The Plot Against The Church


by Maurice Pinay (1962) -- Suomentanut: Pasi Toivonen




OSA 1: Kommunismin salainen liikkeelle paneva voima


LUKU 1: Kommunismi tuhoajana


Kaikista vallankumouksellisista järjestelmistä, jotka on keksitty ihmiskunnan historiassa meidän sivistyneiden arvojen tuhoamisekis, kommunismi on epäilemättä kaikkein täydellisin kaikkein tehokkain, ja kaikkein armottomin. Itse asiassa se edustaa maailman vallankumousten kaikkein edistyneintä käännekohtaa (tai: aikakautta), jonka pääperiaatteena se ei ainoastaan tuhoa tiettyä poliittista, sosiaalista, taloudellista tai moraalista instituutiota, vaan se myös samanaikaisesti julistaa tuhoavansa Pyhän Katolisen Kirkon kuten myös kaikki kulttuurilliset ja kristilliset ílmiasut jotka edustavat meidän sivilisaatiotamme.

Kaikki juutalaista alkuperää olevat vallankumoukselliset virrat ovat hyökänneet Kristinuskoa vastaan sen eri muodoissaan erityisellä yksimielisyydellä. Kommunismi, joka syntyi tästä samasta vallankumouksellisesta ajatusvirrasta, taistelee Kristinuskoa vastaan tavoitteenaan saada se katoamaan maan pinnalta, siten että jäljelle ei jää vähäisintäkään jälkeä. Tämä saatanallisen pyrkimyksen tuhoava kiihko, joka tuo maailman eteen mitä hirveimpiä kauhun ja tuhon kuvia joita vain on mahdollista kuvitella, voi ainoastaan pohjautua nihilismin (tyhjyys) perustalle, sekä mitä hirveimmälle, kaiken olemassa olevan, vihan täyttämälle hylkäämiselle. Sillä muuten ei voitaisi kyetä ymmärtämään sen johtavien henkilöiden rikollisten toimien sanoin kuvaamatonta mielipuolisuutta, sekä tuhon, solvauksen, ristiriitaisuuden ja vastarinnan henkeä kaikkea sitä vastaan joka edustaa, ei ainoastaan katolilaisuuden, mutta uskonnon ylensä perustavaa laatua olevia piirteitä.

Kommunismin tarkoitus on, kuten me olemme nähneet Venäjällä sekä muualla missä se on otettu käyttöön, ei ole muuta kuin orjuuttaa ihmiset taloudellisessa, poliittisessa, sosiaalisessa ja inhimillisessä mielessä, jotta tehtäisiin mahdolliseksi vähemmistön valta väkivallan kautta. Kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna, päämäärä ei voi olla selkeämpi:

"Saada väkivallan kautta maailma haltuun merkityksettömän vähemmistön toimesta, joka tuhoaa loput ihmiskunnasta materialismin ja terrorin keinoin, ja jos tarpeellista, surmaamalla, täysin välinpitämättömänä sen suhteen että täytyykö prosessissa surmata väestön suunnaton enemmistö."

Kehotus murhaamaan, joka on johtavien Neuvosto-henkilöiden ominaispiirre, tunnetaan hyvin kaikkialla maailmassa. On harvoja, jotka saatuaan tietää verisistä puhdistuksista, joita marxistit ovat toteuttanet Venäjällä, eivät ole kauhun lamauttamia. tarvitsee vain tarkastella muutamia yksityiskohtia täyttääkseen suurimman osan urhoollisista sydämistä pelolla ja huolella.

"Alussa Punainen terrori pyrki ennen kaikkea tuhoamaan Venäjän älymystön." [1] Todistaakseen väitteensä, S.P. Melgunow vahvistaa seuraavan, jossa hän viittaa "Erityiskomiteoihin", joita ilmaantui Venäjällä sosialistisen vallankumouksen ensimmäisessä vaiheessa:

"Erityiskomiteat eivät ole juridisia elimiä, vaan armottomia teloitusjoukkioita, Kommunistisen Keskuskomitean päätösten mukaan. Tämä erityiskomitea ei ole tutkintakomissio eikä oikeuslaitos, vaan se määrittelee itse oman valtansa. Se on taistelu-instrumentti, joka toimii sisällissodan kotirintamalla. Se ei armahda ketään joka seisoo barrikadien toisella puolen, vaan tappaa heidät."

