Vetoomus Timo Soinille
Hyvä Timo Soini,
Minä vetoan teihin, en pelkästään äänestäjänä, vaan uskonveljenä (en ole vielä katolinen, mutta näillä näkymin ensi kesänä pääsen katolisen kirkon jäseneksi), että pystysit lujana etkä suostuisi mukaan sellaiseen hallitukseen joka hyväksyy Portugalin tukemisen. Tässä on kyse suuremmista asioista kuin vain lainan myöntämisestä taloudellisista vaikeuksista kärsivälle maalle.
Ensinnäkin, äänestäjät pettyvät, jos tukipaketti hyväksytään Perussuomalaisten tuella, ja mikäli roomalaiskatolinen puoluejohtaja suosittaa tukipaketin hyväksymistä, äänestäjille jää mielikuva 'takinkääntäjästä', ja roomalaiskatolisten maine Suomessa on pilalla vuosikausiksi, nyt kun suhtautuminen katolisiin on lopultakin muuttunut myönteisemmäksi.
Toiseksi, kyseessä on sionistisen maailmanhallituksen rakentaminen, ja kun yksi osa rakennelmasta osoittaa heikkouden merkkejä, muiden täytyy syytää rahoja tämän 'heikon lenkin' tueksi jotta korttitalo ei luhistu. On parempi että korttitalo luhistuu ja suunnitelmat maailmanhallituksen rakentamiseksi viivästyvät, jo pelkästään niiden miljoonien tai miljardien ihmisten tähden, jotka kaikki eivät ole vielä syntyneet, ja jotka tulevat kärsimään illuminaattien diktatuurin seurauksena. Oletko Sinä tämä henkilö joka omien päätöstesi seurauksena olet joko suoraan tai epäsuorasti lähettämässä ihmisiä keskitusleireille, joista monet ovat omia uskonveljiäsi?
Kunnioittaen,
Pasi Toivonen,
Mänttä