille nauretaan maailmalla koska niin monet pahat ihmiset jotka johtavat tätä maata ovat sumuttaneet meitä. Uskon että ihmiset jotka ovat yli 45-vuotiaita ovat vakavasti huolestuneita tulevaisuudestaan. Minä aion antaa joitakin pelottavia skenaarioita teille. Tämä Contract With America (poliittinen termi jota Newt Gingrichin hallitus käytti) sisältää samaa terminologiaa jota Adolf Hitler käytti turmellessaan Saksaa vuonna 1931. Tämä "sopimus Amerikan kanssa" on viimeinen silaus hallituksemme taholta repiä Perustuslaki ja Kansalaisoikeuslaki."

Jotakin tilastoa mustien helikoptereiden läsnäolosta

"On yli 64.000 mustaa helikopteria Yhdysvalloissa. Joka tunti rakennetaan yksi sellainen lisää. Onko tämä järkevää rahankäyttöä? Mihin Liittovaltio tarvitsee tällaista määrää helikoptereita mikäli he eivät ole aikeissa orjuuttaa meitä? Minä epäilen että tarvittaisiinko näin paljon edes koko maailmassa. On 157 kappaletta F-117A Stelath-konetta varustettuna tietokoneistetulla tutkalla. He voivat nähdä sinut kävelemässä huoneesta toiseen kunnes ne lentävät talosi yli. Ne näkevät esineitä talosi sisällä ilmasta käsin jopa yhden tuuman tarkkuudella. Nyt, olen tehnyt töitä Liittovaltiolle pitkän ajan, ja minä tiedän tarkkaan kuinka he suorittavat liiketoimiaan."

Hallituksen maanjäristyskone, AIDS alienien eritteisiin perustuvana bio-aseena

"Liittovaltio on nyt kehittänyt maanjäristyskoneen. Olen geologi ja minä tiedän mistä minä puhun Koben maanjäristyksen yhteydessä, Japanissa, ei ollut pulssiaaltoa niinkuin normaalin maanjäristyksen yhteydessä. Ei ainuttakaan. Vuonna 1989 San Franciscossa oli maanjäristys. Sielläkään ei ollut pulssiaaltoa. Se on Tesla-laite jota käytetään pahoihin tarkoitusperiin. Mustan budjetin ohjelmat ovat kaapanneet tieteen kuten me tiedämme sen. Katso AIDS:ia, jonka National Ordinance Laboratoyy Chicagossa kehitti vuonna 1972. Se oli biologinen ase käytettäväksi Yhdysvaltain kansalaisia vastaan. Syy miksi minä tiedän tämän on että minä len nähnyt Office of Strategic Servicesin dokumentit, jotka ovat edelleen voimassa CDC:n kautta. He käyttivät eläinten, ihmisten ja alien-humanoidien rauhasten eritteitä luodakseen tämän viruksen. Nämä alien-humanoidit joiden kanssa hallitus seurustelee ovat huonoin uutinen. Ei ole olemassa minkäänlaista puolustusmekanismia heidän taudinaiheuttajiaan vastaan. He ovat biologinen ase jolla on hirvittävät seuraukset. Jokainen alieni tällä planeetalla täytyy eristää."

"Saddam Hussein tappoi 3,5 miljoonaa kurdia samanlaisella biologisella aseella. Ansaitsemmeko me tämän? Emme, mutta me emme tee mitään tämän suhteen. Jokaisena hetkenä minkä me tuhlaamme me teemme karhunpalveluksen planeetan muille ihmisille. Juuri nyt, minä olen kuolemassa syöpään jonka minä sain ollessani Liittovaltion hommissa. Minä saatan elää kuusi kuukautta. Jos minä jatkan puhumista kuten nyt, kenties Jumala antaa minulle elämän puhuakseni suuni puhtaaksi. Minä tulen rikkomaan jokaista tarvittavaa lakia puhuakseni suuni puhtaaksi. Yksitoista minun arasta ystävääni viimeisen 22 vuoden aikana on murhattu. Kahdeksaa näistä murhista kutsuttiin 'itsemurhiksi'. Ennenkuin minä lähdin puhumaan Las Vegasiin, minä kuljetin ystävääni alas Joshua Treetä, lähellä osoitetta 29 Palms. Minä ajoin vuorille päästäkseni Needlesiin, Kaliforniaan, ja minua seurasi kaksi hallituksen E-350 -pakettiautoa kyydissään kaksi henkilöä joista toisella oli Uzi. Minä tiesin tarkkaan keitä he olivat. Minä olen puhunut 19 kertaa ja olen tavoittanut luultavasti 45.000 ihmistä. Minä menin heidän edelleen ja pysähdyin keskelle tietä. He ohittivat minut kummaltakin puolelta ja jatkoivat matkaansa. Olen saksinut turvallisuuskorttini ja lähettänyt sen takaisin Liittovaltiolle, ja kertonut heille että jos minua uhataan, ja näin minulle on tehty, tulisin julkaisemaan internetissä 140.000 sivua asiakirjoja hallituksen rakenteesta sekä koko suunnitelman. Olen jo aloittanut tämän työn."

"Kiitoksia"

Loppu, luento pidetty toukokuussa 1995.


Takaisin