Lyhyt sääkatsaus -- syyskuu 2010
Tuoreimmassa kuvassa näkyy että La Niña on edelleen voimistumassa.
Myös valtamerten lämpötila kokonaisuudessaan eteläisellä
pallonpuoliskolla on kääntynyt hienoiseen laskuun, kun verrataan
tilannetta neljä viikkoa aiempaan.
28.7.2010:
25.8.2010:
Kuitenkin, pohjoisella pallonpuoliskolla valtameret ovat lämmenneet.
Vuonna 1998, valtameret alkoivat viiletä eteläisellä pallonpuoliskolla elokuussa ja pohjoisella pallonpuoliskolla syyskuussa. Joten, merten pitäisi alkaa viiletä pohjoisessa näinä viikkoina. Jos näin käy, tilanne on normaali; jos merivedet taas eivät ala merkittävästi viilenemään, tilanne on huolestuttava.
Toiseksi, voimakas korkeapaine Suomen itäpuolella sai aikaan hirvittävät helteet Venäjällä, sekä tulvat Pakistanissa kääntäen Intian valtameren kosteat tuulet puhaltamaan suoraan pohjoiseen. On hyvin todennäköistä, että illuminaatit loivat tämän tilanteen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä globaalin lämpenemisen kanssa. Itse asiassa, heinäkuussa lämpötilat pohjoisen pallonpuoliskon mantereilla (kuten koko maapallolla) olivat heinäkuussa hieman alempia kuin kesäkuussa. Jos katsotaan NOAA:n "pallomerta", nähdään että länsi-Venäjän korkeapaineen itäpuolella oli poikkeuksellisen kylmää, kuten aina korkeapaineen itäpuolella, ainakin pohjoisella pallonpuoliskolla. Kesäkuussa taas kaikkialla oli tasaisen lämmintä, paitsi että Suomessa ja Skandinaviassa oli hiukan tavanomaista viileämpää, eikä ilmanpainekartta vihjaa että vielä kesäkuussa säätä olisi muokattu.
Ilmanpainekartta, kesäkuu 2010:
Ilmanpainekartta, heinäkuu 2010:
Lämpötilat, kesäkuu 2010:
Lämpötilat, heinäkuu 2010:
Kolmanneksi, Ilmatieteenlaitos johtaa harhaan väittämällä että lämpötilat eivät muka seuraa auringon aktiivisuuden vaihteluita. Totuus on juuri päin vastainen, kuten alla olevasta kuvasta näkee, siinä on käytetty kolmen vuoden liukuvaa keskiarvoa:
Ilmatieteenlaitos vähättelee auringon aktiivisuuden merkitystä joko tahallaan tai vahingossa. Mikäli vahingossa, syitä voi olla useita:
Päivitettyä tietoa 13.10.2010:
Tuoreimat kartat osoittavat että La Niña olisi edelleen vahvistumassa, tosin hitaasti,
ja meret pohjoisella pallonpuoliskolla ovat alkaneet selvästi viilentyä. Jos näin ei
olisi käynyt La Niña -ilmiöstä huolimatta, se olisi ollut huolestuttavaa...
28.7.2010:
25.8.2010:
6.10.2010:
NCDC:n mukaan Niño 3.4 -lukema on ollut viimeiset pari viikkoa -1,8. Poikkeuksellisen kylmää. (http://www.cpc.noaa.gov/data/indices/wksst.for.)