"Ei ole vaikea muodostaa ajatuksia kuinka tämä teloitus todellisuudessa etenee, kun kumotun kirjoitetun lain sijaan ainoastaan vallankumouksellinen kokemus ja tietoisuus hallitsee. Tämä tietoisuus (tai: omatunto) on subjektiivinen ja kokemus sallii vapaat kädet, joka aina, tuomarin näkökulmasta katsoen, ottaa enemmän tai vähemmän raivokkaita muotoja." [2]

"Älkäämme sotiko yksilöitä vastaan," kirjoitti Latsis, "vaan tuhotkaamme porvaristo luokkana. Älkää tutkiko, dokumentteja ja todisteita selaamalla, mitä syytetty on tehnyt sanoin ja teoin Neuvosto-auktoriteettia vastaan. Ensimmäinen kysymys joka tulee asettaa hänen eteensä on, että mihin hän kuuluu, mikä on hänen alkuperänsä, hänen koulutuksensa ja hänen ammattinsa." [3]

Leninin verisen diktatuurin aikana, Rohrbergin alainen tutkimuskomitea, joka Kiovan valtauksen jälkeen astui sisään tähän kaupunkiin Valkoisten vapaaehtoisten kanssa elokuussa 1919, raportoi seuraavaa:

"Suuren autotallin koko sementtilattia (tämä oli paikka jossa Kiovan alueellinen Cheka oli suorittanut teloituksia oli verenpeitossa, joka ei ollut nestemäistä vaan oli muodostanut usean tuuman paksuisen kiinteän kerroksen. Se oli kammottava sekoitus verta aivojen ja kallonsirujen kera, ja mukana oli myös hiuksia sekä muita ihmisen jäännöksiä. Kaikki seinät, jotka olivat tuhansien ammusten reijittämiä, olivat veren, aivonosien ja päänahan ihon tahraamia."

"Sadevesikouru, 25 cm leveä ja 25 cm syvä, ja noin 10 meriä kulki huoneen keskivaiheilta viereiseen huoneeseen, missä oli maanalainen poistoputki. Tämä kouru oli täynnä verta."

"Tavallisesti, välittömästi joukkomurhan jälkeen, ruumiit kuljetettiin kuorma-autoilla tai hevosvetoisilla vankkureilla kaupungista ja haudatiin joukkohautoihin. Puutarhan nurkassa törmäsimme vanhempaan joukkohautaan, jossa oli noin 80 ruumista, ja joissa oli merkkejä erilaisista ja mitä hauheimmista julmuuksista ja silpomisista. Siellä oli ruumiita joista sisälmykset oli poistettu; toisista oli sääriä leikattu pois ja jotkut oli leikelty paloiksi. Joistakin oli silmät kaivettu ulos, kun taas pää, kasvot, kaula ja vartalo oli täynnä syviä haavoja. Edelleen me löysimme ruumiin jonka rinnassa oli kirves, kun taas eräillä ei ollut kieltä. Joukkohaudan nurkasta me löysimme monia irrallisia jalkoja ja käsivarsia." [4]

Ruumiiden suunnatonta määrä, jotka on jo lasketu kommunismin tiliin, ja joiden määrä kasvaa pelottavasti kaiken aikaa, ei tulla kenties koskaan tietämään, mutta se ylittää mielikuvituksen rajat. Ei ole mahdollista tietää uhrien tarkkaa lukumäärää.

Edinburghilaisessa sanomalehdessä, The Scotsman, 7.11.1923, Professori Sarolea antoi seuraavanlaiset luvut:

"28 piispaa; 1 219 pappia; 6 000 professoria ja opettajaa; 54 000 virkamiestä (tai: upseeria); 260 000 sotilasta; 70 000 poliisia, 12 950 kiineistön omistajaa; 355 250 intellektuaalia ja vapaan ammatin harjoittajaa; 193 290 työläistä ja 215 000 talonpoikaa."

Bolshevikkien sisäpiirin Denikinin informaatio-komitea (The Information Committee of Denikin), vuosien 1918 - 1919 aikana on merkinnyt muistiin että Punaisen terrorin aikaan, joka kesti kaksi vuotta, surmattiin "yksi miljoona, seitsemänsataa tuhatta ihmistä." [5] 3.8.1923, Kommin antaa seuraavanlaisen havainnon:

"Vuoden 1920 talvella Neuvostoliitossa oli 52 paikallishallintoa 52 Erityiskomitean (Cheka) kera, 52 Erityisosastoa ja 52 vallankumous-tuomioistuinta. Lukemattomien alakomiteoiden, liikenneverkoston, rautateiden päällä olevien valtuustojen (courts on the railways), kuten myös sisäisen turvallisuuden joukkojen lisäksi, siellä oli liikkuvia oikeusistuimia (mobile courts), jotka lähetettiin suorittamaan joukkoteloituksia eri paikkoihin."

Tähän kidutus-valtuustojen (courts of torture) listaan täytyy lisätä erityisosastot; toisin sanoen, 16 armeijan sekä alueellista oikeusistuinta. Kaiken kaikkiaan arvioidaan olleen 1 000 kidutuskammiota. Jos muistaa että siihen aikaan oli myös alueellisia komiteoita, luku kasvaa edelleen. Lisäksi, Nevostoliiton paikallishallintojen määrä kasvoi. Siperia, Krimin niemimaa ja Kaukoitä valloitettiin. Erityiskomiteoiden (Cheka) määrä kasvoi geometristä vauhtia.

Neuvostoliiton datan mukaan (vuonna 1920 kun terrori ei ollut vielä laantunut eikä uutisointia ollut rajoitettu), on mahdollista antaa keskiarvo jokaiselle oikeusistuimelle; teloitusten määrä kasvaa yhdestä viteenkymmeneen (suurissa kaupungeissa) ja jopa sataan alueilla jotka Puna-armeija oli äskettäin saanut valtaansa. Terrori oli jaksottaista ja sitten se loppui; tähän tapaan henkilö voi tehdä (varovaisen) arvion uhrien päivittäisistä määristä... joka moninkertaistetuna tuhannen oikeusistuimen myötä, antaa tulokseksi viisi tuhatta, ja täten vuodessa karkeasti arvioiden yksi ja puoli miljoonaa. Me muistelemme tätä uskomatonta teurastusta, ei sen tähden että se kokonaisuudessaan oli joko kaikkein laajin tai armottomin joka nousi esiin tästä erikoisesta tilanteesta ja se lietsoi kiihkoa seurauksena Bolshevistisen vallankumouksen ensimmäisistä voitoista, vaan koska tänään, 45 vuotta sen jälkeen kun nämä joukkoteloitukset tapahtuivat, kaikki tämä voitaisiin muuten pyyhkiä pois nykyisestä kommunistisesta kuvasta, jopa niiden henkilöiden mielestä (tai: toimesta) jotka elivät näiden tapahtumien aikaan ja jotka tänään, yhä elossa, ovat unohtaneet nämä tragediat helppoudella jolla ihmiset eivät unohda ainoastaan epämiellyttäviä tapahtumia jotka eivät suoraan kosketa heitä, vaan jopa he jotka joutuivat uhreiksi.

Epäonnisesti, aika on osittanut meille kommunismin todellisen demonisen kohtuuttomuuden sen murhanhimoisessa aktiviteetissaan, josta me emme anna yksityiskohtia emmekä esittele näitä hirvittäviä tilastoja koska me tiedämme tämän kaiken. Monet näistä hirvittävistä verilöylyistä ovat tapahtuneet vasta äskettäin, niin että voidaan yhä kuulla vainottujen valitus, menehtyvien kuolinkouristukset, ruumiiden hirvittävä valitus. [6]

Kenties riittää kun muistelee äskettäisiä hirvittäviä teurastuksia Unkarissa, Puolassa, Itä-Saksassa ja Kuubassa, samoin kuin varhaisempia joukkosurmia Stalinin aikana, sekä miljoonien kiinalaisten teurastusta Mao-Tse-Tungin kommunistisen hallinnon aikana. Mutta myös kommunistien yritykset tehdä vallankumous jotka epäonnistuivat pysyvän tukikohdan luomiseksi, kuten Bela Kun joka miehitti Unkaria sellaiseen brutaaliin tapaan vuoden 1919 puolivälissä; Espanja vuonna 1936, jossa bolshevikit saivat hallintaansa Madridin sekä osan Espanjan provinsseista ja murhasivat yli 16 000 pappia, munkkia ja nunnaa, samoin kuin 12 piispaa; edelleen onneksi epäonnistunut vallankaappausyritys Saksassa, jonka onnistunein vaihe oli Baijerin PUnainen tasavalta vuonna 1919. Kaikki nämä yritykset olivat todellisuudessa vuoden 1918 orgioita, joita Hugi Haase johti, ja missä oli verta ja hillitsemätöntä raakuutta.

Ei saa myöskään unohtaa että tämä apokalyptinen myrsky, joka tuo ruumiiden, veren ja kyyneleiden tulvan, lankeaa maailman ylle yhden ainoan tavoitteen kera: tuhota -- ei ainoastaan Katolinen Kirkko vaan koko Kristillinen sivilisaatio. [7] Tämän järkyttävän kuvan edessä maailma kysyy itseltään raskain sydämin: Kuka voi vihata meidän kristillisiä piirteitä sellaisessa muodossa ja yrittää tuhota heidät jumalattoman kiihkon vallassa? Kenelle on tullut kyky lietsoa tätä annihilaation veristä mekaniikkaa? Kuka voi, tällaisella tunteettomuudella, antaa käskyjä ja ohjata tätä hirvittävää rikollista prosessia? Ja todellisuus vastaa meille epäilyksettä että [Bolshevistiset] juutalaiset ovat vastuussa, kuten myöhemmin tullaan osoittamaan.


Takaisin